perjantaina, kesäkuuta 29, 2007

HC TPS Oy sai uuden hallituksen

Työt painavat päälle ankarasti, ja blogi on jäänyt vähälle huomiolle. Nyt pieni tauko työskentelyyn ja pikainen päivitys tänne. Kun on kerran tapahtunut jotain muutakin kuin joukkueen lähtö kesälomalle. Nimittäin TPS julkaisi eilen HC TPS Turku Oy:n uuden hallituksen. Tätä oli jo odotettu, mitä tapahtuu hallitukselle osakeannin jälkeen? Ihan hyvää, sanoisin.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Ketonen. Mikä ei ollut yllätys. Kerrankin arvasin etukäteen mitä tuleman pitää. Ketonen oli loogisin valinta, kaikin puolin. Suku, työtehtävät, koulutus, ikä, ollut oy:n hallituksen jäsen aiemmin ja muutenkin Ketosella on erittäin vahva TPS-tausta. Ennen kaikkea tuntee lajin hyvin, toisin kuin esim oy:n toimitusjohtaja. Joten Ketonen on loogisuuden lisäksi myös erittäin sopiva valinta muutenkin. Tuntematta miestä yhtään. Pidän Ketosen valintaa hallituksen puheenjohtajaksi erittäin hyvänä asiana. Hallituksen muut jäsenet eivät ole minulle tuttuja kuin kuulopuheiden kautta, ja totean vain, että kyllä tuolla kokoonpanolla pitäisi hallitustyöskentelyn sujua. Nikkola ehti jo eilen kysyä olennaisen kysymyksen. Tuohon kun saisi vastauksen.

Uuden puheenjohtajan kommentti on mannaa minun korville:

- Peli ja joukkue on tärkein asia edelleen. TPS on urheiluseura ja urheilullisuus on saatava ykköseksi. Toimitusjohtaja, valmentajat ja pelaajat vastaavat menestyksestä. Meidän on yritettävä vain luoda tarvittavat mahdollisuudet. Molemmin puolin on aloitettu työt, ja teot sitten puhuvat puolestaan.

Juuri näin. Urheilusta on kyse, unohtamatta taloutta. Ja kuka on vastuussa seuran menestyksestä. Toivottavasti vastuu on todellista eikä pelkkää sanahelinää.

Taloudesta puheen ollen, missä viipyy TPS:n tilinpäätös? Huhuissa liikkuu hurjia tappiosummia, niin hurjia, etten voi tajuta millään miten sellaiset olisi saatu aikaan. Toivon huhujen olevan vain huhuja, tappiota varmasti tulee, mutta suuruusluokka ei voi olla… no voi se olla. Mikä tahansa on Tepsissä mahdollista.

Toivottavasti tänä vuonna tapahtuneet muutokset seuran taustapuolella nostavat TPS:n takaisin huipulle. Hieman kyllä ihmettelen, että samat henkilöt ovat edelleen operatiivisella puolella mukana. Näihin soisi myös tulevan muutoksia. Sen verran rumaa tulosta on tällä vuosituhannella tehty eikä kaikkea voi kaataa esim edellisen toimitusjohtajan niskaan.

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Uutisankka

Bryce ”is right” Lampmanin NHL-sopimusuutinen oli ankka sanoo Jatkoaika. Lippu salkoon!

ESPN-kesäpässille keppiä. Koska kesäpässithän virheitä tekevät kesällä ja sopimusuutinen on selvästi kesäpässin tekosia. Vakinaiset lusmut eivät virheitä (tämä on todettu moneen kertaan, jos ei mitään tee, niin ei virheitäkään synny) ja vähintään vuodenvaihteeseen asti voi syyttää kesäpässejä erinäisistä koomailuista työpaikalla.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

9 päivää Tepsissä

TPS:n puolustajavahvistus Bryce ”is right” Lampman taisi jäädä rapakon taakse:

June 18, 2007 Re-signed right wing Jed Ortmeyer and defenseman Bryce Lampman.

