perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Kotiputken neljäs

Ajattelin pistää otsikoksi ”Rikkinäiset & pienet”, mutta mennään kotiputki loppuun asti samalla tyylillä. SaiPa on illan vastustaja ja heidän tilanne on jokseenkin tämä. TPS:n sairaslista on seuraava:

Johannes Alanen
Aki Berg
Jussi Makkonen
Antti Reivonen
Tuomas Suominen
Arttu Virtanen


Yksi puolustaja ja viisi hyökkääjää on sivussa. Sopivia lainapelaajia ei ole löytynyt ja a-junioreista ei ole nostettu ”ylös” ketään. Kyllä on ankea tilanne, lätkämutsien illan kokoonpano on torso:

TELaine – Lundbohm – Erkinjuntti
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Halonen – Sweatt

Kolu – Rautee – Aho
Backman – Saarinen

Kokkala – TOLaine
Järvinen

Salak (Kuokkanen)

Tjaah. Kolmella ketjulla voittoon? Tuntuu, ettei ole mahdollista. Pelkään pahinta.

Allu on maalilla! Kiitos ja kumarrus. Samat sanat Puurulan pelaamisesta SaiPan maalilla.

Ehkä joku yrittää vetää tuplavaihtoja, jotta nelosketjukin saisi vähän kuormitusta? Minä laittaisin Sinisalon tupladuunariksi ja samalla ottaisin hänet pois ylivoimakentällisestä. Edellisessä ottelussa kolmella ketjulla pelattaessa loppuivat voimat kesken, vaikka sitä ei tilastojen perusteella huomaa, ja tänään käy samoin. Yksinkertaisesti kolmella ketjulla ei aktiivista pelitapaa toteuteta.

Yksi mahdollisuus olisi rohkeasti laittaa joku puolustajista laitahyökkääjäksi. Järvinen sahaamaan omaa kaistaa eestaas välillä maalin edessä rynnien. Toinen vaihtoehto olisi vt. kapteeni Saarinen tai vt. sylkykuppi (puolustajien) Backman. Kunhan vain kaikki pelaisivat, ettei lopu mehu kesken ottelun. Pelkään pahinta.

Veikkana ottelukuvaksi samaa kuin tiistaina. TPS vie ottelua SaiPan pelatessa viisaasti vieraissa ja maalit tekee? Pelkään pahinta.

1,75 – 4,20 – 3,05

TPS on näköjään selkeä ennakkosuosikki tänään, vaikka pelaa kolmella ketjulla, on kuntopuntarissa SaiPan takana ja hävisi kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen. Ja vaikka sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin. Kotikenttäetu ja joku muu mystinen tekijä nostavat Tepsin osakkeita. Historian haamut tuntuvat vedonlyöntikertoimissa? Hassua, no joka tapauksessa, miten mahtaa ennakkosuosikin asema sopia kotijoukkueelle? Pelkään pahinta.

Ennakkosuosikin asemaan ynnätään lisäpanokseksi vielä tiukka sarjatilanne. Tänään olisi vähän niin kuin pakkovoiton paikka, jotta TPS pysyy viivan oikealla puolella ja toivonkipinä ylemmän viivan saavuttamisesta säilyy. SaiPa hönkii ikävästi niskaan, jos tänään voittaa. Pelkään pahinta.

Ottelun seuraaminen jää tänään uskollisen tekstiviestiraportoijan varaan työpaikan pikkujoulujen takia. Ajattelin syödä ja juoda hyvin. Onnistumisprosentti tulee olemaan historiatiedon perusteella 101. Huomenna ei ole kivaa, lähinnä tuon ylimääräisen prosentin takia. Toivottavasti tänään on kivaa myös Turkuhallissa. Pelkään pahinta.

Hyvä mieli

Tulipas hyvä mieli tästä Turun Sanomien jutusta. Ei siksi, että Aki Berg on luistellut tai haluaisi jatkaa (hyvä, hyvä, hyvä), vaan tuo muu hubailu. Juokseminen hallille, heti vaan jäälle kun lupa lääkäriltä irtosi ja "perinteinen" joulukuusen hankinta koppiin. Sopivan kevyttä tarinointia ottelu- ja talousuutisoinnin väliin. Näitä juttuja lisää.

Berg näyttää viihtyvän Tepsissä ja hyvä niin:

- Mielessäni ei ole edes käynyt, ettenkö käyttäisi optiota. Tällä hetkellä en ole lähdössä Tepsistä mihinkään. Vastahan me tulimme takaisin kotiin.

Toivottavasti Aki jatkaa Tepsissä, koska mies on tepsiläinen ja SM-liigan paras puolustaja.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Talous taas tapetilla

Muista uutisista kerrotaan, että TPS:n kassa ei ole tyhjä ja uutta osakeantia pukkaa. Hauska yhdistelmä. Tai ainakin alustavasti kartoitetaan. Toimitusjohtaja Sutelan sanoin:

- Olemme halunneet toimia varovaisesti. Emme halua synnyttää sellaista mielikuvaa, että kassassa ei olisi enää rahaa. Siitä ei ole kyse.

- Korostan, että päätöstä annin toteuttamisesta ei ole vielä tehty. Nyt on vain suoritettu alustavia kartoituksia. Antivaltuutus on voimassa viisi vuotta.


Veikkaan, siis todellakin veikkaan ja arvaan totuuden olevan kirjaimellinen. Kassassa on nyt rahaa, mutta keväällä ei tulisi olemaan. Joten hattu kiertämään mennen, tullen ja palatessa. Nyt ollaan tulossa, joten palatessa vielä saadaan kerätä rahaa. Tämäkin on veikkaus, joka perustuu ihan siihen arvaukseen, että TPS:n nykyinen kulurakenne ei vaan kestä nykyistä tulotasoa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy tjsp. Jotain tarttis tehdä.

Kotiputken kolmas

Koulutuksen tauolla rauhassa hetkeksi nettiin ja kuikuilemaan illan kokoonpanoa. Kas vain TPS:n kokoonpano on sama kuin lauantain ottelun loppupuolella:

TELaine – Lundbohm – Erkinjuntti
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Halonen – Sweatt

Kolu – Rautee – Aho
Järvinen – Saarinen

Kokkala – TOLaine – Suominen
Backman

Kuokkanen (Salak)

Kuokkanen vaan jatkaa maalilla. Mikäs on jatkaessa, kun homma toimii, mutta Allulle pelejä!

Uusittu ykkösketju on ihan mielenkiintoinen, jokohan Teemu Laine ottaisi apuja vastaan? Tähän asti TPS:n hyökkäys ei ole ollut yhden ketjun varassa, vaan yhden miehen. Pientä kärjistystä, mutta näin se vaan on.

Erkinjuntti on nousemassa hyvää vauhtia liigapeluriksi. Syksyllä vaikutti köykäiseltä ja tönäistiin helposti syrjään. Talven painaessa päälle on AEJ lyönyt isompaa vaihdetta sisään ja alkaa kestää fysiikankin puolesta liigavauhtia. Ja kiekko on edelleen hallussa niin nätisti. Kiekollista taitoa ei ole koskaan liikaa.

Kakkonen on vanhassa muodossa. Kolmosessa Kolu vain ja ainoastaan sotkee Rauteen ja Ahon peliä ts. Rauteen hyökkäystehot pysyvät piilossa niin kauan kuin pitää Maximumin sinkoiluja paikata. Kerhoa vastaan nelosketju oli viltissä & loukkaantuneena kolmannen erän. Saas nähdä mitä tuosta yhdistelmästä tulee. Heikoin lenkki on keskellä tai Suomisen selkä.

Puolustuksessa parit ovat kohdallaan, niin kohdallaan kuin ne tällä hetkellä voivat olla. Kolmosparin ei kannata luistelukilpailuissa antaa etumatkaan milliäkään. Sweattin ja Jokisen pitää tänään pelata paremmin, edellinen ottelu oli molemmilta todella heikko. Lähinnä räpeltämistä kiekon kanssa.

Illan vastustajasta sen verran, että Lukko on iso ja kuntopuntarin alapäässä. Sekä taistelee samoista sijoituksista TPS:n kanssa. Ja on voittanut tällä kaudella Tepsin jo kaksi kertaa. Revanssin paikka!

Päätuomarina näkyy olevan Japa Levonen. Japa on luonnollisesti porilaisena raumalaisia vastaan, mutta toisaalta antaa poikien pelata –tuomari. Mikä ei hyvää lupaa, kun liha vs. liha -vertailussa käy Tepsille kalpaten. Tasapeli tuomarin suhteen.

TPS voittaa tänään, jos flunssa on voitettu ja liikettä piisaa. Jos taas tempo on viime viikon tasolla, niin se on kolme pistettä Raumalle. Aktiivinen pelitapa ei ole aktiivinen, jos ei luistelu ole kunnossa. Lihamuurin läpi ei mennä kävelemällä ja lihamuuria ei pysäytetä, jos lihamuuri saa kiekon maalin edessä.

2,05 – 4,00 – 2,50

lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Kolme pistettä ja Kuokkanen

Siteeraan tekstiviestiraportistani alun:

Paska ottelu. Kaksi umpisurkeaa kohtasi... Siinä tiivistetysti fiilis ottelun jälkeen.

Otsikossa on TPS-HPK –ottelun parhaat kohdat. Olen niin pettynyt TPS:n peliesitykseen, että korvista tulee savu. Lauantai-illan spektaakkeli oli kökkötraktorien äiti tai vähintään täti. Onneksi vastassa oli alavireisyyden suossa vaeltava Kerho. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat olisivat voineet olla 0-5. Edes pienellä tuurilla 0-2. Kuokkanen hoiti hommansa täydellisesti kenttäpelaajien säätäessä.

Toisen erän alku oli ensimmäisen erän säätämistä potenssiin kaksi. Molemmat HPK:n rangaistuslaukaukset olivat ansaittuja. Onneksi tekivät vain yhden maalin niistä ja sekin tuli suoralla laukauksella. Rankkareissa harhautteleminen ja veivaaminen on niin turhaa. Vartaloharhautus ja tarkka rannelaukaus, ellei nimesi ole Peter Forsberg (maailman paras jääkiekkoilija, jos ei olisi niin rikki).

Teemu Laineen mielipide rankkareista antoi kunnon naurut minulle ja vierustovereille. Pari minuuttia jälkimmäisen rankkarin jälkeen Laine tunki maalille ja kerholainen roikkui mukana. Chiodo torjui ja Laine pisti vihellyksen jälkeen kädet ristiin pään päällä. Rankkari, Ringbom, rankkari! Häh, eikö muka? Pelimiehen liike tuo. Minä tykkäsin, vaikka ansaittujahan nuo Kerhon molemmat rangaistuslaukaukset olivat.

