tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Viisi muna

Kyllä!

HPK sai nekkuun Turussa ja ensimmäisen kerran tällä kaudella TPS teki yli neljä maalia. Loppunumerot ovat nätit 5-0. Maalinteko onnistui vihdoin ja viimein. Kuokkaselle kauden kolmas nollapeli. Propagandapeliä. Muikea on ilme ja fiilis minulla.

Matti Ahon kommentit ottelusta:

- Oli tosi hyvä peli meiltä. Pelattiin alusta loppuun niin kuin suunniteltiin. Kuokkanen pelasi tosi hyvin.

- Saatiin paikoista tehtyä maaleja ekassa erässä. Saatiin kuitenkin pidettyä nolla omissa. Ei siinä mitään muuta.

- Meillä on ollut monta kertaa johtoasema ekan erän jälkeen. Me ollaan koetettu ottaa opiksi virheiksi.

- No ei siinä mitään sen ihmeellisempää. Ihan kiva kuitenkin saada kaverin taakse maali. [miltä tuntui pelata vanhoja muutamaa vanhaa pelikaveria vastaan]

Valmentajien kommentit, vastustajat ensiksi:

- Ei hyvältä näyttänyt eikä tuntunut. Meiltä huono esitys, luokaton esitys.

- Jokaisen pitää katsoa peiliin. Valmennuksen ja pelaajien. Ei me näin huonoja olla.

- Ei tässä ole kyse siitä etteikö vastustaja ansaitsisi voittoa.

Vaisulta kuulosti Matti Alatalo. Eipä paljon haittaa, viime vuosina Kerho on turhan usein kurittanut Tepsiä. Hannu Virta taas kuulosti todella liikuttuneelta:

- Olen sanaton ja ylpeä joukkueesta. Pelasi upeata jääkiekkoa. Kaikki voittavan joukkueen elementit.

- Tosi ylpeä pojista.

- Siinä oli omat paikkamme. Oli iskun paikka. Ei pystytty siinä ratkaisemaan. [toisessa erässä oli paikat ratkaista lopullisesti?]

- Upea ilta.

KYLLÄ.

Ottelun ainoat kauneuspilkut ovat yleisömäärä (4919) ja se, että Auran Aaltojen sivuille ei taaskaan tule maalikoostetta. Tällä kertaa syynä on Canal plussan yksinoikeus. Voi rähmä, voisi noilla maaleilla vähän herkutella myöhemminkin.

Nyt pitää soittaa vähän James Brownia. The Paypack sopii tähän (ei ole yhtään harmittanut Kerholle häviäminen ikinä koskaan, halvat on hullun huvit ja patoutumat).

Tv-peli Turussa

Tänään on tarjolla maan kovin jääshow televisiossa asti. Canal plussa näyttää TPS-HPK –ottelun. Kolmas kotimatsi putkeen, telkkarimatsi, tiistai-ilta, alisuorittava vastustaja. Onhan tuossa vähän haastetta ottelutapahtuman markkinoinnille.

Kerhon mielenkiintoa nostaa kolmen entisen tepsiläisen pelaaminen joukkueen riveissä. Maalissa Kerholla on Teemu Lassila, ykkösparissa luutii Markus Seikola, kakkosketjussa hyökkää Kai Nurminen. Mahtaako nuorempia jännittää pelata Turussa vastustajan riveissä? Nurmista tuskin heiluttaa suuntaan tai toiseen, mies on sen verran lunki & kokenut ja monta joukkuetta nähnyt.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa joukkueiden välillä olin syvästi otettu HPK:n suunnanmuutoksen nopeudesta. Joukkue tuntui kääntävän pelin törkeän nopeasti. Viisikkopeli näytti olevan selkeästi paremmassa kunnossa kuin Tepsillä. HPK vei Tepsiä kuin pässiä narussa. Ja luulin, että Kerho olisi kuuden sakissa. Ei kuitenkaan ole, jos korkeinta totuutta tutkimme.

Sarjataulukon mukaan HPK on sijalla 9. Kaksi pistettä Tepsiä edellä ja kaksi ottelua enemmän pelanneena. TPS:n pistekeskiarvo on siis parempi, joten TPS on parempi joukkue kuin HPK. Hmmm. Onkohan näin? Veikkauksen mukaan ei ole, vaan hämeenlinnalaiset ovat suosikkeja lukemin 2,35 – 3,85 – 2,20.

Kurkkasin Urheilulehden nettisivulta mitä mieltä Sihvonen on. Sihvonen ei ole mitään mieltä, vaan Sihvosen analyysit –kohdasta löytyvän analyysin on kirjoittanut joku Jari Lamminaho. Tai siis "analyysi". Koska se on nimittäin surkea niin kielellisesti kuin sisällöllisesti.

Minä en ole äidinkielen lisensiaatti, mutta eipä minulle kukaan maksakaan näistä kirjoituksista. Toimittajan pitää osata kielioppia sen verran, ettei esimerkiksi tee helppoja yhdyssanavirheitä. Sisällöstä sen verran, että analyysi ei perustu faktoihin. Piste. Kaksi asiaa.

Yksi. Analyysi alkaa kysymyksellä miksi TPS:n kotiluola on ollut monelle vastustajalle niin vaikea? Onpas todella vaikea paikka ollut, kun TPS on 4 kertaa kotona voittanut ja 3 kertaa hävinnyt. Pistekeskiarvolla mitattuna TPS on SM-liigan 7. paras kotijoukkue. Ei vaikuta ylivertaiselta kotijoukkueelta. Kärpät, JYP tai Pelicans ovat huomattavasti parempia kotijoukkueita. Kaikilla mittareilla.

Kaksi. Turkuhallin ison kaukalon mainitseminen on ikivanhan mielikuvan toistoa (eikä edes mukahauskaa toistoa). Muistin varassa mennään juuri nyt kun tietolähteeni ovat kotona, mutta väitän Kerhon kotikaukalon olevan samankokoinen kuin TPS:n kotikaukalo. Tarkalleen ottaen (edelleen muistin varassa) 30 metriä kertaa 58 metriä. Vieläkin isompia kaukaloita SM-liigajoukkueilta löytyy, mutta vain Tepsin kohdalla puhutaan ”lentokentästä”, jolla on vierasjoukkueiden vaikea pelata. Avautuminen päättyy tähän. Työnnän tuon lehden "analyysit" sinne minne bittiaurinko ei paista.

TPS lähtee illan otteluun seuraavalla kokoonpanolla:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee –Aho
Halonen – Saarinen

Reivonen – Makkonen – Kolu
Backman – 13. hyökkääjä TOLaine

Kuokkanen (Salak)

Ihan hyvältä näyttää olosuhteisiin nähden. Vihdoinkin on kokoonpanossa pelkästään pelaajia, joilla on sopimus vähintään kauden loppuun asti. Pelaajien roolitukset ja kilpailutilanne tuntuvat olevan kohdillaan. Minä vaihtaisin vielä Kolun ja Tommi Laineen paikkoja. Näin nelosketjusta tulisi kiekollisesti merkittävämpi ja Kolua voisi käyttää täsmäaseena. Täsmäase kävisi välillä taklailemassa ja rottailemassa. Enkä ole vieläkään luopunut ajatuksesta käyttää Kolua puolustajana. Minusta Kolu sopisi vallan hyvin maalinedustalle tönimään vastustajia. Kiekko en miehelle antaisi kuin hätätapauksessa.

Kiire pukkaa päälle, bloggerin palvelin kaatui kesken kirjoittamisen ja vei mennessään loput kokoonpanojaarituksesta. Ennakkoni menee pakettiin & julkaisuun puolikkaana tasan nyt ja minä syöksyn synkkään syysiltaan.

Ai niin, miten käy tänään? TPS sutii kolme maalia ja Kuokkanen hikoilee kunnolla. Nurmisen mahtiteot jäävät Lassilan ja Seikolan kikkailujen varjoon. Näin ollen kotivoitto on tiedossa. And Lee, keep your head up!

Joukkue on kasassa

TPS:n liigajoukkue on valmis. Kertoo odotetusti Turun Sanomat tänään. Hannu Virran sanoin:

- Siitä lähdetään, että näillä pelaajilla mennään kausi loppuun. Emme ole enää hakeneet aktiivisesti pelaajia markkinoilta.

Hienoa, että joukkue on vihdoin saatu kasaan. Eihän tässä olla kuin reilut pari kuukautta jäljessä hyväksyttävää aikataulua. Mestarikandidaattien aikataulusta TPS on jäljessä vielä enemmän, mutta onko sillä niin väliä tässä ja nyt? Kunhan vaan toimisto tietää, ettei näin voi toimia jatkossa.

TPS 2007-2008 näyttää tältä:

maalivahdit (2 kpl)
#53 Alexander Salak 20 v
#60 Juha Kuokkanen 25 v

puolustajat (10 kpl)
#2 Marko Kiprusoff 35 v
#4 Tony Vidgren 17 v
#5 Niko Kluuskeri 17 v
#6 Juho Jokinen 21 v
#8 Aki Berg 30 v
#18 Antti Halonen 25 v
#33 Lee Sweatt 22 v
#36 Joonas Järvinen 18 v
#48 Simon Backman 23 v
#52 Jesse Saarinen 30 v

hyökkääjät (17 kpl)
#7 Mikko Rautee 28 v
#10 Teemu Ramstedt 19 v
#15 Tommi Laine 21 v
#17 Tomas Sinisalo 21 v
#22 Johannes Alanen 29 v
#24 Max Kolu 24 v
#25 Jussi Makkonen 22 v
#29 Lassi Kokkala 18 v
#31 Markku Hurme 35 v
#34 Tuomas Suominen 23 v
#39 Arttu Virtanen 23 v
#40 Toni Jalo 18 v
#41 Antti Reivonen 19 v
#44 Matti Aho 24 v
#55 David Lundbohm 27 v
#74 Antti Erkinjuntti 21 v
#92 Teemu Laine 25 v

Aki Berg ja Arttu Virtanen ovat olleet koko liigakauden sivussa ja kummankin paluupäivä on hämärän peitossa. Tänä vuonna tuskin kirmaavat kaukalossa, Virtasen kohdalla koko ura on vaakalaudalla. Mystiset selkävaivat ovat pitäneet Artun pois peleistä jo yli kauden ajan. Toivottavasti selkä tulee pelikuntoon.

Berg palaa varmasti peleihin, vain ajankohta on epävarma. Hurjimmat sanovat, ettei tällä kaudella pelaa ja rohkeimpien mukaan tammi-helmikuussa olisi loorassa. Johannes Alanen loukkasi polvensa viime viikolla ja on pari kuukautta sivussa. Muuten joukkue on terve. Ja nuori, kuten pelaajien ikävuosista huomaa.

Näillä mennään! Ei tarvitse olla raketinlähettäjä tajutakseen, ettei kuuhun asti päästä, mutta pudotuspeleihin on realistiset mahdollisuudet. Edelleen. Kiitos muutaman alisuorittajan, joita joka kausi automaagisesti syntyy. Kuin sieniä sateella. Paitsi sienien synnyn takana on juju. Kuten kiekkoseurojenkin menestyksen. Jujun nimi ei ole muuten sattuma, vaikka erään pääkaupunkiseudulla sijaitsevan seuran toimitusjohtaja niin väittää.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Lundbohm sai sopimuksen

Jaahas, tulihan se sopimus sieltä. David Lundbohm antoi viiden pelin koeajalla sellaiset näytöt, että sopimus lyötiin nenän alle. Lundbohmin näytöt tilastojen mukaan:

pisteet: 2+1=3
jäähyt: 0 kpl
+/- : +5 (ei yhtään miinusmaalia)
jääaika: 17:19 (keskimäärin)
aloitusprosentti: 46,58

Päälle vielä asenne ja työmoraali tasoa yli riman (valmennuksen mukaan). Tervetuloa Turkuun! Vie TPS pudotuspeleihin.

Kai tässä pitää olla tyytyväinen miehen hankintaan. Pitäisi olla samaa kaliiperia pelillisesti kuin viime kauden hankinta Layne Ulmer. Toivottavasti asenne ja työmoraali pysyvät kauden loppuun asti ”katossa”. Jolloin mies on varmaan lähellä piste per peliä ja aloitusprosenttikin kipuaa 50 prosentin hujakoille. Puolustuspelin pahemmin kärsimättä pistetehtailusta. Siinä sivussa Tepsinkin pistepotti kasvaa vähitelle. Kympin sakkiin pitäisi hilautua. Näin näkisin tapahtuvan parhaassa skenaariossa.

Näyttää siltä, että Amerikan Yhdysvallat pelastaa seuran tällä kaudella. Elleivät herrat Sweatt ja Lundbohm loukkaannu Deutschland Cupissa. Sittenhän se riemu vasta syntyisi. Kaikki Tepsin maajoukkuepelaajat loukkaantuneina.

Onko joukkue nyt kasassa? Ei kai vaan vastaus seiso huomenna eräässä nimeltä mainitsemattomassa turkulaisessa sanomalehdessä?

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Uutisia odotellessa

FC TPS päätti eilen kautensa ja palasi mitalikantaan 11 vuoden tauon jälkeen. Jalkapallo-Tepsille onnittelut pronssimitalista!

FC:llä on kova vauhti päällä ja ensi kaudella vauhti vaan kasvaa. Mikään muu kuin mestaruus ei voi olla enää tavoitteena. Vähän onnellisen kateellisena seuraan FC:n menestystä. Koska jääkiekon suunta kääntyy ylöspäin?

Televisiosta katsottuna FC TPS:n kannattajia näytti eilisessä pelissä olevan todella paljon paikalla. Helsingissä. Nikkolan mukaan 300 henkeä oli paikalla. Turun Sanomien mukaan reilut sata. Jostain syystä uskon ensin mainitun luvun olevan lähempänä totuutta.

Harry Harkimo kehuskeli Nelosen urheiluaamussa kuinka Jokereilla menee paremmin kuin koskaan. Katsojakeskiarvo on 9000 jotakin ja fanipäädyssä on 600 fania. Paljonko TPS:n lätkämatseissa käy väkeä ja paljonko on porukkaa fanipäädyssä? Jalkapallo on Turussa menossa ohi joka rintamalla, aktiivisten kannattajien/fanien määrässä taisi mennä jo.

Viikonlopun jääkiekkoannoksen nautin eilen televisiosta Jokereiden juhlaottelun muodossa. Itse asiassa olisin päässyt paikalle juhlaotteluun ja vieläpä ottelun jälkeiselle illalliselle. Eräs tuttu neiti esitteli saamaansa juhlaillallisen kutsua ja pohti kuka olisi hyvä kavaljeeri. Minä tietenkin! Neiti vähän epäröi, mutta antoi varovaisen positiivisen hyväksynnän. TPS-kannattajalle.

Sitten ammuin itseäni jalkaan, rupesin nimitäin miettimään ääneen Jokereita, seuran näkyvintä omistajaa, toimitusjohtajaa, maskottia (=kakkosvalmentajaa) jne. Maskotin mollaus oli viimeinen pisara, avec-status peruuntui. Wadesta ei saa sanoa negatiivisia asioita! No ei sitten. Maskotti mikä maskotti, nykyään.