9 päivää kesti Lampmanin ura TPS-paidassa. Kiitos hei. Salaliittohyypiöille pureskeltavaa siitä, että Teemu Laine palkattiin samaan aikaan, kun Lampman lähti. Sattumaa? En minä tiedä enkä välitä. Ihan sama, nyt vähän kypsyttää Brycen ranskalainen visiitti. Tuskin ehti oppia edes missä Suomi on, Turusta nyt puhumattakaan. Kilinpallit tällaista toimintaa.

Vielä on pientä toivoa, kun ei virallista vahvistusta TPS:n tai Rangersin sivuilla ole. No, ei todellakaan ole toivoa. Bye bye Bryce.


LISÄYS torstaina 21.6.2007 klo 8.50: Uutinen oli ankka! No olisi se pitänyt arvata, kun ei virallista vahvistusta seurojen sivuille tullut. Pessimisti ei pety, vai miten se menee.

Laineen Teemu

24-vuotias Teemu Laine on tehnyt sopimuksen TPS:n kanssa. Mielikuvani Laineesta on filmaava kiukuttelija, jolla on potentiaalia pistemieheksi, mutta ei ole vielä natsannut kunnolla. Tehoton mies. Katsotaanpas mitä netti kertoo.

Räväkkä pelaaja, tyhmiä jäähyjä, vahva kuin härkä, nopea luistelija, ajaa maalille, maalit puuttuvat, hautoo liikaa kiekkoa, pehmeät kädet.

Tilastojen mukaan kokemusta on rutkasti ja näyttää pisteitäkin tulleen kohtalaisesti. Kahden ensimmäisen ketjun miehiä. Olisiko peräti ykkösketjun laitahyökkääjä Tepsissä? Kauhiaa, jos näin on. Sinne tarvittaisiin vallan karmea maalintekijä toiselle laidalle. Tarvittaisiin kyllä muutenkin.

Mielenkiintoinen hankinta eikä ole ainakaan väritön mies. Toivottavasti sopeutuu Turkuun ja Tepsiin.

- Hän on kuin tuleva joukkue pienoiskoossa eli työteliäs, energinen ja aktiivinen. Hannu Virta

Lisäksi Laineesta voidaan sanoa, että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kuten monella muullakin TPS:n pelaajalla. Taitava valmentaja voisi Tepsin jätkistä saa kohtalaisen hyvän joukkueen, muutaman lisähankinnan jälkeen. Nykyinen määrä hyökkääjiä ei riitä kauden läpiviemiseen hyvällä lopputuloksella. Loukkaantumisvaraa ei ole yhtään ja se ei vaan käy.

Joka tapauksessa on hienoa, että TPS saa hankittua hyvässä iässä olevan pelaajan, jonka rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Taitoa + räväkkyyttä = tunnetta kaukaloon ja katsomoon. Toivottavasti näin myös käy, tehojen kera.





Niin ja halliyhtiöiden velat on kuitattu. Ei kauan kestänyt velkojen maksu, kun julkisuudessa vähän hiillostettiin. Ainakin tällaisen kuvan sai Turun Sanomien uutisoinnista. Lauantaina kerrotaan veloista ja tiistaina velat on maksettu. Julkisuuden vaikutusta maksamiseen en osaa arvioida, saattoi olla yhtä tyhjän kanssa tai sitten vaikutti ratkaisevasti. Kuitenkin aivan turhaa julkisuutta, jonka välttäisi hoitamalla velvoitteet ajoissa... jos vaan olisi rahaa millä mällätä. Onneksi nyt on.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Maksetaan koko ajan

Viikonloppu meni huumassa™. Nyt vasta huomasin lauantain Turun Pravdan jutun. Ei ole positiivista julkisuutta.

Toimitusjohtajan selitys veloille on itse asiassa järjellinen. Varhainen putoaminen pudotuspeleistä tuntuu taloudessa. Jos TPS olisi päässyt kuuden parhaan joukkoon olisi rahaa tullut noin 60 000 euroa enemmän, neljän parhaan joukossa noin 120 000 euroa enemmän. Em. rahasummat ovat vain minun arvioita, jotka perustuvat pudotuspelipotin jakosuhteisiin ja arvioon pudotuspelien kokonaistuotosta. Noilla summilla saisi ainakin kiinteistöyhtiön velan maksettua, parhaimmassa tapauksessa myös ohjelmayhtiön.