Ottelun tempo oli hidas. Todella hidas. Systemaattista pelinrakentelua ei juurikaan näkynyt ja puolustussuuntaan tuli "jatkuvasti" mokia. TPS oli juoksuhiekassa oikeastaan koko ottelun. Muutama vaihto meni hyvin, mutta ei tuolla pelillä pärjää pitkässä juoksussa. En tiedä johtuiko hidas tempo kunnosta vai asennevammasta. Mutta jotain oli pielessä. Syöttöketjut olivat lyhyitä, tuli mieleen keskiviikkona pelattu potkupallo-ottelu, jossa Suomi syötti taitavasti Portugalille noin sata kertaa. Harhasyöttöjä, aivopieruja, kaatumisia ynnä muuta tunarointia.

Toisessa erässä TPS teki ketjumuutoksia ja kolmannessa mentiin kolmella ketjulla. Ketjumuutokset:

TELaine – Lundbohm – Erkinjuntti
Sinisalo – Hurme – Suominen
Aho – Rautee – Kolu
Kokkala – TOLaine – Ramstedt

Kolmannessa erässä Suominen luisteli kesken vaihdon vaihtoaitioon eikä enää palannut. Sen jälkeen myös Kokkalan ja Tommi Laineen peli oli kutakuinkin ohi. Tämän jälkeen Ramstedt siirtyi takaisin omalle paikalleen kakkoseen.

Ketjumuutokset toimivat siinä mielessä, että vähän peli parani. Ei paljon. Toisaalta uusittu kolmosketju oli kusessa omassa päässä "koko ajan" eikä esimerkiksi ylivoima toiminut koko ottelussa ollenkaan.

Puolustuksessa Sweattilla ja Jokisella oli surkea iltapuhde. Enkä menisi kehumaan Saarista tai Backmaniakaan. Puhtaat paperit voisin antaa Kiprulle (hienosti pelasi seinäsyötön omaan maaliinsa) ja Haloselle (Mestis-vahvistus pelaa hyvin lähtökohtiin nähden). Joonas Järvisestä tulee vielä pelimies, ei kuitenkaan vielä ole sitä.

Yleisömäärä (5 544) oli pettymys. Ottelutapahtuma oli huono vitsi. Tästä kirjoitan myöhemmin lisää, jos muistan ja jaksan. Ei voi olla niin vaikeata saada pelaajien sisääntuloa kuntoon. Ei voi olla niin vaikeata tehdä show’sta toimivaa. Ei voi olla. Yksinkertainen on kaunista ja monesti halpaa. Turhat kikkailut mäkeen, jos eivät toimi. Kun eivät toimi.

Enempää en nyt tohdi kirjoittaa. Vanne kiristää liiaksi päätä. Positiivista on kuitenkin se, että surkealla pelillä tuli kolme pistettä. Melkein kävi sääliksi Kerhon pelaajia, jotka tuhlasivat tuhannen taalan paikkoja. TPS ei nimittäin ollut kovinkaan hyvä (jos ei joku sitä vielä tajunnut). Mutta kolme pistettä on kolme pistettä, vaikka voissa paistaisi. Ryhtiliikettä kuitenkin tarvitaan joukkueelta ja jos mahdollista myös muilta. Minulle riittää lyhyellä tähtäimellä ensin mainittukin.

Ottelun sankari oli Juha Kuokkanen. Oikein hieno peli Kuokkaselta! Valmentajat ovat samaa mieltä:

- Kuokkanen maalissa oli aika ilmiömäinen. Napsi monta käsittämätöntä vetoa. Matti Alatalo
- Juha Kuokkanen piti meidät pystyssä ensimmäisen erän. Hannu Virta

Videokooste

Kotiputken toinen

Tänään olisi paikka maan kovimman jääshow’n näyttää olevansa maan kovin. Tai ainakin Turkuhallin kovin. Vastassa on HPK, joka edellisellä kerralla Turussa sai 5-0 turpaan. Tänään pitäisi samalla teemalla mennä, koska Kerho on edelleen sekaisin kuin baarin vessa klo 03.15. Ei ole mitään syytä päästää HPK:ta ryhdistäytymään. Tämän enempää ei kannata ajatella asiaa, muuten saattaa hiipiä kansitakin vetoketju auki ja voi tulla illalla kylmä.

Kolme pistettä on minimisuoritus tänään. Kolmesta edellisestä ottelusta TPS on saanut vain pisteen ja se ei riitä. En tiedä olivatko vierasotteluiden kulkuvälineet tekosyy vai todellinen syy Ilves-ottelun heikkoon suoritukseen, mutta tänään on lauantai ja kotimatsi. Ei silloin voi kotiyleisölle tarjota muuta kuin kolmea pistettä, väkevän yrityksen tuloksena.

Matti Alatalon soisi olevan yhtä apea kuin edellisen Turun matsin jälkeen. Ei mitään henkilökohtaista, mutta ei niin alistunut saa olla. Potkaisisi isoa kivenlohkaretta ja sitten antaisi kommentteja otteluista. Tulisi vähän tunnetta mukaan. Minun ei onneksi tarvitse kikkailla tappion hetkellä, vitutus tulee väkisin elkeisiin. Alatalon teema illan otteluun:

- Viimeksi meni viisi omiin. On ihan selvää, että puolustus pitää saada kuntoon ja pelata sen kautta. TPS on vaarallinen ja pelannut hyvin. Meidän pitää iskeä vastaiskuilla.

Puolustuksen tiivistämisen kautta lähti myös Ilves liikkeelle. TPS:n aktiivinen pelitapa on ilmeisesti tekemässä vaikutusta? Toisaalta lähes kaikki pelaavat enemmän puolustuksen kautta vieraissa, mutta silti. Kauden alkaessa kukaan ei kehunut Tepsiä, nyt alkaa olemaan muitakin mielipiteitä.

Kokoonpano ei ole tähän aikaan päivästä tiedossa. Se on tiedossa, että Antti Reivosen kausi on ohi ja Lassi Kokkala nousee tilalle. Toivottavasti eilinen a-junioreiden matsi ei paina liikoja. Henkisellä puolella ei ainakaan paina, kun selkeä voitto Porista tuli.

Harjoitusotteluissa Kokkala oli mukana ja HIFK:ta vastaan pelatussa harjoitusottelussa Kokkala arkaili liikaa. En tarkoita fyysistä peliä, vaan ylipäätänsä oli hukassa pelitavasta, ei uskaltanut tehdä juuri mitään. Kovasti Hantta neuvoi ja katsomoon asti kuului ”Lassi sitä ja Lassi tätä”. Ja vaihtojen jälkeen Hantta kävi vielä opastamassa lisää. Tänään Kokkala on varmaan paremmin sisällä pelitavassa ja ennen kaikkea uskaltaa pelata.

Veikkaan kokoonpanon olevan sama kuin edellisessä ottelussa. Ketjuja tuskin muutellaan, kun ovat toimineet ihan hyvin. Viime pelien heikko pistesaalis on ollut kiinni jostain muusta kuin ketjujen koostumuksista.

Puolustuksen suhteen parit pysyvät ennallaan ja kun seitsemän ei ole parillinen luku ja kaikki pelaavat, niin rotaatio pyörii. Yleistäen pakkien peliajat menevät tällä hetkellä suunnilleen näin: Sweatt ja Kiprusoff ainoina yli 20 minuuttia. Sitten Jokinen ja vaihtelevasti Saarinen sekä Halonen. Backman ja Järvinen kisaavat jumbopaikasta. Keskiryhmään pääsee 16-19 minuutilla ja jumbolle annetaan 6-8 minuuttia.

Suurin kysymys kokoonpanoon liittyen on pelaava maalivahti. Haetaanko Kuokkasen kautta varmempaa(?) kolmea pistettä vai laitetaanko Salak vihdoin maaliin? Minäpä en osaa kysymykseen vastata. No, vastaan kuitenkin. Kuokkanen maaliin. Salakille hankitaan pelituntumaa parin pelin verran jostain ja sitten voimistelemaan Tepsin maalille.

Mikko Rauteelle illan ottelu on 400. liigassa. Siinä on hyvä pelimies, eräs suosikeistani. Eikä vähiten massan takia. Kaiken lisäksi Raku on tekemässä yhden kauden piste-ennätystä, jos terveenä säilyy.

Seuraavaksi pakkaan laukkuun makkaraleivät, termospullollisen kahvia, taskumatin, kirjan sekä tupakka-askin ja lähden julkisilla liikennevälineillä kohtia Turkua. Päämääränä on päästä kotiin Turkuhallin kautta. Paitsi minä en syö makkaraa, en omista ehjää termospulloa, taskumattia ei ole ja tupakka haisee & maistuu pahalle. Kirjan otan mukaan ja loput korvaan luottokortilla. Lupaan olla ihan hiljaa ja hissuksiin kiehua känniin, jos tappio tulee. Jos taas tulee voitto, saatan nauraa parille vastustajajoukkueen kannattajalle. Toivottavasti ovat paikalla, nuo kipakoista emännistä puhuvat.

1,90 – 4,00 – 2,75

Pätkä tulevasta

Turun Sanomista – mistäs muualta – löytyy taustaa Hannu Virran jatkosopimuksesta sekä joukkueesta.

Minua ensinnäkin miellyttää todella paljon Hantan jatko. Parempaa valmentajaa ei olisi mistään saatu. Tietenkin vuoden jatkosopimus ei ole seuran kannalta paras mahdollinen, mutta vuoden päästä tehdään jatkoa, jos kaikki menee putkeen.

Toivon myös Kaskisen ja Upin jatkavan. Mutta olisiko mahdollista hankkia toinen kakkosvalmentaja? Taloudellisesti. Ja toki pitää kysyä nykyisen tiimin mielipidettä. Tuntuu nimittäin siltä, että nykyisen valmennuksen työmäärä on kovin suuri. En todellakaan tiedä totuutta. Sen tiedän, että intohimolla & lajirakkaudella (ts. työmotivaatio on korkea) saadaan paljon enemmän tehoja irti kaikista.

Ensi kauden joukkueen kokoaminen on menossa, kuten on aikaisemminkin kerrottu:

- Seuraavaksi alamme kartoittaa ensi kauden joukkuetta ja siinä Vuoren Arsella on suuri rooli. Mietimme, kenet haluamme pitää joukkueessa ja katselemme samalla vahvistuksia ulkopuolelta. Ensi kauden rungon pitäisi olla kasassa vuodenvaihteen tienoilla. Hannu Virta

Hyvällä aikataululla mennään ja tekeminen alkaa vähitellen muistuttaa SM-liigajoukkueen toimintaa. Ei mitään ihmeellistä, vaan ihan normaalia toimintaa lähihistorian pelleilyn sijaan.

