keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

070130 TPS-Blues 4-0

Pistepörssi: 4+7 = 11 pistettä
Tehotilasto: +15 / 0 = +15
Rangaistusminuutit: 12 minuuttia

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Jämäkkä 4-0

Vihdoinkin Hurmeelle nollapeli. Neljä tehtyä maalia lämmittää myös. Kolme pistettä! TPS taistelee pian kotiedusta. Paitsi sarja on niin tasainen, ettei tässä parane nauttia kuin yksittäisten otteluiden tuloksista.

Seitsemällä puolustajalla pelattiin koko ottelu. Puolustajien jääajat ovat nyt hyvällä mallilla:

Berg 21:54
Kiprusoff 20:03
Kantee 16:33
Jokinen 16:06
Saarinen 15:47
Backman 15:41
Lehtinen 14:35

Kaikilla puolustajilla oli yli 20 vaihtoa. Ykköspakkiparin kuormitus on sopivalla tasolla samoin kuin Saarisen ja Backmanin. Olen tyytyväinen. Olen myös tyytyväinen kakkosketjun tehoihin: Barrett 2+0, Suominen 0+2 ja Makkonen 0+1. Muidenkin kuin ykkösketjun pitää ratkaista.

Jortikan kommentit ottelun jälkeen:

- Kaiken kaikkiaan jämäkkä esitys.

- Pystyttiin pelaan Jampalle nollapeli.

- Kyllä meidän pelianalyysin mukaan ei [Bluesilla] ollut kovin paljon vaarallisia paikkoja. [2. erän torjuntaluvuista 15-2 voisi päätellä jotain muuta]

- Rauteeta saatiin vähän eteenpäin. Nathani [lausuttuna juuri noin, heh] menee eteenpäin. Annetaan aikaa uusille pelaajille. Lehtinen, ei montaa kertaa huomannut ettei ole vuoteen pelannut, jämäkkä esitys. Kevinin otteisiin aika tyytyväinen. Kaksi vuotta katselin Jokereissa. Tietää mitä saa. Hyvä jämäkkä pakki peräpäähän.

Lisäksi Jortsu harmitteli ihmisten muistin yksipuoleisuutta sekä yleistä kärsimättömyyttä. Uusien pelaajien sisäänajo vie aikansa. (Olen samaa mieltä).

Kevin Kantee ensimmäisen TPS-ottelun jälkeen:

- Hannu on tuttu mies. Jokereissa ei tullut peliaikaa. [jotain piti tehdä] Hannulle kiitosta. [Pitää] Kantaa se vastuu mikä annetaan.

Yhdistettynä Kanteen ja Jortikan kommentit antavat hyvän fiiliksen, noin se pitää ollakin. Erityisesti tuo Kanteen vastuun kantaminen kuulostaa hyvältä.

Nautin voitosta tämän illan. Toivottavasti joukkuekin. Torstaina on vaikeampi vastus edessä.

9 pisteen viikko edessä ja Blues tänään

Viikko sitten sarjasijoitus oli seitsemäs. Nyt TPS on sijalla 5. Sarjatilanne:

3. 76 p – 44 ott – Tappara
4. 76 p – 43 ott – HPK
5. 71 p – 44 ott – TPS
6. 71 p – 43 ott – HIFK
iso raja
7. 70 p – 44 ott – Blues
8. 65 p – 44 ott – Lukko
9. 65 p – 44 ott – Ilves
10. 62 p – 44 ott - Pelicans

Ennen kauden kolmatta maajoukkuetaukoa pelaa TPS kolme ottelua. Tänään on kotona vastassa Blues, torstaina Tappara vieraissa ja lauantaina HPK kotona. Ohjelma on kova, vastassa samoista sijoituksista taistelevat joukkueet. 9 pisteen viikkosuoritusta haetaan, jolla nousisi sarjataulukossa lähelle kotietua. Kolmella nollan pisteen ottelulla suora pudotuspelipaikka luisuisi pahasti käsistä.

Pitkästä aikaa on syytä kirjata koko pelaava kokoonpano:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Berg – Kiprusoff

Barrett – Makkonen – Suominen
Jokinen – Mika Lehtinen

Yli-Torkko – Sykkö – Aho
Backman – Saarinen

Ramstedt – Rautee – Mäkinen
7. puolustaja Kevin Kantee 13. hyökkääjä Pulliainen

Hurme
2. maalivahti Santanen

Ykköskenttä on kova. Maalivahti on kovempi. Sitten alkaa kysymysmerkkien ja jossittelujen sarja.

Barrett on sopeutumassa, Soihdunkantajat Makkonen & Suominen ovat epätasaisia. Mika Lehtinen on ollut vuoden pelaamatta. Pelituntuma on hukassa, sijoittuminen, pelitavassa mukana pysyminen jne ja tuskinpa Lesistä on vuodessa kuoriutunut oman maalinedustan luutija. Jokinen on oppimassa isojen miesten hommia vastuullisessa roolissa.

Sykkö jatkaa kolmosen keskellä, kahden rouhijan ruokkijana. Öööh. No kyllähän pojat ovat maaleja tehneet aina välillä. Kolmospari on saanut vastuuta ja vastuuseen on vastattu vaihtelevasti. Saarinen on ”ok” kuudes pakki, jos on pakkiparin heikompi osapuoli. Nyt ei ole näin.

Ramstedt on tehnyt jotain oikein, kun on pelipaikan ketjussa saanut. Tai sitten Rauteen palatessa omalle tasolleen tapahtuu ketjureaktio, jonka tuloksena Sykkö on nelosen laidassa, Pulliainen keskellä ja Ramstedt viltissä. Nyt nelonen on hieman omituinen, yksi tulevaisuuden, hyökkäävän roolin mies, kuntoutumassa oleva puolustava keskushyökkääjä ja Marko Mäkinen. Mäkisellä on pelimiehen pehmeät kädet, hitaat jalat ja puolustava rooli, josta välillä tekee tähdenlennonomaisia visiittejä hyökkäävään rooliin. Puolustajia vipuun kynäilyllä ja jalkakikalla sekä hienoja maaleja. Harmi vaan, että tulosta tulee niin harvoin. Nelosketju on siis mikä? Lintu vai kala. Kukaan ei tiedä.

Kevin Kantee on illan toinen uusi nimi. Jortikan valmennettavana ollut aikaisemminkin, joten kai Jortsu tietää mitä sai.

En tiedä pelaako TPS tästä lähtien seitsemän puolustajan rotaatiolla, kun on vihdoin ja viimein seitsemän puolustajaa kokoonpanossa vai jatketaanko kolmen pakkiparin kierrättämistä. Minä, suuri ja mahtava blogivalmentaja, peluuttaisin Kanteeta mahdollisimman pian jonkun mikkihiiren vieressä. Esimerkiksi kakkospari tuntuu sellaiselta, että sijoittumisen pettäessä ja vähän muutenkin on Jampan edessä parhaalla maalintekosektorilla leppoisat oltavat. Kanteelle selkeä vastuu fyysisestä pelistä ja ämerikän mies vastaa huutoon! En ole vain blogivalmentaja, olen myös blogipsykologi.

TPS on ennakkosuosikki illan peliin. Bluesilla on kai vielä enemmän loukkaantuneita kuin reilu viikko sitten. Silloin Blues pelasi Tepsin jäänrakoon, vain maalit jäivät espoolaisilta tekemättä. TPS sai surkealla esityksellä kaksi pistettä. Mikä on toisaalta hyvän joukkueen merkki. Huonollakin pelillä pisteitä ropisee. Ongelmaksi muodostuu hyvien pelien vähäisyys… Toinen juttu on Tepsin käsittämätön epätasaisuus, ennen ottelua ei tiedä minkälainen joukkue jäälle luistelee. Erityisesti ennakkosuosikin asemasta otteluun lähteminen on ollut hankalaa, ainakin tuntuu siltä.

TPS tekee tällä porukalla kiusaa kärkiporukoille. Parhaimmillaan haastaa kaikki ja voi jopa voittaa koko roskan. Pientä hehkutusta. Huonoimmillaan TPS on lirissä KalPan kanssa. Väitän, että korvien välistä on kiinni Tepsin menestys tällä kaudella. Ja parista pelaajasta. Jos Barrett on viimeistään maajoukkuetauon jälkeen vahvistus, Soihdunkantajat ottavat askeleen eteenpäin, uudet pakit pääsevät mukaan ja saavat kunnon roolia, jos Nurminen tervehtyy… No tästä tuleekin pitkä lista. Mutta mahdollisuudet menestykseen ovat olemassa. Onhan meillä Jamppa maalissa.

Tänään on siis paha paikka ja vaikea peli. Vai saako uusi kapteeni mahta~wan hengen päälle, jolla ennakkosuosikki kestää ennakkosuosikin paineet ja latoo selkeät 5-1 lukemat taululle. Toivoa sopii.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Siirtorajalla säpinää

Pikainen kurkkaus kesken työpäivän sai kaffet heilahtamaan mukissa. Tepsissä tehdään hommia näin siirtorajalla:

- Mika Lehtiselle sopimus (tämä on kyllä eilisen uutisointia)
- Vladimir Sicak Ruotsiin - Kevin Kantee Jokereista Tepsiin
- Kent McDonnell on joukkueen uusi kapteeni


Lehtisen sopimus oli odotettu. Kuudella puolustajalla ollaan menty koko kausi ja määrä ei vaan riitä nykyaikana SM-liigassa. Lehtisestä saadaan hyvällä tuurilla kelpo pelaaja. Huonolla tuurilla pelintuntuman puutteen takia häslää paria peliä ja loukkaantuu.

Sicakin ulostus oli myöskin odotettu. Vladimir Sicak ei pystynyt pelaamaan odotetulla tasolla. HPK:n aikojen Sicak palkattiin, mutta saatiin jotain ihan muuta. Ei ollut ulkomaalaisvahvistuksen tasolla. Kiitos käynnistä, onnea Ruotsin valloittamiseen. Ei muuten valloita.

Kevin Kantee ei ole jäänyt mieleen, Jatkoajan pelaajakortti kertoo jotain. Ainakin kokoa on enemmän kuin Sicakilla. Turun Sanomien viime uutiset kertovat Kanteen olevan amerikkalainen. No ehkä ei, vaikka syntymäpaikka on Ämerikkä.

Nyt on seitsemän puolustajaa, joilla mennään kausi loppuun. Yksi ulkomaalaispaikka on auki, mutta taloudelliset raamit tuskin antavan myöten. Ainakin Jortikka sanoo näin. Ellei joku vielä lähde pois. Itse olisin veikannut lähtijäksi Sicakia tai Alataloa, pelkästään surkean palkka/toteutunut suoritus –suhteen takia. Kummallakin (oletetusti) iso palkka ja kaukalossa heikkoa tulosta. Ehkä Alatalon loukkaantuminen esti siirron tai sitten mies ei halunnut lähteä. Pakottaa ei voi ja ehkä TPS-uralle saadaan näin "siistihkö" loppu. Mies on kauden loppuun asti loukkaantunut ja hei hei. Kiitos loistavista suorituksista TPS-paidassa, olit hyvä jääkiekkoilija. Aikansa kutakin.