Se on sitten eri asia miksi ei oltu varauduttu aikaiseen putoamiseen. Erään ruotsalaisseuran pääjehu sanoi, että runkosarjan tuloilla katetaan kauden menot ja pudotuspelien tuottoja ei lasketa mukaan budjettia tehtäessä. Kuulostaa järkevältä. TPS:n kohdalla meni vielä runkosarjankin tuotot alakanttiin... notta hyvin on talouspuoli hallussa.

- Eikä tässä ole mitään poikkeavaa. Me maksamme laskuja koko ajan. Eilen maksoin ja tänäänkin maksan. Toimitusjohtaja Sutela.

Niin minäkin, heh.

Ja onhan Tepsillä nyt rahaa millä maksaa, mutta osakeanti ei tuonut vain rahaa sisään, vaan toi myös velkojat oven taakse. Toivottavasti annista jää jotain pysyvää taseeseen, ettei tulevaisuuden perusta mene vanhojen velkojen kuittaamiseen.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Blogikatsomo

NY Islanders tarjoaa ensi kaudella bloggaajille oman blog boxin. Blogikatsomon. Aika hieno juttu, vaikkakin vain muutaman ottelun ajaksi pääsee blogikatsomoon.

Islanders väittää ainakin, ettei sensuuria ole, bloggaajien pitää vain käyttäytyä kunnolla ja kirjoittaa hyvällä maulla. Äh. En minä osaa tekstiä kääntää väsyneenä, suora lainaus:

The NYI BLOG BOX will be your open forum. From start to finish, you'll be in control. All we ask is for the chosen bloggers to act respectfully in the restricted media areas and keep all critiques in good taste.

Joo. Islandersin omistaja Wang on onneksi sellainen tyyppi, jonka tekoja on vaikea kritisoida. Seura on menestyvä ja tehnyt hyviä siirtoja viime vuosina. Ei ja ei. No ehkä itse peleistä voi kirjoittaa nätisti, Jashinkaan ei ole enää kivireen roolissa mukana.

Joka tapauksessa kuka tahansa ei pääse NYI blog boxiin, vaan sinne pitää hakea. Hakemukseen liitetään tekstinäyte eli pitää osata kirjoittaa hieman tai varastaa sopiva teksti jostain. Ja sitten lehtiö & kynä kourassa matsiin vetämään lärvit ja avautumaan pelaajille. Kerrankin erilainen ottelukokemus. Tänään on aika tylsä päivä, harma taivas ja kesästä ei tietoakaan. Mielenkiintoista seurata miten NYI blog boxin kanssa käy.

Löytyipäs blog boxin lisäksi toinen positiivinen juttu Islandersista. Islandersin joukkuesivun toteutus on hauska.

Tuleekohan blogikatsomoita SM-liigaan? Ehkä joskus. Riippuu varmaan onko kysyntää (ei näitä blogeja kovin montaa taida vielä olla) ja miten blogikatsomo toimii isossa maailmassa. Pitäisi varmaan kysyä SM-liigan markkinointipäälliköltä asiaa. Heti kun SM-liiga markkinointipäällikön palkkaa. SM-liiga on ilmeisesti loistokunnossa, kun liiga ei sen kummempia markkinointitoimenpiteitä tarvitse.

Niin ja Karhuherra(kin) vanhoissa murinoissaan kirjoitti aiheesta viime syksynä:

Tuntuu kyllä ainakin toistaiseksi hieman hassulta, että akkreditointeja ryhdyttäisiin myöntämään bloginpitämisen perusteella. SM-liigan kohdalla tuo kuulostaisi jopa absurdilta.

Hassu tunne on nyt totta ja SM-liigan kohdalla kuulostaa edelleen absurdia. Maailma muuttuu, SM-liiga ei.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Hieman narisen

Hovitiedottajan artikkelista paljastuu jänniä juttuja.