- Ensi kaudeksi aiomme kääntää kaikki kivet, että saamme joukkueeseen lisää urheilullisia ja tavoitteellisia pelaajia. Käymme läpi myös omat poikamme maailmalla. Hannu Virta

Urheilulliset ja tavoitteelliset pelaajat käyvät, kunhan ei tavoitteena ole hankkia lisää johannesalasia. Kukakohan omista pojista olisi halukas palaamaan? Enpä osaa sanoa, tuntuu ettei kukaan sopivassa iässä oleva. Mutta ans kattoo mitä tapahtuu, tuskin kukaan olisi uskonut Aki Bergin palaavan noin nuorena takaisin.

- On mahdollista, että saamme vielä tälläkin kaudella joukkueeseen vaihtokaupoilla vahvistuksia. Hannu Virta

Siis mitäh? Vaihtokaupoilla onneen ja menestykseen tässä vaiheessa kautta? Olen kovin epäileväinen tuon suhteen. Realistisesti ajatellen Tepsillä ei ole sopivia pelaajia vaihtokauppojen tekemiseen. Pelaajia on ensinnäkin vähän ja ei ole mitään järkeä vaihtaa päittäin samantasoisia pelaajia. Kauden alku meni osittain pipariksi juuri sen takia, että oli ihan turhaa pelaajaliikennettä.

Miksi taas vaihtaa pelaajia? Mennään näillä kauden loppuun asti. Toivottavasti vaihtokaupat eivät toteudu. Ellei joku hullu halua antaa vaihdossa jotain aivan tolkutonta. Toki, jos joku pelaaja välttämättä haluaa lähteä, niin sitten vaihtakoon paikkaa samantasoisen kanssa.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Hantta jatkaa

Hannu Virta jatkaa TPS:n päävalmentaja. Hienoa, oikein hienoa. Nyt vaan pelaajien jatkosopimuksia kehiin!

HC TPS:n jääkiekko-osaaminen pitäisi olla hallussa:

”Virran sopimuksen jälkeen TPS:n urheilujohtaminen on vahvoissa käsissä. Jukka Koivu toimii marraskuun alussa aloittaneen TPS Hockey Akatemian rehtorina ja Ari Vuori on aloittanut työn joukkueen pelaajakoordinaattorina.”

Enää sitten talous kuntoon… ja nousu takaisin huipulle voi toteutua. Tulipas hyvä mieli Hantan jatkosopimuksesta. Huomenna hallille!

Hantan jatko ratkeaa tänään

Tänään on takaraja Hannu Virran jatkamisen kannalta. Päätös on tehtävä tänään. Mikä on minusta hyvä asia. Ensi kauden valmentajan nimi pitää olla tiedossa mahdollisimman aikaisin, koska se vaikuttaa suurin piirtein kaikkeen.

Virta vielä miettii jatkoa ja tämä ei kuulosta hyvältä. En tiedä mistä jatko on kiinni, mutta veikkaan olosuhteita. Hantta varmasti haluaa tehdä töitä liigaan kuuluvilla resursseilla. Junalla Ouluun ei ole liigatason toimintaa. Säästöä tuli 7 000 euroa verrattuna lentokoneeseen, mutta paljonko maksaa kolme sarjapistettä ja heikko esitys kotona?

Taloudellista niukkuutta voi hyväksyä johonkin rajaan asti, mutta on älytöntä yrittää rimpuilla liigassa alimittaisella panostuksella. Ensi kaudella liiga on auki ja kauteen on pakko panostaa, jos TPS haluaa SM-liigassa pelata. Samalla pitää tietenkin talous hoitaa. Vaikea yhdistelmä tuo mopolla moottoritiellä. Varsinkin Turussa.

Olosuhteet ovat sellaiset, ettei mikään muu sarjataso tule kyseeseen. Ei Mestistä pelaa hullukaan Turkuhallissa. Ja jos TPS ei pelaa Turkuhallissa, niin halli on yhtä kuin kuollut. Minun mielestä halli on nyt jo kuollut. Tepsin lisäksi muita merkittäviä asiakkaita ei ole ja sarjassa muut tapahtumat on lähinnä tyhjää.

Toivon Hantan tekevän jatkosopimuksen. Ja jos Hantta ei suostu niukkuutta sietämään, niin kuka suostuu? Ei ainakaan yksikään ns. nimimies.

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Videokooste TPS-Ilves

Laitetaas vielä Auran Aaltojen lyhyt videokooste. Uutta on yksi pelaajahaastattelu (radion erätaukohaastattelua käyttävät) ja loppuhässäkkä. Aikaisemminhan oli vain ottelun maalit. Pientä kehitystä nähtävissä. Hyvä, hyvä. Kyllä tuosta palvelusta vielä näppärä tulee. Ilveksen maalit aika tekemällä tehtyjä...

Ilves vei

Yhdellä tehdyllä maalilla harvoin voittaa jääkiekko-ottelua. Tänään TPS teki yhden maalin ja päästi kaksi. Ei näy hymyä huulilla, vaikka kolmannessa kuulemma puhuttiin käsillä. Nolla sarjapistettä on syvältä. Toki tyylipisteitä voi antaa tunteen nostattamisesta viittomakielellä, mutta se on tulos tai ulos jääkiekossa.

Tamimaiseen ennakkoasetelmaan voidaan todeta, että Ilveksen alivoima oli parempi kuin TPS:n ylivoima. Joku Koivisto Ipasta sai kolme tähteä ja pari syöttöpistettä. Enpä olisi arvannut.

Pari hajahuomiota

- Antti Reivonen loukkaantui, väänsi olkapäänsä. Kuinka pahasti? Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Lauantaina Lassi Kokkala nousee tilalle, jos Reivonen on sivussa. Voi helvetti. En muuta sano.

- Kuokkasella 15 torjuntaa. Ilveksen Leinosella 29 torjuntaa. Juupa juu. Onneksi maalipaikkojen laatua ei näe torjunnoista.

- 4 920 katsojaa. Vuosi sitten samaan aikaan oli 6 029 katsomossa Ilvestä vastaan. Silloinkin tuli maalin tappio (2-3). Talous, talous, talous.


Kommentit ottelusta (jälleen kerran kuulin mitä kuulin)

Matti Aho (illan ottelu oli miehelle 200. ottelu SM-liigassa ja täten juhlaottelu. En ota kantaa onko tuo nyt niin juhlan paikka, liigan mielestä on).

- Aika nihkeä peli meiltä. Pienestä oli kiinni. Ei ansaittu voittoa tänään.

- Ne pelaa hyvin joukkueena. Antaa pieniä syöttöjä. Liiikkuu hyvin. Pelaa aika yksinkertaisesti. [Ilveksestä]

- Meidän pitäisi oppia näistä virheistä. Me ollaan kuitenkin opittu näistä. Tälläsii tulee joskus. Koetaan ottaa oppia.


Sakke Pietilä

- Meille on tehty paljon maaleja viime peleissä. Ottelun teemana oli ehyt, hyvä puolustuspeli. Tiedettiin, että Palloseura on tiivis, ahne, hyvin luisteleva joukkue. No ei hyvin alkanut, heti ensimmäinen vaihto ja röpsähti omissa.

- Palloseura pelaa oman maalin edessä uhrautuvasti. Ei sinne Kuokkasen eteen helposti pääse.

- Meidän tilastojen mukaan hallittiin ja kai voi sanoa, että lievästi oltiin parempia. Sanoi lisäksi, että olisi voinut kääntyä kummalla vaan. Minä olen sitä mieltä, että maalit ratkaisevat ja Ilves teki yhden enemmän ja oli maalin parempi. Piste.

- Loppuhässäkkä, en tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Meiltä joutui enemmän pelaajia boksiin, toisinpäin sen olisi pitänyt olla.

- Alivoimatappamiseen olen erittäin tyytyväinen. Vanhat kaverit Raipe ja Vesku tekevät mielettömästi töitä illasta toiseen.


Hantta Virta

- Lähtötilanne tosi kova. Pojat halusivat yrittää, taistella. Kyllä meidän junamatka Ouluun oli meidän Waterloo.

- En itse pystynyt palautumaan junamatkasta. Olin ihan poikki, vaikka otin kolmen tunnin päiväunet.

- Pää ei toimi – sitten ei toimi jalat, ei kädet.

- Annettiin kaverille eteen. Liikaa annettiin tasoitusta.

- Omaan piikkiin otan ton junamatkan. Kuitenkaan ei vastannut millä Ouluun junan asemesta pitäisi mennä. Lentsikkaan ei taida olla rahaa.

- Harmi, kun pojilla oli halu ja yritys.

- 2 vrk junassa vei voimat. Plus Jyväskylän reissu.

- Tänään ei riittänyt voima. Ihan rehellisesti.

Toivottavasti junamatka todellakin oli pääsyyllinen tänään. Lauantaina nimittäin pitäisi laittaa kotona Kerhoa toistamiseen kuonoon.

Kotiputken ensimmäinen

TPS pelaa seuraavat neljä ottelua kotona, aikaa tähän putkeen kuluu reilu viikko. Kahdeksan päivää, jos oikein laskin. Melkoinen haaste markkinoinnille, vaikka kyseessä olisi mikä tahansa SM-liigajoukkue.

TPS:n markkinointitoimenpiteistä ko. putken aikana olen huomannut vain lätkä-äitien oman illan ensi viikon perjantaina. Ihan kiva idea, paljonko mahtaa vetää lätkä-äitejä? KalPa-ottelussa oli naisten ilta ja yleisömäärä oli vajaat 4000. Toivottavasti perjantai-illan spektaakkelissa on enemmän väkeä ja erityisesti äitejä (hyvännäköisiä). Onko muita erityisiä markkinointitoimenpiteitä näkynyt? Esim. 4 ottelun sarjalippu voisi olla kokeilemisen arvoinen?

Tänään on kotiputken ensimmäinen ottelu. Vastassa on wanha pisteautomaatti Ilves, joka vuosikausia vaan hävisi Turussa. Paitsi kyllähän tuo pisteautomaatin status on jo hävinnyt. Ipa nimittäin on viimeksi kaudella 2003-2004 jäänyt kokonaan pisteittä Turussa pelatuissa otteluissa. Kyllä aika kuluu nopeasti.