McDonnell on varmasti hyvä kapteeni. Vaikuttaa taidoiltaan ja tahdoltaan olevan johtaja. Näyttää hyvää esimerkkiä jäällä. Käytöksestä kopissa ja hallin ulkopuolisesta toiminnasta ei ole tietoa. Ja mikä tärkeintä. Ei ole kitisijä. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin kitinä olosuhteista ja sen päälle löysää suorittamista. Pelkällä valituksella ei parane mikään, pitää toimia ja tehdä asioita, shaatana.

Vieläkö tapahtuu jotain?

Toki. Meidän ykköspakkipari on tänään valittu maajoukkueeseen, johonkin hevon kuusen höntsäilyyn. Voi villu. Jos siellä tapahtuu jommankumman loukkaantuminen… aaarggggh.

070127 TPS-Ässät 5-2

Pistepörssi: 5+8 = 13 pistettä
Tehotilasto: +20 / 0 = +20
Rangaistusminuutit: 37 minuuttia

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Teki mitä piti

TPS teki mitä piti ja voitti Ässät toistamiseen. Nihkeästi tietenkin, kun torstaina tuli ”helppo” voitto. Simon Backman teki molemmissa otteluissa Ässiä vastaan maalin. Ihmeellistä, kauden ainoat (tähän mennessä). Simonin tuuletus lauantain pelissä oli riemua täynnä. Hienoa, että pieni sisupussi saa onnistumisia eikä aina vaan kritiikkiä.

McDonnell ei tehnyt pisteen pistettä. Tappeli sen sijaan. Jatkoajan kuvaraportista haluan ehdottomasti nostaa esiin tämän kuvan. Siksi, että näkyy seuran logo. Joskus tuota lentopallomailojen heilutusta tapahtuu Turussa ja Tepsin paidassa. Ilmeisesti McDonnell voitti pisteillä, jos se nyt jotain merkitsee.

Jortsun kommentit ottelun jälkeen olivat taattua tavaraa, johan nimiä jo kerran tällä viikolla pantattiin:

- Ykkösmiehistämme ainoastaan Kent (McDonell) oli aktiivinen. Layne (Ulmer) ja Vaha ( Ville Vahalahti) pelasivat kaukana omasta tasostaan. Ja (Vladimir) Sicak oli koko ajan jäässä selällään.

Olen ollut tahallaan hiljaa Jani Hurmeesta, kun hän työntyy väkisin jokaiseen juttuun. Jamppa on enemmän kuin puoli joukkuetta. Jortsukin on tyytyväinen:

- Onneksi saatiin pisteet. "Jampalle" (Hurme) pitää olla kiitollinen siitä. Alkukauden maalivahtipelillä olisi tämäkin varmaan hävitty.

Alatalolla nitkahti muuten selkä ottelussa, mikä tietenkin kapealla materiaalilla pelattaessa on syvältä ja valitettavaa.

Linkkejä on jo tullut tähän postaukseen aika mukavasti ja yksi lisää ei haittaa. Nathan Barrettin kuulumiset neljän pelin jälkeen. Paremmalla ajalla, paremmalla ajatuksella, parempaa enemmän tekstiä.

Loppukaneettina totean, että viime kaudella TPS keräsi 56 runkosarjaottelussa 72 pistettä (1,29 / ott) ja 14 kolmen pisteen voittoa. Tällä kaudella TPS on pelannut 44 ottelua ja pisteitä on kasassa 71 (1,61 / ott) ja kolmen pisteen voittoja on 18. Suurin ero on tietenkin maalivahtipelissä ja onhan maalejakin tehty enemmän. Vielä pitää kuitenkin parantaa... jos meinataan kunnolla kunniaa palautella jo tällä kaudella.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Ässät 2/2

Torstaina TPS otti suunnitellusti kolme pistettä Porista. Tänään on edessä suorituksen toistaminen. Kuusi tehtyä maalia on hyvä suoritus, kolme päästettyä maalia ei ole. Tänään tiukempaa puolustamista ja samanlaista hyökkäystehokkuutta.

Ykkösketju oli nimensä veroinen torstaina, todennäköisesti jatkavat samalla linjalla tänään. Varsinkin Kent McDonnell on onnistunut porilaisia vastaan:

1+0, 17.10.2006 (Ässät-TPS 3-1)
2+0, 2.11.2006 (Ässät-TPS 3-4)
1+2, 2.12.2006 (TPS-Ässät 8-3)
2+2, 25.1.2006 (Ässät-TPS 3-6)

Tänään 2+3 pistettä? Tasaisen kasvun mukaisesti... No toivoa sopii. Vaikka Lukon valmentaja Mika Toivola tietää miten TPS riisutaan aseista, mutta ymmärtävätkö porilaiset tuon? Tänään taas etsitään muita ketjukoostumuksia. Tehoja on saatava muiltakin, muuten käy kylmät pudotuspeleissä.

Pientä häiriötä jossain, kun SM-liigan mukaan TPS pelaa tänään näillä ketjuilla:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Barrett – Makkonen – Alatalo
Yli-Torkko – Sykkö – Aho
Alatalo – Rautee – Mäkinen
13. hyökkääjä Pulliainen

Alatalo pelaisi tuon mukaan tuplavaihtoja. Tuskinpa. Tuomas Suomisella ei enää ole kuumetta ja hän todennäköisesti pelaa kakkosketjussa. Rautee tekee ennenaikaisen paluun, 15.2 oli alunperin paluupäivä. Hyvä näin. Pelituntuma on tietenkin neljän viikon jälkeen hakusessa, joten nelosen keskeltä on hyvä aloittaa. Paitsi minä suuri blogivalmentaja olisin kasannut heti kolmosen vanhaan, toimivaan muotoon eli Rautee YT:n ja Ahon keskelle. Kun Sykkö nyt vaan ei ole keskushyökkääjä. Aloitusprosentti on Syköllä 40. Rauteella ennen loukkaantumista 56 ja risat. Tietenkin Rauteella käden puristusvoima ei ole vielä normaali tasolla, mutta pääsee sitä nelosen keskelläkin aloittamaan.

3 pisteen voitto tänään. Piste.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

070125 Ässät-TPS 3-6

Pistepörssi: 6+10 = 16 pistettä
Tehotilasto: +25 / -10 = +15
Rangaistusminuutit: 10 minuuttia

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Ulmerin Layne

…on ollut Sissiryhmän haastattelussa. Kohtelias mies, hoitaa pr-hommansa hyvin (vaikka paljon laittaa kuorrutusta kakkuun).

Ässät 1/2

Kiirettä on pitänyt niin paljon, etten ole ehtinyt keskittymään jääkiekon suhteen kuin tiistain ottelun aiheuttamaan vitutukseen. Onneksi hommia riittää, toivottavasti TPS antaa lisäpontta duunin tekemiseen. Edes pieneen positiiviseen viheltelyyn työn lomassa.

Tällä viikolla on vielä kaksi ottelua. Molemmat Ässiä vastaan. Tulostavoite on 6 pistettä. Vähemmän kuin kuusi ei kelpaa. Ihan sama mitä sanotaan, mutta toiseksi huonoimmalta on tässä vaiheessa kautta otettava tuplapotti, jos suora pudotuspelipaikka kiinnostaa. Tiistaina, ennen peliä, oli TPS:n oma pelitapa löytynyt. Itse pelissä pelitapa oli taas mystisesti kadonnut...

Jatketaan saman sylttytehtaan linjoilla. Kakkosta veikkaa Sihvosen Petsku illan otteluun, vaikka ”Hurme ei häviä kahdesti” analyysi päättyy lauseeseen ”Niukka vierasvoitto Ässille.” Pieni lipsahdus, joka saattaa hyvinkin toteutua. Muutenhan analyysi on ohut ja perustelematon. Ei analyytikoksi itseään tituleeraavalla Sihvosella aika riitä SM-liigan jokaisen joukkueen jokaisen ottelun analysoimiseen. Kun aika ei riitä pitää improvisoida (provosointeja) – ohi menevät jutut, yleensä vielä alta (lipan). Mutta ei Petskusta tämän enempää.

TPS tänään:

Vahalahti-Ulmer-McDonnell
Barrett-Makkonen-Suominen
Yli-Torkko-Sykkö-Aho
Alatalo-Pulliainen-Mäkinen
Vanhat pakkiparit

Minimimiehityksellä lähdetään peliin. Loukkaantumisten sietokyky on nolla. Suominen päässyt takaisin kakkoseen, kun Nurminen loukkaantui. Aho päässyt penkiltä kolmoseen. Heikosti Lukkoa vastaan pelannut nelonen on ennallaan. Pakostakin, kun ei ole muita. Nelosessa on kokemusta paljon, vauhti vaan puuttuu. Vauhdin puuttumisen huomaa taatusti, varsinkin jos kapteenin johdolla yrittävät pientä kulmapeliä hyökkäyspäässä. Kiekon menetyksen jälkeen on todellinen kiire, jalat käyvät, maisema pysyy samana.

Pessimistisestä sävystä huolimatta… TPS voittaa tänään ja ylihuomenna! Jos ei voita, niin koko joukkue valmentajat mukaan lukien peilin eteen. Vastaus alisuorittamiseen löytyy sieltä.


Kokoonpano uusiksi

Reilu tunti sitten ilmoitettu kokoonpano ei päde. Tuomas Suominen on kuumeessa. Minimistä miinustetaan yksi vakiopelaaja, tilalle A-juniori. No niin:

Vahalahti-Ulmer-McDonnell
Barrett-Makkonen-Alatalo
Yli-Torkko-Sykkö-Aho
Ramstedt-Pulliainen-Mäkinen

Ojasta syvempään ojaan. Suomisen tilalle napsahti Alatalo. Alatalon tilalle Ramstedt. Veikkaan, että kakkosketju kyntää syvällä varjojen pelloilla tänä(kin) iltana.

070123 TPS-Lukko 2-5

Pistepörssi: 2+3 = 5 pistettä
Tehotilasto: +5 / -20 = -15
Rangaistusminuutit: 8 minuuttia (mukana Suomisen 2 min liian monta pelaajaa jäällä)

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Lampaita kettujen seurassa

Lampaita koko ryhmä. Vartissa taululla 0-3. Voi viidesti synnyttäneen naisen sukuelin. Ei voi pelata noin. Varsinkaan kotona. 2-5 loppuluvut. Hurmeella 13 torjuntaa. Lukon maalivahdilla 36 torjuntaa. Shaatanan tehotonta. Shaatanan paljon virheitä. Nurminenkin jätti pelin kesken, nivunen kai vihoitteli ja parempi jättää homma kesken.

Lukko teki kahdessa ottelussa 7 maalia 35 minuutissa Tepsin verkkoon. Ilman, että TPS teki yhtään. Eihän tässä voi kun nauraa tuollaiselle pelleilylle.

