torstaina, marraskuuta 30, 2006

Missä mennään?

Kausi on pian puolivälissä ja Tepsin sijoitus on 7. Sijoitus on kohtalainen. Neljänteen sijaan on matkaa 4 pistettä. 10. sijaan on eroa 5 pistettä. Muutama voitto tai tappio muuttaa sijoitusta paljon. Sarja on sen verran tasainen.

Optimistin mielestä mahdollisuuksia on vielä vaikka mihin. Tätä tukee mm tasaiset ottelut kärkijoukkueita vastaan ja tiivis puolustuspeli. Vähän lisää hanaa hyökkäykseen, niin Kerho ja Kärpätkin kaatuvat.

Realistin mielestä kuudes sija olisi pienimuotoinen lottovoitto.

Pessimistin mielestä joukkue tunaroi itsensä ulos ”menestyssijoilta” runkosarjan aikana. Tätä näkemys tukee mm kyvyttömyys tehdä maaleja ja todella heikko erikoistilannepelaaminen. Yv-tilastossa sijoitus on 9. (14,66%) ja av-tilastossa TPS on 10. (83,9%). Sakari Pietilää lainatakseni:

- Harvalla joukkueella toimii ylivoima ja peruspeli ei toimi. Peruspelaamisesta kaikki lähtee.

Toimiiko Tepsin peruspelaaminen? Minun mielestä ajoittain toimii, mutta avaukset leviävät helposti käsiin ja maalinteko on vaikeaa. Nämä kaksi asiaa konkretisoituvat ylivoimassa rumalla tavalla.

Scott Burnsiden kolumnista yksi kappale sopii hyvin tähän:

What does it mean to stink at special teams play?

Well, none of the bottom six teams in power-play efficiency qualified for last season's playoffs. Tampa was 23rd and got the eighth seed. Meanwhile, only one of the bottom seven penalty-killing teams earned a postseason berth. That was Philadelphia, a team quickly dispatched by Buffalo in the first round.


Minä olen päivästä riippuen optimisti, realisti tai pessimisti. Yleensä olen realisti ja jos ei TPS:n ilme ja ote peliin parane pian on sisäinen pessimistini oikeassa.

Lahteen

Pelicans-TPS on viivakamppailu. Viiva on pudotuspeliviiva, toistaiseksi. Tepsillä on pakkovoiton paikka. Vastassa on samoista sijoista taisteleva joukkue ja edellisestä kolmen pisteen voitosta on aikaa kaksi viikkoa. Neljästä viimeisestä ottelusta kolme on mennyt rangaistuslaukauskilpailuun asti ja yksi on hävitty suoraan. Tuloksena 5 p / 12 p = 1,25 p/ott. Joka ei riitä kuuden parhaan joukkoon millään, vauhti ei riitä edes pudotuspelikarsintaan. Kylmä tosiasia on, että ilman suhteellisen säännöllisiä kolmen pisteen voittoja ei ole asiaa kuuden parhaan joukkoon.

Illan kokoonpano on sama kuin Jokereita vastaan. Toivottavasti kakkosketjun luumut Ulmer&Vahalahti ovat a) hereillä b) yrittävät. Valmennusjohto voisi käyttää sähköpiiskaa, jos ei koomassa pelaaminen lopu. Huom! Piiska on kalliimpi malli, ammattilaiskäyttöön. Ammattilaisille ammattilaisherätystä.

Pelicans ei ole vuosikausiin Tepsiä voittanut. Tappioputki saa jatkua tänään.

061128 TPS-Jokerit 1-2rl

Pistepörssi: 1+2 = 3 pistettä
Tehotilasto: +0 / -5 = -5
Rangaistusminuutit: 6 minuuttia
Rangaistuslaukauskilpailussa McDonnell ja Nurminen epäonnistuivat. Hurme torjui kerran.

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

061125 TPS-Ilves

Pistepörssi: 2+3 = 5 pistettä
Tehotilasto: +10 / -15 = -5
Rangaistusminuutit: 6 minuuttia

061124 HIFK-TPS 2-3rl

Pistepörssi: 2+4 = 6 pistettä (Hurme sai syöttöpisteen Saarisen av-maaliin)
Tehotilasto: +9 / 0 = +9
Rangaistusminuutit: 24 minuuttia
Rangaistuslaukauskilpailussa ensimmäinen pari (McDonnell ja Laakkonen) epäonnistui. Toisessa parissa vain Nurminen onnistui maalinteossa.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Jokerit kaatuu...

Lauantain kotitappio Ilvekselle kuitataan pakollisena tilastotappiona, jos tänään TPS kaataa Jokerit. Jos turpaan tulee on TPS luisumassa ulos kuuden parhaan joukosta (jossa ei toki nytkään ole, mutta kisassa mukana vielä).

Tältä pohjalta lähdetään:

- Pitää nyt miettiä, mitä kahden ensimmäisen kentän kanssa tehdään. Olen erittäin pettynyt kanadalaisten pelaamiseen ja erityisesti Vahalahden. Kun Ulmer ei saa siniviivan jälkeen mitään aikaiseksi, niin McDonellin, jonka pitäisi olla sniper, energiat menevät tavallaan vääriin asioihin, Jortikka kritisoi. Jatkoaika.com

Illan kokoonpano, TPS ikväll:

Nurminen – Makkonen – McDonnell
Vahalahti – Ulmer – Suominen
Yli-Torkko – Rautee – Aho
Sykkö – Pulliainen – Mäkinen
13. hyökkääjä Ramstedt

Kahta ensimmäistä ketjua sekoitettiin jo Ilves-pelin aikana ja sekoituksilla lähdetään tänään liikenteeseen. Alempia ketjuja ei tarvitse sekoitella, kun ketjut hoitavat omat hommansa. Mielelläni näkisin kolme hyökkäävää ketjua ja Rauteen ympärille kasattaisiin nelosketju, mutta ”näillä mennään”. Alatalo on edelleen toipilas. Pakkiparit ovat mitkä ovat. Maalivahtina on PARAS!

