torstaina, toukokuuta 31, 2007

Mallikasta menoa

Suomen huonoimmaksi kiekkomediaksi valittu Turun Sanomat jatkaa laatulinjalla. Tuoreimmasta jutusta voidaan poimia mm seuraavat pari hauskaa tietoa:

- Jason Ulmer saattaa palata Turkuun
- Matti Alatalon kanssa ei neuvotella
- Max Kolun viime kauden tehot 8+15 = 23 pistettä

En tiennytkään, että Jason Ulmer on Turussa joskus pelannut. Matti Alatalon kanssa ei kannata neuvotella, koska Matti Alatalolla on sopimus Kerhon kanssa ja meillä on jo ykkösvalmentaja. Mutta ehkä Mikko Alatalon kanssa voisi neuvotella. Toisi säpinää katsomoihin. Ei sitä selvin päin katselisi. Mika Alatalon kanssa ei tarvitse neuvotella. Kai Nurmisen (nimi oli oikein jutussa!) kanssa voisi neuvotella. 20 maalia SM-liigassa on kova juttu. Kolu teki viime kaudella yhden maalin ja seitsemän pistettä, otteluita kertyi 39. Neljän kauden yliopistouran tehot olivat 8+15 (152 ottelua).

Ehkä TS yrittää seurata Sihvosta, joka ei yksityiskohdista piittaa. Yksityiskohdat & faktat häiritsevät kaukalosta kumpuavaa analyysia. Ja olen oppinut Sihvosen jutuista, että kaikki toiminta maapallolla & ulkoavaruudessa lähtee kaukalosta. Yritän muistaa tämän opetuksen aina ja iankaikkisesti.

Turun Sanomien jutun informatiivisin lause on tämä:

Luultavasti seuraavat uutiset pelaajahankinnoista kuullaan vasta syksyllä

Ei helvata. Kyllä nyt menee kausikorttia kaupaksi kesän aikana ja buumi nousee. No ei. PA on PA ja PA:n ei auta valittaa. Kesän mantrani. Lupaan tarjota oluen, jos mantrallani tervehdit. Minua.

Jutun positiivisin kohta on Ari Vuoren kommentit Tomas ”leija mikä leija” Sinisalosta. Sinisalo onkin ihan hyvä ja enää Sinisalon pitää todistaa tämä väite todeksi. Kaukalossa. Reikäpallosaavutuksista en anna plussaa. Kyseessä on nimittäin hölmö laji. Kerran kokeilin ja petyin.

Minua hieman kypsyttää Tepsin tilanne. Miljoonannen kerran tänä vuonna. Joukkueenrakennus on pahasti kesken ja ilmeisesti rahapulan takia keskeneräiseksi jää syksylle asti. Päävalmentaja haluaa liikkuvia pelaajia, jonkinlaista ajokoira/jalat jalat joukkuetta ollaan rakentamassa. Tämä ”pelitapa” edellyttää vankkaa kesäharjoittelua koko joukkueelta. Nyt ykkösketjun (haluan uskoa ykkösketjun hankintaan edelleenkin) harjoittelu jää herran haltuun. Mahtaa tulla hyvää jälkeä kaukalossa. Ihan vaan muistutukseksi, että viime kauden kanukit olivat kaikki ”rapakunnossa” Turkuun saapuessaan. Koeta siinä sitten liikkua liukkaasti. No ehkä niillä (tulevalla ykkösketjulla) pysyy vuorostaan kiekko lavassa paremmin.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Mainos

Tepsin talouspuolen huhut ovat sitä luokkaa karmeita, että pitää keksiä jotain muuta lukemista. Jos huhuissa kerrottu pitää paikkansa, niin… No ei mitään, tekijät pihalle ja tilalle helmitaulun päälle ymmärtäviä. Lisäksi seuraavien termien pintaraapaisua syvällisempi ymmärrys olisi suotavaa: budjetti, budjetointi, budjetin laatiminen, budjettiseuranta. Joku fiksu jo tajuaa mikä on em. termien yhteinen nimittäjä. Ja tämä oli ilmainen vinkki.