Mua kyllä huvita nyt yhtään mikään.

Jortikan kommentit:

- Karmealta tuntuu, että tiedettiin pelin tärkeys ja niin karmeita henkilökohtaisia virheitä. Mun tarvitse nimiä sanoa, ketkä alitti riman, jotka oli vähän joka maalissa kentällä.

-Tällä hetkellä Tepsi ei ole sellaisessa hyvässä lennossa.

Lisäksi Jortikka manasi vähän pelin alkua, takaa-ajo ei tietenkään onnistunut ja kiekkokaan ei pomppinut sekä, että joukkue on vähän sekaisin. Kuka pelaa, kuka ei, kuka tulee, kuka lähtee (tätä en oikein ymmärtänyt). Lopuksi tietenkin sanoi, että ladataan torstaille uudestaan.

-Uutta matoa koukkuun vaan
sanoi Kiprusoff matsin jälkeen. Niinhän se menee, mutta voi villu mikä joukkue!

Päävastustajasta mittaa

Tänään mitataan Tepsin kanttia. Vastassa on yksi päävastustajista, Rauman Lukko. Edellinen ottelu Raumalla oli perin murheellinen. 1-4 johtoasemasta 5-4 jatkoaikatappioon 20 minuutissa. Tänään ei ole moiseen anteliaisuuteen varaa, jos suora pudotuspelipaikka kiinnostaa:

5. 67 p - 42 ott - Blues
6. 66 p - 41 ott - HIFK
ISO RAJA
7. 65 p - 41 ott - TPS
8. 62 p - 43 ott - Pelicans
9. 62 p - 42 ott - Lukko

Nathan Barrett ei olekaan peliä tekevä keskushyökkääjä, paljastuu päivän lehdestä. Nurminen saa siis jatkaa omin avuin eteenpäin ilman kunnon pelintekijää. En tiedä millä kriteereillä TPS on keskushyökkääjää hakenut, mutta ilmeisesti ei tullut ihan sitä mitä haettiin, kun keskuhyökkääjä onkin pelannut laidassa. Pelaajien tarkkailu ei ole Tepsin vahvuus, päävalmentaja valmentamisen ohella tarkkailee ja kuuntelee pelaajien, pelaaja-agenttien ynnä muiden toimijoiden kuiskutusta. Olisi hyvä, jos meillä olisi pelaajakoordinaattori, joka pelaajien tarkkailua tekisi. Kuten Bluesilla Jukka Holtari. Erillistä urheilutoimenjohtajaa (ruotsin kielen sportchef on kyllä paljon parempi titteli) en kaipaa. SM-liigaseurat ovat suhteellisen pieniä yrityksiä, joiden ansaintalogiikka ja kulurakenne (työntekijöiden palkat vievät massiivisen osan tuloista) eivät ylimääräisiä työntekijöitä kestä. Urheilutoimenjohtaja olisi todennäköisesti vielä liian kallis, koska johtajan tittelillä yleensä nostetaan johtajatason liksaa pl. tämä heppu.

Jatkoajan otteluennakossa ehdittiin ensiksi kertoa, että Tepsin kaikki ottelut tänä vuonna ovat päättyneet maalin erolla. Tähän piti puuttua jo ennen viime ottelua. Lopputulosten perusteella kauhian tasaisia otteluita on TPS pelannut. Valmentaja Kalle Kaskisella on JA:n ennakossa vastaus:

-Tuloksellisesti viime pelit ovat olleet aika hyviä, mutta hiukan me ollaan lipsuttu omasta pelisysteemistämme. Homma on mennyt sellaiseksi yksilöiden kilpailuksi, vaikka joukkueena pitäisi pelata. Oman pelin rakenteen pitää pysyä kasassa koko ajan.

Illan otteluun on ketjulotosta saatu seuraavat numerot elikäs pelaajat:

Vahalahti-Ulmer-McDonnell
Barret-Makkonen-Nurminen
Yli-Torkko-Sykkö-Suominen
Alatalo-Pulliainen-Mäkinen
13. hyökkääjä Aho

Kakkos- ja nelosketjut pelasivat noissa koostumuksissa kolmannen erän jo Espoossa. Kolmosketju on uusi, Aho menettänyt paikkansa Suomiselle. Mikä on vähän sääli. Tuomas Suomisessa on potentiaalia, kilpailee jopa vuoden tulokkaan tittelistä. Mutta onko hänen paikka jarruketjussa? Ei. Minun mielestä Aho on parempi kuin Alatalo. Mutta täysin terveen kapteenin penkittäminen ei olisi kovin nättiä toimintaa. Mutta toisaalta kilpaurheilussa toiminta tähtää voittamiseen. Jos kapteeni ei ole kahdentoista sopivimman hyökkääjän joukossa, niin sitten hän ei ole. Minusta Tepsillä ei ole kaukalossa varaa antaa yhtään tasoitusta. Kaukalon ulkopuolella tilanne on toinen, heikkoa julkisuutta on saatu ihan tarpeeksi.

Puolustajat ovat ennallaan. Mika Lehtisen sopimustilanne on edelleen auki. Ehkä tulee, ehkä ei.

070121 Blues-TPS 2-3 rl

Pistepörssi: 2+4 = 6 pistettä
Tehotilasto: +6 / -5 = +1
Rangaistusminuutit: 10 minuuttia

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Vain maalit lasketaan

TPS sai tänään 2 pistettä erittäin huonolla esityksellä. En tiedä miksi Espoossa peli ei kulje.

Ensimmäisessä erässä Blues vei, TPS vikisi. Edellisellä Espoon vierailuilla Tepsi päästi alivoimamaalin. Tänään ei moista nähty, vaikka lähellä oli. Tänään onnistuttiin ottamaan ylivoimalla tuplajäähy! Ensiksi Suominen syöttää taaksepäin silmät kiinni, joutuu rikkomaan ja ennen kuin kiekko saadaan haltuun on Jokinen rikkonut myös. 5-4 ylivoima muuttui 4-3 alivoimaksi ja sitten 5-3 alivoimaksi. Aki Berg pelasi koko tuplajäähyn ajan. Toista puolustajaa ja hyökkääjää vaihdettiin. Tepsin keskushyökkääjätilanne (aka. Rauteen kaipuu) paljastui hyvin tuolla alivoimalla. Yli-Torkko ja Vahalahti olivat hyökkääjinä, molemmat hävisivät aloituksensa. Kent Mandervillellä oli kaksi kertaa tyhjä maali edessä, molemmat laukaukset luokattomia.

0-1 maali oli Bluesin maalivahdin täydellinen imurointi. McDonnell ylivoimalla ottaa syötön vastaan, odottaa lyhyen tovin, ranteella längistä sisään. Ei maskia, ei poikittaisliikettä, ei mitään estettä. Olin ihan varma laukauksen lähtiessä, etteihän tuo mene millään sisään. Meni kuitenkin. Käsittämätöntä. Aina kannattaa laukaista, vaikka olisi etukäteen soittanut molkelle milloin kuti lähtee ja mistä se menee sisään.

Bluesin tasoitus tuli ylivoimalla. Siinä pakkipari Berg-Backman ei pystynyt tonttia hoitamaan, Backman väänsi oman miehensä kanssa ja Berg höntyili lähistöllä.

Ensimmäinen erä oli hirveätä peliä Tepsiltä. TPS:n pelitavasta ei ollut jäljellä kuin rippeet. Ykkösketju sai välillä vähän jotain tehtyä, silti mm Bluesin nelonen (nuoret pojat) vei ykköstä välillä pahasti. Uusi kakkosketju ei toiminut sekuntiakaan. Barrettin taidoista ei saanut kunnon kuvaa. Aloituksia hävisi siinä missä muutkin tepsiläiset ja yhtä pihalla oli sovituista jutuista kuin muutkin.

Toisessa erässä TPS pääsi vähän enemmän omaa peliä pelaamaan. Ei paljon, mutta oli edes vähän pelitapa näkyvissä. Edelleen Blues vei kovasti. Bluesin hyökkäyksiin lähdöt, pelin kääntämiset olivat kaksi pykälää nopeampia kuin Tepsin. Bluesin 2-1 johtomaalin teki nelosketju (ensimmäisen SM-liigaottelunsa pelannut Camilo Miettinen) meidän kakkosketjua vastaan. Pakkiparina vielä Akihito-Kipru. Surkeaa, surkeaa. Oman pään pelaaminen oli jotain. Emmä tiedä mitä, katseella seuraamista.

Kolmanteen erään valmennus teki ketjumuutoksia. Suominen joutui penkille. Makkonen nostettiin kakkoseen ja Pulliainen viltistä nelosen keskelle. Muutokset ehkä piristivät aavistuksen tai sitten ei. Edelleen TPS jatkoi vastatuuleen kyntämistä. Lopussa Hurme otettiin penkille, jäälle heitettiin ykkösketju, pakeiksi Aki-Kipru ja ylimääräiseksi kenttäpelaajaksi Nurminen. Yrityksenä oli tämän kauden peruskuvio kuudella pelattaessa eli Aki menee maskimieheksi ja ylimääräinen hyökkääjä siniviivalle. Tänään yritys onnistui, kun Blues häsläsi ja Nurminen meni maalintekopaikkaan, sai kiekon ja luontaisena maalintekijänä pisti kiekon sisään.

Jatkoajalle mentiin päästä päähän. TPS oli vähän paremmin mukana 4-4 pelissä kuin 5-5 pelissä. Jatkoajan jälkeen kesken kauden tullut muutos; jääkone käy höyläämässä keskikaistan puhtaammaksi. Viiden minuutin höyläyksen jälkeen hommiin pariksi minuutiksi. Markku Hurme vastaan Jani Hurme. Puukäsi ei tee maalia (omituinen valinta ampujaksi tuo Hurme). Kent McDonnell ei laita ranteella längistä, vaan tekee ”väsyneen” harhautuksen ja terve. Ei maalia. McDonnell ei ole veivaaja, suora laukaus tai ei mitään. Camilo Miettinen suorittaa kehnon harhautuksen, Hurme torjuu tai laukaus meni suoraan ohi. Kai Nurminen luistelee viileästi vislausten saattelemana kohti kiekkoa, kiekko mukaan ja bäng-bäng. Loistavalla rannelaukauksella kaksi pistettä lähti Turkuun.

Onneksi vain maalit lasketaan. Tänään TPS onnistui maalinteossa ja maalivahtipelissä. Kaikki muu meni päin persettä. Blues hallitsi, vaikka ei parhaalla miehistöllä edes pelannut. Bluesin hallinta ei ollut samanlaista näennäishallintaa kuin esim Jokereilla oli Tepsiä vastaan. Vaan nyt todellakin TPS oli hätää kärsimässä. Vain Jani Hurmeen loistava peli piti Tepsin mukana.