Tyhmästä päästä kärsii, olisin saanut ilmaista juotavaa ja syötävää, nähnyt kiekkoihmisiä sekä päässyt pelleilemään narrien kanssa. Helkkari, etten osaa pitää suuta kiinni. Totta kai olisin oikeasti käyttäytynyt kunnolla, herrasmies osaa aina käyttäytyä. Paitsi tietenkin olisin muutaman aperitiivin jälkeen kertonut Janeckylle mailan olleen korkea silloin... oikeasti oli. Piste. Harmittaa vieläkin, muistan nimittäin elävästi kuinka kaaduin henkisesti taaksepäin ko. maalin jälkeen. Ei ole totta. Ei ole. Ei. Korkea maila. Onpas. Denial, denial, denial.



Olen perjantaista asti odottanut TPS:n uutisointia Alasen loukkaantumisesta ja Lundbohmin kohtalosta. Kuinka kauan Alanen on poissa peleistä? Saako Lundbohm sopimuksen? Mitään ei kuulu. Haluaisin tietää onko joukkue valmis vai ei? Verorajamiesten viimeinen takaraja on jo mennyt (viimeinen mahdollinen finaaliottelu miinus 6 kk, optimistisesti laskettuna) ja NHL-leirit ovat loppuneet jo aikaa sitten. Pelipaikat kaudelle 2007-2008 on 99,9% jaettu. Missä mennään? Mikä on Tepsin tilanne?

Paikka on tietenkin tiukka. Tämän kiekkokauden taloudellinen tulos on jo tiedossa, ja jos tavoite ei toteudu... tulee turskaa ja turskan määrään voi vaikuttaa vain myymällä kannattavasti lisää tai vähentämällä kuluja. No taas olen peruskysymyksen parissa eli ihmettelemässä HC TPS:n taloutta. Olisi tosi hienoa, jos joku selvittäisi Tepsin kulubudjetin sisällön. Mihin rahaa kuluu? Rahaa ei ainakaan kulu ottelutapahtuman järjestämiseen paljoa. Tämä on silkkaa päättelyä ottelutapahtuman toimivuudesta ja laadusta, heh.

Perjantain lehdestä sentään sai lukea TPS:n, tai no Hannu Virran, oppineen jotain:

- Sen ainakin olen tänä syksynä oppinut, että mitään ulkomaalaisia täytemiehiä ei enää meille tarvita. Heistä melkein kaikki ovat olleet pahoja pettymyksiä.

- Morrison oli iso pettymys. Aivan yhtä suuria pettymyksiä olivat myös Eric Johansson ja Jan Hrdina. Eivät tuollaiset kaverit sitoudu joukkueeseen, kun heillä on työpaikka muualla.

Niinpä niin. Ei sitten etukäteen osattu tuota arvata? Väitän, että Tepsillä olisi enemmän sarjapisteitä, jos pelaajaruletti olisi ollut maltillisempaa. Ei mahdottomia määriä, muutama pojo. Sijoitus olisi siinä tapauksessa kympin sakissa. Ei nytkään kaukana olla (2 pistettä eroa), mutta ei Tepsille olisi varaa organisaation hölmöilyn takia ”antaa” pisteitä pois.

Nyt jollain tulee tietenkin mieleen kuinka paljon pisteitä TPS on viime vuosien aikana ”antanut” pois organisaation impotenssin vuoksi? Aivan sama, menneet ovat menneitä ja nyt pitäisi pitää tiukasti ruorista kiinni ja yrittää luovia väljemmille vesille.

Ässillä on muuten viisi ulkomaalaista joukkueessa. Sitä virhettä ei saa tehdä, että esimerkiksi Rob Hisey siirtyisi Tepsiin. Hyi, että puistattaa jo pelkkä ajatus siirrosta. Ei saa tapahtua. TPS tarvitsee pelimiehiä eikä ilmaveivipygmejä.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kolme pistettä ja nollapeli

TPS voitti KalPan ja sai kolme sarjapistettä, Kuokkanen pelasi nollapelin. Muuta positiivista ottelusta ei voi sanoa. Kaksi tehtyä maalia, Alanen loukkaantui ja yleisöä alle 4000. Hyvin menee. Viime vuonna lokakuun KalPa-ottelussa oli 51 katsojaa vähemmän. Eteenpäin on menty! Tai sitten ei.

Kommentit

Minun suodattimien läpi kuultuna eli eivät ole korkeinta totuutta, sanatarkkaa toistoa. Ehkä sitten joskus, kun jaksan viritellä radio-ohjelman nauhoituksen toimintakuntoon. Tuskin jaksan.

Ensiksi nollapelin pelannut Juha Kuokkanen:

- Aika rauhallinen [ottelu]
- Missään vaiheessa ei ollut hätää
- Oli tärkeätä että saatiin ehjä 60 minuuttinen [kahden rikkonaisen ottelun jälkeen]

Kalle Kaskinen ehti ääneen ja osa puheesta jäi tekniikan syövereihin:

- Yksi iso teema oli, pelataan voitosta, otetaan kolme pistettä

- Kestettiin ne paineet, Kalpa tuli kovaa lopussa

- Kuokkanen torjui ykköskiekot, pakit korjasi kakkoskiekkot

Alanen loukkaantui, Morrison lähtee Ruotsiin (ja loukkasi uudestaan olkapäänsä). Ramstedt ja Reivonen nousevat kokoonpanoon?

- Näinhän se on. Kyllä me tarvitaan sellaisia jätkiä jotka laittaa sydämen peliin. Ollaan pelattu hyvin kun Ramstedt on ollut mukana, ja kun Reivonen on ollut mukana.

Tuleeko muutoksia joukkueeseen? Ts. uusia pelaajia?

- Ei, ei, ei

Näillä mennään voisi kai sanoa. Kaskinen arvioi joukkueen tilan vähän rauhoittuvan, kun Morrison lähtee. Ilmeisesti tarkoitti sitä, että nuoret saavat vihdoinkin oikeasti tapella keskenään peliajasta. Eikä vaan näytellä hauista valmentajan edessä ja katsella sivusta kuinka ulkomaankaverit pelaavat.

Harmittaa Alasen loukkaantuminen, vaikka mies on ollut pettymys. Miehen polvivamman vakavuus selviää myöhemmin. Pahimmillaan on kausi paketissa ja kiikaritehot sekä miinusmaalit jäävät historiankirjoihin merkinnäksi kaudesta. Ei tämän kauden näytöillä taida enää irrota pelipaikkaa SM-liigasta.

KalPan Pekka Virta oli taas karjunut äänensä käheäksi, vai onko se aina käheä? Hän ei nähnyt mitään hyvää illan ottelussa:

- Aika surkea jääkiekkotapahtuma

- Yksi huonoimmista missä olen ollut mukana [ellei huonoin]

- Tämän päivän pelin taso oli luokaton

- Mentaalipuolella [oli KalPan ongelmat]

- Muutama kaveri mukana kuin luokkaretkellä

- En löydä yhtään positiivista asiaa joukkueesta. Huoltaja ei tehnyt yhtään virhettä eikä hieroja.

- Syvällä ui [KalPa]

Pekka Virran mukaan tänään olisi ollut todella hyvä paikka kuroa kiinni Tepsiä sarjataulukossa. Mutta kun ei kiinnostanut, vaikka TPS tarjosi paikkoja.

Kuokkasen nollapelistä isot aplodit. Ja kai siitäkin voi kiittää, ettei KalPa saanut kiriä aikaiseksi eikä ole tällä kaudella vielä yhtään maalia Tepsin verkkoon tehnyt. Tuurin tai positiivisen asenteen piikkiin voi laittaa sen, että TPS voitti huonollakin pelillä.

Naisten ilta

Tänään on Turkuhallissa naisten ilta. Mukava, vaikka uutisen otsikko ”Naiset pääosassa KalPa –ottelussa” on koominen. Varsinkin, jos joku negatiivisesti ajatteleva yhdistelee viime lauantain tapahtumia, pelaavia joukkueita ja otsikkoa. Tai jotain. Ihan sama. Oikeasti minua kiinnostaa mihin ko. naiset tutustuvat ottelun jälkeen. Jälkipelejä ei nimittäin saa unohtaa jääkiekon ja TPS:n kokonaisvaltaisesta penetraatiosta uusien kohderyhmien tajuntaan.

Tänään on siis vastassa KalPa ja kiviäkin kiinnostaa. Siksipä tänään naiset pääsevät kaksi yhden hinnalla sisään. Onnistuisikohan tuo minultakin? Kaverin kanssa tietenkin. Lisäksi hallilla on Ylen Hyvä -keräys. Selkeää panostusta ottelutapahtuman markkinointiin. Hyvä niin.

Toivottavasti markkinointitoimenpiteiden ansiosta yleisömäärä alkaa tänään nelosella. Negatiivista ajattelua ilmassa. Kirjoitetaan yltiöpositiivisesti sittenkin, että kuutosella. Noin, olen positiivinen ja voisin ottaa vähän Olvia, jos en olisi työpaikalla. Harrastaminen työajalla on sallittua, harrastaminen ja oluen juominen ei ole. Ja tämä on tarkistettu esimieheltä.

Illan ottelusta voisi kirjoittaa pitkän ennakon. En kirjoita. Tyydyn vain kertomaan faktan, että KalPa ei ole nykyisellä liigavisiitillään Tepsiä voittanut kertaakaan. Fakta pitää kutinsa myös tämän pelin jälkeen. Tai minä revin TPS-stringini.

Katsotaanpas illan kokoonpanoa, joka näyttää etäisen tutulta:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Morrison
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Halonen – Saarinen

Alanen – Makkonen – Kolu
Backman – 13. hyökkääjä TOLaine

Kuokkanen (Salak)

No niin, häviävää joukkuetta ei ole pahemmin muuteltu. Siksipä kokoonpano on etäisesti tuttu ts. kokoonpano on pelaavaa maalivahtia lukuun ottamatta täysin sama kuin tiistaina Lukkoa vastaan.

Tänään olisi nelosketjun vuoro onnistua, vaadin nelosen laitahyökkääjille edes yhtä tehopistettä! Vastus ei KalPaa heikommaksi muutu. Ykkösketjun ainakin pitää onnistua. Ja illan todellinen onnistuja on kolmosketju. Rautee syöttelee, Erkinjuntti pistää kiekkoa sisään, Aho pörrää taustalla. Sinisalokin tekee maalin. Tuleeko tuosta nyt Tepsille kolme tai neljä maalia? Pitäisi riittää voittoon.

Keksinpä huvikseni ohjeet illan otteluun:

- kokoonpanosta Morrison laivaterminaalin eteen venaamaan sopivaa laivaa Tukholmaan
- valmistautuminen huolella
- kuopiolaisia turpaan
- huolella
- bonuskohta: videotaulu toimii

Ensimmäisen ohjeen ehtii vielä toteuttamaan… ja vain kolmoskohdalla on merkitystä. KalPanhan pitäisi olla sellainen kesy ja kädestä syövä pisteautomaatti. Pitäisi olla. Pitäisi. Ja onkin, jos TPS:n asenne ja se orkeleen valmistautuminen on kohdillaan. Lähestymistavaksi otteluun pitää valita valoa ja ylpeyttä, kaikki mikä tekee kipeää on kaunista.

Hurmeen Markulla on tänään juhlaottelu. 600. SM-liigapeli. Onnittelut siitä! Juhlan kunniaksi Hurme voisi tehdä perinteikkään Starvin Marvin -maalin, kiekko ohjataan hallitusti maaliin persuksella.

Loppukaneetiksi laitan ottelun kertoimet kotimaiselta pelifirmalta:

1,55 - 4,40 - 3,75.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Niin huonoja oltiin pari erää

Sanoi Marko Kiprusoff illan ottelusta. Lukko teki maalin enemmän ensimmäisessä erässä ja se riitti voittoon. Ensimmäinen erä oli huono ja toinenkin oli kuulemma huono. Kiprun loput kommentit ottelusta:

- Paikat oli tulla tasoihin ja ohi [kolmannessa erässä].

Vaikutti lauantain ottelu henkisesti valmistautumista illan otteluun?

- Emmä tiedä. Melkoinen häiriötekijä. Melkoinen sirkus. Ei mitään tekemistä ammattijääkiekon kanssa.

Onko pelaaminen raskasta? [kun voittoja ei tule]

- Sinänsä on hauskaa [pelaaminen]. Ei ole sellaista rutiinia, että saataisiin voittoja.

Rutiinia tarvittaisiin, jotta pisteet joskus irtoaisivat vähemmälläkin väännöllä. Nyt vaan taistellaan ja hävitään silloinkin, kun olisi "ansaittu" voitto. Vaikka jääkiekossa ei voi "ansaita" voittoa, vain maalit ratkaisevat.

- Harvoin ollaan noin ylivoimaisia vieraissa kuin me tänään kaksi erää.

Sanoi Lukon valmentaja Mika Toivola ja näpäytti sitten toimittajaa hölmöstä kysymyksestä. Ihan oikein, mitäs ei kuuntele vastauksia. Yleistäen, toimittajien pitäisi kuunnella mitä haastateltavat vastaavat, jotta seuraavat kysymykset eivät mene turhan toiston puolelle.

Hannu Virran kommentit ottelusta (osittain tiivistettynä):

- Täytyy olla pettynyt. Paska 40 minuuttia. Luokaton TPS. Ei voi tulla tolla ilmeellä kotipeliin. Ensimmäisen kerran [valmistautumista ei ollut tai se meni noin vihkoon ja kaukalossa oli vaan parikymmentä yksilöä joukkueen sijaan]. Luokattomia virheitä. Ei ole joukkueen valmistautumista.

- Ehkä se on henkisellä puolella [minne viime viikon hyvät valmistautumiset hävisivät parissa päivässä].

- Lukko teki kotiläksynsä paremmin ja ansaitsi voittonsa.

Ja lopuksi Hantta puhui, että joukkue ei ole ollut kunnolla kasassa, kun pelaajia tulee ja menee. Tänäänkin oli uusi mies kaukalossa. Joukkueen pitäisi olla kasassa jo syksyllä ja korkeintaan yksi pelaaja saisi tulla/mennä/liikehtiä.

No shit. Ihanks totta. Nyt sanotaan ääneen, ettei tässä pelaajaliikenteessä ole mitään mieltä. Ei tietenkään ole. Kaikkihan sen tietävät, ettei jatkuvasti voi vaihtaa pelaajia. TPS ei ole mitään muuta tehnytkään tänä syksynä kuin kokeillut pelimiehiä ja palkannut veropakolaisia. Koeta siinä sitten rakentaa joukkuepeliä, kun ulkomaanmiehillä on etusija muihin pelaajin nähden. Ihan sama mitä reivoset, ramstedtit ynnä muut esittää harjoituksissa, niin hrdinat, johanssonit, morrisonit ynnä muut pelaavat. Väkisinkin syö pelaajan motivaatiota, kun tietää oman asemansa mahdottomuuden.