TPS on erikoistilanteiden tunari, niin vieraissa kuin kotona. Ainoastaan alivoima kotona on kohtalainen. Tilastojen mukaan Jokerit on erikoistilannepelaamisessa valovuoden, tai no sarjatason verran edellä. Lisäksi Jokerit on hyvä vierasjoukkue ja maalivahtikin löytyy. Ei lupaa Tepsin tuhertavalla hyökkäykselle kovin tuotteliasta iltaa.

Jos uudet ketjut toimivat tai ainakin ykkösketju toimisi.
Jos ei sössitä erikoistilanteita.
Jos asenne on kunnossa.
Kolmen pisteen voitto on mahdollinen.
Mutta jos lauantai-illan koomailu jatkuu tänäänkin on tappio väistämätön.

Tiistai-illan kiimalla voittoon!

Kravatti tiukalla

TPS:n taloudellinen tila pääsi SanomaWSOY-viestintäkonsernin julkaisumyllyyn, eri tuuteista samaa sanomaa peräkkäisinä päivinä. Sunnuntai-iltana Nelosen urheilu-uutiset aloittivat tarinan kertomisen. Maanantaina Ilta-Sanomat kertoi saman kuin Nelonen. Tänään IS Veikkaaja kertoo loput. En ole täyttä tarinaa ehtinyt vielä lukea, mutta ilmeisesti tällä kertaa TPS on framilla ihan omin avuin ts savijalat huojuvat uhkaavasti.

Mikään järisyttävä uutinen em ei ole. Tiedossa on ollut jo pitkään, että TPS HC tekee turskaa. Ei tarvitse olla talousfakiiri ymmärtääkseen, että tilanne on vakava. Pelkästään pienillä tiedonmurusilla on tilanteen voinut päätellä. Seurahan ei ole asiasta juuri mitään sanonut (neuvostoliittomainen tiedotuspolitiikka ei ole yllätys kenellekään) .

Pakko on toistaa edellisen toimitusjohtajan legendaarinen lausunto TÄMÄN vuoden tammikuulta:

- TPS:n taloudellinen tilanne on vakaa. Talous on nyt kymmenen kertaa paremmassa kunnossa kuin minun aloittaessani, Narvanmaa muistuttaa. TS 24.1.2006

Parin viikon takaista Ivan Humlin myyntiä nykyinen toimitusjohtaja kommentoi:

- Meillä ei ollut taloudellista pakkoa tähän siirtoon. Tämä kuitenkin antaa budjettiin liikkumavaraa. TS 15.11.2006


En usko TPS:n konkurssiin menevän tai katoavan jääkiekkokartalta. Uskon pelastuksen löytyvän, kunhan tarpeeksi syvällä käydään. Sukelluksen syvyyden määrittelee TPS ihan itse.

Perjantain sato

Perjantain matsi oli pelillisesti köyhä. Jännitystä riitti kuitenkin loppuun asti ja ilo oli kohtalainen, kun Hurme otti kiinni rangaistuslaukauksen. Kaksi pistettä maistui laimealta, kolme pistettä olisi pitänyt ottaa. Tasakentällisin pelattaessa ei ollut mitään hätää. Alivoimapelaaminen oli puolimallikasta, vaikka kaksi yv-maalia HIFK teki. Mutta ylivoimapelaaminen oli suolesta.

Ylivoimalla saatiin aikaiseksi kaksi pitkää kiekkoa. Ei mitään muuta. No pari paikkaa oli, mutta suurin osa yv-ajasta meni hyökkäyssinisen kanssa taistelemiseen. Ylivoimapelaaminen oli yhtä huonoa kuin viime kaudella ts vastustajalla ei ollut hädänpäivää, päinvastoin.

Pelaajista jäi mieleen Hurme, Berg, Nurminen, McDonnell, Sicak, Backman, Rautee, Aho ja Yli-Torkko.

Hurme piti mukana pelissä. Berg kosti taklauksen taklaamalla (hyppäsi kostossa, Levonen ei viheltänyt) ja muutenkin oli miehekäs. Uskalsi jopa vähän mussuttaa vastustajalle, taisi tietää ettei Ilkka Pikkarainen päälle tule kuitenkaan. McDonnell uskalsi taklata ja otti hyvin taklauksia vastaan. Karalahden loukkaantuminen taisi tulla juuri McDonnellin taklaamisesta. McDonnell kärsi Ulmerin kyvyttömyydestä rakentaa peliä, ei ole paljon iloa laukauksesta, jos ei keskushyökkääjä saa kiekkoa lapaan (tai ylipäätänsä yhtään mihinkään). Sicak kävi hakemassa Lostedtin pois Jokisen kimpusta. Sai 10 minuutin käytösrangaistuksen siitä, mutta oikein teki, kun nuorta joukkuekaveria puolusti.

Backman otti urheasti Nielikäisen taklauksen vastaan. Pieni mies kyyryssä jäi pahasti alle. Miehekästä oli heti taklauksen jälkeen nouseminen pystyyn ja vaihdon loppuun vetäminen. Backman haukkoi happea kuin kala kuivalla maalla ja oli totaalisen pihalla, mutta sitkeästi yritti pelata. Iso käsi yrittämisestä, valitettavasti Backmanin muut avut ovat kaukana, kaukana asenteesta. Jos asenteella pääsisi kuuhun… olisi Backman aika lähellä kuuta ajoittain. Nyt on vain kuutamolla.

Rautee on lyhyt ja leveä sekä omassa roolissaan Suomen paras. Paras. Rakun pelaamista on mukava katsella. Rautee on yhdessä Yli-Torkon kanssa todella hyvä alivoimapari. Kolmosketju toimi muutenkin hyvin, Aho teki pikkunätin maalin. Puukäsi pisti etuyläkulmasta sisään. Harmi vain, ettei kolmosketjun jamppoja voi peluuttaa juuri enempää.