Asiaan, tämä ei ole huhua eikä turhautumista. Tämä on täyttä totta ja hehkutusta. Jouni Niemisen blogi on helmeilevän hyvä. Jatkoaika pieksee tässä osiossa Helsingin Sanomat suvereenisti. Molempien blogien kirjoittajat asuvat Pohjois-Amerikassa, ja vain toinen on tasokas ja antaa lisäarvoa minulle. Peilin mukaan kieleni on ruskea. No ei mahda mitään, hyvää on pakko nuolla.

Mainostetaan lisää. Ulkomaisista sivustoista LCS Hockey on eniten riippuvaisuutta aiheuttava. Kohta olen tarpeeksi sekaisin LCS:stä ja ostan Honest John Churchfieldin.

Tämän postauksen mainokset olivat ilmaisia, vaikka (nyky-)TPS-hengessä olisi pitänyt tehdä tappiota.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Odotus jatkuu, osa mones

Hiljaista on täällä(kin). Kausi 06-07 on Tepsin osalta ollut paketissa jo kauan. Uuteen kauteen valmistautuminen on menossa, vaikka ei siltä tunnu. Pelaajahankinnoissa aikahaarukka on muutamasta päivästä / alkuviikosta / loppuviikosta syyskuuhun. Jossain välissä tulee uusia pelaajia. Aika ankeata, jos syyskuulle asti nykyisillä pojilla mennään.

Neuvottelukontakteja on ja tarjouksia on jätetty. Hankintojen tason pitäisi olla lähes NHL ts kolme maagista kirjainta on pelipaikka tai sitten NHL. Ellei joku muu liiga tahi seura iske väliin. Iskemisestä ei päästä erään kriitikoksi kääntyneen analyytikon missioon*, vaan osakeantiin.

Tepsin osakeanti on parhaillaan käynnissä ja kuun loppuun asti isketään rahaa tiskiin. Liikemiehiä, jopa oikein nimimiehiä, on kuulemma seteliniput kourassa Tepsin luukulla. Saas nähdä miten käy, kun vanhat rakenteet ja mahdolliset uudet patruunat ottavat mittaa. Vähän olen skeptinen sopan onnistumisen suhteen, jos keittiömestareita on liikaa hellan ääressä. Mutta rahaa pitäisi olla tulossa ja talouden tasapainottaminen jatkuu. Mikä on hyvä asia.

Hyvä asia ei ole se, että joukkue on nykyinen. Väitän, että nimetön miehistö ei Turussa kiekkobuumia nosta. Tiukimmat kannattajat käyvät matseissa, vaikka siellä pelaisi pelkkiä a-junnuja tai ikämiehiä tai koiria, mutta liki 12 000 katsojan hallissa pitää käydä muidenkin katsomassa ja viihtymässä. Muuten osakeyhtiö kupsahtaa.

Heitän hatusta yhden viihtyvyystekijän ja vielä ihan ilmaiseksi. Voittaminen. Jos joukkue voittaa, niin millään muulla ei ole väliä. Se on myrsky vesilasissa, kun märistään voittavan joukkueen asioista. Jos taas lopputulos on heikko, niin tietenkin katson mieluummin yrittäviä nuoria kuin laiskoja vanhoja. Mutta minä olenkin katsomossa, satoi tai paistoi. Kaikki eivät ole. Muuta en tässä yritä sanoa (=pelaajahankintoja, kiitos). Ja sen tietenkin, että häviäminen se vasta vituttaakin.