Ihmettelen minne hävisi TPS:n toimiva pelitapa? Miksi pelaajat olivat lapasia? Ilmeisesti Blues pelasi juuri oikein Tepsiä vastaan. Jolloin huomataan se miksi TPS pärjää. TPS pärjää pelitavan ansiosta, ei taitavien yksilöiden johdosta. Pois lukien puoli joukkuetta eli maalivahti, joka on huippuyksilö. Hurmeella tänään 46 torjuntaa + kaksi rangaistuslaukausta ja vain kaksi päästettyä maalia.

Toisen kerran Espoossa

Runkosarjan toinen ottelu oli Espoossa. TPS hävisi ja minä manasin Espoon kirousta sekä tehottomuutta. Kolme viimeistä peliä Länskärillä ovat päättyneet 3-0, 4-0 ja 3-1. 2005 keväällä TPS viimeksi voitti Espoossa. Tänään voittoa lähdetään hakemaan seuraavalla kokoonpanolla:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Nurminen – Barrett – Suominen
Yli-Torkko – Sykkö – Aho
Alatalo – Makkonen – Mäkinen
13. hyökkääjä Pulliainen


Ykkösketju on tehnyt tulosta viime otteluissa, joten sitä on turha rikkoa. Vahalahden nivunen ei onneksi levinnyt torstaina, vaikka siinä kipua tuntui. Nathan Barret pelaa tänään ensimmäisen pelinsä TPS-paidassa. Numero on 41. Viimeksikin Espoossa oli Tepsillä 41 mukana, koeajalla ollut Patrik Valcak. Joka hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Barrett saa heti todistaa tasonsa. Joko vihdoinkin on löytynyt Kai Nurmiselle keskushyökkääjä, maalipaikkojen rakentaja? Nurmisen suurin ongelma on huonot ketjukaverit. Jotta pehmeät kädet ja luontainen maalivainu näkyvät pöytäkirjassa pitää jonkun ruokkia Kaitsua. Puolet Kultaranteen tehoista on keskushyökkääjästä kiinni, no kolmasosa. Viime pelissä epäonnistunut kolmonen on saanut uuden muodon. Mäkinen on vaihdettu Yli-Torkkoon. Laitahyökkääjä Sykkö jatkaa keskushyökkääjä Rauteen varamiehenä, josta paljastuu ketjun Akilleen kantapää. Liigan paras aloittaja korvataan laitahyökkääjällä. Neloseen on pudotettu viime otteluiden alisuorittajat, paitsi Mäkinen on ollut ihan oma itsensä. Alisuorittajien kasaaminen samaan ketjun ei ole huono asia, pelkästään ketjun ”numeroa” katsomalla ei saa roolittaa. Minusta Tepsillä on nyt teoriassa kaksi ja puoli hyökkäävään peliin pystyvää ketjua. Jos Barrett on mies paikallaan. Puolikas on Makkosen johtama ketju. Makkosesta on tulossa hyökkäävä keskushyökkääjä, Alatalo on entinen 20 maalin mies ja legendaarinen kulmavääntäjä ja Mäkinen on hidas virvelimies. Mukavasti on kokemusta ja ketju voi ratkaista pelejä, positiivisessa mielessä.

Näillä hyökkääjillä pitäisi jokaista ketjua uskaltaa peluuttaa reilusti yli 10 minuuttia. Erikoistilanteiden ei pitäisi enää liikaa kuormittaa tiettyjä pelaajia. Rauteen paluun jälkeen TPS on parilla varauksella kova luu kenelle tahansa. Varauksia ovat mm Barrettin kunto ja sopeutuminen Tepsin pelitapaan, loukkaantumisia ei saa tapahtua ja yksi pakki lisää.

Pakistossa on edelleen kuusi miestä tuttuun tapaan jaettuna. Bluesin kokoonpanossa näyttää olevan Ipasta lähtenyt Juha Alen. Bluesilla taitaa olla seitsemän avauskokoonpanon miestä loukkaantuneena. Tepsillä on kaksi. Hyökkäyskaluston suhteen Tepsillä on etu. Pakiston suhteen ei ole, ihan vaan siksi Tepsillä on vain minimimäärä pakkeja. Toivottavasti ei kukaan loukkaannu tänään... Tuntuu nimittäin siltä, että Espoon peleissä loukkaannutaan usein. Faktaa tunteen vahvistamiseksi ei ole.

Blues on suosikki, mutta takaa on hyvä tulla! Kolmen pisteen voitolla tänään TPS nousisi viidenneksi, maalieron turvin päästäisiin niin HIFK:n kuin Bluesikin ohi.

070118 TPS-Pelicans 4-3 ja

Pistepörssi: 4+7 = 11 pistettä
Tehotilasto: +9 / -5 = 4
Rangaistusminuutit: 12 minuuttia (mukana Suomisen 2 min liian monta pelaajaa jäällä ja Hurmeen 2 min pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon)

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Numppa tekee paluun Tepsiin

Numpasta tulee A-junioreiden toinen valmentaja uutisoi Turun Sanomat. Hieno, erittäin hieno asia. Jani Kiviharju on tepsiläinen, mutta valmennustaidot taitavat olla vähän niin ja näin. Epäilen.

Timo Nummelinia on kehuttu pelaajien kehittäjänä, erityisesti puolustajien. Hyvä, että Numppa pääsee Tepsin junioreiden kehitykseen vaikuttamaan. En muista milloin Urheilulehdessä(?) oli pieni juttu Timosta. Taisi olla Sihvosen kirjoittama. Jutussa Numppa sai kehuja Kiekko-67 valmentamisesta.

torstaina, tammikuuta 18, 2007

56 minuuttia

56 minuuttia meni kohtalaisen hyvin. Ottelun loppu oli sitten syvältä. Alle neljä minuuttia peliaikaa jäljellä, tilanne 3-1. Vahalahdelle jäähy estämisestä ja samalla meni nivunen. Omien sanojen mukaan ei pahasti. Toivottavasti oma arvio pitää kutinsa. 6 sekuntia myöhemmin Hurme laittaa kiekon katsomoon. 5-3 ylivoimapeli lahtelaisille. Kavennus. Sitten maalivahti pois. Tepsi ei saa tyhjään maalin tehtyä, vaan TPS tekee pitkän, jostain syystä Nurminen laittaa väärältä puolelta punaista kiekon päätyyn. Aloitus omaan päähän ja tasoitus. Jatkoajalla Nurminen koukkaa itsensä jäähylle. Syön oman pääni vitutuksesta.

Onneksi McDonnell teki voittomaalin Nurmisen jäähyn jälkeen.

TPS teki tappion itse. Voi perse. Aaaargggggh. Hermot menee. Tappioksi tässä tunnetilassa tämä luetaan, onneksi vain yksi piste menetettiin lopun perseilyllä.

Nathan Barrett TPS:n hyökkäykseen

Seuran tiedote ja Jatkoajan juttu Barrettin tulosta.

Mitäs tähän sanoisi, TPS ei ole luovuttanut. Mitään muuta ei voi sanoa. Todella hienoa, meni satsaus syteen tai saveen. Toivottavasti pelaa sunnuntaina, pääsen heti arvioimaan miehen taidot.

Jatkoajan jutun mukaan huomenna ratkeaa ilmeisesti myös Mika Lehtisen kohtalo, kun kerran toimitusjohtaja Sutelan kanssa juttelee. Loppukauden sopimus + seuran optio ensi kaudesta. Ehdotan minä, joka ei osaa neuvotella edes jäitä lasiin baarissa. Niitä tulee tai ei tule, aina vastoin tahtoa. Taloudellisesta kompensaatiosta Lehtiselle en sano mitään. Halvalla tai jotain.

Keskushyökkääjän perään huutelin ja huutoon tuli vastaus. Mitäköhän seuraavaksi toivoisi?

Ei enää mopolla

Viikon ainoa kotipeli tänään. Vastassa Lahden Pelicans. Pelicans taistelee samoista sijoituksista Tepsin kanssa. Sarjataulukko kertoo tilanteen:















Viime viikonlopun sössimisen jälkeen noustiin yhdellä voitolla (ja HIFK:n tappiolla) takaisin kuudenneksi. Jos olisi perjantaina HIFK… no ei helvetti. Jossittelu loppuu heti alkuunsa.

17 runkosarjaottelua on vielä jäljellä. Pitkä pätkä sarjaa, kun on kolme pistettä jaossa joka pelissä ja sijoitukset voivat vaihdella vielä paljon. Voittamalla loput ottelunsa TPS saisi 51 pistettä lisää, pudotuspelipaikka olisi varma. Hieman realistisemmin katsottuna kolmen kärki on selvää kauraa. Tappara on varmaan myös kuivilla. Blues ehkä on, ehkä ei. Jolloin TPS saisi kuudennen sijan. Tässä vaiheessa HIFK, Pelicans, Lukko ja Ilves ovat päävastustajat. Osa kohdataan vielä kahdesti ennen runkosarjan loppua. Samoin kuin Ässät ja kerran vielä KalPakin. Tepsillä on kuudes sija omissa käsissä. Etumatkaa on yksi piste ja maaliero on parempi kuin takaa-ajajilla.

Pelicans ei ole enää liikkeellä mopolla moottoritiellä, kuten joskus ennen. Pelicans on selkeästi pääsemässä pudotuspeleihin, jopa kuudenneksi on realistiset mahdollisuudet. Silti TPS on viimeksi hävinnyt kotonaan lahtelaisille liki 14 vuotta sitten (28.1.1993). Tämän pisteputken on jatkuttava. TPS ei ole muutenkaan hävinnyt lahtelaisille melkein viiteen vuoteen, joten kolme pistettä, kolme pistettä, kolme pistettä. Tyyli vapaa.

Voiton hakemista edesauttaa Nurmisen ja Yli-Torkon paluut kokoonpanoon. Odotetusti Alatalo putosi neloseen:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Nurminen – Makkonen – Suominen
Aho – Sykkö – Mäkinen
Yli-Torkko – Pulliainen – Alatalo
13. hyökkääjä Ramstedt, 14. hyökkääjä Laine

Yli-Torkon ja Alatalon myötä nelosketjuakin voi peluuttaa kunnolla. Kolmosketju on toiminut hyvin yhdellä alkuperäisjäsenelläkin (Aho), joten se on saanut olla ennallaan. Toivottavasti Nurminen auttaa Makkosen pelin raiteilleen. Nyt pitäisi olla kaksi maalintekoon pystyvää ketjua, ellei Vahalahti vajoa alaspäin nyt kun vastuu maalinteosta ei ole yksin hänen kannettavana. Joka tapauksessa maalintekovoimaa tarvitaan, Pelicans on kuudessa viimeisessä ottelussa päästänyt vain 8 maalia, vähiten kaikista SM-liigajoukkueista. Tepsin luku on 19 maalia, kolmanneksi eniten, saman verran kuin SaiPa. Enemmän ovat päästäneet vain jumbot KalPa ja Ässät. Mikä kertoo karusti mikä osa ei viime otteluissa ole ollut tikissä.

Veikkauksen mukaan TPS on selkeä ennakkosuosikki (1,70-4,40-3,10). Pussileukojen kerroin houkuttelee minut pelaamisen äärelle… Mutta taidan antaa olla.