Nurminen on ainoa hyökkäämiseen kykenevä hyökkääjä Tepsissä. Ainoa. Vituttaa, kun miettii kuinka paljon Nurminen merkitsee Tepsin hyökkäyspelille. Ylivoimaisesti vanhin hyökkääjä on ylivoimaisesti taitavin ja tehokkain. Ja tehoja tulisi lisää, jos olisi kunnon keskushyökkääjä rakentamassa peliä…

HIFK-voiton jälkeen ei ollut kädet puuskassa ja se tuntui. Huomauttaa pitää, etten voittoa juhlinut, vaan hyvässä seurassa lipsahti pitkäksi.

Ilves-ottelusta ei ole paljon kerrottavaa. Vapina ja krapula pahenivat radiota kuunnellessa. Ei kotona voi noin pelata. Jossain vaiheessa Ipa ei pystynyt voittamaan Turussa millään, ja nyt TPS on Ipan pisteautomaatti.

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Miksi ei aina voi olla perjantai?

Hommat eivät näköjään tekemällä vähene. Puuhastelu erilaisten projektien parissa on vienyt luvattoman paljon aikaa Tepsin ja jääkiekon seuraamiselta. Tänään on kuitenkin syytä heittäytyä harrastuksen pariin täysillä, joten putsaan värilasit ja pusken räntäsateen läpi Helsingin Jäähalliin katsomaan illan ainoata SM-liigaottelua. HIFK-TPS. Kaksi isoa ottaa yhteen, kliseisesti ryminä vastaan taito.

TPS lähtee samalla kokoonpanolla illan otteluun kuin KalPaa vastaan. Kapteeni Alatalon vemppa jatkuu. Taloudellinen ahdinko (onko muita selityksiä?) laittaa pelaamaan kuudella puolustajalla. Kuudella pakilla pelaaminen kostautuu varmasti ennen kauden loppua. Uudestaan. Alkukaudestahan kuudesta puolustajasta oli poissa Jokinen ja heti perään Saarinen. Onneksi sentään Backman on pysynyt terveenä…

Kolmen ottelun vierasturneen viimeisessä ottelussa vastuksen pitäisi olla kovin, toteutuuko laskeva pistetrendi? 3 – 2 – 1 (tai nolla). Vai pitääkö numerologiasta luopua? Pitää, koska sillä ei ole mitään muuta tekemistä kuin täyttää tyhjäpäisten ihmisten päitä hataroilla ja epäloogisilla päättelyketjujen hattaroilla.

HIFK on hävinnyt kotonaan kaksi kertaa tällä kaudella. TPS on voittanut vieraissa kolme kertaa tällä kaudella. Kotimainen veikkausyhtiö lyö pöytään vieraskertoimen: 3,10. Kerroin on houkutteleva värilasien takaa; kyllähän TPS voiton voi viedä jne. Minusta tuo taas on hyvinkin realistinen kerroin. Esimerkiksi viime kaudella TPS hävisi molemmat ottelunsa Helsingin Jäähallissa (sekä kotiottelut HIFKiä vastaan). Tämän kauden vieraspelaamisen surkeudesta voisi kirjoittaa pari romaania, tosin lähinnä viiden pennin filosofointia. Lopputulema: HIFK on vahva ennakkosuosikki, vaikka valmentaja on selkävaivainen keskustelija ja Länki-Lundell on maalissa.

Turussa HIFK ei ollut hyvä. Mieleen jäi pelaajista mm Karalahti ja Kuhta. Kuhta ei saanut mitään aikaiseksi, oli todella kaukana parin kauden takaisesta maalitykistä ja otteluiden ratkaisijasta. Karalahti oli jäällä yli puolet ottelusta (33.15, 1min 17s keskimääräinen vaihdon pituus). Suuri jääaika näkyi tietenkin liikkeessä, mutta myös muussa puuhastelussa. Karalahti oli kuin varjo itsestään, suorastaan lapanen. Mutta vain peliajan takia. Jos Karalahti pelaa tänään yhtä paljon kuin edellisessä kohtaamisessa on Tepsillä etu. Jääkiekossa ei yksi pelaaja voi pelata yli puolta tuntia ottelusta. Tai voi tietenkin, mutta ei pelaaja voi pelata hyvin, on väkisin myöhässä jostakin.

Tepsin mahdollisuudet ovat latauksessa. Yleensä HIFK-peleissä on pelaajilla hyvä lataus. Helsingin Jäähallissa on mukava (luulen!) pelata, kun on paljon yleisöä ja ryminällä pelaava kotijoukkue. Tepsin pelaajien pitäisi olla siis hereillä alusta alkaen. HIFKillä taas lataus voi mennä yli ja silloin kylmällä päällä tehokasta viimeistelyä ensimmäisessä erässä… Tai sitten HIFK ajelee hyökkääjät laitoihin ja kulmiin sekä puolustajat pois Hurmeen edestä.

Latausta ja kylmäpäisyyttä, muuta ei tarvita. HIFKillä on tapana ärsyttää vastustajaa erinäisillä (fyysisillä) tempuilla. Viime ottelussa joku laukaisi vihellyksen jälkeen Hurmetta kohti. Hurme kimpaantui, töni vähän ko. hyökkääjää, mukaan tuli myös muita kenttäpelaajia. Torikokouksen tuloksena Tepsillä kaksi kakkosta ja HIFKille yksi. Kumman etu? Alivoimasta selvittiin, mutta silti pitäisi pysyä hereillä provosointien tapahtuessa ts ei ikinä yksin boksiin. Hurmeen reagointi oli kyllä hyvä juttu, mutta ei maalivahdin pitäisi yksin olla maaliaan vahtimassa! Kenttäpelaajilla pitää olla munaa puolustaa maalivahtia. Enkä tarkoita lentopallomailojen hirmuista käyttämistä, riittää kun syöksyy sekaan halailemaan ja painimaan. Painimisesta saa yleensä molemmat osapuolet tasapuolisesti jäähyjä.

Toivottavasti on hieno jääkiekko-ottelu edessä. Tunnetta ja vauhtia. Matsin jälkeen menen jälkipeleihin naama norsunvitulla tai kädet puuskassa vittumaisella virnistyksellä.

Niin. Perjantai. Tepsin matsi. Mielenkiintoinen vastustaja. Lauantaina ei ole pakottavaa menoa. Hyvää seuraa. Miksi ei aina voi olla perjantai?