Tänään olisi aika ottaa kolmen pisteen voitto. Kahdesta edellisestä (vieras)ottelusta tuloksena vain yksi piste ja tuo tahti ei riitä pudotuspelipaikan säilyttämiseen millään. Varsinkaan, kun Ilves kisaa samoista sijoituksista ja on tällä hetkellä vain neljä pistettä edellä.

Illan kokoonpano:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Halonen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Backman – Saarinen

Reivonen – TOLaine – Kolu
Järvinen

Kuokkanen (Salak)

Hyökkäysketjut ovat edelleen samat. Mitä sitä toimivia ketjuja muuttamaan. Varsinkaan, kun ei ole pelikelpoisia hyökkääjiä kuin junioreissa. Kolmea ensimmäistä ketjua en ehkä muutenkaan vaihtaisi, neloseen voisi pientä säätöä tehdä. En sano mitä säätöä, mutta jos nimessä on kirjaimia seitsemän tai vähemmän… Voisi vaikka purra tuppea tai jotain muuta vaihtopenkillä koko ottelun. Paitsi silloin ensimmäisen SM-liigamaalin metsästys häiriintyisi pahasti.

Puolustuksessa huomio kiinnittyy kolmospariin. Oi, miksi ihmeessä numerot 48 & 52 ovat samassa parissa? Ja miksi Järvinen on seitsemäs puolustaja? Kyllä nyt on liigan sivuilla virhe tai puolustajat on ravistelu hihasta pareihin.

Kuokkanen pelasi sittenkin Oulussa, kun Salakilla oli kuume. Ilmeisesti kuume on edelleen päällä, kun ei vieläkään Salak pääse hommiin. Ehkä lauantaina on Allun vuoro?

Ilveksestä en osaa sanoa mitään järkevää. Toni Koiviston näin kerran telkkarissa ja teki positiivisen vaikutuksen. Siinä on esim. kolmosparilla tekemistä, kun Koivisto on vastassa.

Ottelun teema voisi olla tamimaisesti TPS:n ylivoima vastaan Ilveksen alivoima. TPS on liigan kolmanneksi paras ylivoimajoukkue ja Ilves toiseksi paras alivoimajoukkue. Kumpi toimii tänään paremmin?

2,10 - 4,00 - 2,40

Kaipa minä näin tunteen voimalla laittaisin vetolappuun ykköstä. Olettaen(!), että TPS jatkaa viime viikkojen peli-ilmeellä. Juu, ei tule mitään näistä pelihommista tai muistakaan hommista.

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Todennäköisyyksiä vastaan Oulussa

Ulkomaan keikka on lusittu ja taas on hetki aikaa keskittyä olennaiseen. TPS sai lauantaina pisteen Jyväskylästä ja herkullinen vieraskerroin (3,25) ei toteutunut. Jenkkikääpiöpuolustajien tittelin vei Lee Sweatt. Sweatt teki maalin ja Lars Helminen ei tehnyt. Yksinkertaista.

Tänään TPS on Oulussa ja vieraskerroin on muikea. Käsittämättömän korkea. Vai onko? Kärppien voitto Tepsistä on yhtä todennäköinen Lukon voitto KalPasta, jos uskomme kansallista vedonlyöntifirmaa. Minun on vaikea uskoa todennäköisyyksien olevan noin, pienessä hönössä ovat laskeneet kertoimia. Tai minä olen edelleen pienessä sievässä.

Kärppiä nyljetään seuraavalla miehityksellä:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Halonen – Saarinen

Reivonen –TOLaine – Kolu
Backman

Salak (Kuokkanen)

Hyökkääjät ovat ennallaan ja puolustuksessa Backman ja Halonen ovat vaihtaneet paikkaa. Ihan odotetusti. Suurin muutos edellisiin otteluihin on kuitenkin Allun pelaaminen maalissa.

TPS:n mukaan Salak tarvitsee peliaikaa. Ihanko totta? Jo oli aikakin, että Salak pelaa. Minä olisin hakenut Salakille jo aikaisemmin peliaikaa. Esim Mestiksestä, kun Kuokkasen vire on ollut hyvä. Tai jopa loistava viime aikoina.

Salak pelasi hyvin viimeksi Kärppiä vastaan. Itse asiassa Salak on viimeksi pelannut juuri Kärppiä vastaan. Kevyen reipas kuukauden pelitauko on Salakilla takana. Miten mahtaa Salakin peli sujua? Pelituntuman puute ei voi olla alussa näkymättä, joten toivottavasti viisikkopelaaminen on kuosissa alusta asti, ettei tule nuorelle miehelle noutajaa parin nopean takaiskumaalin muodossa.

En millään haluaisi laittaa näyttöhaluja uhkuvaa nuorta maalivahtia tuollaiseen paikkaan. Toisaalta paineessa timantteja syntyy. Luotetaan siis valmennusjohdon pelisilmään. Omaani en luota, heh.

Jos edellisestä vierasottelusta piste tyydytti, niin tänään se vasta tyydyttäisikin. Kärpät on mahtijoukkue kaikilla mittareilla ja nuori, mutta urhea TPS saa tehdä likimain täydellisen työn, jos meinaa pisteitä saada. Pahoin pelkään, että seitsemän ottelun pisteputki menee tänään poikki. Huom. Pessimisti ei pety ja puun takaa on hyvä tulla!

1,30 – 4,85 – 6,20

Olisikohan tasuri tai vierasvoitto pelikelpoinen? Kotivoittoa ei ainakaan kannata pelata ihan pienellä panoksella.

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Hiphip Hippos

Minun piti olla Jyväskylässä tänään. En ole. Jouduin Hippoksen asemesta ulkomaille ja päivän ottelun seuraaminen on heikoilla kantimilla. Hieman kalvaa tällainen suunnitelmien muutos, kovin mielelläni olisin Keski-Suomessa pyörähtänyt. Edes lyhyemmän kaavan kautta, tai sitten vähän huurteisemman kautta.

Minulla on sellainen tunne, että TPS kokee tappion, ns. tilastotappion, tänään. Tappion karvas tunne mahanpohjassa johtuu siitä, että TPS on pelannut hyvin monta ottelua putkeen ja viimeksi Jyväskylässä kotijoukkue sai nekkuun. Lisäksi JYP on hyvä kotijoukkue. Tämän tarkemmin en osaa sanoa. Voi toki olla, että otin hapanta liikaa eilen ja siksi mahassa velloo. En minä mikään tunteiden tulkki ole.

Tepsin voittoa tukee se, että Mika Wallinheimo ei pelaa ja Tomi Sykkö pelaa. Kotijoukkueen kakkosketjussa. Ei hyvin mene Jyväskylässä. Tepsin kokoonpano on lähes sama kuin edellisessä ottelussa. Vain Lassi Kokkala puuttuu 13. hyökkääjän paikalta.

Illan kysymys kuuluu, kumpi jenkkikääpiöpuolustajista tekee enemmän maaleja? Totean vielä tutun mantran, että pistekin vieraista kelpaa.


1,70 – 4,15 – 3,25

Jos uhkapeliä harrastaisin, saattaisin lantin laittaa Tepsin vierasvoitolle. Ja sitten Immonen ja Rööki-Ana tekevät 1+2 mieheen ja ridå. Mutta oikeasti on törkeän iso kerroin TPS:n voitolla. Ei pitäisi ainakaan olla ennakkosuosikin paineita.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Reivoselle jatkosopimus

TPS tiedottaa Antti Reivosen tehneen jatkosopimuksen. Uusi sopimus on voimassa kevääseen 2010 asti.

- Antti on vikkeläjalkainen pelaaja, joka reagoi tilanteisiin nopeasti. Hän on tehnyt tiukasti töitä ja opiskellut peliä. Pelin lukeminen ja pelirohkeus ovat Antilla kovalla tasolla.
Kalle Kaskinen


Peukkua Tepsille ja Reivoselle. Jatkosopimusten teko on aloitettu ja Reivonen on jatkon ansainnut. Vaikka ei montaa peliä ole pelannut, mutta on erottunut jäältä jopa minun silmiin. Se on paljon se.

Toivottavasti muitakin jatkosopimuksia julkaistaan lähiaikoina. Tai saadaan sorvattua. Jätän tästä pois listauksen kenelle jatkoa, kenelle ei. Menisi toistohuumorin puolelle jälkimäiseltä osalta.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Hannuuu, se on tuomarin vika

Huusi mies katsomosta Aravirralle ottelun lopussa, kun Pelicans otti kierroksia häämöttävästä tappiosta. Oi, oi että tuntuu hyvältä. Sarjajohtajaa kuokkaan kotona 4-1 ja yleisöäkin oli paikalla mukavasti (7198).


Kommentit ottelusta filtterin läpi kuultuna

- We can’t completely dominate.

Sanoi David Lundbohm ottelun jälkeen. Turhan vaatimaton mies, vaikka tarkoittikin toisen erän pahoja hetkiä. Aina pitää dominoida on oikea vastaus.

Kalle Kaskisen kommentit ottelusta:

- Tosi tyytyväisiä. Yllättävän paljon energiaa eilisen jälkeen.

Ja sitten höpötystä tahallisista vahingoittamisyrityksistä lopussa. No, voittoa tosissaan haluavilla joukkueilla kuuluukin kiehua yli tappioasemassa.

- Voitto meille. Se siitä.

Pitikö pelisuunnitelma?

- Kyllä se piti. Korjattiin vähän ohjauspelaamista toisella erätauolla. Oli jännä nähdä kuinka pienet muutokset vaikuttivat peliin. Ollaan kyllä kotityöt tehty hyvin.

Aravirran Hannu oli analyyttinen ja minä tietenkin missasin kommenttien kirjaamisen, kun samanaikaisesti tein peräti kahta asiaa.

- Onnitelen Tepsiä erinomaisesta pelistä.

Sitten Aravirta ihmetteli kuinka TPS sai kaksi läpiajoa, kun ei muista koska viimeksi olisi ottelussa ollut edes yhtä läpiajoa. Tämä kertoo jotain molemmista joukkueista. Pelicans pelaa korkealla tasolla "jatkuvasti" ja TPS pelasi tänään vielä paremmin.

- Kerta kaikkiaan onnittelut Hantalle. Loistavaa työtä on tehnyt joukkueen kanssa.

Lisäksi kehui kuinka TPS tekee huolella pienetkin yksityiskohdat.

- Tyypillinen frustraatio. [Lopun tapahtumista, kun Lundbohm teki TPS:n neljännen maalin Pelicansin pitkän ylivoiman jälkeen ja vieraat sitten vähän remusivat]

- Tepsi ansaitsi tästä pelistä voiton.