Ehkä joku nyt Tepsissä tajuaa, että pelaajaliikenteen pitää loppua. Joukkueen pitää olla valmis viimeistään elokuussa. Piste. Ihan sama mikä tavoite on, paitsi jos ei pudotuspeleihin halua, silloin voi pelailla vaikka pelkillä ikämiehillä ja junnuilla. Jatkuvasti muuttuva joukkue ei ole joukkue, vaan joukko yksilöitä, jotka tekevät yhteistä hommaa vähän sinnepäin.

Viime kauden opetus oli, ettei lisää tuhlaamalla talous parane. Tämän kauden opetus on, ettei voi sekä syödä kakkua että säästää sitä. Tarkoitan, että odotellessa 6 kuukauden vähäveromiehiä pyöritellään erinäisiä koeaikamiehiä sekä Ruotsiin meneviä vähäveromiehiä. Ja sitten palkataan pari suomalaista liigajyrää, kun miehiä ei ole tarpeeksi. Ei ja ei. Vaan joukkue kasaan ajoissa (harjoituskauden alkuun) ja maksimissaan yksi 6 kuukauden vähäveromies voidaan palkata ja hänenkin pitää olla ihan törkeän hyvä pelaaja.

Niin, että ei ole kiva olla oikeassa Morrisonin hyödyllisyyden suhteen. Morrisonin pelaamisesta ei ollut tänään mitään hyötyä ja varmaan torstaina pelaa taas sekä vie Ramstedtin tai jonkun muun pelipaikan. Torstai-illan jälkeen ei miestä Turkuhallissa enää nähdä. Olipas hyödyllinen hankinta.

Tepsin surkean esityksen kruunaa videokoosteen tunarointi. Tänään ei maaleja nettiin ilmesty, eikä ole tietoa ilmestyykö koskaan. Ei varmaan. Ei tietenkään ole Tepsin vika, että Turkuhallin laitteet olivat kotijoukkueen esityksen tasolla. Tai laitteiden käyttäjät.

Hassu juttu, mutta Hantta sanoi kauden alussa, että joukkueen tavoite päätetään sitten, kun joukkue on valmis. Tällä vauhdilla joukkue ei ole valmis tämän vuoden puolella ja sitten ei tarvitse enää päättää tavoitetta. Pudotuspelipaikka on silloin jo mennyt ja sarjapaikkaa ei pelaamalla voi menettää. Eläköön suljettu SM-liiga!

Lukkoa haastamaan

TPS aloittaa tänään kolmen kotiottelun putken ottelulla Lukkoa vastaan. Markkinoinnin kannalta on menossa haasteellinen kotiotteluiden putki, ja kysymys jälleen kerran kuuluu miten voidaan tällaisia aikataulutuksia tehdä? Kolme kotiottelua peräkkäin on onneksi vaan lämmittelyä, koska ensi kuussa on neljän kotiottelun putki. Hitto, kännissä tekevät otteluohjelmia. Miksi ei voida mennä vuorotahtia koti-vieras-koti-vieras? Turkuhallissa ei ole ainakaan tapahtumia ruuhkaksi asti. Ilman Tepsiä hallista voisi oikeasti tehdä viljasiilon.

Lauantaina Porissa Tepsin toiminta meni täysin reisille ja valui nilkkoihin asti, kun eräästä kilahduksesta saatua viiden minuutin ylivoimaa ei hyödynnetty mitenkään. Jos ko. ylivoimalla olisi tehty edes yksi maali. Mutta ei. Ja sitten nuori joukkue sai valmentajaa myöten kunnon selkäsaunan kolmannessa erässä.

Lauantaina minulla meni muumimuki täysin nurin, kun kuuntelin Auran Aaltojen selostusta ottelusta. Kolmannessa erässä odotin koko ajan, että valmennus tekee jotain tilanteen rauhoittamiseksi. Tuli tunne, että TPS on junatunnelissa ajamassa mopolla ja juna on tulossa. Juna ajaa päälle ennen kuin tunneli on loppu. Tunnetta vahvisti huomattavasti AA:n selostajan myönnytys, että Ässät vyöryy ja vyöryy päälle. Siinä vaiheessa, kun paikallisradion värilaseihin ja –housuihin pukeutunut selostaja myöntää oman joukkueen olevan jäänraossa, niin aina muodostuu jääkylmä rinki persuksen alle. Jotain tarttis tehdä, peukalo pois pyllystä ja vaikka omaan suuhun. Muuten tää ei pääty hyvin. Eikä päättynyt.

Joukkue on varmaan lauantain katastrofimaiset hetket (viimeiset 25 minuuttia) käsitellyt ja tänään on piipussa taas kunnon latinki? Parempi olisi, että oppirahoista olisi vähän kasvanut korkoa. Passiivisella vastarinnalla ei kiekkokaukalossa pärjää, vaan jotain pitää tehdä, kun sulkijalihas alkaa väristä.

En tarkoita, että TPS tarvitsisi hampaatonta pugilistia, vaan tilannekovuutta ja –fiksuutta. Sekä ennen kaikkea valmennuksen ohjausta miten eri tilanteissa esim. jyrän alla pelataan. Valmennuksen pitää toimia. Ihan sama miten, keinoja varmasti on monia, mutta jotain pitää tehdä tilanteen sitä vaatiessa. Toki ymmärrän, että nuoren joukkueen kanssa syntyy "tavallista" enemmän tilanteita, jossa oma tekeminen lähtee hanskasta, mutta sitä en ymmärrä, ettei valmennus tee mitään. Aikalisäkin on keksitty. Ja onhan siellä kokeneita pelaajia, joiden pitäisi näyttää esimerkkiä eikä koomailla. Vai mitä Kiprusoff? No, eihän lauantain peliä voi yhden miehen niskaan kaataa, kaikki siellä valmennusta myöten menivät kyykkyyn ja pysyivät kyykyssä loppusummeriin asti. Ja kokemuksesta on opittu. Onhan.

Raumalaisia lähdetään kaatamaan seuraavalla kokoonpanolla:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Morrison
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Halonen – Saarinen

Alanen – Makkonen – Kolu
Backman – 13. hyökkääjä TOLaine

Salak (Kuokkanen)

Justin Morrison pelaa ensimmäisen SM-liigapelinsä tänään. Pelaakin hyvin! Ramstedt putosi Morrisonin tieltä kakkosketjusta katsomoon asti. Kakkosketjulla on hyvät saumat yllättää tänään, ei pitäisi jäädä kiinni fyysisestä puolesta ja kiekkollista taitoakin on jonkin verran. Ykkösketju jatkaa samassa koostumuksessa kuin Porissa ja samoin kolmosketju. Onneksi Erkinjuntti on pelikunnossa eikä erään pelaajan viikateisku aiheuttanut sairaslomaa. Vaikka TPS:n otteluraportin mukaan Erkinjuntin käsi lyötiin rikki.

Makkonen jatkaa nelosketjun keskellä kiikarimiesten pelinrakentajana. Kolulla on jo muikeat 10 miinusmaalia. Kärkipaikan sillä saa Tepsissä. Koko liigan tehopörssissä on sijoitus 373/376. Jotain tarttis tehdä, kun omissa soi jatkuvasti Kolun ollessa kentällä. Sweattilla ja Aholla on enemmän miinusmaaleja kuin Kolulla, mutta pygmien teholukemaa parantaa plusmaalien määrä. Plusmaalejahan ei Kolulla tai sen puoleen Alasellakaan ole yhtään.

Lee Sweatt on muuten TPS:n paras maalintekijä. Ja Kiprusoff jakaa syöttöpisteiden kärkisijan yhdessä Teemu Laineen kanssa. Ei olisi tarvetta ykköskeskushyökkääjälle? Joka tekisi peliä ja ruokkisi laitahyökkääjiä.

David Lundbohm voi olla vahvistus, ainakin tilastot ovat positiiviset. Kolmessa ottelussa Lundbohm on tehnyt kolme pistettä. Miinusmaaleja ei ole ollenkaan ja plusmaaleja on neljä eikä yhtään jäähyä. Pelimies sittenkin?

Lukko on tänään tietenkin suosikki, jos vedonlyöntikertoimia katsotaan. Lukko on itse asiassa suosikki joka kulmasta katsottaessa, jopa näillä laseilla. Joten TPS on altavastaaja ja yrittää luistella isot lukkomiehet takalukkoon. Todennäköisesti TPS myös onnistuu hyvällä liikkeellään aiheuttamaan hämminkiä. Hämminki pitää vaan käyttää hyödyksi ts. maalipaikoista tehdä maalit. Eikä jäädä ihmettelemään kuulaan syysillan tunnelmaa. Allu kyllä antaa mahdollisuuden täyteen pistepottiin.

Siitähän ei tule yhtään mitään, jos joukkue vielä märehtii viikonlopun tapahtumia. Viikonloppu meni ja housuista on lapioitu ylimääräiset pois ja Lukko saa nekkuun. Tästä lähdetään ja ottelun jälkeen ihmetellään taas jotain. Toivottavasti kolmea pistettä eikä johtoaseman hukkaamista.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Morrison on kuntoutunut

Verokikkailija Justin Morrison on toipunut pelikuntoon. Elokuussa Morrison ehti pelata puolitoista erää ennen loukkaantumistaan. Nyt mies nykäisee kaksi ottelua Tepsin paidassa. Sellainen conditioning stint ennen Göteborgiin siirtymistä.

Morrisonin loukkaantuminen oli tietenkin epäonnea niin pelaajan kuin seuran kannalta. Mutta aika heikolla hapella mennään, kun verokikkailija saa nyt hakea pelituntumaa kahden ottelun ajan. Teemu Ramstedt on varmaan iloinen saadessaan seurata kaksi ottelua penkiltä käsin. Penkin sijainnista ei ole vielä tietoa, voi sijaita vaihtoaitiossa tai katsomossa. On nimittäin kova kisa kumpi, Ramstedt vai Tommi Laine, saa istua viltissä pelivermeet päällä. Toinen (häviäjä?) pääsee katsomoon syömään popparia.

Minä antaisin Morrisonin luistella vain harjoituksissa, kunnes häipyy maasta. En usko, että miehen pelaaminen on hyväksi Tepsille. Sotkee vaan joukkuetta, antaisivat nuorten pelata. Halvemmaksi tulisi peluuttaa nuoria ja siitä voi saada jopa jotain takaisin tulevaisuudessa. Kasvaisivat korkoa.

Paitsi, jos Morrison tekee kunnon tehot ja lähes yksin ratkaisee ottelut. 6 sarjapistettä seuraavasta kahdesta ottelusta ja Morrisonille tehot 2+2. Silloin käännän takkini, ainakin osittain. Epäilen, ettei tarvitse rotsiin koskea...

(heikot kirjoittajat käyttävät kolme pistettä usein, se on helppo ratkaisu ilmaisun jäädessä putkeen kiinni)

lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Perseilyä Porissa

Eihän tämä ole todellista.

- Ensimmäisen erä 0-3. Suunnitelman mukaisesti, homma hanskassa.
- Toinen erä 0-0. Ok, homma vähän lipsuu.
- Kolmas erä 4-0. Kaikki päin helvettiä.

Mitä tapahtui?

Perseilyä, perseilyä. Aaarghhh. Mä lähden lenkille, etten lyö päätäni viidettä kertaa kiviseinään. Lenkki tekee vitutukselle hyvää, munaravia vedän vaikka jalka menisi alta (ja niinhän se menee, jos ei tässä kohta järki ala päätä pakottamaan). Lenkin jälkeen katson lopputuloksen uudestaan. Jos on silloinkin 4-3, niin alkoholin ihmeellinen maailma kutsuu. Hyvää joulua.

Kiviä taskuun

TPS pystyttää tänään maan kovimman jääshow’n Poriin. Kotijoukkue sai eilen naapurikaupungissa käkättimeen ja tänään pitäisi uudestaan tulla nekkuun. TPS voitti helposti kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ässät. Tänään on uusinnan paikka. TPS:n voiton pitäisi olla selvä kuin pläkki. Minusta.

Urheilulehden Seppänen pitää Ässiä vitsinä, jolta ei voi odottaa yhtään mitään. Aika rajua. Veikkaus nimittäin on sitä mieltä, että Ässien voitto on todennäköisempi kuin Tepsin. Kertoimet menevät näin: 2,10 – 4,00 – 2,40. TPS:n kannalta alle kolmen kerroin tarkoittaa jo aika hyviä saumoja voittoon. Päälle kolmosen kertoimella todennäköisyyslaskenta pitää liian hyvin paikkansa.

Lähtötilanne tilastojen valossa:

12. 13ott – 16p – 28 tehtyä maalia – 38 päästettyä maalia
13. 14ott – 12p – 25 tehtyä maalia – 51 päästettyä maalia

TPS:n rivi ylempänä. Kyllähän tuosta voi sellaisen johtopäätöksen tehdä, että Ässät on pakko voittaa. Samoista sijoista taistellaan ja tänään pitää piste-eroa kasvattaa kolmella pisteellä. Ässät on kriisissä, silloin pitää olla armoton ja potkia maassa makaavaa kolmen pisteen arvoisesti. Mieluiten munille ts. kunnon selkäsauna.

TPS show’ssa esiintyvät tänään:

TELaine – Lundbohm – Suominen
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Hurme – Ramstedt
Järvinen – Sweatt

Erkinjuntti – Rautee – Aho
Halonen – Saarinen

Alanen – Makkonen – Kolu
Backman – 13. hyökkääjä TOLaine

Kuokkanen (Salak)

Ykkösketju on hyvä. En minä muuta osaa sanoa. Joukkueen parhaat pistemiehet ja kauden ”yhdeksästoista” ulkomaankaveri. Meinasin kirjoittaa –pelle, mutta piste per peli tahdin jatkuessa on Lundbohm aika kaukana pellestä.

Oikeasti huomioitavaa kokoonpanosta on Ramstedt kakkosketjussa, Rautee-Aho pari ja Makkosen paikka nelosen keskellä.

Aho on käynyt ylemmissä ketjuissa kokeilemassa ja päin persettä on mennyt. Voimakas ilmaisu johtuu ihan kombinaatiosta jääaika, tehopisteet ja teholukema. Paljon jääaikaa, vähän pisteitä ja paljon miinuksia. Hyökkääjistä jaettu kärkisija miinusmaaleissa. Kolun kanssa jakaa kärkipaikan. Minusta Aho ei vaan sovi hyökkääviin ketjuihin. Mies on rikkova pelaaja, energiapelaaja, puolustava hyökkääjä. Ja pelaa hyvin Rauteen kanssa. Joten parempi laittaa kiekollisesti taitavampia kavereita ylempiin ketjuihin. Kuten tänään Ramstedt.

Ramstedt saa näyttöpaikan tänään, jääaikaa pitäisi tulla kerrankin yli viisi minuuttia ja rooli on hyökkäävä. Ramstedtin pelipaikka ei tosin mikään unelma ole. Keskellä on Hurme, joka aloitti pirteästi ja nyt on lähinnä vanha ja väsynyt. Anteeksi vaan. En tiedä paljonko TPS maksaa 35-vuotiaalle Hurmeelle. Epäilen vain että samalla rahalla olisi saanut parempaakin – toisaalta keskushyökkääjätilanne oli Hurmeen hankinnan aikoihin hankala niin laadullisesti kuin määrällisesti. Nyt on määrällisesti tarpeeksi senttereitä, laadussa vaan on edelleen valittamista. Onneksi Hurmeen toisella puolella on Tomas Sinisalo. Sinisalo on leija mikä leija mainettansa romuttamassa hyvää vauhtia. Ainakin kaukalotapahtumien perusteella. Kaukalon ulkopuolisesta toiminnasta ei ole minulla mitään tietoa, enkä niistä niin välitäkään.