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

061121 KalPa-TPS 1-2rl

Pistepörssi: 1+2 = 3 pistettä
Tehotilasto: +5 / -4 = +1
Rangaistusminuutit: 18 minuuttia
Rangaistuslaukauskilpailussa ensimmäinen pari (McDonnell ja Kurka) onnistui. Toisessa parissa vain Nurminen onnistui maalinteossa.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

600 ottelua

Illan KalPa-TPS -ottelu on Hannu Jortikan 600. SM-liigan runkosarjaottelu päävalmentajana. Tällä luvulla irtoaa tilaston ykköspaikka ja tietenkin Midaksella on hallussaan myös voittotilaston kärkipaikka. Voittoja on 363. Pikaisella laskemisella uran voittoprosentti runkosarjassa on noin 60. Ei huono luku ja olisi parempi, jos… No eipä jossitella esim viime kauden syillä ja seurauksilla.

Kyllähän pelaajat Jortsun juhlaottelussa laittavat vastustajan kyykkyyn. Ylivertaisesti.

Vieraskiertue, osa 2

Kuopiossa jatkuu Tepsin kolmen ottelun vieraskiertue. KalPa ei ole kotonaan Tepsiä voittanut yli kymmeneen vuoteen. Mikä kuulostaa kivalta (jos unohdetaan KalPan vuodet divarissa). Putkea on turha katkaista.

Alatalolla on nivusvamma, jonka vakavuudesta ei ole tietoa. Joku voisi epäillä vamman aitoutta (kapteenin kauppaaminen olisi lähellä), mutta minä vähän epäilen vamman olevan aito. Mitä sitä turhaan loukkaantuneeksi merkitsemään, jos ei ole oikeasti loukkaantunut. Alatalo lähtee, jos hinta on kohdillaan ja jos itse suostuu lähtemään. Epäilen molempien ehtojen yhtäaikaista toteutumista. Altsin tilalla on Aho:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Suominen – Makkonen – Nurminen
Yli-Torkko – Rautee – Aho
Sykkö – Pulliainen – Mäkinen
13. hyökkääjä Ramstedt

Ketjut näyttävät kohtuullisilta. TPS jatkaa kuudella puolustajalla, tuttuihin pareihin jaettuna.

Kolme pistettä. Kolme pistettä. Kolme pistettä. Aivan sama millä lopputuloksella. Mikään muu ei tyydytä. Hyvässä vireessä olevaa KalPaa ei toki parane aliarvioida, mutta silti KalPa lasketaan sijoituksille ynnä muut. Ynnä muut tarkoittaa, että TPS vie voiton niin kotona kuin vieraissa. Paperilla.

Paperilta voidaan muuten nostaa sellainen kylmä tosiasia, että kotijoukkue on parempi erikoistilannejoukkue kuin vierasjoukkue. Että pitäisiköhän paperilla pyyhkiä vähintään nenää ja keskittyä vaan pelaamiseen? Pelaajien siis. Jotta kansitakki on kiinni ja KalPa jää jyrän alle.

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

061116 SaiPa-TPS 2-7

Pistepörssi: 7+11 = 18 pistettä
Tehotilasto: +21 / -5 = +16
Rangaistusminuutit: 20 minuuttia (mukana Jani Hurmeen estämisjäähy, 2 min)

061114 TPS-Lukko 5-2

Pistepörssi: 5+7 = 12 pistettä
Tehotilasto: +15 / 0 = +15
Rangaistusminuutit: 12 minuuttia

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Hyvällä mielellä

SaiPa kaatui selvästi. Lopputulos 2-7 on kirkas osoitus paremmuudesta. Ottelussa tehot jakautuivat mukavan tasaisesti ja kaikilla oli hauskaa, peräkkäisten voittojen määräkin alkaa näyttämään melkein putkelta. Hetkeksi unohtuu seuran (taloudellinen)tilanne. Hetki vähän pitenee, kun työpaikan pikkujoulut ovat tänään. Naamiot iloisella mielellä tai jotain

torstaina, marraskuuta 16, 2006

Vieraskiertueelle

9 pisteen vieraskiertue alkaa tänään Lappeenrannasta. Jos kuuden joukkoon halutaan pitäisi vieraskiertueelta saada vähintään 6 pistettä, tai itseasiassa 9 pistettä. Sarjataulukossa SaiPa on lähellä, KalPa on selkeästi alapuolella ja HIFK vähän edellä ts ei ole varaa hävitä, jos menestystä haluaa. Lisäksi Tepsi tarvitsisi kipeästi vierasvoittoja sekä voittoputkea. Ilman kunnon voittoputkea TPS jää jämäsijoituksille.

Illan kokoonpano on sama kuin Lukkoa vastaan. Kauden avauksessa SaiPa sai isoveljen kädestä Turussa, tänään samanlaista menoa, kiitos. Enempää ei tässä työtilanteessa ja seuran venkoilussa viitsi kirjoittaa. Alahuuli on vieläkin lerpallaan Sirkus Ruissalon tekemisistä (mutta kyllähän iloisen ilmeen naamariin saa, jos joukkueeseen vahvistuksia tulee, kuten on lupailtu).

tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Ketuille ei mitään

Kotipelien hyvä meno jatkuu. 3 pistettä jäi Turkuun. Nam.

- Aika erikoinen peli oli. 2-0 ekan erän jälkeen ei vastannut pelin kulkua.

- Tokassa erässä paikat oli 3-0, 4-0 jopa 5-0. Maalipaikkoja oli.

- Kolmannessa erässä pelattiin sarjapisteistä ja päästettiin Lukko peliin mukaan. Ei ollut missään vaiheessa hätää sarjapisteistä.

- Ei kannata dramatisoida. [Humlin siirto]
- Miksi tällaista tehdään, siitä vastaa muut ihmiset kuin minä. [Humlin siirto]
Jortikka ottelun jälkeen

Uusi kakkosketju toimi kommenttien ja tilastoiden valossa hyvin, Nurminen 2+1, Makkonen 1+0 ja Suominen 0+1. Eipä vaikuttanut Humlin lähtö Nurmisen tehoihin (ainakaan vielä).