Siis helvetin hienoa. Ja Hantalle sopimus! Heti. Mies on näyttönsä antanut, antakaa sopimus. Vaikka mallia 1+1 tai 2 vuotta.

Sarjajohtajaa tönimään

Pelicans, sarjajohtaja ja kuntopuntarin ykkönen, on tänään Turussa. Vastassa on sarjaysi ja kuntopuntarin kakkonen TPS. Kyllä vain, Tepsi on aika liidossa parhaillaan ja tänään liidon korkeus mitataan.

Pelicans on vastustajana todella paljon kovempi kuin Ässät eilen. Lahtelaiset ovat tehneet ylivoimaisesti eniten maaleja ja - yllättäen - myös päästäneet vähiten. Tarkemmin katsottuna Pelsujen lukemat ovat samat kuin Ässien. Vaihdetaan vain otsikot päittäin, heh. Aika noheva ero on sarjakärjellä ja toiseksi viimeisellä ennen kauden puoltaväliä.

Pelicans on myös liigan paras vierasjoukkue ja pärjäävät ennen kaikkea hyökkäysvoimalla. Erityisesti ylivoimapeli on lahtelaisilla tehokasta ja tietenkin liigan parasta.

Pelicansin kovuuden tietää myös Kalle Kaskinen:

- Hyvää ja laadukasta kiekollista peliä pelaava joukkue, joka on tappavan tehokas ylivoimalla ja muutenkin erikoistilanteissa. Kyllä meidän pitää muutama asia huomioida, vaikka omaa peliä pelaammekin. Ketään vastaan emme lähde pakittelemaan.

Pelicans on siis ihan vitun hyvä joukkue. Vaikka ei sitä nimen & historian perusteella uskoisi. Nykyään mopolla ajaakin TPS, moottoritien ollessa sama.

No niin. Nyt on manattu eilisen ottelun leijuminen pois. TPS sai makean voiton ja tänään pitää laittaa isompaa pykälää sisään joka jannun. Illan jannut:

TELaine – Lundbom – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Backman – Saarinen

Reivonen – TOLaine – Kolu
Halonen – 13. hyökkääjä Kokkala

Maalissa jatkaa Juha Kuokkanen, Salak kannustaa.

Kas vain kokoonpanohan on sama kuin eilen. Lukuun ottamatta Antti Halosen paluuta pelikiellosta ja hänen sijoittamista seitsemänneksi puolustajaksi. Mikä on tietenkin silkkaa mukahauskuutta. Oikeasti kolmospari ei ole yhdessä tänään. Vaan Simon "The Enforcer with Softest Hands Ever" Backman valuu pakkilistauksen viimeiseksi. Näin uskon tapahtuvan. Tiedä sitten mitä valmennusjohto uskoo, kun Max(imum Damage, Minimum Wage?) vaan jatkaa nelosketjussa.

Päivän kysymys, missä on Tuomas Suominen? Suomisen tehopisteitä kaivataan. Viimeksi tainnut saada syöttöpisteen syyskuussa ja edellisestä maalistakin on aikaa jo jokunen ottelu. Ykkösketjun miehen pitäisi vähän enemmän tehdä tulosta. Kohta Matti ”Ahon Matti” Ahokin on vipeltänyt sisäisessä pistepörssissä ohi. Rautee, Sinisalo ja Hurme ovat menneet jo. Puhumattakaan Rovaniemen taikurista ja muista pelimiehistä. Nyt Suominen, olkapää alas ja kohti maalia!

Jos ei vielä ole selväksi tullut, niin tänään ei voi ottaa yhtään tyhmää jäähyä. Eilen Kolun hölmöilyt kestettiin helposti, tänään vastustaja rankaisee vastaavista pelleilyistä. Ei jäähyjä, ja nopeita avauksia, niin osa vieraiden aseista on tylsempiä. Tai ainakin Lahessa Pelsujen prässi oli myrkkyä Tepsin puolustukselle ja ihan varmasti tänään(kin) tulevat voittavan joukkueen itseluottamuksella kiusaamaan TPS:n pakkeja. Prässin alta vaan pitää päästä pois ehjänä. Kiekko vaikka omaan suuhun, jos ei muu auta.

Tepsille pistekin on hyvä saavutus tänään. Toista voisi siinä tapauksessa yrittää jatkoajalla, rangaistuslaukauskilpailusta sitä ei saada. Kolmesta sarjapisteestä lupaan tehdä lumienkelin!

2,40 – 4,00 – 2,10

(Onpas vierailijoilla korkea kerroin)

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Kuittaus

Hah. TPS pelasi tänään niin kuin olisi pitänyt pelata jo edellisellä Porin keikalla. Tänään taululle laitettiin loppuluvut 1-6 ja hei sun heiluvilles! Että tuntuu hyvältä. Koko joukkueelle kehut kolmesta vieraspisteestä!

- Tultiin upeasti tauolta. Pyrittiin paineistamaan ja pakottamaan vastustaja virheisiin. Siinä onnistuttiin loistavasti. Hannu Virta

Risuja annan taas Kolulle. Kolu otti tänään 3 jäähyä (estäminen, koukkaaminen ja kiinnipitäminen) ja mahtavalla osumatarkkuudella osui Ässien ainokaisen maalin aikana kaukaloon. Ei ole todellista.

Miten Kolun saisi positiiviseksi? Auttaisiko siirto pakiksi? 13. hyökkääjän rooli on näköjään mahdoton ratkaisu. Jääaikaa Kolu sai tänään noin kahdeksan minuuttia, toiseksi vähiten koko joukkueesta. Tommi Laine pelasi vähiten (6:51). Kaikki muut sitten saivat peliaikaa yli 10 minuuttia. Kiprusoff, Sweatt ja Lundbohm jopa yli 20 minuuttia. Olisiko TPS päästänyt tänään vähemmän, jos. Äh, antaa olla. Eiköhän tälle päivälle tullut tarpeeksi haukuttua. Enemminkin pitäisi haukkua rekrytoinnista vastannutta.

Ruusuja voi varmaan antaa lähes kaikille, mutta erityisesti niitä saavat multipistemiehet Lundbohm, Sweatt, Rautee, Aho ja Teemu Laine sekä maalivahti Kuokkanen. Ja Ramstedtille peukkua yrittämisestä loppuun asti toisessa maalissa. Palkinto napsahti hyvään saumaan (19:59!).

Ei muuta kuin unen päästä kiinni hymy huulilla ja huomenna sarjajohtajan kanssa taistelemaan pisteistä.

Porissa ei tapahdu mitään

Maaottelutauko on lusittu ja TPS pelaa tänään Porissa. Porista jäi viimeksi huonot muistot. Tuon ottelun jälkeen eivät joukkueet ole kohdanneet. Edellisen kohtaamisen toisen erän pääesiintyjä on pelikiellossa tai sitten ei ole. Riippuu miten valitus oikeusturvalautakuntaan toimii. Pitäisiköhän Teemu Laineen (nimeä ei muutettu) tehdä vastavalitus? Saisinko vähän pelikieltoa, jos tuo… (ko. valittaja ei ole ottelun kokoonpanossa, ei siis pelaa?)

No niin, pelleily seis

TPS on tauolla harjoitellut hyvin. Ja odotuksena on varmasti hyvien otteiden jatkuvan. Ainakin Kaskisen mukaan höpötaktiikka on kirkas:

- Olemme saavuttaneet voittomme omalla aktiivisuudella ja energisyydellä. Se on säilytettävä jatkossakin. Kaikki tehot yritetään saada irti jokaisessa pelissä.

On se hyvä, ettei osakaasulla ajella, vaan kaasu on tiukasti pohjassa. Ainakin henkisesti. Taas meni pelleilyn puolelle, mitäs aloittivat tuollaisilla heitoilla. Toivoisin pientä petrausta kommentteihin.

TPS:n kokoonpano tänään:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Backman – Saarinen

Reivonen – TOLaine - Kolu
13. hyökkääjä Kokkala

Maalissa jatkaa Juha Kuokkanen. Allu Salak tönii vaihtoaition ovea.

Kokoonpanosta voidaan todeta, että eräs puolustajapareista saa minut hoippumaan epätoivon partaalla. Nimeltä mainitsematon kolmospari pitäisi kieltää. Ei kaikkia ole tarkoitettu toisilleen. Sadan prosentin varmuudella ko. parilla on illalla kiire, sijoittuminen ontuu ja kiekko ei tottele. Yrittävät kyllä ja mukaviakin varmasti ovat, mutta siellä on peli. Onneksi Antti Halonen on huomenna mukana, kun vastus kovenee potenssiin n.

Ykkösketjun pelin pitäisi parantua Teemu Laine -show'sta koko ketjun kattavaksi. Odottaa soisi, että Lundbohm olisi joukkueen & ketjun kuvioissa sisällä, kahdeksan ottelua on jo pelannut ja joukkueharjoituksiakin on mukavasti takana. Miehen pisteiden teko on vähentynyt ensimmäisistä otteluista, vähitellen voisi tulla taas tehojakin.

Remontti-Reiska Makkosen korvaa odotetusti Tommi Laine. Nelosketjulla oli edellisissä otteluissa hyvä tekemisen meininki ja jostain kumman syystä uskon positiivisen ilmeen jatkuvan. Reivonen & Laine voivat päästä jopa tehopisteille, vaikka raahaavat yhtä tyhjänpanttia mukanaan.

Kolu voisi olla tänään ns. erikoistoimenpidemies, joka uhraisi itsensä heiluttelemalla käsiään vapaaseen tahtiin jonkun porilaisen kanssa. Jos sellaiseen on minkäänlaista tarvetta, uskon nimittäin ottelun olevan marraskuun näköinen perusnyhjäys, jossa ei ole rytinää tai draamaa. Vain perusrutinaa, kun venäläistuomari viheltelee eri tahtiin kuin kotimaiset kollegat.

Mukavakavalla ilmeellä sanon, että tauon jälkeiset ottelut ovat aina arpapeliä valmistautumisen suhteen. Häviäjät yleensä selittävät tauon olleen haitaksi ja voittajat eivät selittele. TPS:n pitäisi pelata samalla tavalla kuin edelliselläkin Porin visiitillä. Ja todellakin ratkaista ottelu, kun on siihen tilaisuus. Muuta ei tarvita.

Porilaisista en keksi mitään sanottavaa. Toivottavasti häviävät. Jaa no, siellä on Kapasen Kimmo maalissa. Mikä on hyvä asia Tepsin kannalta. En ole ikinä miestä pitänyt hyvänä maalivahtina.