Petteri Sihvosen analyysi Tepsin pelaamisesta lämmittää mieltä:

- Lisäksi TPS on tehnyt sen oivalluksen, joka kaikkien muidenkin liiga-joukkueiden pitäisi tehdä: vastustajien kaikkien heikoimmat lenkit löytyvät puolustajista. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että kannattaa pelata prässiä!

Jopa minä, värilasipuusilmäpelisilmänpäälläistuja, olen huomannut Tepsin kahden miehen karvauksen ja sen seuraukset. HIFK:ta vastaan viimeistely epäonnistui karkeasti, Jokereita vastaan tuli yksi maali karvauksen seurauksena. Puhumattakaan yleisen pelaamisen paremmasta ilmeestä, Tepsin pelissä on ajatusta.

Tänään tappamisen meininkiä, kansitakit kiinni ja vastustajan kuuma maalivahti seulaksi. Kolme pistettä on meidän. Jos taas otteluun tullaan huonolla jalalla ja huolimattomalla tekemisellä. Niin no sen näkee lopputuloksesta.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

070116 Jokerit-TPS 3-4

Pistepörssi: 4+3 = 7 pistettä
Tehotilasto: +10 / -10 = 0
Rangaistusminuutit: 10 minuuttia

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

TPS:n Marko Mäkinen upotti Jokerit

Jumankekka, 3 pistettä napsahti tilille. Hunajata, hunajata. Vastoin ennakko-odotuksia.

Ottelu alkoi surkeasti. Maalin tappiolla reilun minuutin jälkeen, ihme pomppukiekolla. Toki Jokerit hallitsi ja TPS oli potkun perässä. Onneksi Tepsin ylivoima toimi ja tasoitus oli ihan nätti. Jokerit näennäisesti piti ohjaksia, mutta kunnon maalipaikkoihin eivät päässeet. Vahalahti pääsi läpi, pakki vähän koukki, Vahalahti sai laukaistua, Ahonen torjui, kiekko Tepsille ja pienen syöttelyn jälkeen kiekko vastustajalle. Japa Levosella kädet ristissä. Häh? Rankkari. No kiitos. Vahalahti harhautti jännästi eteenpäin syöksähtämällä ja Ahonen meni kahville. 1-2. Rangaistuslaukaus tuli heppoisesti, olisi ihan hyvin voinut antaa jäähyn tai ei mitään. Vahalahti sai kuitenkin laukauksen aikaan. En valita tuomiosta tämän enempää. Ensimmäinen erä päättyi kaksi potkua jäljessä ja summerin soidessa Ulmer sai kahden minuutin jäähyn koukkauksesta.

Ulmerin jäähyn tapettiin mallikkaasti. Siihen päälle Tepsin kahden miehen karvaus tuotti tulosta. Suominen antoi painetta / katkoi syöttölinjaa toiselle pakille, Lepistöltä karkasi kiekko maalin takana ja Suominen syötti kiekon maalin eteen, josta Vahalahti viimeisteli tilanteeksi 1-3. Nätti maali. Erän puoliväliin asti oli homma hallussa. Kohtuullinen maalipaikkakin taisi olla. Vielä Juho Jokisen kiinnipitämisestä saaman jäähyn aikanakin meni hyvin. Alivoima toimi, vastustaja ei saanut kuviota kunnolla pyörimään millään, kunnes Tuulola heitti sinisen takaa ristikulmaan, kiekko pomppasi laidasta keskemmälle ja Valtonen nappasi kiekon, luisteli maalille ja jostain se meni sisään. Ylivoimakuviosta ei ollut tietoakaan, helvetin halpa maali. Jokereiden tasoitus oli Jani Ridan voimannäyte. Maalin editse Ulmerin katsellessa vierestä. Jamppa yritti mailalla tökätä kiekkoa, ohi meni ja sitten viimeisenä keinona yritti hasekmaisesti pyörähtäen selälleen torjua. Ei onnistunut, liian syvällä maalissa, patja/luistin jäi maaliverkkoon kiinni. Hieno tahtomaali ja taas vähän halvalla tuli. Kahden maali johtoasema hävisi liian helpolla. Toisen erän kruunasi surkea ylivoima. Kaksi viimeistä minuuttia TPS sai pelata ylivoimalla, paitsi teki jotain ihan muuta. Hyvä, ettei tullut av-maalia. Tepsiltä loppui liike toisessa erässä. Mihinkään ei päästy jälkimmäisellä kympillä. En tiedä loppuiko kunto vai peluutus meni pieleen vai miksi peli takkusi.

Kolmanteen erään TPS tuli pirteämmin. Ja nyt ylivoima toimi niin hyvin kuin se voi toimia ilman maalintekoa. Paikkoja oli niin ykkös- kuin kakkosketjulla. Näytti hyvältä. Ylivoiman jälkeen ottelun jatkui kaavamaisesti, TPS on välillä lirissä ja Jokerit pyörittää. Kunnes Marko Mäkinen pääsee alivoimalla karkuun, veivaa Ahosen kahville ja iskee voittomaalin. Päälle vielä hieno virvelituuletus. Tuntui hyvältä. Samaisella ylivoimalla Jokerit sai vielä kiekon tolppaan ja hiki virtasi katsomossakin. Viimeiset kahdeksan minuuttia TPS puolusti voiton itselleen. Lopussa oli vielä yksi 1000 taalan maalipaikka, mutta Jamppa otti kiinni.

Hieno vierasvoitto. Runkosarjassa takaisin kuudenneksi, kun HIFK sai todella kylmän suihkun SaiPalta kaksi sekuntia ennen loppua.

Muutama havainto illan ottelusta, ensiksi plussat:

- Hurme, 36 torjuntaa
- Vahalahti, kaksi maalia sekä paljon yritystä ja hyviä tekoja
- Aho, yrittää ja pystyy tekemään asioita
- Mäkinen, av-maali + tuuletus!
- Sykkö, aloitukset eivät suju laiturilta, mutta muuten pirteä ja kiekon kanssa teki hyviä ratkaisuja (lähtökohdat huomioon ottaen)
- Niin siis kolmosketju toimi

Miinukset:

- peliminuutit 32-40, kavennuksen jälkeen meni peukalo pyllyyn
- puolustusalueen ”perässäjuoksu”
- purut omalta alueelta
- Alatalo, ei homma toimi (maalipaikat ihan käteen, alivoimalla purut suoraan viivamiehelle)
- Saarinen-Backman, liian heikko pari (Saarinen voisi olla ok jonkun muun kanssa)
- 2 kertaa kiekko katsomoon (Backman & Makkonen)

Ei liity Tepsiin. Areenalla muka melkein 10 000 katsojaa. Tuskin. Tunnelmaa ei ollut ts hiljaista oli. Yläkatsomoon kuului niin Japa Levosen kuin Jortikankin huudot sekä tietenkin pelaajien huudot. Paljon enemmän oli meteliä kauden ekassa Jaffalan pelissä.

Lopuksi. Tepsin kahden miehen karvaus toimii, sitä ei vaan jakseta(?) koko ajan toteuttaa. Jos ei aktiivinen pelitapa toimi ja keskustan tukkiminen ei onnistu = omassa päässä ollaan nesteessä. Katkoa, pitkää, yhtään mitään ei saada tehtyä ihan heti. Merkkausvirheitä tapahtuu koko ajan ja hosutaan liikaa. Sinänsä Tepsin 2-1-2 on ihan hyvä muodostelma vastustajan hyökätessä, jos laitahyökkääjät eivät putoa liian alas liian nopeasti.

Nyt nautitaan voitosta ja pisteistä!

Otsikko on teksti-tv:n etusivulta. Pieni lisänautinto, en muista koska viimeksi olisi päästy etusivulle.

Mie en oo koskaan oikeen ollu merenlapsi

Sanoo Joni Yli-Torkko Sissiryhmän sivuilla olevassa haastattelussa. Mukava juttu, vaikka paikallinen murre ei ole ”Torella” yhtä hyvin hallussa kuin peli. Tänäänkin Yli-Torkkoa (ja kaksikon toista osapuolta) kaivataan kaukalossa kipeästi.

Lähtökohdat ovat...

…heikot illan otteluun. Kokoonpano on sama kuin kahdessa edellisessä ottelussa, joista TPS sai yhteensä yhden (1) pisteen. TPS lähtee Jokereita vastaan siis kolmella ketjulla, kokematon nelosketju saa jämävaihtoja, 3. erässä tuskin niitäkään. Kuten Jatkoajan Hiitelä jutussaan kirjoittaa. Jutusta jää kuva, että TPS suunnitelmallisesti pelaisi kolmella ketjulla tällä kaudella. Näinhän ei ole. Jos kaikki olisivat pelikunnossa, niin nelosketjun pelipaikoista taistelisivat Mika Alatalo, Tommi Laine, Marko Mäkinen, Tuukka Pulliainen, Teemu Ramstedt, Tomi Sykkö ja Arttu Virtanen. Todennäköisesti nelosketju olisi Alatalo/Sykkö-Pulliainen-Mäkinen. Kyllä tuota voisi noin 10-12 minuuttia otteluissa peluuttaa. Ei Jortikka ole jäänyt 80-luvulle, kyllä hän vallan hyvin tietää, ettei kolmella ketjulla enää pärjää. Siksi:

- Neloskenttä pelaa sen minkä pystyy. [Jortikka JA:n toisessa jutussa]

Ja alleviivataan vielä ongelma valmentajan suulla:

- Onhan se nyt aika harvinaista, että neljä hyökkääjää on yhtä aikaa sairaslistalla. Kaikki ovat kuitenkin sellaisia, että olisivat tuossa pelaavassa kokoonpanossa. [samassa jutussa]

Pientä liioittelua on tuo neljä pelaavan kokoonpanon miestä. Arttu Virtanen ei ole otteluakaan tällä kaudella pelannut, ja hänen tilalle hankittiin Mäkinen. Luulen näin, en todellakaan tiedä. Silti tuossa kommentissa on tämän kauden TPS. Vähän pelaajia, koska ei ole varaa pitää isoa pelaajarinkiä. Loukkaantumisriskiin on varauduttu luottamalla hyvään onneen. Tämän riskienhallinnan taktiikan toimivuuden voi jokainen itse päätellä.

Tällä hetkellä TPS tarvitsisi vähintään yhden puolustajan ja yhden keskushyökkääjän. Tammikuun loppuun asti on aikaa etsiä hyviä ja halpoja vahvistuksia. Veikkaan, ettei löydy. SM-liigassa on muitakin seuroja hakemassa vahvistuksia etsimässä ja ylipäätänsä yhdistelmä halpa&hyvä on liki mahdotonta. Varsinkaan halpa&hyvä kertaa kaksi.

Voitto tänään ei olisi kiva yllätys. Se olisi tajuttoman iso yllätys. Pakko mennä paikanpäälle katsomaan, kun lähellä pelaavat. Viime kaudella olin sitkeästi loppuun asti, vaikka Jokerit jyräsi 7-1 Tepsin. Toivottavasti tänään ei ole samanlainen ilta.