Ja sitten alkaakin kolmen pelin idän vieraskiertue ... Tuskan parahduksia tiedossa, jos vierasottelut jatkuvat alkukauden malliin.

Uudet ketjut

Lukko-ottelun ketjut Humlin myynnin jälkeen:

Vahalahti - Ulmer - McDonnell (ainoana ennallaan)
Suominen - Makkonen - Nurminen
Yli-Torkko - Rautee - Alatalo
Sykkö - Pulliainen - Mäkinen

No nyt näyttää hyvältä! Oikeasti. Mäkinen on siirretty neloseen, missä hänen paikkansa oikeasti on. Alatalo vääntää kolmosessa kahden puolustusspesialistin kanssa ja Nurmisella on annettu kädelliset ja nälkäiset ketjukaverit. Hienoa. Jotain positiivista. Katsotaan miten uudet ketjut toimivat.

Mustaa valkoisella

No nyt on mustaa valkoisella. Ivan Huml (21 ott. 9+9 = 18) siirtyy Moraan.

Eihän tästä tule mitään. Joukkueen paras keskushyökkääjä myydään pois tässä vaiheessa. Yleensä näillä main vahvistetaan joukkuetta. Tietenkin tässä voisi toivoa, että Humlin tilalle tulee parempi keskushyökkääjä... käsi ylös kuka uskoo!

No, seura jatkaa valitsemallaan tiellä, ihmettelevien & narisevien kannattajien seuratessa perässä. Tänään kolme pistettä tai vitutus on massiivinen jääkiekon osalta.

Sirkus Ruissalon talvikausi on käynnistetty! Luvassa lisää massiivisia tunteita ja selittämisen makua.

Ai niin, Humlin siirron takana ei ainakaan ole raha, koska seuran talous on ihan helvetin hyvässä kunnossa:

- TPS:n taloudellinen tilanne on vakaa. Talous on nyt kymmenen kertaa paremmassa kunnossa kuin minun aloittaessani, Narvanmaa muistuttaa. Turun Sanomat 24.1.2006

Lukkoa vastaan

TPS lähtee tutuilla hyökkäysketjuilla Lukko-otteluun:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Nurminen – Huml – Mäkinen
Yli-Torkko – Rautee – Sykkö
Suominen – Makkonen – Alatalo
13. hyökkääjä Ramstedt – 14. hyökkääjä Pulliainen

Vakiomiehistä vain Aho puuttuu, nilkka vaivaa vieläkin. Sykkö on Ahon tilalla. Ketjut ovat mitä ovat. Tulosta pitäisi teoriassa tulla.

Illan pakkiparit:

Berg – Kiprusoff
Sicak – Jokinen
Backman – Saarinen

Kuudella puolustajalla jatketaan. Pukka on poissa, koska Saarinen on kunnossa. Junioreista ei yksikään päässyt mukaan, paitsi luukkua avaamaan on nostettu Jesse Kosonen. Hurme tietenkin pelaa.

Mitä tästä nyt sanoisi. Kotivoitto, nihkeä sellainen on tulossa. Paitsi jos (lähi)historia toistaa itseään ja TPS perseilee itsensä pudotuspelikarsintojen alaviivan tuntumaan.

Itse asiassa TPS on jo aloittanut alamäen, jos uskomme YLE Urheilua:

- Moni ruotsalainen seura on osoittanut kiinnostuksensa, mutta mustaa valkoisella ei ole, Sutela totesi.

Niinpä. Jos Huml ei olisi myynnissä, niin kai toimitusjohtaja voisi kiistää tiedot. Nyt kiistetään vain siirto Moraan. Siirtoa ollaan siis tekemässä. Toiseen suuntaan liikkuu raha tai ainakin palkanmaksuvelvollisuus päättyy. Keskinkertaisessa Seurassa.

Seuran kassassa taitaa olla vain pölyä ja hanskat lyödään hallitusti tiskiin, kun alkukaudella ei ole maksavia asiakkaita tarpeeksi hallilla käynyt. Tai jotain. En tiedä, mutta nyt korpeaa syvästi. TPS muistuttaa entistä enemmän Ferrarin väreissä olevaa Minardia.

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Lähtökuopassa

TPS on sijalla kahdeksan, kun runkosarja jatkuu. Kuudenteen sijaan, pudotuspelipaikkaan on matkaa kaksi pistettä.











Sarja on tasainen. Kolmen joukkuetta on selvästi karussa ja varmaan pysyvät runkosarjan loppuun asti kaukana muiden edellä. Sijat 4 – 9 ovat seuraava joukko, näin TPS-värilasien takaa katsottuna. Loput joukkueet ovat osastoa ynnä muut.

Tepsin ongelmat paljastuvat jakamalla sarjataulukko koti- ja vierasotteluihin.














Maalinteko on vaikeaa joka pelissä. Vieraspeleissä ei toimi edes puolustus. Kotipeleissä Tepsin puolustus on liigan tiukin, vaikka on pienellä puolustajamäärällä pelattu alkukausi ja hyökkääjissä on ollut vaihtuvuutta.

Viisikkopelaamisen parantuessa tiivistyy puolustus entisestään ja hyökkäyskin parantuu samalla, ainakin maalipaikkoja pitäisi tulla enemmän. Näin voisi ajatella, kun samat heput päivästä toiseen yhdessä treenavat & pelaavat. Jos näin todella käy, hyvät kotipelit jatkunevat ja vieraspelit parantunevat sen verran, että kuuden sakissa ollaan. Hmmm. Aika ehdollista toimintaa tuntuu olevan, jos sitä ja jos tätä. Tepsistä on tullut ”toivotaan, toivotaan” joukkue. Hyi helvetti.

Realismia lähihistoriasta

Vuosi sitten TPS lähti paremmalla pistesaldolla (33p) maajoukkuetauon jälkeen pelaamaan ja meni heti kyykkyyn: kahdeksan ottelua, 1 voitto ja 4 pistettä. Putken viimeinen ottelu oli Porissa, Nurminen oli jo aloittanut joululoman ja taululla oli matsin jälkeen 6-0. Mahtavaa. Kyykystä ei noustu koko kauden aikana.