2,05 – 4,00 – 2,50

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Tilastojen olemattomuus

Ajattelin maaottelutauolla luoda pienen katsauksen TPS:n kiekkokauteen tilastojen näkökulmasta. Ajatuksen tasolla tilastokatsaus myös jäi, koska SM-liigan sivujen tilastot ovat edelleen puutteelliset. Vanhoilla sivuilla (jotka eivät enää ole verkossa) oli paljon paremmat tilastot. Uusilta sivuilta puuttuu mm. joukkuetilastot kokonaan. Edes edellisten kausien sarjataulukkoja ei saa näkyviin. Tai kuluvan kauden koti- ja vierastaulukoita.

Tämän kauden alussa SM-liiga uudisti sivujen ulkonäön ja samalla katkesi tietokantayhteys. Yhteys on edelleen poikki ja taitaa myös pysyä poikki. Että hyvin menee. Mielestäni kahdessa kuukaudessa tietokantayhteydet olisi pitänyt saada pelittämään vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin. Liigan uudet sivut on toteuttanut joku amatööri ja ammattilaistasoa on varmasti ollut vain veloitus.

Miten on mahdollista nykyaikana olennaisesti heikentää nettisivujen sisältöä? Juuri sopivasti tänään Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla väitöskirjaa mediayhtiöiden uusmediastrategioista viimeistelevä Tomi Lindblom kirjoittaa:

- Uudessa mediassa mukana oleville mediayhtiöille kehityksessä mukana pysyminen on olennaisen tärkeää. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin yleisön suosion ylläpitäminen. Jos suosion kerran menettää, sitä on äärimmäisen vaikea saada takaisin.

Tiedän, ettei SM-liiga ole puhdas mediayhtiö, mutta silti Lindblomin kirjoitus koskee myös SM-liigaa ja liigaseuroja. Ei liigalla ole varaa menettää (netti)suosiotaan yhtään eikä varsinkaan oman kyvyttömyyden takia. Tilastotiedot ovat kuitenkin olemassa tietokannassa (vai onko sekin pistetty päreiksi?), joten tilastot esiin. Tähän asti koko sivu-uudistus on ollut perseestä. Mahdollista on toki sekin, että minä olen ainoa, joka vanhojen sivujen tilastoja kaipaa. Ehkä muille riittää käsittämätön sarjataulukko ja mahdollisuus rekisteröityä käyttäjäksi (minkä käyttäjäksi?).

Liigan vanhat mediasivut ovat vielä verkossa ja niitä päivitetään vielä joiltain osin. Sieltä löysin ylivoima- ja alivoimatehokkuudet, en tosin tiedä ovatko tiedot kuinka ajan tasalla, mutta näillä mennään (kaikki on totta mikä netistä löytyy).

SM-liigan mukaan TPS on liigan neljänneksi paras ylivoimajoukkue ja viidenneksi huonoin alivoimajoukkue. Heitän hatusta arvion, että sarjasijoitus olisi huonompi, jos sijoitukset olisivat ko. tilastoissa toisinpäin. Hyvästä ylivoimasta on enemmän hyötyä kuin hyvästä alivoimasta.

- TPS on tarvinnut aikaa keskimäärin 8:21 ylivoimamaalin tekemiseen. Sarjan paras on tähän asti ollut Pelicans, jonka lukema on 5:50. Heikoin ylivoimajoukkue on ollut HIFK (20:33).

- TPS:n verkko on mennyt alivoimalla tötterölle keskimäärin ajassa 8:57. Sarjan paras lukema on SaiPalla (14:26). Heikoin lukema on yllättäen KalPalla (4:58).

Tietenkin kärkijoukkueilla on niin yli- kuin alivoimakin kunnossa. Mutta jos on pakko valita, niin mieluummin yli- kuin alivoima kuntoon. Se on tämän ajan juttu. 90-luvulla oli ehkä toisin.

Spekulointia on se, että mikä olisi ollut Aki Bergin merkitys alivoimalle. Minun arvion mukaan TPS olisi sarjataulukossa – yllätys, yllätys - korkeammalla, jos Berg olisi ollut jäähyjä tappamassa. Puhumattakaan siitä, että TPS olisi saanut sen ykköskeskushyökkääjän, jota kissojen ja koirien kanssa etsittiin. Sellainen Lee Sweattin kopio (halpa ja älyhyvä) olisi saanut aikaan...vaikka mitä. Todennäköisesti ylivoimatehokkuus olisi vieläkin parempi, koska joukkueen ylivoimapeli toimii kädettömilläkin pelaajilla. Helsingin suomenruotsalainen joukkue on hyvä esimerkki siitä miten pelkät yksilöt eivät riitä erikoistilanteissa. Tarvitaan myös hyvä valmennus. Tepsissä valmennus tuntuu olevan kunnossa.

Huomenna kaatuu Ässät.

Makkonen sivuun

Voi sun helvata. Juuri kun eilen ehdin toivoa vähän tuuria loukkaantumisten suhteen, niin tänään tiedotetaan Jussi Makkosen olevan loppuvuoden sivussa. Remonttihommissa viiltänyt itsensä, tuohan kuulostaa ihan meikäläisen toiminnalta. Siksipä en remontoi omin käsin yhtään mitään, vaan annan ammattimiesten hoitaa remontit ja itse keskityn piällysmiehen tehtäviin.

Makkonen on viimeiset ottelut pelannut nelosketjun keskellä. Todennäköisesti Tommi Laine on korvaaja ja sitten onkin aika tyhjää. Tai no, onhan siellä pelaajalistauksen mukaan käytettävissä vielä Lassi Kokkala ja Toni Jalo. Ankeaksi menee kapean materiaalin kanssa. No, ei auta kuin purra hammasta ja antaa mennä tuulta päin.

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Ravistetaan

Kauden ensimmäinen maaottelutauko päättyy tänään ja huomenna SM-liiga jatkuu. Taukoon mennessä runkosarjasta on pelattu reilu kolmasosa. Sarjataulukko näyttää tältä:

1. 2,19 Pelicans
2. 2,05 Kärpät
3. 1,90 Jokerit
4. 1,70 Lukko
5. 1,68 Blues
6. 1,67 Ilves

7. 1,57 Tappara
8. 1,55 JYP
9. 1,37 TPS
10. 1,25 HIFK

11. 1,21 SaiPa
12. 1,19 HPK
13. 0,95 Ässät
14. 0,65 KalPa

Näppärimmät huomaavat, ettei taulukko ole virallinen, vaan tuohan on pistekeskiarvon mukaisessa järjestyksessä. Miksi näin? Vain siksi, että joukkueiden ottelumäärät eivät ole samat, osalla on 19 pelattua ottelua ja osalla 20 ja joillakin 21. Jostain syystä SM-liiga ei pysty kovin tasaista otteluohjelmaa tekemään. On ilmeisen ylivoimaista pyöräytellä täysiä seitsemän otteluparin kierroksia. Tai tasata pidempiin taukoihin ottelumäärät.

Ravistan hihasta vähän veikkauksia

Sarjataulukosta näkee, että liiga on jakautunut neljään ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat Pelicans, Kärpät ja Jokerit. Joku näistä kolmesta voittaa runkosarjan. Kaikki kolme pääsevät suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Toisessa ryhmässä ovat Lukko, Blues, Ilves, Tappara ja JYP. Kolme joukkueista pääsee suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. En lähde veikkaamaan kaikkien sijoituksia, veikkaan vain, että JYP ei ole kuuden parhaan joukossa runkosarjan päättyessä.

Kolmannen ryhmän muodostavat TPS, HIFK, SaiPa ja HPK. Näistä neljästä kaksi pääsee pudotuspeleihin. Kuuden parhaan joukkoon ei pääse yksikään, siitä pitää huolen jo nykyinen piste-ero. Ellei joku joukkueista ala tauon jälkeen pelaamaan samalla tasolla kuin ensimmäisen ryhmän joukkueet. Kauden loppuun asti.

Neljäs ryhmä on sitten peräpään valvojat, joista Ässät on pieni yllätys ja KalPa on vakiopaikalla. Kumpikaan joukkueista ei pääse pudotuspeleihin. Mahtaa kuopiolaisia vituttaa, kun ”kaikki” veikkaavat jumboksi ja ”aina” joukkue on jumbo. Siitä on savolainen kierous kaukana ja SM-liigan urheilullinen uskottavuus kärsii. Suljetun sarjan aikana seurojen talouksien piti tulla kuntoon ja sarjasta tulisi tasaisempi. Osittain totta ja kuitenkin on todella päin mäntyä mennyt koko sulkeminen. Mutta TPS kiittää.

TPS on useimpiin ennakkokaavailuihin verrattuna ylisuorittanut. Useimpien mukaan Tepsi olisi toiseksi viimeinen. Minä en ollut useimpien joukossa, omakehu haisee lähes yhtä paljon kuin värilasien vahvuus. Katsotaan seuraavalla maajoukkuetauolla onko rinta vielä rottingilla oman veikkaamisen suhteen.

Veikkauksieni tueksi totean, että matemaattisesti on edelleen monella joukkueella mahdollista yltää vaikka mihin sijoitukseen. Mutta suurimmalta osalta unohtuu se, ettei pelkästään yhden (yleensä oman) joukkueen tasonnosto riitä. Vastavuoroisesti pitää useamman edellä olevan joukkueen selvästi laskea nykyistä suoritustasoaan ennen kuin tapahtuu suuria muutoksia sarjataulukossa. Ja tämä on epätodennäköistä tässä vaiheessa kautta. Pudotuspelirajoilla käydään tiukat taistelut ja muilla sijoituksilla ei ole väliä. Paitsi Kärpät voittaa runkosarjan.




Hannu Virta & kumppanit ovat tähän mennessä tehneet todella hyvää työtä joukkueen kanssa. Tepsillä on hyvät mahdollisuudet olla kympin sakissa runkosarjan päätteeksi. Ripaus tuuria (ei pahoja loukkaantumisia, Berg kuntoutuu) matkaan, niin tämä joukkue raivaa tiensä kuuden parhaan joukkoon pudotuspeleissä. Joo, värilasit ovat päässä tiukasti ja palataan takaisin tähän hetkeen.

Jos minä saisin päättää, niin tarjoaisin kaikille kolmelle (Virta, Kaskinen, Ylönen) valmentajalle jatkoa ja jos mahdollista, niin hankkisin toisen kakkosvalmentajan tiimiin mukaan. Minulla ei ole tietoa, mutta epäilen nykyisen kolmikon tai kaksikon työmäärän olevan liian suuren. Jolloin tekemisen laatu enemmin tai myöhemmin kärsii.