Yllättäminenkin olisi mahdollista. Yllätys alkaa Jani Hurmeen nollapelillä, yllätyksen jatko on hämärän peitossa. Todennäköisesti joku tekisi maalin ja TPS tukkisi keskialueen, hitaalla tempolla, rikkovalla pelillä puolustettaisiin voitto. Tai sitten TPS pelaisi rohkealla kahden miehen karvauksella ja yllättäisi aktiivisella pelitavalla vieraskaukalossa. Jos kolmella ketjulla voi aktiivista peliä 60 minuuttia pelata (ei voi).

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

070113 Ilves-TPS 2-1 ja

Pistepörssi: 1+2 = 3 pistettä
Tehotilasto: +5 / -9 = -4
Rangaistusminuutit: 12 minuuttia (pitää sisällään Mäkisen liian monta pelaajaa jäällä kakkosen)

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Kolmannen tuplan jälkimmäinen

TPS on Tampereella tänään samassa kokoonpanossa kuin eilen kotona. Käytännössä kolmella ketjulla pelataan, niin kait kyllä tekee Ilveskin. Mikäli Jatkoajan otteluennakkoa uskoo.

JA:n ennakon päälle ei ole paljon sanomista. Vierasvoitto pitäisi ottaa, jos suora pudotuspelipaikka kiinnostaa. Tämän vuoden neljässä ottelussa TPS on päästänyt 14 maalia. Se on vallan liikaa. Jani Hurmeella on maagisen illan paikka ja oman maalin edessä pitää olla hereillä. Muuten tulee noutaja.

070112 TPS-HIFK 3-4

Pistepörssi: 3+6 = 9 pistettä
Tehotilasto: +0 / -10 = -10
Rangaistusminuutit: 6 minuuttia

Nolla pistettä

Olipahan matsi. TPS oli tehoton ja Jamppa ei ollut maaginen.

Ensimmäisessä erässä HIFK:lla oli noin kolme maalipaikkaa ja tekivät kaksi maalia. Molemmat olivat samanlaisia, kiekko laidasta maalille ja hyökkääjä pistää suoraan sisään. Kenttäpelaajat antoivat tilaa ja Jamppa ei pelastanut. Molemmat maalit olivat sellaisia, ettei niistä voi maalivahtia syyttää – huippupelillä olisi toki voinut saada torjuttua molemmat. Mutta. Voi villu mitä peliä maalinedustalla ja vielä molemmissa päissä.

TPS sai pelitavallaan HIFK:n avauspelin sekaisin. Ensimmäisessä erässä neljä, viisi kertaa saatiin kiekko HIFK:n avauksista/puruista kiekko hyökkäysalueella haltuun ja joka kerta maalipaikka/maalinpaikan tekeminen oli luokaton. Maali roikkui ilmassa, kiekot pomppi täysin meille. HIFK ei saanut mitään aikaiseksi, paitsi pari laitanousua, joista kiekko maalille ja maaliin. Voi että syletti. Ensimmäisen erän molemmat ylivoimat olivat heikkoja. Kiekko saatiin sisään, mutta HIFK:n nelikko antoi hyvin painetta ja peliä ei saatu rauhoitettua millään, puhumattakaan kunnon maalipaikan rakentamisesta. Tasakentällisin TPS puski keskustan kautta, mutta ei sieltä läpi päästy. HIFK:n peli oli vieläkin huonompaa. Minun mielestä eivät saaneet yhtään ylivoimahyökkäystä aikaan ja muutenkin avauspeli oli heiltä todella surkeaa. Yksilöiden varassa olivat täysin.

Toisessa erässä sama meno jatkui. TPS tappoi hyvin Mäkisen jäähyn. 5-3 ylivoimalla tehty kavennus oli nätti. Vahalahdelle tehtiin paikka ja kultakypärä pisti sisään. Väitän kyllä, että perhostyylin maalivahti olisi voinut torjua ts saanut patjan eteen ajoissa. Heti perään Vahalahdella oli hyvä paikka tasoitukseen, mutta ei pystynyt länkimiestä ohittamaan.

Kolmannessa erässä Mäkisen nätti jalkakikka ja rannelaukaus kaukaa toivat tasoituksen. Ylivoimamaali vielä. Täysin Lundellin imurointi. Tasoituksen jälki oli fiilikset huipussa, nyt mennään ohi. Paitsi. Nelosketju ja pakkipari Jokinen-Sicak oli lirissä. Pulliaisella paikka laittaa pitkä kiekko, mutta käänsi takaisin päätyyn. Yrityksenä oli ilmeisesti saada kontrolloitu hyökkäys käyntiin ja päästä vaihtoon. Lyhyen häslingin lopputuloksena Jokinen makaa jäässä ja KAUHOO selvästi kiekon alleen. 2 minuuttia kiekon peittämisestä. HIFK:n Baxter otti samalla aikalisän. Kasasi ylivoimamiehet, latasi jätkiin ainakin tsemppiä, ehkä jotain kuviotakin. 40 sekuntia yv-peliä ja 2-3 taululla. Repesin henkisesti kahtia. Typerä paniikkijäähy ja vastustajan loistava aikalisä, jonka jälkeen maali. Onneksi Karalahti oli vähän hiilenä, näytti että Matti Aho oli punainen vaate hänelle. Karalahden kakkosen aikana kiekko saatiin alueelle ja Berg pääsi rauhassa tinttamaan, Ulmerin ohjauksesta kiekko sisään. Fiilis oli taas katossa, toisen kerran tasoihin ja nyt viimeistään mennään ohi.

Kaksi minuuttia tasoituksesta Berg taklaa oman maalin takana, potkun tai kahden vauhdilla. HIFK:n 39(?) oli kiekon kanssa laidan vieressä, etukenossa. Puhdas taklaus – Bergille kaksi minuuttia laitataklauksesta. Ei ei ei, päätuomari Rönn. Laitatauksessa pitää pelaajan aiheuttaa ”vastustajan raju kaatuminen laitaa vastaan”. Tuota ei tapahtunut. Taklattava oli laidassa, joten aika vaikea on rajusti kaatua laitaa vasten. Tietenkin jäähystä seuranneen ylivoiman aikana HIFK teki 3-4 voittomaalin. Hieno maali olikin. Maalin jälkeen odotin Tepsin voimakasta rynnistystä ja tasoitusta. Kumpaakaan ei tapahtunut. Vauhti katosi, seisovilta jaloilta annettiin syöttöjä paikallaan oleville pelaajille. No eihän siitä synny muuta kuin vääntöjä. TPS vaikutti väsyneeltä. Lopussa TPS otti aikalisän, Hantta väänsi kuviota. Jamppa pois maalilta ja kuudella kenttäpelaajalla haettiin tasoitusta. Miehitys oli ykköskenttä plus Sicak. Bergin tehtävä oli mennä maskimieheksi. Yritystä oli ja sillai. Mutta aika helposti HIFK kesti, kulmista on vaikea tehdä maaleja.

Hyvää oli kaksi kertaa pelin tasoittaminen. Parhaimmillaan Tepsin korkea karvaus toimi hyvin. Paineen alla HIFK:n pakit eivät pystyneet peliä avaamaan ja hyökkääjiltä ei tullut apuja. Jopa yleensä viileästi peliä avaava Karalahti antoi kolmannessa erässä maailman huonoimman avauksen, suoraan tepsiläisen lapaan. Ongelma oli kiekon saamisen jälkeen, peli meni kulmiin ja maalille ei mennyt kiekko eikä mies. Tietenkin on ihan turha heittää kiekkoa kulmasta maalille, jos ei siellä mustapaitaa ole. Tuollaisesta turhasta maalille heitosta ei tule kuin vastustajan nopea ylivoimahyökkäys. Hyvää oli myös muutenkin pelin kontrollointi, ei kertaakaan ollut sellaista tunnetta, että ollaan jyrän alla.

Huonoa oli tehottomuus hyökkäyspäässä. Laukaukset menivät ohi tai päin Lundellia. Huonoa olivat myös nuo muutamat merkkausvirheet puolustuspäässä. Huonoa tuuria, kun vastustaja oli tosi tehokas maalipaikoissa.

Toivoa antaa Tepsin pelistä näkynyt idea. Toteutus on vielä vaiheessa, mutta kyllä se sieltä voi tulla. HIFK oli muuten heikko, liigan kärkijoukkueet vievät tuota yksilöporukkaa kuin litran mittaa. Ei tuollaisella oman pään sekoilulla ja huonosti organisoidulla hyökkäyksellä pärjää.

Pelaajista muutama sana.

Jamppa teki loistavan torjunnan kolmannessa erässä. Sellainen olisi pitänyt saada ensimmäisessä erässä. Jampalta hyvä peli, mutta ei loistava. Torjuntoja vain 16, vastustajalla 29. Mikä kertoo missä päässä kiekko oli. Jokisella oli huono ilta, iso miinus typerästä jäähystä. Ykkösketju teki osansa, joka ei vaan riittänyt. McDonnell vaikutti kolmannessa väsyneeltä, Ulmer ei edelleenkään osaa aloittaa. Kakkonen oli yössä, Makkonen oli liian löysä, viikolla vellonut vatsatauti näkyi. Suominen yritti alussa hyvin, loppuiko voimat vai mikä oli, mutta ei kuitenkaan ollut aivan terävimmillään alun jälkeen. Muuten tykkäsin ja vielä on Suomisen pojalla mahdollisuuden vuoden tulokkaaksi. Alatalo on menneiden vuosien mies. Valitettavasti miehen nopeus ei enää riitä. Ei yhtään luistelukilpaa voittanut, vaikka sai metrin etumatkaa alta 10 metrin matkalle, niin ei ehtinyt kiekkoon. Koko ajan vähän jäljessä. Vahva kulmavääntäjä, jolla ei oikein tee mitään. En tiedä onko kyse ikääntymisestä vai leipiintymisestä. Sinänsä sama, lopputulos ratkaisee. Nuoremmat tekevät saman jäljen paremmin ja halvemmalla.

Kolmos- ja nelosketju ovat eniten hajalla. Sykkö kyllä voitti yhden aloituksen Guollaa vastaan. Ihmettelin syvästi. Mäkinen on kiekon kanssa ok, vauhti vaan puuttuu. Aho oli ketjun pirtein, hän kaipaa Rauteeta ja Yli-Torkkoa. Nyt kolmonen oli vähän lapanen. Nelosketju sai jäällä tilaa, joka aina päättyi keskushyökkääjä Pulliaisen turvalliseen ratkaisuun. Kiekko punaisen jälkeen päätyyn. Ramstedt karvaamaan. Sitten vaihtoon. Ramstedt tarvitsee papua lisää, aivan liian hento on vielä poika. Jännästi huomasi kuinka ei yksin mennyt Karalahdelle antamaan painetta, jäi parin metrin päähän vispaamaan mailalla. Kerran taisi ottaa Laineen mukaan ja kahdestaan uskalsivat Karalahden iholle työntyä kunnolla.