Syksyn tilastot

TPS pelasi syksyllä 21 runkosarjaottelua SM-liigassa ja käytti 24 kenttäpelaajaa ja kolmea maalivahtia.







Syksyn arvosanat

Jokaista pelaajaa on yritetty arvioida roolin ja peliajan mukaan. Vähän pelanneet tai joukkueesta poistuneet pelaajat eivät ole mukana. Sain todella pienellä vaivalla pelaajat jaettua neljään ryhmään:

Kiitettävä: Nurminen, Berg, Hurme

Nurminen on pelannut loistavan syksyn. Berg on yllättänyt pisteillä ja Hurme on ollut voittava maalivahti. Jokaiselta on saatu sitä mitä on tilattu.

Hyvä: Huml, Vahalahti, Kiprusoff, Yli-Torkko

Huml pääsee hyökkäystehojen (+16) ansiosta tähän. Kiitettävästä pudottaa heikko aloitusprosentti (42,42%) ja alkukauden jäähyt. Ykköskeskushyökkääjän pitää voittaa yli puolet aloituksista ja jäähyjen määrä on vähentynyt koko ajan. Vahalahti on tehnyt pisteitä, vaikka sitten väärin ja väärissä otteluissa. Ihan sama, pisteitä on tullut mukavasti. Kiprusoff on tasaisen varma, mutta tehoja puuttuu. Minusta Kiprulla pitäisi olla enemmän tehopisteitä kuin Bergillä. Yli-Torkko on tehnyt oman työnsä erittäin hyvin, alivoiman tappaminen sujuu.

Tyydyttävä: Ulmer, Rautee, McDonnell, Alatalo, Makkonen, Suominen, Sykkö, Mäkinen, Aho, Sicak, Jokinen

Ulkomaalaisvahvistukset ovat olleet vain tyydyttäviä. Ulmerilla on onneton tehotilasto (-6) ja aloitukset eivät suju (45,03%) ja pisteitäkin voisi olla hieman enemmän. McDonnellin pitäisi olla sniper, mutta kolme maalia kymmenessä ottelussa ei riitä. Enemmän maaleja. Sicakin pitäisi pystyä haastamaan ykköspari. Sicakin suoritusta syö toki nuoren Jokisen ”kouluttaminen”. Silti odotan enemmän Sicakilta. Suominen – Makkonen – Alatalo. Kiekkoa sisään. Rautee, Aho ja Mäkinen ovat hoitaneet oman osuutensa. Vähän enemmän pisteitä, niin nousevat hyviksi. Mäkiselle miinusta Tappara-pelin kilahtamisesta ja turhista kakkosista. Sykkö on täytemies ja jääaikaan nähden pelannut hyvin.

Heikko: Backman

Ihan hyvällä sanon että, Backman ei ole menestyvän SM-liigajoukkueen puolustaja. Yritystä löytyy, asenne on kunnossa, mutta taidot eivät riitä. Seuranvaihto tekisi hyvää, vaikka Mestikseen.

Syksyn paras TPS-pelaaja on joko Nurminen tai Hurme. Maalivahti on puoli joukkuetta, pidän Jampan tulisesta asenteesta ja hän on kaikin puolin loistava jääkiekkoilija. Liian hyvä SM-liigaan. Silti valitsen syksyn pelaajaksi Kai Nurmisen.

Joukkueen vanhin on tehnyt eniten pisteitä, yrittänyt kovasti (Nurmiseksi) ja jopa blokannut heittäytymällä laukauksia. Pehmeät kädet kruunaa esityksen. Nurmisen kiekonkäsittelyssä ja pelisilmässä on 15 vuotta nuoremmilla ”puukädet & jalat, jalat” tyypeillä ihmettelemistä.

Loppukaneettina totean arvioiden olevan vallan subjektiivisia ja korkein totuus. Yksi asia nousee yksilöistä esiin: enemmän maaleja, prkl!

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Kohta jatkuu...

...SM-liiga ja maajoukkuetauko sekä blogin päivitystauko päättyvät.

Tepsin maajoukkuemiehet taisivat selvitä ehjinä höntsäilystä. Kärpät koki sen mitä pelkäsin Tepsin miehille käyvän. Hurme pelasi vain yhden ottelun, ilmeisesti TPS vaikutti asiaan. Hyvä näin. Hurme & loukkaantuminen ovat kielletty yhdistelmä.

Hommaa pukkaa ovista ja ikkunoista, en ole ehtinyt blogin kanssa hillumaan ollenkaan. Maajoukkuetauon aikana piti kasata Tepsin syyskauden yhteenveto, mutta eihän 24 tuntia vuorokaudessa riitä näin saamattomalle. Tauon tapahtumat neljällä viivalla:

- Ei loukkaantumisia
- Nikoskelaisen näytöt harjoituksissa eivät riittäneet. KalPa testaa seuraavaksi.
- Uusia puolustajia ei ole näkynyt
- Treeniä, treeniä ja treeniä

Harjoitusuutisesta poimin yhden lauseen:

Suurin painoarvo on ollut terävillä ja nopeilla avauksilla sekä hyökkäysten päättämisellä.

Tuossa ollaan TPS-asian ytimessä. Jos noita molempia kohtia parannetaan ”jonnin verran” ja puolustuspelaaminen pysyy ennallaan on TPS kuuden sakissa. Väitän minä.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Harjoituksissa väki lisääntyy

TPS tiedotti tänään otsikolla "Uusia miehiä harjoitusvahvuudessa". Maajoukkuetauolla joukkueen harjoituksissa on mukana a-junioreita ja Tuomas Nikoskelainen Kajaanin Hokista hieman epäselvällä näyttöreissulla.