Tämän päivän Turun Sanomat kertookin, että valmentaja-asia on vireillä. Toivottavasti Hantta jatkaa. Projekti olisi hyvä viedä loppuun. Enkä usko, että TPS tällä hetkellä saisi mistään parempaa päävalmentajaa. Ainakaan olennaisesti halvemmalla. Joka tapauksessa Hannu Virta on viime kevään kaaoksen jälkeen tehnyt käsittämättömän hyvää työtä. Joukkue kasattiin käytännössä puoli vuotta myöhässä ja halvalla.

Hovitiedottajan jutun positiivisin asia on Ari Vuoren kommentit:

- Olen sopinut suullisesti TPS:n kanssa siitä, että alan auttaa heitä ensi kauden joukkueen rakentamisessa. Työ pitää aloittaa välittömästi, eikä sitä voi jättää ensi kesän varaan.

Nimenomaan välittömästi hommiin. Jatkosopimustarjouksia pöytään oikeille jätkille heti eikä myöhemmin (numerot 48 & 52 voi skipata, sorry vaan, ja 24 myös). Nykyisen joukkueen runko pitäisi pystyä säilyttämään ja parin vuoden kuluttua rungon ympärille on mahdollisuus kasata mestaruusjengi. Voi näitä minun värilaseja. Mutta oikeasti. Joukkueessa on hiomattomia timantteja, jotka saavat runsaasti jääaikaa koko ajan. Kyllä sieltä nousee tähtiä, jos vain pystytään pitämään pelaajat Tepsissä. Ja Ari Vuori kertoo runkopelaajien määrän:

- Tavoite on se, että saisimme tämän vuoden puolella aikaan sopimukset niiden pelaajien kanssa, jotka haluamme pitää. Heitä on nykyisessä joukkueessa ainakin kaksi kentällistä.

Runsaan kahden kentällisen lisäksi tarvitaan uusia pelaajia, joita voisi katsastaa vaikka Ika Lehkosen joukkueesta. TuTo tekee hyvää työtä, mutta tällä hetkellä on pientä horjumista hommassa. Pari pelaajaa voisi siirtyä naapuriseuraan. Kolmea pelaajaa enempää tuskin kannattaa Mestiksestä noukkia, paitsi jos jatkosopimusneuvottelut menevät täysin reisille. Muista SM-liigaseuroista pitäisi pystyä joku nappaamaan, ei kuitenkaan mitään johannesalasia tai vastaavia, vaan joku ylempien ketjujen ratkaisija tai kiekollinen puolustaja. Tulipas kova toive. Todennäköisesti liian kova. Lisäksi ulkomaalaisvahvistukset pitää löytää harjoitusotteluihin mennessä. Tänä syksynä on nähty miten jatkuva pelaajaruletti vaikuttaa joukkueeseen.

Tiivistettynä. Joukkue kasaan ajoissa! Ja hommahan pitää aloittaa päävalmentajasta, sitten avainpelaajat nykyisestä joukkueesta, alkuvuodesta kotimaiset uudet pelaajat jne.

Hyvältä näyttää tulevaisuuden suhteen. Oikeita asioita ollaan tekemässä. Kunnes muistamme taloudellisen tilanteen. Talous ja talous. Aina on tuo sama kuoppa edessä. Hankala on joukkuetta kasata, jos ei tiedä kuinka paljon on rahaa käytössä. Paljonko TPS voi tarjota palkkaa esim. Lee Sweattille? Minusta on päivänselvää, ettei yhdelle pelaajalle voi maksaa tolkuttoman paljon enemmän kuin muille. Jossain menee raja, jolloin on parempi hankkia kolme huonompaa pelaajaa kuin yksi hyvä. Tai viisi tavallista kuin yksi supertähti. Tämä raja pitää olla jo tiedossa ts. pelaajabudjetti on päätettävä. Nyt. Kaikki liigaa seuraavat näkevät Lee Sweattin pelaavan sellaista kautta, että TPS:n pitää jollain muulla kuin rahalla houkutella hänet jatkamaan Turussa. Sweatt – Berg olisi ensi kaudella sellainen puolustajapari, että oksat pois.

En tiedä missä jamassa TPS:n talous tällä hetkellä on. Veikkaan tilanteen olevan parempi kuin vuosi sitten, mutta kuinka paljon parempi? Yhtiö tavoittelee nollatulosta ja ykkösketjun hankinta jäi puolitiehen. Yksi hyökkääjä jäi puuttumaan ja Lundbohmkin on sellainen puolikas ykkösketjun mies. Tästä voidaan päätellä, että nollatuloksen toteutuminen on erittäin tiukassa?

Jos TPS:n tappio olisi kuluvan kauden jälkeen (heitän hatusta) millin pienempi kuin edellinen, niin silti lukema olisi vallan karmea ja käytännössä uutta ulkopuolista rahaa tarvittaisiin taas. No katsotaan mitä yleisömäärät jatkossa ovat. Jos TPS:n peli kulkee samalla tasolla kuin ennen maajoukkuetaukoa on yleisöä jatkossa varmasti enemmän kuin alkukaudella. Jos taas pelit menevät kohti auringotonta paikkaa... Plääh. Minä olen jotenkin karrelle palanut tästä jatkuvasta talouspohdinnasta. Ei kiinnostaisi pätkääkään jauhaa jääkiekon kohdalla talous sitä ja talous tätä spekulointia. Kertoisipa joku totuuden TPS:n tilanteesta. Koko totuuden. Pelkän totuuden.



Hyvää ensimmäistä isänpäivää pikkuveljelle!

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Pyhäpäivän ratoksi

TPS sai yhden pisteen eilisestä ottelusta. Minä en viuhahtanut. Siinäpä tärkeimmät kohdat.

Aikataulusyistä en tänään avaudu pääasiassa kuin lipunmyynnistä. Itse pelistä huomenna lisää, ehkä. Riippuu töistä, maanantai-ilta menee Kentin parissa.

Ottelun tiukka seuraaminen kärsi pahasti lipunmyynnin ruuhkasta. TPS tiesi etukäteen, että ruuhkaa voi syntyä. Silti asialle ei tehty mitään?

Peiliin katson sen verran, että kuhnasin Helsingissä ja lähdin aivan liian myöhään kohti Turkua. Turkuhallin edessä olin puoli viiden maissa. Hieman ennen kuin fanijuna Helsingistä puksutti paikalle. Hallissa sisällä olin, kun ensimmäistä erää oli pelattu yli puolet.

Ilmainen vinkki lipunmyynnin hoitamiseen. Eilisen kaltaisessa tilanteessa (pyhä, mielenkiintoinen vastustaja) kannattaisi lipunmyyntiä vähän tehostaa. Esimerkiksi katsomalla minkälaista lipunmyyjää laitetaan hommiin. Minä ostin (siis todellakin ostin, en vapareilla kotimatseissa kulje) lippuni sellaiselta neidiltä, joka ei osannut yksinkertaista vähennyslaskua päässä laskea.

Kysymys, paljonko on 50 miinus 27? Jos tarvitset em. laskutoimitukseen yli sekunnin tai laskimen, niin älä mene lipunmyyjäksi. Tyttö naputteli laskimeen luvut ja sai oikean tuloksen. Myyntiprosessi hidastui vähintään 6 sekuntia. Kertaa sata ostajaa. On kymmenen minuuttia. Jono liikkuu hitaasti. Puhumattakaan muusta myyntiin liittyvästä toiminnasta, kuten tukkimiehen kirjanpidosta, jolla myynnin raportointia tehtiin. No joo, prosessia paremmaksi, kiitos.

Niin ja mikä on peruskoulujen matematiikan opetuksen taso? Minä en ole matematiikan professori ja silti osaan näppärästi laskea vaihtorahat. Käteisellä maksoin siksi, että kortilla maksaminen vaikutti olevan vieläkin hitaampaa. Puhumattakaan tyypeistä, jotka arpoivat tiskillä minkälaisen lipun haluavat. Hei, siellä on peli käynnissä ja arpajaisia voi harrastaa jossain ihan muualla.

Pääsin kuitenkin sisään ja tunnelma tuntui heti hyvältä. Täällä on hieno peli!



Jatkoajan otteluraportti on huolettoman nopeasti sutaistu kasaan, siitä ei kannata uskoa kuin valmentajien kommentit. Minä olen sellainen nilkki, että kun muutama fakta on päin sitä itseänsä, niin analyysi, artikkeli, whatever menettää paljon uskottavuudestansa. Mitä kaikkea on väärin, jos pienetkin yksityiskohdat ovat vinksallaan? Faktat edes kuntoon.

Ja Simon Backmanin kolme tähteä on mukahauskuutta. Heikoimillaan. Backman ei todellakaan ollut kotijoukkueen paras pelaaja, vaan ihan oma itsensä. Kiekko poltti ja varsi ei riittänyt. Jokereiden avausmaalissa Backmanin purkukiekko oli surkea ja näytti lähinnä syötöltä. Mikko Rautee oli kotijoukkueen paras pelaaja. Rautee on liigan paras kolmosketjun keskushyökkääjä.



Ottelusta jäi päällimmäisenä mieleen hyvä tunnelma hallista, TPS:n hyvä ilme, vastustajan tähtipelaajat ja päätuomari. Ottelun jälkeen oli ristiriitainen tunne. Toisaalta oli miellyttävän viihdyttävä peli, piste ennakkosuosikilta - toisaalta tappio harmitti. Ihan hyvin olisi voinut Tepsi napata kolme pistettä ja minä olisin juossut talon ympäri. Ilman kuvatodisteita.

Tepsin hyvä ilme tarkoittaa sitä, että kaikki pelaajat yrittivät. Löysäilijöitä ei kaukalossa näkynyt ja maalituuletukset olivat riemua täynnä. Paljon saa anteeksi, kun antaa kaikkensa. Jos viime kauden porukka olisi tämän kauden jengin asenteella pelannut olisi Tepsillä yksi mitali enemmän. Mitalin väristä en sano mitään, mutta liigan paras maalivahti olisi antanut mahdollisuuden loppuun asti.

Eilen TPS näytti kirjaimellisesti, että hyvällä valmentamisella voidaan paikata materiaeroja. Jokerit oli täysin muutaman tähden yksilötaidon varassa. Kirkkaimpana tähtenä hääri Ville Leino, joka oli kiekon kanssa todella mainio. Kikkaili, suojasi, rakensi paikkoja. Jos Tepsillä olisi samanlainen pelintekijä, niin oi, oi. Leinon ainoa miinus oli kaatumistauti, eilen ainakin pari kertaa retkahti vallan kevyesti jäähän. Kunnon valmennuksella Leino ja Jokerit olisivat lähellä sarjan kärkeä. Kevään pelien jälkeen. Nyt tuntui, että hukkaan menee huikeat yksilöt, kun 1+1=2 eikä 3. Tepsin onnihan tuo eilen oli, mitä minä sitä enempää ihmettelemään. Maajoukkuepelit eivät edelleenkään kiinnosta.

