perjantaina, elokuuta 29, 2008

Jahkailua

Olen kesän ajan leikkinyt Mats Sundinia. Jatkuuko (blogi)ura vai ei? Vastaus on kesälomankin jälkeen vielä kansanfilosofi Matti Nykäsen: "ehkä otin, ehkä en". Tai siis olen kyllä ottanut, mutta päätöstä ei vaan synny.

Jatkamista puoltaa mm. henkinen tepsiläisyys (wtf?) ja lopettamista puoltaa mm. ajan riittämättömyys. Ehkä ulkoministeri Stubb voisi lainata muutaman tunnin? Per vuorokausi. Miehellä kun tuntuu olevan 48 tuntia vuorokaudessaan.

Hyvä esimerkki ajan riittämättömyydestä on se, että en ole tänä vuonna yhtään harjoitusottelua ehtinyt näkemään. Työpaikan pentele vaatii läsnäoloa ja kesäloma meni ulkomailla. Tänään oli pieni sauma lähteä katsomaan paikallisottelua, mutta niin vaan puoli viisi lojuin työpisteellä. Edes Fittibaldi ei olisi ehtinyt ajoissa matsiin.

Ja jos ei matseja näe, on niistä kirjoittaminen vähän nihkeää. Näin on tosin ollut koko blogin ajan. Turhan iso osa otteluista jää näkemättä. En ole aikaisemmin antanut tämän häiritä, mutta nyt häiritsee. Tarkoitus on koko ajan ollut katsoa enemmän ja enemmän pelejä, mutta minkäänlaista edistystä en ole havainnut. Työpaikka on ja pysyy Helsingissä. Prkl.



Kaudesta näyttää tulevan mielenkiintoinen. Joukkue on paperilla parempi kuin vuosi sitten ja harjoituspelit menevät sen mukaisesti. Turpaan tulee. 9 harjoitusottelua ja 2 voittoa. 1 voitto rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. 6 tappiota, joista viimeinen tänään TuTolle (4-1). Morjens. Miten voi ottaa turpaan TuTolta? Häh? En ymmärrä.

Ei hyvältä vaikuta, vaikka harjoituspelien lopputuloksilla ei ole merkitystä. Merkitystä on pelin rakenteella ja asenteella (TuTolle hävitään!). Kummatkin ovat kuulopuheiden mukaan olleet hukassa. Ei hyvä. Kaksi viikkoa on aikaa sarja-avaukseen ja siihen mennessä pitää parannusta tapahtua. Muuten alkaa sellainen itku ja valitus, ettei sitä ottamatta kestä.



Kauden suureksi teemaksi olin/olen muuten ajatellut Hantan kautta. Olisi nimittäin Hannu Virralla aika tehdä läpimurto päävalmentajien eliittiin tai tehdä jotain ihan muuta työkseen. Tällä hetkellä (unohtamatta historiaa) näyttää pahasti siltä, että Hantta on Suomen Dave Lewis. Toivottavasti olen väärässä.



Katsotaan mitä tuleman pitää. Liiga-avaukseen on liput ollut hankittuna jo sarjaohjelman julkaisemisesta asti. Ehkä sitä sanan tai kaksi näkemästään kirjoittaa. Mahdollisesti myös muita aivopieruja laukaisee jossain välissä.