Nikoskelaisen pelipaikassa on kaksi ehtoa. Ensimmäinen on pelipaikan ansaitseminen. Toinen on peliluvan saaminen Hokilta, joka käytännössä tarkoittaa korvaavaa pelaajaa ja ehkä rahallista korvausta Hokille. Korvaavia pelaajia voisivat olla Tomi Sykkö tai Tuukka Pulliainen. Esim Teemu Ramstedtia en antaisi vaihtoon. Minusta on tarpeeksi vaihtelua nuorelle pojalle yhteen vuoteen, kun Helsingistä Turkuun. Siirto Kajaaniin olisi vinoilua itsenäistyvälle pojalle. Tai sitten hän ottaisi Kajaanin haltuun. Siis Sykkö lähtisi, jos minä saisin valita. Sykkö on nähty. Pulliainen on keskushyökkääjä ja vakiokeskushyökkääjistä Huml ja Rautee ovat jonkinlaisten vammojen kanssa pelanneet tällä kaudella. Viidelle keskushyökkääjälle on aivan varmasti tarvetta. Olisi tarvetta, vaikka mitään loukkaantumisongelmia ei olisi juuri nyt.

Nikoskelainen toisi maalintekovoimaa, jos hän pelipaikan saisi. Huml ja Nurmisen vierellä on tilaa. Aika hyvä tuuri olisi Tepsillä, jos tässä olisi ratkaisu. A-junioreista haetaan varmaan ennen kaikkea puolustajaa "ylös". Henrik Maunula todennäköisesti lähimpänä pelipaikkaa on. Jo sen takia, että on pelannut hyvin junioreissa ja puolustajia on tällä hetkellä kuusi kappaletta (lainamies Pukka on hävinnyt joukkueesta, hyvä niin). Loput juniorit katsastavat miesten vauhtia ja yrittävät nokittaa liigapelaajia.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Voitolla lepäämään tai höntsäilemään

TPS voitti kuin voittikin Bluesin viimeisessä runkosarjaottelussa ennen maajoukkuetaukoa. Kahdella tehdyllä maalilla kolmen sarjapisteen saaminen on... mukavan ahdistavaa. Voittaminen on aina mukavaa ja tehottomuus on aina ahdistavaa.

Tilastot ja silminnäkijät kertovat, että puolustusvoitto on oikea termi ottelua kuvaamaan. Puolustusvoitto ja hyökkäyspään tehottomuus ovat harmillinen yhdistelmä kotihallissa. Kotona pitäisi aina olla dominoiva (ja voittava) joukkue. Ainoastaan tehoton ja häviävä joukkue on huonompaa markkinointia. Markkinointi tuli mieleen ottelun yleisömäärästä. Lauantaipelissä 5596 on säälittävä luku, vaikka olisi pyhäpäivä ja vastassa mikä joukkue tahansa. Yleisömäärästä tuli myös mieleen seuran talous, joka ei kestä näitä lukuja.

Niin ja #21 Kai Nurminen teki tietenkin kauden 21. tehopisteensä. Hölmö numerokikkailu toimi kerrankin.

061104 TPS-Blues 2-1

Pistepörssi: 2+3 = 5 pistettä
Tehotilasto: +5 / -5 = 0
Rangaistusminuutit: 14 minuuttia

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

21

Runkosarjan 21. ottelu pelataan tänään ja Nurminen tekee kauden 21. tehopisteensä. Ottelu on myös viimeinen kotiottelu ennen maajoukkuetaukoa. Tauon aikana treenataan ja levätään. Paitsi maajoukkueiden mukana olevat. Mikä korpeaa minua suuresta, joten toiston kautta:

Tepsin puolustuksesta määrällisesti kolmasosa, peliajallisesti melkein puolet ja laadullisesti 75 prosenttia on maajoukkueen mukana. Ykkösmaalivahti on maajoukkueessa. Ai niin ja paras maalintekijä kuntouttaa polveaan Tsekin maajoukkueessa. Kiva kiva, joukkueen neljä ehdotonta kulmakiveä höntsäilevät maajoukkueissa jotain höpöhöpö-turneeta. Toivottavasti tulevat ehjinä takaisin.

TPS on tehnyt yhden muutoksen kokoonpanoon. Matti Ahon nilkka kestää pelaamista ja hän palaa omalle paikalleen kolmosketjuun. Sykkö istuu penkillä Ramstedtin kanssa. Tuukka Pulliainen on pudonnut kokoonpanon ulkopuolelle. Laitetaanpas pitkästä aikaa täydellinen kokoonpano esille:

maalissa: Hurme
varalla: Santanen

1. kenttä:
Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Berg – Kiprusoff

2. kenttä:
Nurminen – Huml – Mäkinen
Sicak – Jokinen

3. kenttä:
Yli-Torkko – Rautee – Aho
Pukka – Backman

4. kenttä:
Suominen – Makkonen – Alatalo
Ramstedt (hyökkääjä) – Sykkö (hyökkääjä)

Pelkästään pelaajien kautta ajateltuna kokoonpanosta löytyy muutama ongelma. Varamaalivahti ei ole pelannut ollenkaan kauden aikana ja Santasen taso & pelimotivaatio eivät ole tiedossa. Hurme ei saisi loukkaantua. Mäkinen ei ole tarpeeksi hyvä hyökkäävään ketjuun. Kolmospakkipari ei ole tarpeeksi hyvä, jos kärkisijoista halutaan taistella ja vain kuusi puolustajaa on mukana. Muuten näyttää hyvältä, teoriassa. Käytännössä alisuorittamista on tapahtunut, ylisuorittamista ei ole näkynyt hirveästi. Tasonvaihtelu on ollut suurta. Välillä peli on sujunut todella nätisti ja seuraavassa hetkessä mikään ei ole toiminut.

Syyskuussa Espoossa TPS oli surkea. Blues hallitsi ottelua ja voitti helponoloisesti. Tänään pitäisi olla ainakin asenne kunnossa, samanlaista mukatekemistä ei voi vaan hyväksyä. Lisäksi on eri äijät kaukalossa kuin silloin. Luotan, että Espoon tappion kuittaus, uudet nimet ja kotietu ratkaisevat illan ottelun ja kolme pistettä jää Turkuun.

Kolme vieraspistettä

Pientä jälkihehkua, kun tappioputki meni poikki Porissa. Siis vierasvoitto tuloksena. Silti TPS on SM-liigan huonoin vierasjoukkue. Ei yhdellä voitolla jumbosijalta pois pääse, mutta voitto lämmittää aina.