Yhteenvetona väitän, että TPS pärjää kohtalaisesti, jopa yllättävän hyvin, jos kaikki ovat terveinä. Pelitapa on hyvä ja pelaajat ovat sen sisäistäneet. Nyt näkyi selvästi Rauteen ja Yli-Torkon puuttuminen, erityisesti alivoimapelissä. Meidän normaali kolmosketju YT-Rautee-Aho on tosi hyvä roolissaan ja silloin saadaan nelosketjuun Mäkinen-Pulliainen-Alatalo. Maailman hitain ketju, mutta hoitaa hommansa ja välillä Mäkisen kikkavarasto yllättää. Kai Nurmisen hyökkäystehoa kaivataan. Jos hän olisi pelannut Alatalon tilalla, niin... Olisi meillä kaksi hyökkäävää ketjua. Mikä sekin on liian vähän, mutta minkäs teet, kun rahaa ei ole.

Teksti-tv:n juttu tiivistää ottelun lähes täydellisesti: vastustajan profiilipelaajat (erityisesti Kuhta) nostivat tasoaan, vastustajan molke ei ollut parhaimmillaan. Tepsin maalinedustapeli (molempien maalien edessä) oli huonoa ja Akin jäähy suoraan pyllystä. Lisätään vielä tehottomuus. Se oli siinä.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Perjantaivääntö

Kauden kolmas TPS-HIFK on tänään. Kaksi ensimmäistä TPS voitti, kotona kolmen pisteen ja vieraissa kahden pisteen arvoisesti. Tänään pitää ottaa kolme pistettä, koska [tähän normaalit voittamisen tarkoitukset, häviämisen vitutukset] ja koska vastassa on päävastustaja kuuden parhaan paikasta kisattaessa.

Kauden kahden ensimmäisen HIFK-ottelun tavoin olen menossa paikalle. Alkuviikosta tilanne oli matsinkin suhteen synkkä. Nyt on vain muuten synkkää, mutta matsiin lähden, jos moottoritie Turkuun vain on auki.

Ennusmerkit otteluun ovat kehnot. Historian pohjalta ennustettaessa TPS nukkuu vähintään ensimmäisen erä. Liikettä ei ole, avauspeli ei toimi ja yli kahden syötön ketjuja ei nähdä. No koska on ollut taukoa pelaamisesta. Vain Jamppa pitää mukana. Varaus on toki vastustajan sytyttävyydelle. HIFK on (mielikuvissa) vastustajana parhaasta päästä, vaikka vieraskaukalossa brändi ei juuri näy. Ei kyllä näy aina DDR-hallissaankaan.

Päivän Turun Sanomissa Jortikka antaa hyviä kommentteja, ainakin jos pitää pientä suodatinta päällä. Otteluohjelma on kieltämättä ankea. Viikon tauon jälkeen on peräkkäisinä päivinä pelit. Tauon jälkeen on yleensä nihkeää ja toisena päivänä ollaan väsyneitä. Tuntuu olevan Tepsin tämän kauden saldo. Edessä on kauden kolmannet peräkkäiset pelit. Ensimmäisestä tuplasta (24.-25.11, HIFK vieraissa, Ilves kotona) tuli 2 pistettä. Toisesta tuplasta (8.-9.12, Tappara kotona, HPK vieraissa) tuli 1 piste. Kolmannesta tuplasta saadaan…. 6 pistettä! Tai ainakin 3 tältä päivältä.

Loukkaantuneiden lista on entisellään, kapeasta materiaalista pelikuntoiset on laitettu seuraavaan muodostelmaan tänään:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Alatalo – Makkonen – Suominen
Aho – Sykkö – Mäkinen
Ramstedt – Pulliainen – Laine

Näyttää olevan samat ketjut kuin edellisessä pelissä. Puolustuksessa on edelleen sama kuusikko ja maalissa the one and only Maalivahti.

Joka tapauksessa näillä odotuksilla lähden katsomaan:

- Toki nousimme Kärppiä vastaan hienosti ja yleisökin näki hienointa peliä Turussa pitkään, pitkänä aikaan, arvioi Jortikka. TS 12.1.2007

- Jos meidän joukkueessa joku taklaa, niin en viitsi kieltää, kuului turkulaisluotsin vastaus. [KalPa-ottelun jälkeen] Jatkoaika 6.1.2007

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

(Viime) Viikon huonoin peli

Lauantain KalPa-ottelua ei paljon viitsi muistella. Siitä tuli pelkäämäni 2-1 nyhjäys. Kolme pistettä sentään saatiin. Muulla ei ole väliä, paitsi vähän.

Hieman ihmettelen Jortikan kommentteja energiataloudesta:

- Tuntui siltä, että meillä oli ongelmia energiatalouden kanssa. KalPa yksinkertaisesti liikkui paljon paremmin varsinkin toisessa erässä. Onneksi saimme kuitenkin sen voittomaalin viimeiseen erään, Jortikka huokaisi.

Kovat pelit oli Tepsillä alla, mutta myös KalPalle lauantain peli oli viikon kolmas. Jossain on jotain hassua. Ei kunnon pitäisi loppua kesken. Kolme ottelua viikossa on ihan normaalia. Pudotuspeleissä tahti vaan kiihtyy, siellä pelataan peräkkäisinäkin päivinä. Miten Tepsi sitten käy? Tai sitten kapealla materiaalilla kuormitetaan liikaa tiettyjä pelaajia. Nelosketju pelasi taas noin viisi minuuttia ja se on liian vähän. Ilmeisesti vähäisen peliajan takana on kokemattomuus. Ei ole luottoa poikien pelaamiseen. Vertailun vuoksi KalPan nelosketju pelasi melkein tuplamäärän vaihtoja ja minuutteja. Tilanne on surkea, kun Tepsin nelosketju vetää jämävaihtoja liigajumboa vastaan… Toivoa sopii, että Nurminen, Rautee ja Yli-Torkko tulevat takaisin mahdollisimman nopeasti. Arttu Virtasen pelaamisen suhteen olen jo luovuttanut, tuskin tällä kaudella pääsee mukaan. Vahvistuksia kaivattaisiin, edes Mika Lehtinen puolustukseen ja se keskushyökkääjä. Saataisiin hieman tasaisempaa peluutusta.

Samassa Turun Sanomien jutussa oleva KalPa-valmentaja Pekka Virran kommentti on hyvin joremainen:

- Pahiten jäi kaivamaan se, että Tepsin toisen maalin aikana jäällä olivat meidän kalleimmat miehemme, ja esimerkiksi Matt Davidson oli täysin ulkona tilanteesta, Virta pyöritteli päätään.

Julkinen palaute nimellä ja palkan suuruudella on niin jorea. Ei taida toimia enää tällä vuosituhannella yhtä hyvin kuin ennen. Vähemmän julkista selitystä & syytöstä, enemmän tekoja ja peiliin katsomista. Tosin ei noita itsesyytöksiäkään kannata julkisuuteen tuoda, kuten Jortikan edeltäjä teki kyllästymiseen asti.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

070106 TPS-KalPa 2-1

Pistepörssi: 2+4 = 6 pistettä
Tehotilasto: +5 / 0 = +5
Rangaistusminuutit: 14 minuuttia

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Kolome pistettä

Tänään TPS ottaa kolome sarjapistettä. Vastassa on sentään liigajumbo. KalPa ei ole voittanut Turussa noin yhdeksään vuoteen eikä voita tänäänkään. Jos tänään tulee pistemenetys tai –menetyksiä pelaa TPS ihan itse itsensä ulos kuuden joukosta. En keksi yhtään syytä miten KalPa tänään voisi pisteitä saada. TPS on pelannut hyvää kiekkoa tällä viikolla ja joukkueen peli on vähitellen lähestymässä vaadittua tasoa.

Toivottavasti pelistä ei tule mikään 2-1 nyhjäys, vaan railakas hyökkäysvoittoinen peli jatkuu. Tuloksekkaaseen hyökkäykseen pitää vielä yhdistää hyvä puolustuspeli koko ottelun ajan. KalPa kaatuu, hyvät kotipelit saavat jatkoa. Sen verran lepsu vastus, etten lähde Turkuun katsomaan, vaikka aikaa kerrankin olisi.

Pelaava kokoonpano on sama kuin Raumalla, ainoastaan vilttipoikia ei ole mukana. Raumalla tuppea purreet Kluuskeri ja Kokkala ovat ilmeisesti a-junioreiden mukana. Minimimiehityksellä mennään, mikä on harmillista. Rauteen poissaolo näkyy ja tuntuu, jopa enemmän kuin Nurmisen. Maaleja TPS on tehnyt Nurmisen poissa ollessa, mutta ”puolustaminen”, aloitukset ja av-peli ovat kikkeliskokkelis, kun Rautee on poissa.

Raumalla nelosketju pelasi noin 10 vaihtoa / 5 minuuttia. Tähän lukuun soisi vähän parannusta, jotta bensa ei lopu kolmannessa erässä, jos nuorten pääkoppa vaan kestää paineet (ja vähäisen peliajan tuoman pelituntuman puutteen, epärytmin). Toisaalta ihan sama pelaako esim Ramstedt viisi tai seitsemän minuuttia. Kiekollinen pelaaja rikkovassa, puolustavassa roolissa ei ole optimaalista peluutusta. Ilman loukkaantumisia Ramstedt olisi penkillä tai junnuissa.

Nelosketjun jämäminuuttien sijaan nostan esiin puolustajien peluutuksen. Raumalla ykköspari sai kolme miinuspistettä ja pelasi noin 28 minuuttia. Sicakin jääaika oli 20, kolmen jäähyn Jokisen 18 minuuttia. Kolmospari sai 15 minuuttia. Luvut kertovat epätasaisesta peluutuksesta sekä jäähyilystä. Ykkösparin jääaikaa on pakko saada pienemmäksi, johonkin 22-25 minuutin tuntumaan. Kakkosparille noin 20 minuuttia ja kolmosparille loput. Optimi voisi olla 23-20-17 minuuttia per pari. Toisaalta pidän kuuden pakin ”NHL-peluutuksesta”, mutta seitsemän puolustajan rotaatio tasaisi jääaikoja. Ehkä Lehtisestä tulee meidän seitsemäs puolustaja.