Ensinnäkin Tepsin toimitusjohtaja Sutela tutustuu johtamansa yrityksen toimialaan. Mikä on hienoa. Hienoa taas ei ole se, että Sutela on jo yli vuoden verran johtanut yritystä. Ja vasta nyt on toimialan erikoispiirteiden kimpussa. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, mutta väitän että katastrofikaudesta olisi tullut parempi, jos toimitusjohtaja olisi ollut enemmän tietoinen jääkiekosta. Ei itse pelistä, vaan jääkiekon liiketoiminnasta ja suhdanteista.

- Eniten apua oli Tapparan historiikista, jonka sain Mikko Leinoselta. Se oli tehty vuonna 1999, jolloin Tappara oli suurin piirtein samanlaisessa kurimuksessa kuin me nyt. Muutokset, joita Tapparassa sen jälkeen tehtiin, saattoivat seuran taas jaloilleen ja menestykseen. Seppo Sutela.

Tappara on hyvä esimerkki, taloudellinen tulos on ollut hilkusti plussalla ja urheilullista menestystä on jonkin verran tullut tällä vuosituhannella. Ei kuitenkaan paras esimerkki. Eikä välttämättä sama resepti yksi yhteen toimi Turussa. Kas vain, noviisi röyhkeästi neuvoo vanhempiaan. Minulla on varaa, minä en ole kaulaani myöten lirissä, vaan munia myöten.

Toinen ja merkittävämpi asia on TPS Turku ry:n uusi rooli. Ry ei ole enää lätkä-Tepsin liiketaloudellinen edusmies:

- Roolien selkiytyminen on mielestäni erittäin tärkeätä. Ennen työ ja toimenkuvat ovat menneet vähän sekaisin. Petteri Orpo, TPS Turku ry:n uusi puheenjohtaja

”Vähän sekaisin” on mielestäni vähättelyä. Kaikki on ulospäin ollut sekaisin ja lopputulos on käsillä nyt. Rahat on loppu, kaukalossa tuli kaikilta turpaan ja julkisuudessa otetaan vielä omasta pyynnöstä ruma kuorrutus kaikelle. Kaiken tämän korjaus on menossa ja toivon korjaussarjan olevan luokkaa valas eikä mikään keisarin uudet vaatteet.

Uusi sisäinen (todellakin!) marssijärjestys tarkoittaa, että lätkäpuolen uusi ja vielä nimeämätön hallitus laatii HC TPS Oy:n budjetin ja toimintastrategian. Tässä ollaan asian ja muutoksen ytimessä. Jatketaanko vanhoilla opeilla vai luodaanko uusi (ja toivottavasti terve) toimintamalli? Kaikki on vielä auki.

Pakko vielä ”ikuistaa” ry:n ja edelleen suurimman omistajan uuden puheenjohtajan lausunto:

- HC:ssä on tehty koviakin saneerauksia. Nyt talous näyttää olevan realistisella pohjalla. Petteri Orpo.

Mitäköhän on kovasti saneerattu? Yksi valmentaja on poissa ja ”kalliit” pelaajat ovat poissa. Pelaajahankinnoissa on toivottavasti menty talous edellä. Mutta onko esimerkiksi toimistolla tehty muutoksia? Onko TPS:n uusi varustesopimus saneerauksen tulosta? Ainakin päävalmentajan pitäisi hyötyä uudesta sopimuksesta. Loppujen lopuksi ihan sama, jos talous todellakin on realistisella pohjalla.

Ensi kauden budjetin kanssa pitää muuten olla tarkkana kuin porkkana... ei ne kulut, vaan tulot! Ei paljon auta kulujen karsiminen, jos budjetoidaan tulot epärealistisesti, esim mikä voisi olla realistinen yleisötavoite? Viime kaudelle tavoite oli 7 500 (IS Veikkaajan mukaan) ja toteutunut 6 441 (SM-liigan mukaan). Tuhat kertaa 28 on 28 000 kertaa keskimääräinen ottelutapahtumassa kulutettu rahamäärä per katsoja = paljon rahaa. Kokonaissummaa on turha ulkopuolisen arvioida, mutta todella tuntuva tappio tuosta syntyy.

Sivuhuomiona hovitiedottaja kertoo pelaajahankintojen olevan kiinni muusta kuin tarjotusta (pienestä) palkasta:

Muut seikat painavat vaa'assa, jos painavat.