Radion kuuntelu meinasi jäädä ensimmäiseen minuuttiin Sicakin aivopierun takia. Muutenkin ensimmäinen erä oli yhtä huttua eikä tehnyt yhtään kipeää siirtyä radion äärestä muihin hommiin. Joukkueiden päävalmentajat Jortikka ja Pajuoja kertovat miksi:

- Aloitettiin ottelu todella huonosti, Hantan kanssa ei mitään alkupalavereja pidetty ollenkaan, koska omatkin jutut alkaa jo tympiä. Kun joukkueessa on näin kokeneita miehiä, pitää halua ja kiimaa löytyä voittoon, jos ei löydy, on mun ja Hantan homma aika vaikea.

- Sicak jakoi kulmasta suoraan lapaan, sitten siihen pari kolme jäähyä, kiekkoa katsomoon ja niin edelleen. Oikein tarjottiin voittoa, että viekää nyt pois.

- Ensimmäinen vaihto ja maali, saatiin loistava alku peliin. TPS pääsi kuitenkin erän lopussa peliin mukaan.

Olin ensimmäisen erän jälkeen varma, ettei tästä nousta. Ilo olikin lenkin jälkeen ylimmillään, kun teksti-tv kertoi etusivulla TPS olevan vahvoilla. Paitsi siinä vaiheessa Ässät oli jo kaventanut tilanteeksi 2-4. Kavennus tuli Ässien aikalisän jälkeen:

- Emmää vieläkään tajua, miten se meidän pakki onnistui kaatumaan yksin rännissä sen aikalisän jälkeen.

Kyseinen puolustaja oli joko Sicak tai Jokinen. Jos kyseessä oli Sicak... aika nohevasti olisi ottelu sujunut mieheltä. Ei kuitenkaan teilata, kun ei ole varmuutta kaatujasta. Tärkeintä oli, että (vieras)voitto tuli.

061102 Ässät-TPS 3-4

Pistepörssi: 4+7 = 11 pistettä (mukana Jani Hurmeen syöttöpiste Mäkisen maaliin)
Tehotilasto: +5 / -10 = -5
Rangaistusminuutit: 12 minuuttia

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Selitystä

Miksi TPS ei ole voittanut viime peleissä? Annetaan päävalmentajan kertoa.


- Nihkeä peli. Tarkoitus oli mennä kolmannessa erässä maalille ja mentiinkin, mutta tulos on tässä. Moraali petti.
Jatkoaika.com 28.10.2006


- …me emme olleet tarpeeksi nälkäisiä.
TS 29.10.2006


- Väsyneitä äijiä vaikuttaa kentällä olevan. Onneksi kohta tulee tuo maaottelutauko, jolloin saadaan vähän palauttavaa treeniä.

- Nyt alkaa joillain painaa.

- Äijät ovat väsyneitä, eikä uusia tule, ellei jotain pistetä pihalle.
Jatkoaika.com 31.10.2006


- Moni pelaajistamme on silmin nähden väsynyt. Mutta tässä tilanteessa ei kannata valittaa. Meitä ei kukaan muu auta. Meidän on tehtävä se itse.
TS 1.11.2006


- Nyt kannattaa kuitenkin huomioida sarjaohjelmatkin. Joskus sattuu niin, että pelaa jotain hyvässä kurssissa olevaa joukkuetta vastaan vieraissa, kun itsellä ei mene niin hyvin. Joskus saattaa olla niin, että sattuu neljä matsia viidestä kotona tai vieraissa.

- Nyt mennään aika lailla rampana. Meillä on paljon pelaajia, jotka eivät pysty treenaamaan. He tulevat vain peleihin.
Urheilulehti 2.11.2006


Onneksi reaalimaailmassa eletään:

- …sarjataulukko on lahjomaton…

- …tulokset ja taulukot eivät valehtele.
Urheilulehti 2.11.2006

Kahdeksan ranskalaista

- Ässät on liigan toiseksi huonoin kotijoukkue
- Ässät jäänyt maalitta kahdessa edellisessä kotiottelussa
- Ässät on jumbosijalla
- Ässillä on viisi tappiota putkeen
- TPS:llä on kolme tappiota putkeen
- TPS on liigan huonoin vierasjoukkue
- TPS on hävinnyt kaksi kertaa tällä kaudella Ässille
- TPS on viimeksi voittanut reilu vuosi sitten Ässät Porissa (25.10.05 / 1-2)
- Ässät on voittanut kuusi kertaa peräkkäin Tepsin

Kumpi voittaa tänään? Pelifirman mukaan illan ennakkosuosikki on TPS kertoimella 2,00. Ässien kerroin on 2,50. Minä laittaisin mutulla kertoimet lähemmäksi toisiaan.

Tiistain pelin jälkeen Hannu Jortikka sanoi:

- Aivan turhaan pelaajamme siirtelivät vastuuta, ja tuskaistahan koko touhusta tuli. Maaleja on vain saatava jatkossa aikaiseksi. Uskonkin, että Porissa niitä tuleekin.

Maalintekoa yritetään samalla kokoonpanolla kuin tiistaina. Marko Mäkinen kakkosketjussa ja Tomi Sykkö kolmosketjussa. Jep jep. Maalintekovoimaa suorastaan pursuaa joukkueesta. No Nurminen tekee 1+1 ja yritetään kahdella tehdyllä maalilla voittaa.

Vierasvoitto olisi kiva yllätys.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

061031 TPS-HPK 0-2

Pistepörssi: 0+0 = 0 pistettä
Tehotilasto: +0 / -0 = 0
Rangaistusminuutit: 10 minuuttia

Tilasto tulee tähän jahka bloggerin tekniikka suostuu toimimaan.
Eli 2.11 klo 15.00

061028 Tappara-TPS 6-2

Pistepörssi: 2+1 = 3 pistettä
Tehotilasto: +10 / -20 = -10
Rangaistusminuutit: 33 minuuttia

Tilasto tulee tähän jahka bloggerin tekniikka suostuu toimimaan.
Eli 2.11 klo 15.00