Hurme jatkaa maalilla. Mies ei lepoa ilmeisesti kaipaa ja sarjatilannekin pakottaa hänet pelaamaan joka pelin. Tänään Jamppa laittaa lapun (sori, ei maaleja) luukulle ja fiilistelee matsin jälkeen kauden kolmatta nollapeliä. Tämä perustuu ihan siihen, että Jampan päästettyjen maalien keskiarvo on tällä viikolla 4,5. Ei ole voittavan maalivahdin luku ts homma pitää ottaa haltuun nyt eikä myöhemmin.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

070104 Lukko-TPS 5-4 ja

Pistepörssi: 4+6 = 16 pistettä
Tehotilasto: +16 / -14 = +2
Rangaistusminuutit: 14 minuuttia


torstaina, tammikuuta 04, 2007

Shit happens

Eka erä meni hyvin. Kolmas erä meni päin sitä itseänsä. Kuinka voi hävitä kolmannen erän 3-0? Menettää 1-4 johtoaseman. Jatkoaika mukaan lukien teki Lukko neljä maalia 20 minuutissa. Ei tajuu. Ei mitään uutta auringon alla, tajuamiseni suhteen. Jäähyjä ainakin otettiin liikaa. Jokainen sarjapiste lasketaan, mutta tänään yksi piste maistuu siltä itseltään. Positiivista on kuudennen sijan säilyttäminen, kun petolauma sössi kotonaan kaksi pistettä Jyväskylään.

Perse.

Lukkoa lipomaan

Sarjajohtajan jälkeen tulee vastaan kuntopuntarin ja ylivoimatilaston ykkönen. Onneksi alivoimatilasto ei ole yhtä muikeaa luettavaa, toiseksi viimeisiä ovat raumalaiset. Tepsin tilastosijoitukset ovat keskitasoa, joten se siitä vertailusta.

Yli-Torkko loukkaantui tiistaina. Loukkaantumislistalla on jo neljä nimeä: Nurminen, Rautee, Yli-Torkko ja Virtanen. Tilalle ei ole ostettu pelimiehiä, vaan nostettu.

Illan kokoonpano:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Berg – Kiprusoff

Alatalo – Makkonen – Suominen
Sicak – Jokinen

Aho – Sykkö – Mäkinen
Backman – Saarinen

Ramstedt – Pulliainen – Laine
7. puolustaja Kluuskeri, 13. hyökkääjä Kokkala

Mikäs tuossa. On pelimiehiä ja –poikia. Määrällisesti ollaan täysillä mukana. Jos tiistain ilme on tänään päällä ei pitkä vieraspisteiden putki katkea. Kauden alun surkeista vieraspeleistä on päästy selvästi eteenpäin, koska viimeksi on vieraissa jääty ilman pisteitä 28.10.2006 (Tappara laittoi 6-2 taululle).

Tämän illan peli on kliseemäisesti kuuden pisteen peli ts ihan helvetin tärkeä. Lukko hengittää niskaan sarjataulukossa. TPS ei saisi hävitä. Ei saa. Ei voi. Voi villu, jos häviää.

Päivän kevennys. Harmi, että Nurminen on loukkaantunut. Jos Kaitsu olisi mukana ja jompikumpi Kluuskeri tai Kokkala pääsisi jäälle, olisi vanhimman ja nuorimman pelaajan ikäero yli 20 vuotta. Hassua, muttei ainutlaatuista. Ilves pistää varmaan pohjat, Raipen ja nuorimman junnun ikäero on varmaan 30 vuotta. Kevyesti.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Ja-voiton jälkihehkutusta

Sarjajohtaja kaatui jatkoajalla. Ottelu oli ilmeisen hyvää hokia. Jälkihehkutuksena lehtijuttu ja kuvasikermä. Tuollaisia artikkeleita syntyy, kun kaukalossa tapahtuu hyviä asioita.

Ja prkl. Eihän Urheilulehden toimittaja ollut oikeassa alkuunkaan ja minä hullu olin eilen samaa mieltä. Kerrasta opin, tuohon lankaan en toistamiseen mene.

Kaikkien aikojen tepsiläinen

Seuraavat kuusi pelaajaa tulivat ensimmäisinä mieleen, kun ajattelin kaikkien aikojen tepsiläistä.

Timo Nummelin
Hannu Jortikka
Hannu Virta
Saku Koivu
Jukka Vilander
Miikka Kiprusoff

Tuossa järjestyksessä. Joten äänestin Timo Nummelinia. Nummelin myös voitti Turun Sanomien äänestyksen, ylivoimaisesti. Listani kolme ensimmäistä sijaa menivät puolustajille, hieman yllättävää.

Numppa pelasi ikuisuuden Tepsissä. Viulunsoittaja ja sympaattinen herrasmies. Loput ansiot löytyvät lehdestä. Jortikan ansiot ovat Tepsin valmentamisessa, mutta puolustajana Jortsu Tepsissä pelasi. Hantta oli suosikkipelaajani vajaa pari vuosikymmentä sitten. En osaa sanoa minkä takia, ehkä juuri vahvan tepsiläisyyden tai lyhyen mailan tai irvistyksen takia. Unohtamatta legendaarista läpiajoa. Saku Koivu on Tepsin kruunamaton kuningas, vaikka suurin osa urasta on kulunut Habsien paidassa. Vilu pelasi pitkän ja tuloksekkaan uran Tepsissä. Kuuluisan Musta Surma -viisikon laituri. Pikku Kipru on TPS-maalivahtien timantti ja listan nuorin pelaaja. Vezina-voittaja.

Kuusikosta saisi melkein kentällisen. Yksi hyökkääjä tarvitaan lisää. Hän olkoon Reijo Leppänen (vaikka Tovereista tulikin Tepsiin). Ensimmäisessä näkemässäni Tepsin pelissä Leppänen teki maalin. Muistan maalin vieläkin. Kaikkien aikojen yksilöistä koottu kentällinen näyttää menestyvältä:

Jukka Vilander - Saku Koivu - Reijo Leppänen
Hannu Virta - Timo Nummelin
Miikka Kiprusoff
Valmentajana Jortsu

Listan ulkopuolelle jäi monta erinomaista tepsiläistä. Historiaa on mukava muistella. Mutta kuka on seuraava suuri tepsiläinen?

070102 TPS-Kärpät 5-4 ja

Pistepörssi: 5+8 = 13 pistettä
Tehotilasto: +11 / -20 = -9
Rangaistusminuutit: 4 minuuttia

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Viihdettä telkkarista

Illan ottelu TPS-Kärpät televisioidaan. Viihdespektaakkeli. Maaleja syntyy, tunnetta näytetään. Eiku.

Illan ottelussa TPS kohtaa sarjajohtajan. Kärpät on voittanut kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista ja on sarjan paras vierasjoukkue. Molemmilta puuttuu pari runkomiestä ja tämä valitettavasti näkyy eniten Tepsin pelissä. TPS on tänään altavastaaja. Kotimaisen veikkausyhtiö tarjoaa Kärppien voitosta ylikerrointa (1,95). Minun mielestä, vaikka en kyllä ymmärrä kertoimien laskemisesta yhtään mitään.

Tepsin kokoonpano:

Vahalahti – Ulmer – McDonnell
Alatalo – Makkonen – Suominen
Yli-Torkko – Sykkö – Aho
Ramstedt – Pulliainen – Mäkinen

Kaksi ensimmäistä ketjua ovat ihan hyvät. Vahalahti oli lauantaina poissa kokoonpanosta isäksi tulemisen johdosta. Toivottavasti isyys tuo Vahalahdelle vähän lisää pontta pelaamiseen. Kakkonen on harjoituspelien tehoketju, joka tosipeleissä petti. Kolmonen ja nelonen ovat aika ankeat kiekollisen taidon suhteen. Ensimmäisen kerran elämässäni olen Urheilulehden Matihaltin kanssa samaa mieltä (pitikö tämäkin päivä kokea?):

- Aika pitkälle tilannetta voisi kuvailla niin, että TPS:n leirissä toivotaan Jani Hurmeen pelaavan unelmamatseja ja jonkun tökkäävän maalin tai pari. Se jonkun löytäminen vain voi olla Akilleen kantapää nyt, kun Nurminen on sivussa. UL 2.1.2007

Samassa jutussa olevat Jortikan kommentit ovat sitä itseään. Mediapeliä, mediapeliä. Vaikka totuuksia Jortsu lausuukin.

Toisaalta ko toimittajan toteamus kuvaa hyvin tämän kauden Tepsiä. Hurme antaa aina mahdollisuuden voittoon ja hyökkäyspelin toimimattomuus on suurin syy nykyiseen sarjasijoitukseen. 10-15 maalia enemmän jos olisi tehty olisi sarjasijoitus pari pykälää parempi. Ja jos tädillä olisi munat…

061230 JYP-TPS 3-2 ja

Pistepörssi: 2+4 = 6 pistettä
Tehotilasto: +10 / -5 = +5
Rangaistusminuutit: 26 minuuttia (taulukosta puuttuvat Alatalon ja Suomisen rangaistukset, 2 min liian monta pelaajaa jäällä)


Ohutta on

Tepsin vuosi 2006 päättyi surkeasti. Ankealla pelillä tuloksena 1 piste Jyväskylästä. Mahdollisuudet täyteen pistepottiin olivat olemassa, kaksi kertaa johtoasema hukattiin. Yhden maalin ero ei tietenkään ole juuri mitään jääkiekossa, mutta silti. Lopputulosta surkeampi asia oli Kai Nurmisen ja Mikko Rauteen loukkaantumiset. Paras maalintekijä ja suhteellisesti paras keskushyökkääjä ovat poissa kokoonpanosta. Nurminen on joukkueen ainoa luova ja kunnon tulosta tekevä hyökkääjä. Rauteen ketju on toiminut hyvin koko kauden, Raku on lisäksi joukkueen paras aloittaja. Sylettää ihan vallattomasti. Päivän aviisi kertoo tilanteen hyvin.

Kapealla materiaalilla pelaaminen on tällaista ts riskien hallintaa ei ole olemassa. Kaukalossa tapahtuvia loukkaantumisia on mahdoton estää tai ennakoida. Ainoa keino loukkaantumisriskin hallintaan on isomman pelaajaringin hankkiminen, joka taas ei Tepsin taloudellisessa tilanteessa ole mahdollista.

Mielenkiinnolla odotan saako TPS jostain lisää pelaajia. Tässä vaiheessa kiekkokautta hyviä pelaajia ei liialti tarjolla ole. Ehkä joku toivotaan, toivotaan heppu saadaan hankittua.

Nyt voisi olla paikka tiukkaan riskinottoon. Ulmer ulos ja tilalle kaksi uutta miestä… Tämä sen takia, että minun mielestä kuuden parhaan joukkoon ei nykymiehistöllä päästä. Ei millään pahalla, mutta Tomi Sykkö kolmosketjun keskushyökkääjänä? Hyökkäävän roolin a-juniori nelosketjussa vähäisellä(?) peliajalla pelaamassa nolla-nollaa? Hyvin menee.

No, ei tuomita varmaan tappiokierteeseen, vaikka aloituksissa otetaan satavarmasti pataan. Voihan loukkaantumisten kautta löytyä enemmän yritystä, yhteishenkeä jne. Esim kapteeni Alatalo voisi näyttää kapteenin elkeitä ja Ulmer tehdä peliä niin kuin ulkomaalaisvahvistuksen kuuluu. Myös valmennusjohdolta vaaditaan muutakin kuin tilanteen toteamista. Näillä mennään, shaatana! Kuuden sakkiin.