Minä menen nyt nukkumaan, jos menen.

Ykkösketjua sentään haetaan vielä ja muutoksien kehutaan tulevan. Tulisivat kans.

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Petteri Orposta puheenjohtaja

Petteri Orpo on valittu yksimielisesti TPS Turku ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Iso-Hannu väistyy. Ensimmäinen reaktio tähän on positiivinen, ainakin Ansaksen väistyminen on hyvä asia. Aikansa kutakin (tosin kai langat silti säilyvät käsissä?). Orpo on kykypuolueen kansanedustaja, jolla on koulutusta ja järjestökokemusta. Kait ihan hyvä valinta kattojärjestön puheenjohtajaksi.

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Osakeannista ja nöyryydestä

Päivän Ilta-Sanomien mukaan:

IS Urheilun tietojen mukaan osakkeiden perässä oli myös sijoittajaryhmä, johon kuuluivat NHL-tähdet Saku ja Mikko Koivu, heidän isänsä Jukka Koivu, ex-maajoukkuepelaajat Juhani Tamminen ja Severi Kuismanen sekä muutama paikallinen liikemies.

Kävi kuitenkin näin:

- Mutta tilanne meni siihen, että olisimme halunneet tarkistuksia muutamaan asiaan, esimerkiksi hieman enemmän vastinetta sijoituksellemme. Jukka Koivu.

Päivän Turun Sanomien mukaan:

- Mietin osakeantiin mukaan lähtöä tarkasti. Koin kuitenkin, ettei ole mielekästä lähteä taloudellisesti mukaan toimintaan, kun itse asun ulkomailla. Saku Koivu.

Osakaslista löytyy Nikkolan blogista. Vanhoja vaikuttajia pullollaan oli ensimmäinen reaktio. Muutama julkisuudesta tuttu yrittäjä (Sukari, Rafkin, Salmela) on symbolisella summalla mukana pelastamassa Tepsiä. Päättelen, ettei valtaa ole tarkoitus ”vanhan liiton” miesten ulkopuolelle jakaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, en osaa sanoa.

Edelleenkin minun on vaikea ymmärtää miten vuodesta toiseen on tappiollista yritystä pyöritetty, väkisinkin loppuu bensa koneesta. Nyt on tankattu tankki täyteen ja kaiken järjen mukaan on toimintaa pyöritettävä eri tavalla tästä lähtien. Vanhalla tyylillä ei menestystä enää tule, vain ja ainoastaan konkurssi. Luulisi tämän ”faktan” olevan niin vanhojen kuin uusienkin kaalissa. On se ihme, jos ei jotain muutu.

Koivujen & kumpp. mukaantulo olisi ollut taloudellisesti hyvä asia. Todennäköisesti myös henkisesti, vaikka pitkän linjan tepsiläisiä ovatkin. Mutta samassa junassa olisi tullut myös Juhani Tamminen. Ei hyvää päivää. Isä Koivun kiekko-osaamista hieman epäilen (Tepsin päävalmentajuudesta jäi laimea maku), Tammisen talousosaamisen tyrmään täysin. Aurinkokuningas voisi olla näppärä keulahahmo, pitäisin hänet kuitenkin kaukana rahoista, vallasta ja vaihtoaitiosta. No pelkästään poskisolistiksi tuskin mies suostuisi, 24/7 toimijalle jäisi liikaa vapaa-aikaa ja ilman valtaa olisi orpo olo. Ihan hyvä, että Tamminen jäi rannalle.

Positiivista on muuten TPS ja tunne. En kyllä epäillytkään, etteikö rahaa nousisi kyytiin. Kiva saada kuitenkin vahvistusta, että halukkaita oli paljon.





Turun Sanomien jutussa Saku Koivu sanoo pari nasevaa kommenttia Tepsistä. Positiivisia kommentteja minusta:

- Asenteen pitää muuttua. Menneisyyden kulta-ajoissa ei voi - eikä saa - enää elää. Nyt on lähdettävä talkoopohjalta rakentamaan uutta nousua.