Makkonen johti vuosi sitten harjoitusotteluissa ykkösketjua. Valui syksyn aikana nelosketjuun. Valmentaja vaihtui. Makkonen johti alkukauden ykkösketjua. Ja on tänään taas nelosketjussa. Mikä mättää, kun kehitystä ei tapahdu?

Makkoselle aika kauhea rangaistus joutua Alasen ja Kolun väliin. Kiikaritehot ja miinusmaaleja. Ei yhtään plusmaalia ole kaksikolla. Kaikilla muilla kenttäpelaajilla on (stuntman/vitsi Hrdinaa ei lasketa). Ehkä Makkosen pelinrakentelun tuloksena kiikaritehot ovat historiaa tämän päivän jälkeen. Alasen nyt kuitenkin pitäisi välillä pystyä maalintekoon. Kolun kohdalla ei olisi mikään ihme, vaikkei kuparinen tänä vuonna rikkoutuisi. Keväällä varmaan pari maalia saa aikaiseksi. Nekin todennäköisesti samassa ottelussa ja sitten voi seuraavat kaudet haikailla samanlaisen suonenvedon perään. Potentiaalia näet olisi, kun kerran ja jos ja sillai.

Tänään on hyvä paikka laittaa lisää kiviä kaukalopallomies Härkälän taskuihin. Mies on uppoamassa Ässien päävalmentajan tehtävästä, enää on nenä vedenpinnan yläpuolella. Ässät varmaan hakee fyysistä yliotetta Tepsistä ja sitä kautta voiton avaimia. Kotijoukkue yrittää luistella ja taklata Tepsiä nurin. Kumpikaan ei onnistu, TPS kaatuu yliyrittämiseen/taitovajeeseen, jos kaatuu. Toki joku Nickerson voi yrittää irvistelemällä pelotella nuoria poikia, saattaapi vielä vähän käsillä edesauttaa sanoman lähettämistä. Ja yleisö innostuu ja vaatii edes ylilyöntejä, jos ei maaleja synny.

TPS:ltä ei vaan löydy (yli)lyöntiosaston miehiä. Paitsi minä uhraisin Kolun. Kolu voisi noutaa Nickersonin, jos kotijoukkue alkaa väärille raiteille mennä. Olisi Kolusta jotain hyötyä, heh. Oikeasti TPS ei tasan tarkkaan (yli)lyöntikilpailuun lähde. TPS:n pitää vaan pelata aktiivisesti ja muistaa laittaa kansitakki kiinni ennen peliä. Samalla tavalla pelata kuin Jyväskylässä. Kyllä se siitä lähtee ja pisteet kotiin.

Alkoholin ihmeellinen maailma saattaa kutsua minua, jos tänään peli menee piipertämiseksi ja kotijoukkue voittaa. Ei vaiskaan, aperitiivisessa kunnossa korkeintaan olen. Ja yritän porautua Kentin uuden levyn sisään. Vähän olen huuli pyöreänä ko. levyn edessä.

Viiltävän analyysin päätän tuomarin manaamiseen. Tom Laaksonen on tänään päätuomarina. Laaksonen on heikko tuomari. Tässä kohtaa voisi siteerata Hannu Jortikkaa, mutta antaa olla. Toivottavasti Tom Of Laaksonen viheltää hyvin ja homma pysyy hallussa (fat chance).

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Ensimmäinen kotitappio

Päivät ovat kuluneet töitä tehden, olen opetellut uusia hommia ja ei silloin jouda blogia päivittämään. Tai joutaisi, mutta firman rahavirta saattaisi kääntyä väärään suuntaan, jos liikaa omia juttuja työn ohessa kikkailee. Sen verran vaatii tarkkuutta ja ajattelua nörttihommien opettelu. Kehityksen jatkuessa nykyiseen suuntaan voin kohta kutsua itseäni seminörtiksi ja käyn sitten ostamassa kaksi tuumaa liian lyhyet housut. Valkoisia tennissukkia en osta, joku roti pitää olla.





TPS voitti eilen JYPin Jyväskylässä 2-4 ja aiheutti näin isännille kauden ensimmäisen kotitappion. Mehevää menoa Tepsiltä. Kuka olisi ennen kauden alkua uskonut, että TPS on ensimmäinen vierasjoukkue, joka voittaa Jyväskylässä? Sen parhaimman Jarkko Immosen hankinnan jälkeen tuskin kukaan, paitsi minä. Minähän tiesin voiton tulevan etukäteen, kun edellisessä postauksessa kutsuin vanhasta muistista JYPiä pisteautomaatiksi.

Vedetään viiruilla pika-analyysi. Pohjautuu tektsti-tv:n sivuihin 221, 241 ja 403.

- Tuomas Suomisen lauantaina tapahtunut vilttikomennus tuotti tulosta, mies teki kaksi maalia Jyväskylässä.

- Kuokkanen torjui 50 kertaa. 27 kertaa kolmannessa erässä. En tiedä onko tilastovirhe, mutta hirveä torjuntamäärä viimeisessä erässä. IS tähtiraadin mielestä Kuokkanen ei yhtään tähteä ansainnut. Makuasioita toki, mutta kun torjunnat menevät 28-50 ja maalit 2-4 niin kai siellä vierailijoiden maalivahti on aika ratkaisevassa roolissa ollut.

- Lapin Lemieux lämpenee liigavauhtiin, kauden neljäs maali eilen

- TPS otti liikaa jäähyjä (6 kpl, JYP 3 kpl)

- TPS pelasi fiksun vieraspelin, vaikka lopussa meni tiukaksi

- Yritystä riitti loppuun asti ja vihdoinkin tuli täyspotti palkinnoksi yrittämisestä

- Kolme pisteen voitto maistuu hyvälle

- Kolme pistettä vieraskaukalosta maistuu erittäin hyvälle

- Voitto JYPistä oli kauden toinen vieraissa

- Näin se homma meni. Kiprusoff on kuningas.

- Aktiivinen pelitapa toimi, kun maalinteko toimi (mikä vahvistaa mutuani siitä, että TPS olisi kympin sakissa, jos ykköskeskushyökkääjä & maalitykki saataisiin. Lundbohm on ehkä puolikas vastaus ongelmaan, ehkä.)

On se hienoa, kun valmentaja ottelun jälkeen sanoo näin:

- Me valmistauduttiin tähän otteluun todella huolellisesti. Kävimme etukäteen JYPin pelaamista läpi ja lähdimme pelaamaan nöyrää taistelukiekkoa. Me ei voida tulla yhteenkään otteluun takki auki, eikä tehty sitä tänäänkään. Kalle Kaskinen.

Vastaavanlaista huolellista valmistautumista odotan lauantain peliinkin. Nykykunnossa oleva Ässät kaatuu eilisellä pelillä satavarmasti.




Olen huomannut, että on olemassa henkilöitä, jotka kutsuvat itseään jääkiekkoanalyytikoiksi. Minäkin haluan kutsua itseäni joksikin. Pelkkä blogijannu ei viehätä ja en hyvällä tahdollakaan pysty kutsumaan itseäni jääkiekkoanalyytikoksi, joten keksi paremman termin: jääkiekkodyslektikko. Siinä yhdistyy sopivasti värilasit, puusilmäisyys ja tajunnanvirran katkokset sekä yleiset tulkintaomituisuudet.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Juhlaottelu ja Juuso

TPS:n 85-vuotisjuhlaottelun voidaan jakaa viiteen näytökseen: Wahlstenin numeronjäädytys, erät ja jatkoaika. Muutamia ajatuksia ja havaintoja näytöksistä.

Juuson numeronjäädytys

Seremonia oli puolivaloilla tehty. Hermostuneen oloinen Aki Berg luovutti numerolla kahdeksan varustetun retropaidan Juusolle. Sanoi jotain. Sitten katseltiin vanhoja filminpätkiä ja katossa roikkuvaa paitaa. Kiitos hei, juhlakalu sivuun ja pelaajat jäälle. Siis mitä?

Ihmettelin siinä yksin seisoessani missä on TPS:n onnittelupuhe ja missä on Juuson kiitospuhe. Toimitusjohtaja Sutela kuitenkin seisoi jäällä joukon jatkona, olisi sanonut jotain, vaikka vain 160 merkin verran. Tai kertonut lyhyen anekdootin Juusosta. Ja antanut Juuson lausua kiitokset muistamisesta. Mutta ei. Orkele mitä meininkiä.

Niin, seisoin lähes yksinäni katsomossa seremonian aikana. Jossain vaiheessa älysin vilkuilla ympärille ja huomasin, ettei standing ovation olekaan päällä. Paitsi takanani pari ihmistä seisoi, lähinnä kai siksi, etteivät muuten olisi nähneet mitään.

Tuli vähän valju fiilis seremoniasta. Ei numeronjäädytystä kovin usein Tepsin matseissa ole nähty. Muutenkin yleisöä oli vähän paikalla. Säälitti Juuson puolesta, yritin voimakkaalla taputuksella luoda tunnelmaa. Vaikutin ehkä seonneelta. Mikä ei ole kovin kaukana totuudesta.

Ensimmäinen erä

Ottelu alkoi niin tutusti, että meinasin tukehtua. HIFK teki maalin viiden minuutin pelin jälkeen. Ennen maalia ehdin ajatella, että miksi kotijoukkueen nelosketju pelaa vastustajan ykkösketjua vastaan? Viimeinen vaihto-oikeus on kotijoukkueella. TPS:n nelosketju oli muodossa Erkinjuntti – Alanen – Kolu. Ei siis keskushyökkääjää ollenkaan ja suurimmat miinusmiehet (Alanen, Kolu) paikalla. Maalihan siitä tuli. Lennart Petrell ohjasi, Kuokkanen torjui, Petrell laittoi oman riparinsa sisään. Joonas Järvinen katseli vierestä.

Ensimmäisestä ylivoimasta ei raportoitavaa, paitsi heti perään onnistuttiin pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla jäähyn arvoisesti. Ja heti perään Max Kolu sai kaksi minuuttia korkeasta mailasta.

Erätauolla ihmettelin IFK:n vaisuutta. Ei taklauksia, ei hämmentämistä, ei mitään. Joukkueen tunnisti vain pelipaidoista. En yhtään ihmettele joukkueen sarjasijoitusta, silkkaa peruuttelua johtoasemassa. Viisikkopeli oli yhtä hukassa kuin Tepsinkin.

TPS taas tuntui jotenkin liikkuvan hitaasti. Tuomas Suomisen tilalla pelasi välillä Antti Reivonen. Muuten mentiin ilmoitetun kokoonpanon mukaisesti. Reivonen vaikutti pirteältä, varmaan on pojalla tuoreet jalat, kun ei ole aktiivista pelitapaa vielä monessa matsissa ollut toteuttamassa. Reivosesta voi tullakin jotain, minun silmiin näytti paremmalta kuin esim. Teemu Ramstedt.

TPS pelasi Juuson retropaidoissa ensimmäisen erän. Valkoisissa paidoissa vain alkuperäinen logo. Näyttivät hienoilta. Asun pilasi vain normaalit pelihousut mainoksineen.

Toinen erä

TPS tuli toiseen erään normaaleissa paidoissa. Blääh. Toivoin toisen erän alkavan paremmin kuin ensimmäisen. Makkonen lähti jäähylle reilun minuutin pelaamisen jälkeen. Menipä hyvin. Itse asiassa meni, ei vastustaja maalia tehnyt. Toinen erä vaikutti hyvin samanlaiselta kuin ensimmäinen. Molemmat joukkueet sähläävät, syöttöketjuissa harvemmin päästiin yli kahden syötön.

Kunnes Tomas Sinisalo teki maalin. David Lundbohm sai pienellä tuurilla kiekon pidettyä hallussa ja syötettyä Mikko Rauteelle. Lundbohm hakkasi mailalla, ”syötä takas”. Raku ei syöttänyt takaisin. Laittoi namupassin maalilla päivystäneelle Sinisalolle. Sinisalo pisti tyhjiin. IFK:n pakit kaivelivat nenää jossain muualla. Jos ei Sinisalo olisi päivystänyt olisi maalin ehkä tehnyt Kiprusoff. Kipru nousi nätisti siniviivalta ja näki maalinsynnyn aitiopaikalta.

Erän lopussa Rautee sai vähän kyseenalaisen estämisjäähyn. Rautee protestoi jäähyä, mutta meni kiltisti istumaan. Minä en tilannetta nähnyt, joten luotan pelaajan reaktioon. Siis selvästi väärin tuomittu, heh. Alivoima hoiti hommansa erän loppuun asti.

Laitoin tekstiviestin tilanteesta: "Kaikki vielä mahdollista, kolmannen alku on pelattava erittäin huolellisesti."

Kolmas erä

Rauteen jäähyn 11 viimeistä sekuntia tapettiin. Hyvä. Rautee häviää puolustuspään aloituksen, kiekko siniviivalle, laukaus ja kiekko on maalissa. Pelikellossa 41.31. No terve. Olipas huolellinen aloitus.

TPS:n onneksi IFK ei edes yrittänyt lyödä viimeistä naulaa arkkuun, vaan peruutteli ja tappoi aikaa. Eikä edes tappanut, vaan oli passiivinen. Siis oikein tarjoamalla tarjosi tasoitusta Tepsille. Viimeiset kymmenen minuuttia TPS pisti höyryä pyttyyn ja sai kun saikin tasoituksen aikaan. Käsittämätöntä. Ja tuntui niin hyvältä.

Rauteen ketju (Erkinjuntti siirretty Ramstedtin tilalle) sai pyörityksen päälle ja pääsi ihan vapaasti parikin kertaa Jan Lundellin vartioiman maalin eteen kiekon kanssa. Lopuksi Raku pelasi paikan Erkinjuntille ja siellä lepäsi. Hunajata, hunajata vaan vierailijoille.

Jatkoaika

TPS lähti pelaamaan jatkoaikaa rohkeasti. Jotenkin tuntui, että neljällä neljää vastaan pelaaminen sopi Tepsille oikein hyvin. IFK vaan otti vastaan kaiken ja otti sitten jäähyn. Lee Sweatt teki ylivoimalla voittomaalin, kun maalintekopaikka riparista syntyi. Tuntuipas hyvältä katsella juhlivia pelaajia. Voitto maistuu aina hyvältä.

Viivoja ja muuta

TPS esitteli SM-liigan virallisen pygmialivoiman. Alivoimanelikossa (Rautee, Aho, Sweatt ja Backman) kaikki alle 180 senttiä pitkiä. Mahtava ulottuvuus ja maalin edessä jaetaan lähinnä nipistyksiä. Nauratti, kun näin em. nelikon luistelevan alivoimaa pelaamaan. Ei voi olla totta. Hyvin kuitenkin pelasivat, ei vastustaja ylivoimamaalia tehnyt.