*) Minä en tuon miehen missiosta perusta, mutta kyseisen lehden kustantajalla menee huonosti. UL tekee tappiota ja kustantajalla on YT-neuvottelut käynnissä. Ei ole mennyt jääkiekon analyysit & provot kaupaksi. Tosin lehden omistuskuviot eivät ole niin selvät kuin miltä ulospäin näyttää (jos minua on informoitu oikein ja totta helvetissä on). Saattaa siis analyytikon hommat jatkua, vaikka muuten kyllä kustantajalta toimittajia lähtee kilometritehtaalle.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Rauhoittavia, kiitos

Karhuherran lupailema toimitusjohtaja Sutelan haastattelu löytyy nyt Jatkoajasta. Sutelan puheet ovat edelleen samaa tasoa. Siis kuulostaa hyvältä, kyllä mies tietää miten puhutaan. Siitä annetaan peukkua, taas.

Haastattelussa ei ole jymy-yllätyksiä, vaan näyttää etenevän otsikon mukaisesti. Kovin vilpittömän oloisesti Sutela vakuuttelee muutosten olevan todellisia ja realiteettien olevan tiedossa. Ja miljoonannen kerran länkytän, että tekojen ja puheiden pitää kohdata. No sitähän Sutela itsekin haastattelussa sanoo:

- Nyt pitäisi lunastaa ne kaikki lupaukset, mitä on tehty!

Niin. Odotellaan, odotellaan. Kärsivällisyys on hyve. Helpompi sanoa kuin toteuttaa, minä nimittäin istun muurahaispesässä (Tepsin suhteen). Pitäisi varmaan hankkia Prozacia.

Sen verran työnnän kieltä pakkasella tamppaustelineeseen, että olen eri mieltä pelaajahankintojen ajankohdasta. Uskon (no prkl, tiedän) ettei myöhäisillä hankinnoilla kuuhun mennä. Yksittäiset kaappaukset voivat onnistua, mutta kokonaisen ykkösketjun hankkiminen vasta syyskuussa (kuten Sutela vihjaisee) on takamatkalta ja pussista starttaamista. Tietenkin sian ostaminen säkissä on tyhmää, mutta ei nuo muutkaan seurat odota ja odota. Joukkueen runko pitää olla kasassa mahdollisimman aikaisin, joukkueharjoittelulla on SM-liigassa merkitystä. Tokihan myöhäisillä värväyksillä säästetään palkkamenoissa ja annetaan nuorille peliaikaa harjoitusotteluissa, mutta. Äh. En minä jaksa tätäkään levyä pyörittää. Sanonpahan vain, että Hannu Virran tavoite suorasta pudotuspelipaikasta ei nykyisellä joukkueella toteudu. Jos toteutuu syön hatullisen… ööh, silliä (silli on helvetin pahaa) ja pystytän Hantalle patsaan!

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Iso lähtee kultalehvät päässä

Pelaajarintamalta ei mitään uutta, mutta organisaatiossa tapahtuu. Ja paljon. TPS ry:n puheenjohtaja Hannu Ansas poistuu takavasemmalle vähitellen ja logosta on poistettu kultalehvät sekä TPS Hockey Oy:n puheenjohtaja Antti Kasi vetäytyy terveydellisistä syistä puheenjohtajan hommasta..

Iso-Hannulle isot kiitokset varsinkin 90-luvun menestyksestä. Patsasta pystyyn! No ei sentään, 6 vuotta sitten olisi ollut otollinen hetki, toisen triplan jälkeen. Viisaita sanoja Iso-Hannulta:

- Ainoa mahdollisuus on, että osakeyhtiön toiminta on vuosittain kannattavaa. Toisaalta tarvitsemme hallitukseen ammattilaisia, joilla on taloudellinen intressi, tietoa ja osaamista.

Lausunnon toteutuminen olisi suotavaa. Mahdollisimman pian. Yhdistettynä jääkiekkotietämykseen. Jääkiekkobusiness ei kuitenkaan ole ihan tavallista liiketoimintaa, seurassa pitää olla ydinosaamista sekä talouden että jääkiekon saralta. Muuten mennään metsään jommankumman kohdalla. Karkealla jaottelulla osalla seuroista kusee molemmat puoliskot, mestareilla kummatkin on kunnossa ja kolmannella ryhmällä jompikumpi on pielessä. Se taas on salaisuus mihin em. ryhmistä TPS kuuluu. Mutta sieltä noustaan!