- Tärkein asia on se, että negatiivinen asenne ja julkisuuskuva on käännettävä positiivisiksi. Helppoa se ei tule olemaan. Edessä on pitkä ja vaikea tie, mutta se on Tepsin ainoa mahdollisuus.

Juuri näin. Lakki nöyrästi käteen. Yksi teko Tepsin johdolta olisi soitto Saku Koivulle:

- Jos mitenkään pystyn auttamaan Tepsiä, teen sen aina mielelläni.

Ehkä epärealistista tämä tai muille entisille pelaajille, valmentajille soittelu, mutta minua ei Tepsin sisäiset riidat, historia ynnä muut tikut silmissä haittaa, en minä niistä mitään tiedä. Minä näen vain rakkaan seuran kaulaansa myöten kusessa.

Itse soittaisin Juhani Wahlstenille. Juuso on hyvä tyyppi ja fiksu mies. Tosin saattaa Juusolla olla Kalle Kaskisen kautta jo jotain vaikutusta Tepsin tekemisiin. Mutta enemmän tarvittaisiin! Fiksuja tekoja.

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Voittaminen

En ole Teemu-fani. ”Hyvä” pelaaja ja ilmeisen mukava tyyppi myös kaukalon ulkopuolella, mutta ei ole suosikkini. Enkä ole ollut Teemu Selänteen bandwagonissa mukana. Katsellut sivusta. Silti pitää laittaa seuraava pätkä tänne, koska siinä on tunnetta. Voittamisen tunnetta.



Voittamisen tunne on jotain uskomatonta. Viimeksi minä koin voittamisen tunteen (kannattajana) paikanpäällä vuonna 2000, kun olin katsomassa ratkaisevaa finaalia Helsingin Areenalla. 2001 jäi ratkaiseva peli näkemättä ja sitten niitä ei ole ollut. Toivottavasti vielä tällä vuosikymmenellä pääsee kokemaan tuon voittamisen tunteen.

Onnea Teemulle! Ei suomalaisia Stanley Cup –voittajia turhan monta ole. Vuoden kuluttua Tepolle ja sitten Sakulle... Niin, ja unohtakaa se väärä suomalainen seura, joka lipsahtaa Selänteen suusta.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Omin sanoin

Päivän kolmas postaus. Jääkiekko on kova sana näin kesäkuussa. TPS itse tiedottaa osakeannistaan otsikolla TPS- osakeannin tavoitteet täyttyivät.

Parhaimmat palat tiedotteesta:

- uutta pääomaa kertyi yhteensä 1 040 000 euroa.
- 41 merkintää
- sijoittajille 46 % omistuksesta
- sijoittajille 68 % yhtiökokouksen äänivallasta
- ”tuotantokustannuksia” on leikattu rajusti

ja tiedotteen viimeinen kappale sellaisenaan:

Uusien omistajien mukaantulo merkitsee myös tiettyä rakenteitten ja seurakulttuurin tavoitteellista muutosta. Sekä osakeyhtiön yhtiökokouksessa että yhtiön osaomistajaksi jäävän TPS Turku ry:n vuosikokouksessa tullaan kesäkuun kuluessa tekemään merkittäviä henkilövalintoja.

Suurella mielenkiinnolla odotan mitä em. kokouksissa päätetään. Käykö todella niin hienosti, että TPS on pohjakosketuksensa kokenut ja nousu on alkamassa? Toivon todellakin näin tapahtuvan, uskon sitten kun näen. Parhaassa tapauksessa tiedossa on uusia naamoja ja uusia toimintatapoja. Unohtamatta historiaa! Urheilullista osaamista pitäisi seurassa olla, taloudellista osaamista ei todistetusti ole ollut. Nyt jos sitä tulisi… Kauhuskenaariota en viitsi maalata, ihan tarpeeksi on "kauhuja" Tepsissä viime vuosina nähty & koettu.

Lampman

Bryce Lampman on TPS:n uusin hankinta. Puolustaja. Ensivaikutelma on varovaisen positiivinen.