Sinisalolta putosi iso taakka harteilta, kun sai avausmaalin tehtyä. Oudolla tavalla Sinisalosta on tullut jonkin sortin suosikkipelaajani. Taistelee ja laittaa kroppaa likoon eikä aina lennä kuin märkä rätti. Minä tykkään. Sinisalolta nähdään vielä paljon maaleja, ketsuppipullo on auki.

Kroppaa laittaa myös Max Kolu likoon, mutta se ei riitä. Eilen vähiten jääaikaa kotijoukkueen pelaajista. Tuskin on Kolu tyytyväinen alle viiden minuutin jääaikaan. Kolun ongelma on puukädet ja pelikäsitys. Parasta Kolussa eilen oli Petrellin kanssa mussuttaminen, Kolu osaa taklata ja pitää jollain tavalla puolensa tönimis- ja halaamiskohtauksissa. Kolu siis tönäisi Petrelliä oman maalin edustalla ja vihellyksen jälkeen vaihtoivat verbaalisesti kuulumisia. Sen verran hyvin meni terveiset vaihtoaitioon luistellessa perille, että Petrell halusi tulla lähemmäksi kuuntelemaan. Linjamiehet ohjasivat pelaajat omiin vaihtoaitioihin.

Erkinjuntti lentää kuin märkä rätti aina välillä. Ja on tekemässä läpimurtoa. Nytkin vastuu vain kasvoi mitä pidemmälle ottelu eteni. Nousi ottelun aikana nelosketjusta kädellisten rinnalle ja osoitti olevansa vastuunkantaja. On se mukava katsella kiekollista taitoa, Erkinjuntti uskaltaa ja osaa tehdä kiekon kanssa asioita, joista muut vain haaveilevat. Pidän miehestä, vaikka oikeasti pidän kyllä naisista.

Tuomas Suomisella on ongelma. Ongelman nimi ei ole olkapää. En tiedä mistä kenkä puristaa, mutta eilen Suominen oli välillä viltissä. Reivonen tuli jo ensimmäisessä erässä Suomisen tilalle. Jakoivat ykkösketjun laitahyökkääjän hommat melkein tasan. Luulin ottelun aikana, että kyse on vain fysiikasta. Ottelun jälkeen kuulin radiosta, kuinka Kaskinen oli sanonut, ettei pelkästään olkapäästä ole kiinni Suomisen penkillä istuminen. Olisi kiva tietää mikä risoo miestä?

Sinänsä ihan sama, koska valmentaja valmentaa ja pelaaja pelaa. Jos ei pelaaja ”tottele” valmentajaa, niin ei tarvitse pelata. Toisaalta ei Tepsillä olisi varaa istuttaa penkillä yhtä valopilkuistaan. Toisaalta yksikään pelaaja ei ole suurempi kuin joukkue. Eli lusikka kauniiseen käteen ja takaisin ruotuun. Vaikka pelitapa olisi kuinka aktiivinen ja vauhdissa kiekko ei pysyisi mukana.

Kahden viikon koeajalla oleva Lundbohm sai syöttöpisteen debyytissään. Vaikea sanoa onko kysymyksessä pelimies vai lipunmyyjä. Kohtalaisen hyvin esiintyi siihen nähden, että tuli vasta eilen Turkuun. Uusi maa, uusi liiga, uusi joukkue, uusi pelitapa ja yksien harjoitusten jälkeen askiin. Laidassa pelasi, joten taitaa pitää paikkansa, ettei keskushyökkääjä sittenkään ole. Ja juuri keskushyökkääjää TPS tarvitsisi. Laitahyökkääjiä riittää kyllä. Eilenkin jopa keskushyökkääjäksi asti (Alanen).

Juha Kuokkanen oli maalissa ok. Yhden kerran heilautti nätisti hanskaa ja otti Guollan laukauksen kiinni. Kaksi kertaa kiekko meni längistä läpi ja onneksi maalin ohi. Loput torjunnat peruskauraa. Maaleille Kuokkanen ei mahtanut mitään.

Ensimmäisessä maalissa yksi liigan parhaimpia hyökkääjiä tasan metrin etäisyydeltä iski oman riparinsa sisään ja toisessa Kuokkanen ei nähnyt yhtään mitään maskin takaa. En sano kuka TPS:n puolustaja oli maskia tekemässä. Backman näki muuten tosi läheltä kuinka IFK:n toinen maali syntyi.

Kuokkanen yrittää aina laittaa kiekkoa takaisin peliin. Tämä on hyvä asia, niin pitääkin. Paitsi, kun vastustajan myllytyksen jälkeen laittaa kiekon takaisin peliin. Niin samat lirissä olleet kenttäpelaajat sössivät kiekon takaisin vastustajalle. Ja myllytys jatkuu. Kaipaisin hieman enemmän pelinlukua Kuokkaseltakin. Ei aina kannata yrittää välttää pelikatkoa, joskus on ihan hyvä vaihtaa pelaajia ja ottaa oman pään aloitus.

Kiprusoff oli ihanan rauhallinen. Kiire ei tullut kertaakaan ja nytkin oli jäällä TPS:n kahden ensimmäisen maalin aikana. TPS:n ykköspakki oli ja on kuitenkin Lee Sweatt. HIFK:ta vastaan pelasi ylivoimaisesti eniten puolustajista (25:06). Kaikki loput jäivät alle 20 minuutin. Ja pikkumiehen riemu jatkoaikamaalin jälkeen oli jotain niin hienoa, etten osannut kuin käsiä taputtaa ja mölyä päästää suustani. Sweatt hyppi kuin pikkupoika tuulettaessaan, niissä hypyissä toivottavasti putosi joukkueen tappioputki pois kaikkien pelaajien harteilta.

Muutama ranskis, etumerkki kertoo mitä haetaan:

- IFK oli surkea, vain Länki-Lundell oli oma epävarma itsensä
- Numeronjäädytysseremonia ja yleisömäärä olivat suuri pettymys
- Tuomas Suomisen vilttikomennus

+ Sinisalon eka maali
+ Takaa rinnalle ja ohi
+ Voitto

Ottelun jälkeen oli hyvä fiilis. Voitto-ottelusta on aina mukava lähteä kotiin, vaikka itse peli olisi ollut kuinka laimeaa ja tukkoista.

Juhlaottelu oli valitettavasti varsin laimea, vastustaja ei ollut lähelläkään totuttua. Tepsillä painoi edelliset jatkoaikaottelut jaloissa ja silloin on vaikea pitää vauhtia yllä. HIFK oli sekaisin alusta loppuun ja hukkasi kaksi kertaa johtonsa. TPS yritti loppuun asti ja sai palkinnon. Loistavaa, nyt vaan lepoa ja keskiviikkona vanhan pisteautomaatin luo.

Maalit TPS-HIFK 3-2 ja.

lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Juuso ja Juhlaottelu

Tänään on TPS:n 85-vuotisjuhlaottelu ja Juuson paidan jäädytys. Karhuherra kertoo meille moukille miksi Juuson paita jäädytetään. Minä taputan seisaaltaan. Hattua en päästä ota, koska en sisätiloissa hattua pidä. Vain moukat pitävät sisällä ja syödessä hattua.

Edellisen kerran olin juhlaottelussa joskus 90-luvun alkupuolella. Taisi olla 70-vuotisjuhlaottelu. Vastassa oli Kiekko-Espoo, jolla lähinnä varmistettiin katsojien viihtyvyys. TPS jyräsi odotetusti espoolaiset jäänrakoon. Yleisöä oli muistaakseni noin 9000. En jaksa tarkistaa. Toinen muistinvarainen juttu oli ottelussa jaettu pahville painettu vihkonen/esite, jossa kehuttiin juhlaseuraa. Mukana olivat lupaava juniori Saku Koivu ja TPS:n ruumiillistuma Hannu ”Musta Sydän” Virta. Oi niitä aikoja. Missä se esite mahtaa olla?

Tänään juhlaottelussa tulee vastaan HIFK. Joka on pahasti alavireinen. Hyökkäys on täynnä tähtiä ja tulokset ovat olleet todella heikot. Pelaajabudjettiin suhteutettuna Stadin Kingit ovat flopanneet. Niin kuin minä etukäteen tiesin. En tiennyt HIFK:n floppaavan, vaan joka vuosi joku tai jokunen ”iso” konttaa ja avaa pienemmille tien menestykseen. Tepsilläkin olisi tie auki, jos. Jos, jos ja jos. Aika monta jossia.

Teen nanomatkan Turkuun. Lipun ostan omalla rahalla. Odotan näkeväni taistelevan Tepsin ja odotan kotijoukkueen lisäävän Paul Baxterin ahdinkoa. Kolme pistettä jää Turkuun. Nyt menoksi, jotta ehdin hoitamaan kiireellisiä superliikemiehen asioita ennen matsia. Matsin jälkeen superliikemies jatkaa kiitoaan ja häipyy Turusta nopeammin kuin Elvis keikalta.

Lappeenrannasta

Eilinen meni fiilistelyn parissa enkä ehtinyt onnitella Joonas Järvistä ensimmäisestä liigamaalista. Fiilistelin Bruce Springsteenin Magic-levyn parissa ja samalla söin vähän karkkia ja lueskelin kirjaa. Sellainen rauhallinen perjantai-ilta ilman internettiä ja alkomahoolia. Bruce on paras ja Big Man & saksofoni saa ihokarvat edelleen pystyyn.

Torstaina SaiPa-TPS -ottelussa Järvinen teki 0-1 maalin nätillä repäisyllä siniviivalta. Onnittelut! Muutenkin näytti perin nuorelta maalilta, maalintekijä syntynyt vuonna 1989, syöttäjät 1988 ja 1987. Antti Reivonen muuten syötti molemmat Tepsin maalit. Ei hullummin, varsinkin kun taisi olla ensimmäistä kertaa kaukalossa ottelun alusta asti.

Jesse Saarisen tehot tähän mennessä: 0+0=0
Simon Backmanin tehot: 0+1=1
Juho Jokisen tehot: 0+1=1
Joonas Järvisen tehot: 1+1=2

Kuka em. puolustajista on pelannut vähiten ja kuka eniten? Järvinen ja Jokinen. Erityisesti Jokisen tehot ovat naurettavan heikot, jätkä on pelannut keskimäärin yli 20 minuuttia per peli eniten ja on saanut ylivoimavastuutakin. Silti vain yksi syöttöpiste. Kertoo hyvin mikä TPS:n pelissä mättää.

Jos olisi aikaa ihmettelisin kunnolla Alasen ja Kolun toimintaa. Molemmilla kiikaritehot ja kertaakaan eivät ole olleet jäällä, kun TPS on tehnyt maalin. Mitä liigajyrä Johannes Alanen tekee tämän kauden Tepsissä? Kolu sentään pelaa ensimmäistä kautta liigassa ja taklailee sekä on oma kasvatti. Kolu saa vähän anteeksi, Alanen ei yhtään. Ryhdistäytykää! Pitäkää edes oma pää puhtaana.

Torstain osalta harmittaa 0-2 johtoaseman menetys kolmannessa erässä. Lisäharmitusta toi rangaistuslaukauskilpailu. TPS:n yrittäjät olivat Hurme, Kiprusoff ja Teemu Laine. Kaikki epäonnistuivat. Miksi Markku Hurme on ampumassa rangaistuslaukausta? Kipru on rightin pelaajana ja rauhallisena & kokeneena jotenkin ymmärrettävä vaihtoehto. Tosin SM-liigan sivujen mukaan Kipru on leftin pelaaja. Hyvä SM-liiga! Teemu Laine on hyväksyttävä vaihtoehto, vaikka en minä välttämättä niin puukätistä ottaisi leikkiin mukaan.

Minä, suurena ja kauniina valmentajana, arpoisin rangaistuslaukausten ampujat seuraavista:

Sinisalo
Rautee
Makkonen
Erkinjuntti
Ramstedt
Molemmat Laineet
Kiprusoff
Sweatt

Perusteluja löytyy jokaiseen kohtaan. Perustelen vain yhden. Sweatt siksi, että pikkujässikän (ranne)laukaus on tarkka ja kova. Ei mitään harhautuspelleilyä, vaan suora laukaus. Niin ne maalit rankkareissa tehdään. Kysykää vaikka Kurrilta tai Sahlstedtin Kallelta.

Niin TPS koki kuudennen peräkkäisen tappion Lappeenrannassa. Kuusi ottelua ja kaksi pistettä ei kelpaa minulle. Tänään tulee parempaa jälkeä.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

David Lundbohm

TPS on palkannut David Lundbohmin. Ikä (s. 1979) on kohdillaan ja rightin mies sekä pisteitä tehnyt kohtalaisesti AHL:ssä. Siinä positiiviset ensihavainnot. Kalle Kaskinen kertoo:

-Lundbohm on vahva ja nopea kahden suunnan pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä. Rightin pelaajana Lundbohm tuo variaatioita TPS:n ylivoimapelaamiseen.

AHL:n sivuilla mies on merkitty laitahyökkääjäksi. Miten mahtaa sujua keskellä pelaaminen? Koska nimenomaan keskushyökkääjä tarvittaisiin. Ykköskeskushyökkääjä. Lisäksi tarvittaisiin maalitykki. Onko tässä kompromissi? Samassa paketissa molemmat. Sellainen nuorempi painos Kai Nurmisesta. Kaitsukin teki peliä, kun ei ollut kunnon sentteriä vieressä. Pelintekeminen oli vaan pois ydinosaamisesta, kun harvemmin sitä itselleen voi syöttää maalipaikkaan.

No, ehkä tämä tästä avautuu, kun sulattelee vähän ja näkee tositoimissa. Toivon sydämeni pohjasta Lundbohmin olevan vähintään messiaan varjo. Näyttäisipä mies närhen munat tällaiselle epäilevälle Tuomaalle.

torstaina, lokakuuta 11, 2007

Villmanstrandissa

Saimaan Pallo vastaan Turun Palloseura. Pelivälineenä kiekko tänään. Vierasjoukkueen kokoonpano:

TELaine - Makkonen - Aho
Sinisalo - Hurme - Erkinjuntti
Ramstedt - Rautee - Reivonen
Alanen - TOLaine - Kolu

Jokinen - Kiprusoff
Järvinen - Sweatt
Halonen - Saarinen
Backman

Kuokkanen (Salak)

Eric Johansson katosi kuin pieru Ruotsiin. Tuomas Suominen potee edelleen lievää olkapäävammaa. Pitkäaikaispotilaat Arttu Virtanen ja Aki Berg polkevat kuntopyörää kotona. Antti Reivonen on nostettu Johanssonin tilalle. Suomisen tilallahan pelaa Ramstedt.

Ketjuloton tulos on. En minä tiedä mitä se on. Tänään on kauden kokemattomin kokoonpano. Näillä mennään. Kukaan ei voi väittää, etteikö Tepsissä anneta vastuuta nuorille.