Yksilötaito lopulta ratkaisi, kun rangaistuslaukauskilpailussa Kiprusoff & Lundbohm epäonnistuivat ja Jokereitten Hirschovits & Stapleton tekivät nätit maalit. Hirschovitsin harhautus oli todella hieno. Kuokkanen meni pahasti lankaan.

En ymmärrä miksi Lundbohm oli laukojana rangaistuslaukauskilpailussa. Lundbohm ei ole mikään maalintekijä, ellei harjoituksissa veivaa jatkuvalla syötöllä kiekkoa reppuun. Molemmat TPS:n yrittäjät ovat rightin miehiä. Oliko tutkailtu Jussi Markkasen heikkouksia? Vai luotettiin rightin miesten vaan olevan vaikeampia/parempia? En tiedä, heikolta näytti.

Ottelun jälkeen Hantta sanoi, että rahalla saisi taitoa rankkareihin. Ihanko tosi. En olisi arvannut. Minä en ymmärrä tuollaista puolustelua ollenkaan. Näillä mennään, ei sitä tarvitse toistaa. Kyllä kaikki tietävät mikä on homman nimi.

Minä laittaisin Erkinjunttia, Sinisaloa, Suomista, Ramstedtia, Reivosta ampumaan rangaistuslaukauksia. He ovat kaikki kiekollisia jätkiä, joiden tehtävä on ratkaista otteluita. Yllärikorttina käyttäisin Sweattia ja Rauteeta (sekä Kiprua). Sweattilla on hyvä rannelaukaus ja varmasti olisi pystynyt Stapletonin ratkaisun "kopioimaan", rightin mies muuten tuo patukkamainen jenkkipakki. Rauteella taas on pehmeät kädet ja ikää sen verran, että hermojenkin pitäisi kestää tiukassa paikassa.

Päätuomari Timo Favorinin tuomiot eivät ihan menneet putkeen. Kuokkasen ja Rauteen estämisjäähyt olivat kyseenalaisia. Favorin ei ottelua ratkaissut, joten ei tuomarista tämän enempää.

Enemmän itse ottelusta paremmalla ajalla, jos aikaa löytyy. Katselkaa maaleja siihen asti.

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Narrit nurin

Olin jo sitoutunut tekemään tänään jotain ihan muuta kuin jääkiekon tuijottamista Turussa. Sitten flunssa puuttui peliin. Ja minä lähden Turkuun! Minuun ei nimittäin flunssat ynnä muut taudit tartu. Ei vaikka kuljen ilman pipoa kesät talvet. Kyllä nyt hymyilyttää, kun puskan takaa avautui paikka lähteä matsiin. Ei edes räntäsade paina mieltä.

TPS:n kokoonpano on sama kuin edellisessä ottelussa ja sitä edellisessä. Voittavaa joukkuetta ei muuteta. Ydinkysymys on tänään valmistautuminen. Hannu Virran sanoin:

- Joukkueemme mottona on lähteä jokaiseen otteluun voitto mielessä. Tiedämme, että meillä on eväät voittaa Jokerit. Siihen tarvitaan ennen kaikkea hyvä valmistautuminen. Edellisissä otteluissa pelaajamme valmistautuivat erittäin hyvin ja se näkyi heti alkuminuuteilla jäällä.

- Vastuun ottaminen tekemisistä alkaa paljon aikaisemmin kuin kiekko putoaa jäähän. Jos valmistautuminen on ollut puolinaista, se näkyy jäällä hyvinkin selvästi.

Minun päähän ei mahdu miten ammattilaisurheilussa valmistautuminen voi välillä mennä täysin vihkoon. Sen ymmärrän, että välillä menee lataus yli, mutta miten alilataus syntyy? Ammattilaisilla. Joten katsotaanpas tänään silmä kovana miltä tekeminen näyttää, kun kiekko putoaa ensimmäisen kerran jäähän.

Illan vastustajalla ei pitäisi olla valmistautumisen suhteen minkäänlaisia ongelmia. Luulen Doug Sheddenin olevan henkimaailman hommissa SM-liigan kovin taikuri ja nöyryyttävän kotitappion jälkeen... narrit tulevat kovaa ja kansitakkien ollessa auki on pitkä ilta tiedossa.

3,15 - 4,00 - 1,75

ps. karu on kotijoukkueen kerroin, luulisi kansitakkien pysyvän tiukasti kiinni.
pps. viuhahdan, jos tänään jää kolme pistettä Turkuun.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Pikahehkutus

Elämä maistuu suolenmutkaan jämähtäneeltä gorgonzolalta juuri nyt. TPS:n otteet sentään tuovat vähän iloa marraskuun alkuun. TPS teki eilen Tampereella viisi maalia ja mikä tärkeintä voitti ottelun kolmen sarjapisteen arvoisesti. Iloa!

Hannu Virran kommentit Jatkoajasta ja Turun Sanomista poimittuina. Ensiksi vähän pelitavan näkökulmasta ja itse pelitavasta:

- Todella tasapainoinen ja hyvä lyhytsyöttöpeli, ja pelin rakenne.

- Ollaan kielletty roiskiminen, rännien ja laitojen kautta pelaaminen. Muuten ei opita pelaamaan. Suuri tavoite tähän kauteen on se, että kehitetään näitä nuoria poikia. Me ei voida tulla seisomaan keskialueelle ja pelata 1-4-trappiä. Sillä me ei kehitetä pelaajia.

- Joukkueessa ei ole isoja tähtiä, joten meidän on pelattava hyvää viisikkopeliä, missä reagoidaan jatkuvasti keskustan kautta.

- Se [joukkue] on katsellut koko syksyn videoita ja oppi alkaa mennä oikeaan osoitteeseen. Laidat pysyivät laidoissaan eikä kiellettyjä purkukiekkoja pitkin ränniä juurikaan enää esiinny. Tästä on hyvä jatkaa pikku hiljaa.

Kuulostaa modernilta jääkiekolta... mikä taas ei kuulosta vain eräältä analyytikolta, vaan hyvältä meiningiltä. Tosin modernin voisi ehkä korvata jollain muulla sanalla?

Ja päävalmentajan tapa jakaa kiitosta & kehuja on esimerkillistä. Kehun paikka. Hyvä Hantta! Mitä nasevuudessa on menetetty, sitä on kannustamisessa saavutettu.

- Tämä antaa taas uskoa mennä eteenpäin. Täytyy olla tyytyväinen. Suuri kiitos kaikille.

- Olen todella ylpeä joukkueen suorituksesta taas kerran.

- Oli myös kivaa, kun nuori Antti Reivonen avasi maalitilinsä liigassa vasta muutaman ottelun pelanneena.

Kakkosvalmentaja komppaa päävalmentajaa:

- Rohkeaa kiekollista peliä. Ilme oli hyvä ja pysyimme sotasuunnitelmassa. Nyt pystyimme tekemään myös korjauksia sovitun kaavan sisällä.

Tuo korjausten tekeminen ottelun aikana kuulostaa hyvältä kehitykseltä. Sehän tarkoittaa sitä, että reagoidaan. Ollaan aktiivisia eikä passiivisesti anneta vastustajan viedä aloitetta ja ottelua.

Jussi Makkosen mielipide ottelusta tukee valmentajien kommentteja:

- Tosi hyvä peli meiltä. Pelasimme oman systeemimme mukaisesti ja aika virheettömästi.

Tästä on todellakin hyvä jatkaa. Huomenna on sitten iso kivi edessä. Jokerit on varmasti tiukalla ilmeellä liikkeellä ja niillä on syksyn tehokkain ketju. Mutta sen on huomisen ongelma, vielä saa nauttia eilisestä.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Nollametsä

Päätä särkee ja vituttaa. Kumpikaan ei liity jääkiekkoon tai Tepsiin mitenkään. Siihen liittyvät, etten jaksa sulkakynää heiluttaa juuri nyt. Pientä epäilystä on toki ilmassa, että eräät porkkanahousut aiheuttavat etukäteen päänsärkyä. Vähän niin kuin etukäteiskrapula.

Lainataanpas Tapparan maanmainioilta sivuilta pieni pätkä:

Kuuden viime vuoden aikana joukkueet ovat kohdanneet Hakametsässä runkosarjapelissä 12 kertaa, joista TPS on voittanut vain kaksi ja niistäkin toisen vasta rankkarikisassa. Tapparan kymmenessä puhtaassa voitossa puolestaan peräti kuusi (!) kertaa turkulaiset ovat jääneet nollille.

Siinäpä sitä porkkanaa purtavaksi nuorelle Tepsille. Maalintekoa tosin harjoiteltiin jonnin verran tiistaina.

Kalle Kaskisen kommentin olisi syytä pitää kutinsa:

- Voitto HPK:sta toi joukkueeseen uskoa ja energiaa. En näe mitään syytä, etteikö joukkueella olisi jalat maassa. Ennemmin voitto loi uskoa omaan tekemiseen, maalien viimeistelyyn ja se myös osoitti, että ollaan oikealla tiellä.

Jospa se siitä lähtisi, ainakin sen verran eteenpäin ettei nollille jäisi. Tai sitten Hakametsä on vaan mahdoton paikka pelata.

Jatkoajan ennakon mukaan molemmat joukkueet ovat nuoria. Minä vähän nurisen vastaan ja väitän Tapparan olevan selvästi kokeneempi. Ja tilastot tukevat minua. Tutkikaa itse, linkkejä en anna.

TPS:n kokoonpano on sama kuin edellisessä ottelussa. Voittavaa ryhmää ei muuteta. Ja minä edelleen siirtäisin Max Kolun pois nelosketjusta. 13. hyökkääjä on hänen paikkansa, koska on heikoin lenkki. Vai onko pelisopimuksessa sovittu myös peliajasta? 17 ottelua nollatehoin ja pelkkiä miinusmaaleja saalistaen on luokatonta. Jotain tarttis tehdä. Sekä Kolun että valmennuksen, koska ei näin voi jatkaa.

Perinteinen loppukaneetti, joka kertoo jotain jostakin joillekin:

1,55 – 4,40 – 3,75

ps. Vierasmaali Hakametsässä olisi kiva, vieraspistekin maistuisi eikä kolmeakaan pistettä ole kielletty ottamasta. Up the Irons! huutaisi Bruce Dickinson ja lentäisi kotiin. Matkin Brucea, paitsi en huuda enkä lennä.