Ikä (s 1982) on kohdillaan, samoin mitat (186/93). TSN arvioi potentiaaliseksi joka saralla ja tarvittaessa pystyy pelaamaan fyysisesti. Hyökkäyspotentiaalia (mikä sana). Kolikon toisella puolella on vaihteleva suoritustaso, luistelu ja puolustuspään pelaaminen. No joo. ”Juoksijoita” on jo puolustuksessa, ei sinne lisää samanlaisia tarvita, heh. Ai niin, näyttää olevan leftin mies. Olisin halunnut rightin miehen, mutta kaikkea ei voi saada. Kakkosparin mies ja vieressä puolustaa… Noh, mietitään kokoonpanoja parin kuukauden päästä.

Hannu Virran mukaan:

- Olemme scoutanneet pelaajan tarkasti sekä pelitaitojen että luonteen osalta.

Kuulostaa hyvältä. Paperilla ehkä parasta mitä nykykuntoinen TPS voi hankkia. Saattaa olla jopa parasta mitä SM-liigaseura voi nykypäivänä hankkia. Nyt alkaa sitten Tepsin takalinjoilla olla määrää ja kilpailua sopivasti (edelleen muistaen taloustilanteen). Eikä mentykään näillä, kuten aikaisemmin tänään epäilin.

Olen tyytyväinen Lampmanin hankintaan, vaikka sai erään epälätkäjätkän kummipojan kädestä.





Lisäys klo 15.18
Nyt vasta tajusin mitä Tepsin sivuilla luki Lampmanin sopimuksesta. Siinä on NHL-pykälä. No terve. Luulin jo, ettei Tepsin tarvitse pelätä NHL-kuppausta tänä vuonna ollenkaan.

Uutta nousua tarjolla

Päivän Iltalehdessä on taas nohevat puheet TPS:n toimitusjohtaja Sutelalla. Osakeanti meni putkiin ja ehkä, siis ehkä TPS ry ei ole enää pääomistaja. Aika iso juttu, jos pitää paikkansa. Markkinointipuhetta koko lyhyt juttu, ja edelleen ollaan puheiden tasolla. Puheiden realisointia odotellessa.

Niin ja pelaajahankinnoista:

- Ykkösketju puuttuu vielä. Haemme yhtä kotimaista ja kahta ulkomaalaista. Neuvotteluja käydään moneen suuntaan.

Pakkia ei näköjään enää haeta. Joko on yksi uusi mies ryhmässä tai sitten mennään näillä. 9 puolustajaa löytyy tällä hetkellä, joista kolme on junioreita. 6 puolustajaa löytyy, joista viidellä on SM-liigakokemusta. Ykkösparin Berg-Kiprusoff jälkeen on löysät housussa. Toivottavasti [tähän sitten paljon positiivisia toiveita kesäharjoittelusta ynnä muusta].

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Melkein milli

Tepsin osakeanti on ilmeisen onnistunut. Seppo Sutela Turun Sanomissa:

Saamme rahat kokoon. Pääsemme lähelle tavoitteena ollutta miljoonaa euroa, kunhan postissa olevat viimeisetkin sitoumukset tulevat

Todella hienoa, että anti onnistui. En kyllä epäillyt rahan tulemista. Rahaa/rahoitusta saa aina hankittua, mutta millä ehdoilla? Erityisesti TPS:n kaltaisen urheiluseuran kohdalla rahoitus onnistuu lähes aina, vaikka itse osakeyhtiön tulos on ollut jo vuosia(!) tappiollinen. Tunteilla tienaa.

Haluaisin tietää kuinka lähelle miljoonaa päästiin, kuka merkitsi ja paljonko valtaa rahalla saa. Silti olennaisempaa on yrityksen toiminta, mitä nyt tehdään? Vanhalla toimintatavalla konkurssi uhkaa alle vuodessa. On siis pakko tehdä muutoksia, jotta perinteinen seura pysyy elossa ja nousee takaisin Suomen huipulle.



Pakko sanoa sen verran sanansaattajasta, että jutun otsikko TPS:n kassaan miljoona osakeannista ei vastaa todellisuutta. Minä olisin lisännyt otsikkoon ”lähes”. Johonkin väliin. Pilkunviilausta? Kyllä, mutta itse ovat riman asettaneet.