Kuokkasella on kova paikka tänään. Tutussa hallissa pelaa ja edelliset (vieras)pelit menivät reisille. Tänään Kuokan pitäisi palata syyskuun tasolle, muuten Allu vie työpaikan ja SaiPa pisteet. Pakisto on tutussa kuosissa, toivottavasti Kiprusoffin selkä ei ole ärtynyt bussimatkasta.

SaiPalta pitäisi riistää kolme pistettä, kysymyksessä on kuitenkin yksi kauden päävastustajista (sanoinko minä tämän juuri ääneen?). Kuuden pisteen ottelu. Voitolla noustaan Saimaan Pallon kanssa tasoihin, tappiolla piste-ero kasvaa kuuteen pisteeseen. TPS on kerännyt viidestä viimeisestä ottelusta yhden pisteen. Nyt olisi aika ottaa kolme pistettä ja pedata hyvää lähtöasetelmaan lauantaille.

Ja hei, Tepsin voittokerroin on alle kolme! Siitä hyvästä sentit euroiksi rohkealla vedonlyönnillä.

SaiPalla on maalissa Joni HJ Puurula. Tarvitseeko vierasvoiton todennäköisyyden ja vedonlyöntikertoimen dramaattista laskua enempää perustella? Puurulasta ei koskaan tiedä kumman joukkueen puolella pelaa. Ainoastaan se on varmaa, ettei Puurula malta maalilla pysyä, vaan osallistuu rohkeasti kenttäpelaajien hippaleikkiin. Huikean Jampan pelityyliä kutsutaankin lisäarvoksi ja tunteeksi. Hän todellakin tarjoaa vastinetta pääsylippurahoille. Kaikin puolin viihdyttävä molke, näin vastustajan näkökulmasta katsottuna.

Luotan Puurulan tarjoavan voiton Tepsille. TPS:n teema tänään on muuten maalinteko tasakentällisin. Pelkillä ylivoimaosumilla ei pelejä voiteta. Yksi tasakentällisin, pari ylivoimalla ja Kuokkanen poimii marjat. Noin niin kuin teoriassa. Käytäntöä kuuntelen radiosta, jos radion ääreen joudan.

Juuson paita kattoon

Lauantaina nostetaan Juhani ”Juuso” Wahlstenin paita Turkuhallin kattoon. Jäädytettävä numero on 8. Tällä hetkellä Bergillä on kasi paidassa, mutta ehkä ei tarvitse Akin tämän kauden aikana valita uutta numeroa, jos huhut sairasloman todellisesta pituudesta pitävät paikkansa. Toivottavasti kuitenkin joutuu valitsemaan uuden numeron.

Turun Sanomissa on Juuson kiekkoansiot ja on kyllä mahtava kiekkomies. Silti purnaan vähän. Purnaan koska suurimmat tekonsa ja voittonsa on Juuso tehnyt Turun ulkopuolella.

Minä olisin nostanut kattoon Jukka Vilanderin paidan. Jos kriteereitä (mitä kriteereitä?) löysennetään, niin löytyisi nimiä kuten Reijo Leppänen, Juhani Tamminen ja Urpo Ylönen. Ja vaikka Jouko Narvanmaa, Jouni Rokama ja Heikki Leime sekä monia muita kovia pelimiehiä. Jonka jälkeen voidaan todeta, että parhaat numerot eivät ole enää käytössä eli onko pelinumeron jäädyttäminen paras tapa kunnioittaa entisiä pelaajia?

Minusta ei ole. Minun mielestä vanhojen starojen ja persoonien paitoja voisi nostaa kattoon/seinälle/näkyvälle paikalle ja numeroa ei jäädytettäisi.

Perusteluni on se, että minä en tykkää isoista numeroista. Pienet numerot ovat enemmän ”oikein”. Pakin numeron pitää olla alle kymmenen. Kaiken maailman kuusysit ynnä muut kuuluvat muualle kuin kiekkokaukaloon. Gretzkynkin ”oikea” numero oli 9. Lusmu otti valmentajan ehdotuksesta toisen ysin mukaan, jotta saisi pitää rakkaan ysinsä ja erottuisi joukosta. Ihan kuin Väinö ei olisi mitenkään muuten erottunut.

Lauantaina olen paikalla taputtamassa, kun Juhani Wahlstenin paita nostetaan kattoon. Fiksu mies, jota pitäisi kuunnella enemmän. Todellinen lätkäjätkä. Onnittelut Juusolle!







Niin ja tätä kirjoitettaessa ei TPS:n omilla sivuilla ole minkäänlaista mainintaa Juuson paidannostosta. Vallan hassua, että taas on TS saanut tiedotusetumatkan. Jopa seuran omiin sivuihin verrattuna. Ala-arvoista toimintaa. Tiedotuksen suhteen, Juuson kunnioitus on erittäin hieno teko Tepsiltä.

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Koti-ilme on parempi

Sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Lähdin erään neidin kanssa katsomaan 2 päivää Pariisissa –elokuvan, ilmaiseksi. Julie Delpyn esikoisohjaus maistui, niin ranskalaisuuden kuin amerikkalaisuudenkin osalta. Suosittelen, elokuvan sarkasmi puri minuun. Unohtui vallan illan ottelukin.

Puhelin auki leffan jälkeen, ja tekstiviestiä pukkasi: 20.40 Känns positivt... Mitä? Häh? Ei voi olla totta. Puhelinyhteys auki ja pikatiedotus kesken rangaistuslaukauskisan. Varsinainen peliaika 2-2, kaksi kertaa TPS tullut tasoihin. Ja sitten kuulin livenä kuinka Kalle Sahlstedt ratkaisi. Jäi epätodellinen olo puhelusta. TPS taistellut ja kaatunut saappaat jalassa. Kelpaa minulle.

Paljon parjattu Johansson teki tänään maalin. Siinäpä ihmeteltävää, miten nyt onnistuu ja aikaisemmin ei? TPS:n hyökkääjistä pelasi eniten tuorein hankinta. Markku Hurme sai jääaikaa 21:51 ja ylitti ainoana hyökkääjänä 20 minuutin rajapyykin. On se kone, suoraan omatoimisesta harjoittelusta joukkueen eniten pelaavaksi hyökkääjäksi. Hantta kai tiesi mitä tilasi kunnon suhteen.

Puolustuksen jääajat tänään:

28:09 Sweatt
22:32 Kiprusoff
21:22 Jokinen
16:44 Halonen
15:52 Saarinen
11:30 Backman
11:29 Järvinen

Lee Sweatt oli kuningas jääajan suhteen. Toki pitää muistaa, että tänään pelattiin jatkoaika. Silti aika kurkoa. Selvästi erottuu TPS:n kolme kärkipakkia, kun jääaikoja katselee. Kärppien pakeista eniten sai jääaikaa J-P Laamanen (21:55). Karalahti vain 15:05. Mikä kertoo karua kieltä Kärppien tasosta. Siihen nähden 2-3 rl on ihan hyvä tulos.

Sarjan suurimmalta ennakkosuosikilta yksi piste on hieno saavutus. Ja ilmeisesti alakanttiin, jos joitain silminnäkijöitä on uskominen. TPS pelaa kotona selvästi paremmin kuin vieraissa? Hyvä, että jossain pelaa paremmin.

Toivottavasti kotiyleisö nautti nuoren ja halvan joukkueen taistelusta niin paljon, että tulevat jatkossakin hallille ja kertovat vielä kavereille, kuinka TPS tänään taisteli. Yksi piste kelpaa neljän nollan pisteen ottelun jälkeen. Loppuviikon peleistä sitten enemmän pisteitä. Ja lauantaina kajahtaa! Be there or be square.

Illan ottelun maalit.

Kotona taas

Tänään on kotipeli pitkästä aikaa, kauden neljäs. Kaksi edellistä kotipeliä TPS voitti ja silloin näytti homma toimivan kohtalaisesti. Nyt taas näyttää siltä, että Kärpät vie, vie ja vie. Kyse on vain tuloksen suuruudesta. 3,50 on kotivoiton kerroin kotimaisella veikkauslafkalla. Ei siinä paljon selittämistä ole. TPS:n ainoa toivo on asenne. Oma asennenuppi kaakkoon ja Kärpät vähän löysäilee. Siinä on mahdollisuus, peli kuitenkin alkaa tasalukemista. Tulostaulun osalta. Palkkavertailuun en lähtisi. Näillä mennään.

Kaskinen kertoo miksi vieraskiertueella tuli turpaan:

- Ei me olla pelitavasta tai sellaisesta huolissamme. Se on kuitenkin fakta, että tällä hetkellä meillä ei ole ollut äijiä tekemään maaleja.

- Niissä on ollut hieman sitä, että pakit ovat toisin ajoin pelanneet hieman yli-innokkaasti. Ovat pelanneet itsensä liian syvälle ja sitten on tullut vastaiskuja. Puolustajien pitää Kärppiä vastaan malttaa.

Ei pystytä tekemään maaleja ja hyökätään liian innokkaasti ts. kiitettävää yrittämistä pelata aktiivisesti. Mopon kierrokset ovat tapissa, heh.

Toivottavasti tänään on järki kädessä hyökkäysinnokkuuden kanssa. TPS:n pitäisi edelleen löytää sopiva kompromissi aktiivisen ja vähemmän aktiivisen pelitavan väliltä. Milloin annetaan hanaa ja milloin pidetään vaan pakkaa kasassa? Tykkään hyökkäysvoittoisesta kiekosta, mutta en menestyksen kustannuksella. Minä vihaan häviämistä ja minulle on yksi lysti millä tavalla voitto tulee. Kunhan voitto tulee. Siinä vaiheessa, kun on ylivertainen materiaali, kuten tämän päivän vastustajalla, niin voi alkaa inisemään pelitavan viihdyttävyydestä.

TPS tänään:

TELaine – Hurme – Aho
Jokinen – Kiprusoff

Sinisalo – Johansson – Makkonen
Järvinen – Sweatt

Ramstedt – Rautee – Erkinjuntti
Halonen – Saarinen

Alanen – TOLaine – Kolu
Backman - 13. hyökkääjä Reivonen

Salak (Kuokkanen)

No niin. Loukkaantuneet Kiprusoff ja Johansson ovat takaisin kokoonpanossa ja Allu Salak saa aloittaa toisen pelin peräkkäin. Kotiavaus Allulle, kyllä se siitä lähtee. Nousu kohti kirkkaampia valoja. Tuomas Suominen sen sijaan on sivussa lievän olkapäävamman takia. Ilmat pihalle, ei mitään hätää oli diagnoosi lauantaina. Jep, jep. Toivottavasti on oikeasti lievä vamma, muuten on kausi Suomisen osalta paketissa. Kuten Bergillä.

Johansson tuskin tekee kovin suurta vaikutusta tänäänkään. Ensi viikolla pelaa Ruotsissa ja tähän asti on TPS:n paidassa lähinnä surffaillut, ainakin ennakko-odotuksiin nähden. Yksi hyöty Johanssonin pelaamisesta on. Nimittäin Makkonen pelaa tänään laidassa, joka taitaa sopia miehelle paremmin kuin keskushyökkääjänä pelaaminen. Muuten ketjuista on aika paha sanoa muuta kuin, että yltiöpäiseen maalintekokilpailuun ei kannata lähteä Kärppien kanssa.

Puolustus on sentään paremmalla mallilla, kun Kiprusoffin paluu pukkaa Saarisen takaisin kolmospariin ja Backmanin seitsemänneksi puolustajaksi. Kyllähän Kiprun selkä taas kestää jokusen pelin… Torstaina Kipru on sitten mennen tullen makuuasennossa Lappeenrannan keikalla. Ettei vaan selkä mene bussissa istumisesta jumiin.

Vähämaalinen ottelu, kiitos. Maalivahtien taistelu toisien sanoen. Ja sen taistelun vie Allu, koska Kärpät peluuttaa kakkosvahtiaan (Jaakko Suomalainen). Kuka tekee maalit? Sinisalo yhden ja Hurme toisen. Riittääkö voittoon? Ilta näyttää.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Laskennon ihmettelyä

Neljän ottelun vierasturnee meni penkin alle. Neljä tehtyä maalia, 19 päästettyä maalia ja nolla sarjapistettä. Ei ole paljon kerrottavaa jälkipolville. Joukkue toki yritti jokaisessa ottelussa, mutta mopolla ei ehdi moottoritien vauhtiin. Hyvä, jos hiekkatielle riittää vauhti ja bensatankki.

Lauantaina, neljännen tappion jälkeen Hannu Virta kehui jälleen joukkuetta ja harrasti perin hölmöä matematiikka. En nyt puhu maalipaikkojen määrästä, TPS:hän voitti maalipaikat tasakentällisin 21-14. Mikä on tietenkin hienoa, mutta epäilen vahvasti maalipaikkojen olleen – jälleen kerran – laadultaan heikkoja ja silkkaa marjanpoimintaa vastustajan maalivahdille. Maalipaikkojen laatu on TPS:n ongelma. Siitä ei Virta tietenkään sano mitään. Minä sanon, kun pelkkä maalipaikkojen määrällä retostelu on pöhköä. Laatua ei saa unohtaa.

Hölmöä matematiikkaa oli joukkueen pelaajabudjetin laskeminen. 870 000 euroa oli kaukalossa lauantaina, kun Aki Berg, Marko Kiprusoff, Eric Johansson ja Justin Morrison puuttuivat. Vuosi sitten oli 2,2 miljoonaa euroa. Molemmat joukkueet ottivat neljällä maalilla kuokkaan Raumalla (4-0 ja 6-2). Hiio hoi. Mikä järki on laskeskella paljonko on rahaa jonain pelipäivänä joukkueessa kiinni? Aivan sama, ei ole mitään merkitystä. Ihan turha on julkisuudessa laskea pelaavan kokoonpanon palkkoja, tällä kaudella TPS vetää säästölinjalla ja sillä hyvä. Jos oikein huonosti käy, niin saadaan vieläkin vähemmän rahaa kaukaloon. Ei siihen tarvita kuin yksi loukkaantuminen lisää. Näillä mennään. Toistan. On aivan turha ottelun jälkeen selitellä materiaalista sen enempää. Näillä mennään, hei.

Jatkoajan otteluraportissa Virta sanoi, että ykköskenttä puuttui kokonaan. No niinpä, ja on puuttunut koko kauden ajan. Hieman alkaa Virrankin puheissa olemaan selityksen makua, kun jatkuvasti pitää ylpeänä pojista ottaa turpaan.

Jatketaan kadoksissa olevan ykköskentän pohtimista. Periaatteessa TPS:n ykköskenttä on ollut Berg – Kiprusoff, Morrison – Johansson – Teemu Laine / mahdollinen hankinta (toimitusjohtajan lausuntojen tulkinnoista riippuen). Yhtään ottelua ei ko. kenttä ole pelannut, että sinänsä varsin teoreettista jaarittelua.

Bergin tilanne on heikoin, ilmeisesti hän on koko kauden poissa. Mikä automaattisesti tarkoittaisi korvaajan hankintaa, normaalissa taloustilanteessa. Mutta nyt on ollut hiljaista, vaikka Bergin sairasloman pituus on seurajohdon tiedossa ollut jo kauan. Kiprusoffin selkä on välillä kunnossa ja välillä ei.

Ei ole hyvällä mallilla Tepsin ykköskentän puolustus. Eikä ole hyvällä mallilla koko joukkueen puolustus, yksi mies lisää tarvittaisiin, jotta kausi saadaan jollain mallilla vietyä läpi. Tuo mies taitaa vaan olla poika nimeltä Niko Kluuskeri. Hassuna sattumana viime kauden miljoonajoukkueessa oli myös ongelmana puolustajien määrä.

Ykkösketju. Eric Johansson lähtee Ruotsiin, hän on saanut koko kauden sopimuksen Jönköpingistä. Mikä on pienen sortin ihme. Kahden viime kauden otteet Morasta toivat koeaikasopimuksen Tepsiin. TPS:n paidassa huonolla asenteella vähän tehoja. En tiedä oliko vika palkassa, Turussa, pelitavassa, peliajassa, ketjukavereissa, joukkuemenestyksessä, valmennuksessa vai missä, ihan sama. Tervemenoa, ei TPS tarvitse löysäilevää ulkomaalaisvahvistusta. Morrison hankittiin Ruotsin veropakolaisena alkukauden kuntoilijaksi ja ”varmaksi” ratkaisijaksi. Suunnitelma meni pieleen ensimmäisessä harjoitusottelussa, kun Morrison loukkaantui. Korvaajaa ei hankittu (Hrdinaa ei lasketa, kallis vitsi). Jäljelle jää Laine tai hankinta, jota ei (ole) tehty. Realismin nimissä otetaan Laine. Hän on tehnyt 9 ottelussa viisi maalia ja 7 pistettä, joka on joukkueen paras lukema. Hyväksyttävä saldo, varsinkin kun TPS:n parhaalla keskushyökkääjällä on kaksi syöttöä. Ja Rautee ei ole edes pelannut Laineen kanssa.

Lopputulema on se, että TPS on vedenjakajalla juuri nyt. Joko hankitaan lisää miehiä tai sitten mennään näillä. Lisähankinnoilla voi olla mahdollista nousta kympin sakkiin. Voi olla. Ainoa varmuus lisähankinnoissa on rahanmeno. Jos mennään näillä jää taloudellinen tappio mahdollisimman pieneksi. Kuinka pieneksi on sitten eri kysymys. Jo tällä hetkellä on tappiota tiedossa, jos ei yleisömäärä nouse budjetoituun.

Päivän aviisin mukaan HC TPS Oy:n hallitus haluaa saada tappioputken poikki ja tämä tapahtuu maalintekijän hankinnalla. Voi villu ja pittu mitä logiikkaa. Yhdellä hankinnallako nuori joukkue kääntää kurssinsa? Varsinkin, kun tärkein kriteeri hankinnassa on kustannukset. Halvalla pitäisi saada hyvä keskushyökkääjä loppukaudeksi. Ykköskeskushyökkääjän perään olen minäkin huudellut, mutta silloin oli puolustus paremmassa kunnossa. Luulin Bergin palaavan tammikuussa ja uskoin lapsellisesti muiden pysyvän kunnossa siihen asti ja maalivahtien hoitavan loput. Lapsenusko kesti noin viisi ottelua.

- Hallitus on asettanut tiukan linjan, jolla talous pitää saada kuntoon. Hyvään tulokseen emme tällä kaudella pääse millään, sillä kulurakenteemme on edelleen liian korkea. Pyrimmekin nyt tyydyttävään tulokseen. Pelillisesti Nordic Trophyn pelit ja alkukausi tyydyttivät, mutta viimeiset neljä peliä eivät.

Sanoo toimitusjohtaja Sutela. Minun päähän ei mahdu tiukka talouslinja ja lisähankinnat. Minun päähän ei mahdu vieläkin liian korkea kulurakenne. Mihin Tepsin rahat kuluvat? Ei ainakaan vuorineuvostason palkkoihin. Minun päähän ei mahdu miten kolmen ottelun tappioputki saa jo sormen paniikkinappulan läheisyyteen. Niin, kolmen ottelun tappioputki. Koska jo perjantaina hallitus on antanut luvan satsata vielä yhteen lisähankintaan. Ei kuulosta kovin järkevältä toiminnalta.

Ei kai kukaan odottanut, että TPS ilman ykköskenttää pystyy taistelemaan pudotuspelipaikasta? Jopa minä, puusilmien puusilmä ja värilasimies, en uskonut siihen. Ja nyt sitten hyvin odotetun tappioputken jälkeen satsataan lisää rahaa joukkueeseen, vaikka ollaan tulojen suhteen jääty jälkeen budjetoidusta. Toisaalta ilmoitettu pelaajabudjettikaan (1,6 miljoonaa) ei ole toteutunut, vaan jossain vaiheessa kerrottiin, että 1,4 milliä on kiinni joukkueessa. Josta 870 000 oli kaukalossa lauantaina. Aika kallis pakkikaksikko, veropakoilija ja koeaikamies.

Niin, minä en satsaisi latin latia hankintoihin. Mentäisiin näillä ja leikattaisiin kulurakennetta entisestään. Tai sitten joku taho kaivaa kuvetta ja paikkaa taloutta & palkkaa lisää pelaajia. Niin muuallakin tehdään, jos ei joukkue muuten pysy pystyssä.

lauantaina, lokakuuta 06, 2007

DNA

TPS pelaa tänään Raumalla vieraskiertueen päätösottelunsa. Turpaan tulee niin, että orvaskesi lähtee kaljusta. Ei minulta, minulla on hiukset päässä ja hiusmassaa riittäisi pienelle Afrikan maalle. Hiusrajani on alhaalla, matalaotsaisuuteni on niin fyysistä kuin henkistä.

TPS on samassa kurimuksessa kuin vuosi sitten. Puolustajapula on karmea, Kiprusoffin selkä on taas pelikyvytön ja tänään on kuusi puolustajaa kaukalossa:

Jokinen – Saarinen
Järvinen – Sweatt
Backman – Halonen

Näyttääkö tiukalta? Tiukalta taloudelta kyllä. Tiiviiltä puolustamiselta ei näytä, saati hyökkäysten käynnistäjiltä. Nyt syö miestä muukin kuin päänsärky. Päänsärkyyn pitää kohta ottaa pientä korjausta, kun luomulääkityksen teho ei riitä. Saattaa korjaus mennä pitkälti huomisen puolelle, eihän tässä muuta voi kun katselee TPS:n kokoonpanoa.

Juuri nyt ei ole helppo päättää TPS:n pelaavasta maalivahdista. Ykkösmaalivahti on kaksi kertaa peräkkäin nykäisty vaihtoon kesken pelin. Missä kunnossa on Kuokkasen pää? Pitääkö antaa Kuokkaselle luottamusta vai turvautua kakkosmaalivahtiin? Kumpi ratkaisu on parempi nyt ja tulevaisuuden kannalta? Minun valinta, tuntematta kummankaan maalivahdin psyykettä, olisi Salak. Salak on näyttöpaikan ansainnut ja Kuokkasen nyt vaan pitää kerätä itsensä kasaan, varsinkaan maalivahti ei saa jäädä murehtimaan menneitä.

Perusteluista en tiedä, mutta Allu Salak pelaa maalissa tänään. Aplodit Allun ensimmäiselle matsille SM-liigassa! Nyt katsotaan miten pojan pää kestää aloittavan maalivahdin paineet. Allu joutuu kyllä tiukkaan paikkaan. Puolustus on uudessa kuosissa, kaksi parasta miestä on sivussa eikä hyökkäyskään loistavalta vaikuta ja joukkue on pahasti rämpinyt viime otteluisssa. Positiivista on se, että ylimääräistä painetta tuskin on yhdelläkään tepsiläisellä. Kukaan ei odota altavastaajalta muuta kuin yrittämistä. Yritystä onkin riittänyt. Tulisi nyt vaan palkintoa yrityksestä.

Eric Johanssonin kylkivamma on vieläkin pahana. Hyökkäyksen kotimaisuusaste on sata prosenttia tänään:

TELaine – Hurme – Suominen
Sinisalo – Makkonen – Aho
Ramstedt – Rautee – Erkinjuntti
Alanen – TOLAine – Kolu
13. hyökkääjä Reivonen

TPS:n tehokaksikko ensimmäisissä otteluissa Teemu Laine - Tuomas Suominen on ollut vaisu viime otteluissa, piste per peli tahdista on jääty. Paitsi Markku Starvin Marvin Hurme on kolmessa ottelussa tehnyt kolme pistettä. Merkille pantavaa on myös Lee Sweattin nousu kohti joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeä. Sweattilla on joukkueen suurin miinuslukema, mikä ehkä johtuu pakkiparista. Sweattin pakkiparin pitäisi olla suhteellisen varma puolustava puolustaja. Joonas Järvinen ei vielä tuota kriteeriä täytä. Lisäksi pitää muistaa, että Sweattin puolustuspään ratkaisut ovat välillä vähän kevyitä esim. yrittää usein katkaista syöttöä miehen ottamisen asemesta.

Veikkaus tarjoaa Tepsin voitolle kertoimeksi 3,75. Neljäs peräkkäinen tappio on erittäin todennäköinen. Lukon kokoonpano näyttää sellaiselta, joka tekee maalit ja samalla lyö Tepsin pojilta nenän niskan puolelle. Eikä sinänsä ihme, kun tänään on jalkeilla heikoin TPS vuosikausiin.

Tappiomielialasta huolimatta toivon tietenkin voittoa. Minä en joukkuettani myy. Realistisempi toive on selvitä ilman takaiskuja ottelun ensimmäisestä kympistä. Nyt on kolme ottelua peräkkäin aloitettu heikosti. Vastustaja on tehnyt heti ottelun alussa maalin ja toisenkin, jolloin Tepsin peli on käytännössä ollut jo ohi. Nyt pitäisi selvitä ottelun alusta kunnialla ja sitä kautta luoda painetta vastustajan korvien väliin. Siinä on pienen pieni sauma TPS:n menestykselle, vastustaja turhautuu, kun paperilla Daavidin asemassa oleva ei Goljatin edessä taivukaan suosiolla.

Lähden päiväunille näkemään unta, jossa Salak torjuu kaiken ja ylivoimalla tehdään normaalit kaksi maalia. DNA-Areenalta otetaan kolme pistettä.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Koirat ulkoilivat

Läpi tihkusateen kävelin kohti Bluesin kotihallia. Oikaisin jonkun parkkipaikan halki kuten aina ja törmäsin uuteen aitaan. Aidassa oli lukittu portti ja kyltti ”ei läpikulkua”. Kotletti mietti hetken ja päätti ylittää aidan lennokkaalla hypyllä. Ihmeiden aika ei ole ohi, ylitys onnistui. Toisin kuin mm. Oulunkylässä vuonna 1992, jolloin Metallica esiintyi ja aidan yli hyppäsin. Silloin repesi farkut.

Takapuoli penkkiin, aloituskentällisten tutkailua. Ottelu käyntiin, ketjujen vaihto, ensimmäinen laukaus kohti Juha Kuokkasta. Maali.

1.07. 1-0. Déjà vu Lahdesta.

Maalin jälkeen jokaisen polvitaklaajan suosikki Santeri Heiskanen otti jäähyn. Teemu Laine hyppäsi jäälle, muut pelaajat katselivat valmentajia. Joo, ykkösylivoima (puolustajina Kiprusoff – Jokinen, ketjuna Laine – Makkonen – Suominen) kaukaloon vaan. Peluutusvuorossa olisi ollut nelosketju, joka ei vielä ollut ehtinyt ollenkaan kaukaloon. Ykkösnyrkki nyhjäsi minuutin verran. Kakkosylivoima (puolustajina Sweatt – Sinisalo, ketjuna Aho – Hurme – Erkinjuntti) kehiin.

3.00. Ja kas vain, Sweatt teki siniviivalta maalin. Nopea kuittaus, ei tulekaan kahden edellisen ottelun tapainen kyykkyasento heti alussa.

4.33. Tommi Laine otti jäähyn, taisi olla miehen ensimmäinen vaihto. Jäähy tapettiin tuttujen alivoimaparien (Rautee – Aho ja Alanen – Kolu) toimesta, mutta Laine ei mennyt vaihtoon jäähyn jälkeen, vaan jäi kentälle palloilemaan ja oli todistamassa seuraavaa maalia.

7.07. Arto Kuki teki maalin. Maalia edelsi jännä tilanne. Kiekko pomppi maaliverkkoon, maalin takana. Kiprusoff katseli kiekkoa ja tuomaria, vihelletäänkö peli poikki. Kuokkasellakin käsi pystyssä. No ei vihelletty, vaan Uhlbäck ronkki kiekon pelattavaksi ja syötti Kukille, joka teki rystyllä maalin. Voi villu.


10.47. Sinisalo sai jäähyn ryntäyksestä. Sinisalo ryntäsi päin Bluesin maalivahtia. Minusta näytti kyllä jonkinlaiselta törmäykseltä maalin takana, ryntäyksestä tietoakaan. Sinisalo tavoitteli kiekkoa ja Myllyniemi oli palaamassa maalille. Hyvä Favorin.


11.08. Mikko Lehtonen teki maalin ylivoimalla. Jokinen yritti peittää vetoa tehden samalla puolittaisen maskin Kuokkasen eteen. Kuokkanen oli minusta kuitenkin väärin sijoittunut ja takakulmassa oli ”puoli metriä” tilaa, jonne Lehtonen kiekon laukaisi.

Loput erästä oli TPS:n hapuilua. Ennen ja jälkeen maalien. Viisikkopeli toimi noin sekunnin per hyökkäys. Kertaakaan ei päästy maalipaikkaan tasakentällisin. Blues vielä jännitti alussa ja koomaili omalla alueella pahasti muutaman kerran. TPS sai kiekon ilmaiseksi useamman kerran ja joka kerta tilanne meni reisille. Blues oli noin sata kertaa terävämpi maalipaikoissa ja maalipaikkojen luomisessa.

Paremmalla puolustuksella ja hyökkäyksiin lähdöllä & viimeistelyllä olisi ollut saumoja voittoon. Kahdella sanalla: viisikkopeli puuttui. Kolmella sanalla: maalivahtipeli oli heikkoa. Kuokkasen pelaaminen ei ollut hyvää, tänään oli taas huono päivä. Kuokkasen suoritustaso vaihtelee liikaa, hyvän ja huonon päivän ero on valtava. Minä olisin vaihtanut maalivahdin jo toisen maalin jälkeen. Viimeistään kolmannen. Sen verran heikolta Kuokkasen toiminta näytti.

Ensimmäinen erä päättyi taas kahden maalin tappioasemaan. Mieli teki hirttäytyä, mutta köysi jäi kotiin tai työpaikalle. Siirryin Offside-ravintolaan tekemään viiltävää analyysiä pelistä. Aloitin analyysin höyläämällä luottokorttia baaritiskillä. Palvelu oli muuten hyvää, neiti oli kohtelias, iloinen ja ripeä.

Toisen erän seurasin Offsidesta, koska syvällinen analyysi toimii parhaiten nestetankkauksella.

20.17. Ryan Keller teki maalin. Nestetankkauksesta osa purskahti rinnuksille. Mitä helvettiä. Kuokkanen teki torjunnan tai pari, hukkasi mailan ja taas koirat olivat ulkona.

Allu Salak tuli maaliin, vaikka tätä ei SM-liigan sivuilta huomaakaan. Salak pelasi suhteellisen hyvin, otti hyviä koppeja. Salakin torjuntatyyli oli (on) välillä hieman erikoinen, mutta varmemmin hän tänään pelasi kuin Kuokkanen. Kuokkasella ei kiekko pysynyt hallussa ollenkaan ja peittäminen & sijoittuminen ontui.

Välihuomio. Allua lyötiin käsille, omat pelaajat eivät tehneet mitään. Minua vitutti. Allu marisi päätuomarille, Favorin kohautti olkapäitään. Olisivat tepsiläiset edes vähän puolustaneet maalivahtia. Ei siinä tarvitse käsillä puhua, riittää että on paikalla äkäisenä.

Puhelin soi kesken erän. Jostain syystä vastasin, vaikka tiesin etten kuulisi mitään: ”Offsidessa kaljalla, peli menee päin persettä, soittelen myöhemmin, moi.” Puhelun jälkeen katsoin kuka soitti. Onneksi oli kaveri. Hetken päästä samalta henkilöltä tulee tekstiviesti:

Eikö se ole aina ollut näin kun olet ollut katsomassa vierasotteluita? Mutta uskollinen fani ei luovuta?

Sanattomaksihan tuossa meni, ja vastaukseksi laitoin jotain ininää etten ole fani vaan kannattaja ja ikinä en luovuta (kesken matsin poistu paikalta).

Heti perään tuli toiselta kaverilta seuraava viesti:

Eihän Kuokkanen imuroi?

Vittuilua, orkele. Paitsi ko. kaveri ei oikeasti välitä kiekosta, joten yritti vaan olla ystävällinen ja kysellä hieman kiertäen miten peli sujuu. Hän on muuten yksi blogin kolmesta lukijasta. Terveisiä vaan tulevalle lääkärille!

Viideskin maali tuli ja minä analysoin lisää Offsidessa. Blues oli naulannut ottelun lopullisesti kiinni viidennellä maalilla ja puolet toisesta erästä oli vain pelailua. Tylsän erätaukoanalyysini mukaan pelailu jatkuisi kolmannessa erässä ja ennustin Bluesin tekevän vielä yhden maalin.

Analyysini osui oikeaan ja ennustus meni pieleen. Kolmannessa erässä Blues todellakin vaan pelaili ja TPS sai muutaman kontrolloidun hyökkäyksen, mutta maalipaikoissa ei ollut hurraamista. Ilman maskia ammuttiin marjoja Myllyniemelle poimittavaksi. Lee Sweatt teki kavennusmaalin ylivoimalla ja Laatikainen teki vielä kerran kiellon päälle.

Loppulukemat ovat tylyt

Puolustus ei toimi. Backman oli viltissä osan ensimmäisestä erästä ja Kiprusoffia ei näkynyt kolmannessa erässä. Saattoi olla jo toisesta pois, analyytikko ei kaikkea huomannut. En tiedä oliko vilttikomennus vai loukkaantuminen syynä.

Tasan sama loru oli tänään kuin viikko sitten Lahdessa. Ei ole Tepsillä mitään jakoa, kun vastustaja pelaa täysillä. Maalivahtipeli petti taas, puolustus avitti ja hyökkäys teki kaksi maalia. Ei riitä voittoon.

Aki Bergin kaipuu on tällä hetkellä suurempi kuin halusin uskoa ennen sarjan alkamista. Uskottelin itselleni, ettei joukkue saa yhteen mieheen kaatua. No, tällä hetkellä kaatuu. Ryhtiä tarvittaisiin puolustamiseen ja pelin avaamiseen. Jälkimmäisessä Berg ei ole mikään messias, mutta todennäköisesti toisi siihenkin jonkin sortin rauhallisuutta. Nyt hyökkäykset, kontrolloidut hyökkäykset menevät hukkaan jo avaussyötössä. Pelaa siinä sitten lyhytsyöttöpeliä, kun avaussyöttö on luokaton. Viisikkopelaaminen loppuu ennen kuin se alkaakaan. Aarggghhhh. Näillä mennään ja muita mantroja.

Espoosta

Bluesista jäi mieleen Öhman ja olut. Vt. kapteeni Saarinen sai jäähyn Öhmanin pysäyttämisestä kolmannessa erässä. Öhman oli menossa läpi ja Saarinen pysäytti. Hirveä suunsoitto Favorinille jäähystä. Ei tehnyt mitään väärää, mitä nyt oli jäljessä ja nysväsi Öhmanin nurin. Öhmanin tasoinen pelimies kelpaisi Tepsiinkin.

Ottelun jälkeen ei satanut vettä. Ilma oli raikas ja askel raskas. Vieläkään en ole nähnyt Tepsin voittavan tällä kaudella. Sarjataulukkoa en viitsi nyt edes vilkaista. Saati muita tilastoja. Huomenna voin toisella silmällä vähän kurkistaa.

Positiivinen lopetus

TPS yritti taas loppuun asti. Jos yrittämisestä saisi palkintoja olisi TPS kärkisijoilla.

Lee Sweatt on minusta hieno kiekkoilija. Hän kannustaa joukkuekavereita koko ajan. Molempien tekemiensä maalien jälkeen kävi omaa molkeakin ”koputtamassa” eikä vain tyytynyt vaihtopenkin ohiluisteluun. Saman maalivahdin ”koputtamisen” tekee myös takaiskumaalien jälkeen. Kannustaa niin myötä- kuin vastamäessä. Joukkuepelaaja (ja hieman eri maata kuin viime kauden surffailijat ja helvetin hyvä niin).

Kuka päästi koirat ulos

TPS:n kolmas peräkkäinen vierasottelu on tänään Espoossa. TPS:n otteluohjelma on aika mielenkiintoinen, neljä vierasottelua putkeen ja marraskuussa on vuorostaan neljä kotiottelua putkeen. Hieman on lipunmyynnissä haastetta, kun pitää Turkuhalli myydä neljä kertaa täyteen kahdeksan päivän aikana.

Tänään Tepsillä ei voi olla muuta teemaa kuin työnteko. Viisikkopeli on saatava toimimaan ja yleinen yksityisyritteliäisyys on kitkettävä pois. Paremmin en osaa sanoa mitä tarkoitan. Esimerkin kautta ehkä onnistuu, Erkinjuntti saa kikkailla kiekon kanssa ja Saarinen ei saa. Muutamalla pelaajalla on tarpeeksi kiekollista taitoa ja suurimmalla osalla ei ole. Joten jokaisella pelaajalla pitäisi reality checkin olla pakollinen toimenpide ennen ottelua, ennen vaihtoa, hitto jatkuvasti. Ettei tule niitä käsittämättömiä nimeni on saarinen/backman/lähes mikä vaan, harhautanpa alimpana miehenä karvaajan jalkakynällä kaffelle… no voi vittu missä se kiekko... kiitos/sori Kuokka.

Eric Johansson jätti Ilves-ottelun kesken kylkivamman takia. Vanha vamma ärtyi ja ärtyi sen verran pahasti, ettei pelaa tänään. Ketjut Länskärillä:

TELaine – Hurme – Suominen
Sinisalo – Makkonen – Aho
Ramstedt – Rautee – Erkinjuntti
Alanen – TOLaine – Kolu
13. hyökkääjä Reivonen

Makkonen on siirretty takaisin keskelle ja Ramstedt on nostettu viltistä mukaan. Hurme on Tepsi ykkössentteri. Hurme on ykkössentteri. Hurme on… no ei tämä toistamalla muuksi muutu saati parane. Minä olen hitsannut itseni kiinni ajatukseen ykköskeskushyökkääjästä. En ainoastaan Tepsin osalta, vaan yleensäkin jääkiekkojoukkueen tärkein kenttäpelaaja on ykköskeskushyökkääjä. Markku Hurme ei voi olla ykköskeskushyökkääjä. Piste. Missä ne hankinnat viipyvät? Hyökkäystehoja nimittäin kaivattaisiin. Tepsin tehokaksikko Teemu Laine – Tuomas Suominen on tehnyt lähes puolet hyökkääjien pisteistä ja TPS on tehnyt vain 15 maalia 7 ottelussa.

Valmennus on ilmeisesti pysyvästi hajottanut duon Rautee – Aho. Rauteen laitahyökkääjiksi on viime peleissä istutettu kiekollista taitoa omaavia jätkiä. Ahosta on tehty jonkin sortin käynnistysmoottori ylempiin ketjuihin. Rooli on sinänsä hyvä, Aho taklaa ja tsemppaa mikä ehtii, mutta pisteitäkin pitäisi tulla. Nelosketju on pidempään ollut nykyisessä muodossa ja välillä tuntuu, että ketju toimii ja sitten taas tilastojen valossa ei todellakaan toimi. Kukaan tuskin odottaa Max Kolun voittavan pistepörssiä, mutta hyökkääjien heikoin tehotilastolukema (-4) ei vaan käy pidemmän päälle. Alasella lukema on miinus kolme. Nelosketju ottaa vastaan turhan paljon takaiskuja ja hyökkäyssuuntaan eivät saa mitään aikaan. Voisikohan Kolun siirtää puolustajaksi? Amerikoissa pelasi pakkinakin, toisi ainakin jämäkkyyttä maalinedustalle.

Pakkiparit ovat entisellään:

Jokinen – Kiprusoff
Järvinen – Sweatt
Halonen – Saarinen
Backman

Kyllä tuossa olisi Kolulle yksi paikka. Kolun tilalla voisi hyökkäyksessä peluuttaa Ramstedtia. Kaiken järjen mukaan Kolun pitäisi osata luistella myös takaperin ja kuutospakkina ei tarvitsisi välittää, vaikka avaukset menisivät välillä miten sattuu. Pääasia, ettei kiekkoa suoraan anna vastustajalle. Kuten eräät jesset ja simonit. No, kyllä kuule vitutti viimeksikin katsella superkaksarin ratkaisuja. Niin, että saan olla ilkeä ja nimitellä ynnä haukkua. Muistakaa, että rillipäitä ei saa lyödä.

Veikkaus arpoo TPS:n yllättäen huonommaksi kuin Bluesin. Blues on ennakkosuosikki ja vierasvoitolle annetaan kertoimeksi 3,95. Turpaan siis tulee niin, että tukka lähtee.

Minä lähden katsomaan ottelun, vaikka vihaan Länskäriä ja Bluesin maalilaulua. Se on karmea ja olen kuullut sen aivan liian usein viime vuosina. Olen luvannut ostaa haulikon ja ampua radion päreiksi, jos radiosta ko. kappaleen joskus kuulen. Paska biisi ja paska bändi. Niin paska, etten edes muista bändin nimeä enää.

Pitkävetolappuun laitan kakkosen ja tulosvetoon 2-3. Hurmeen Markku on umpijäässä vanhalla kotiareenalla ja Suominen & Laine ratkaisevat ottelun kahdestaan, taas.

keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Ilves voitti

Buu~huu, nyt ei nappaa mikään. Työnteosta ei tule näillä välineillä mitään, jalka meni eilisellä lenkillä mäsäksi ja jääkiekkokin aiheuttaa näppylöitä.

Ei ollut taikauskossani voimaa. TPS hävisi Ilvekselle, vaikka minä en ollut katsomossa. Ilves teki ensimmäisen kympin aikana kaksi maalia ja homma oli sillä selvä. Toisessa erässä vähän lisää kermaa voiton päälle. TPS:n kolmannen erän kavennus oli kosmeettinen.

Grandpa Simpson tiesi miten Tepsiä vastaan pelataan:

- Päätimme alusta asti luoda painetta TPS-päätyyn. Tarkoitus oli, että vastustaja ei pääse energisyydellään meitä yllättämään.

Hannu Virta taas tietää joukkueensa henkisen kantin:

- Nuori porukkamme ei kestä vielä hyvin tappioasemaa ottelussa. Tässä asiassa on jatkossa paljon parannettavaa.

Niin, kaksi peliä peräkkäin on menty syväkyykkyyn alkuminuuttien aikana. Vastustaja tekee pari maalia ja TPS on ja pysyy tappioasemassa ottelun loppuun asti. Ehkä jotain pitäisi tehdä valmistautumisessa eri tavalla?

Lahdessa tosin Pelicans otti taitavalla peluutuksella Tepsiltä vähätkin hyökkäyslelut pois. Mutta silti pitäisi pystyä pitämään oma maali puhtaana jonkin aikaa. Tietenkin aktiivisessa pelitavassa mennään eikä peruutella ja jos ei homma toimi on pökäle helposti omassa puntissa. Olisiko mahdollista olla vähemmän aktiivinen vieraskaukaloissa? Pelata hieman varmemmin ja tylsemmin, kunnes joukkue on hereillä, tilanne selvillä, vastustajan ensirykäisy otettu vastaan ja sitten annettaisiin hanaa kunnolla. Tuntuu siltä, että muut tietävät TPS:n aktiivisen pelitavan ja miten se parhaiten torpedoitaan. Vai onko kaikki kiinni pelkästä työnteon määrästä? Kuten Kalle Kaskinen sanoo:

- Työnteko unohtui ja vahvasta viisikkopelaamisesta ei ollut tietoa. Ainakin turhilta kuvitelmilta leikattiin siivet ja jokainen huomasi, että ilman kovaa työtä ei tulosta tule.

Minä en tiedä mistä homma on kiinni. Sen tiedän, että ilman viisikkopeliä ei TPS ota pisteen pistettä liigassa. Jokerit pystyy taitavien yksilöiden avulla napsimaan pisteitä, mutta TPS:n pelaajien pitää ”tyytyä” hakkaamaan päätä yhdessä seinään.

SM-liigan uudet sivut ovat edelleen vaiheessa, otteluraportin mukaan Juha Kuokkanen pelasi koko ottelun ja torjui 24 (7+10+3=24?) kertaa. Onneksi esim. Jatkoajan tilastoista selviää totuus. Kuokkanen vaihdettiin neljän torjunnan ja kahden päästetyn maalin jälkeen. Kuokkasen tilalle tuli Alexander Salak, joka samalla teki SM-liigadebyytin.

Allu Salak taisi olla ottelun paras TPS-pelaaja. Lee Sweatt teki vihdoinkin maalin. Siitä yksi plussa. Pieni sellainen. Tehotilastossa Sweattillä on -4 seitsemän ottelun jälkeen. Jaettu jumbosija Tepsin pakeista. Toinen miinus neljä on vt. kapteeni Saarinen. Jonka muutkin tilastolukemat ovat surkeita, pisteitä nolla ja eniten jäähyjä puolustajista. Ei hyvää päivää.

Torstaina sitten Espoossa viisikkopelaamista ja henkkoht. tilastojen parantamista. Koska minä raahaan karvaisen takapuoleni Länskärille. Muitakin syitä em. toimintaan on, mutta en niistä nyt välitä. Lähden kahville, esimiehen askeleet ovat tulossa tännepäin.