Turun Sanomien artikkelista paljastuu kahdella lauseella pukumiesten ja Turun taudin pitkän iän salaisuus:

- Sääntöjen mukaan yhdistyksen uusien jäsenien on anottava hallitukselta jäsenyyttä. Toisin sanoen vanhan hallituksen on hyväksyttävä uudet jäsenet.

Noin se piiri pieni pyörii ja uudet leikkijät pidetään piirin ulkopuolella. Mielenkiinnolla odotan kuka pääsee sisäpiiriin Tepsin jääkiekkoa johtamaan. Sääntöihin tuskin tulee muutoksia, joten on pakko uskoa henkilömuutoksien tuovan Tepsille loistavan tulevaisuuden.

"Uusi" logo on yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Täytyypä ennen kauden alkua asioida TPS-shopissa handlaamassa uudella logolla varustettuja tuotteita (onhan niitä siihen mennessä siellä?).

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Leija vahvassa myötäisessä

TPS pullistaa hauista. Osakeannista olisi tulossa menestys. Huikeaa sanon minä. Toivottavasti on myös menestys. Osakeannista enemmän, kun itse anti tapahtuu ja omistussuhteet selviävät. Antihehkutuksen (hauska sana) yhteydessä Seppo Sutela ampuu molemmilla piipuilla:

- Strategiamme kulmakiviä on rakentaa taisteleva joukkue, joka pelaa iloisella ilmeellä viihdyttävää kiekkoa. Pelaajabudjetin saneeraus antaa tilaa nuorille ja nälkäisille äijille, joiden taustalla häärii mm. SM- liigan kovin pakkipari Berg - Kiprusoff. Ykkösketju on vielä haussa ja monia tuoteuudistuksia vireillä. Ensi kaudella tulemme Hannu Virran vetämän valmennustiimin johtamana yllättämään positiivisesti.

Puheet ovat komeat. Helvetin komeat. Todellisuus ei ihan vielä ole samalla tasolla. TPS teki Tomas Sinisalon kanssa sopimuksen tällä viikolla. Ilman koeaikoja, suoraan vaan jengiin mukaan.

Tomas Sinisalon suurin meriitti tähän mennessä on ”Son of former NHL player Ilkka Sinisalo” ja syntymäpaikka ”City of Brotherly Love". Toiseksi suurin meriitti on 20-vuotiaiden MM-pronssiryhmässä mukana oleminen. Kolmanneksi suurin on SaiPa-valmentaja Mälkiän ytimekäs kuvaus ”leija mikä leija”. Seuraavaksi listaisin nuoren miehen tehopisteet, mutta suurennuslasi on hukassa. No sen sijaan teenkin listan nuoren miehen edustamista seuroista. Äh. Ei pysty, niitä on liian paljon.

Olen aika skeptinen Sinisalon värväyksestä. Hän haisee voimakkaasti flopille. Flopille, johon Tepsillä ei ole varaa tässä tilanteessa. Puolet joukkueesta on jo nyt suoraan toivotaan, toivotaan –pelaajia (toivotaan siis onnistumisia ja jyrkkää kehityskaarta, pelätään stagnaatiota). 21-vuotias on kehityskelpoinen, mutta ei ole ihan tervettä vaihtaa seuraa useamman kerran kaudessa. Potentiaalia on jonkinlaiseen kiekolliseen rooliin, mutta pelipaikka ei voi olla automaatio. Pelipaikka pitää ansaita ja tässä kohtaa on ilmeisesti ennen hirttänyt kiinni. Minä (koska minulla on varaa) olisin tarjonnut koeaikaa ja sen päälle sopimusta. Suora vuoden sopimus leijan kanssa nimittäin haisee epätoivolta. Mutta toisaalta miksi ei olisi tehty sopimusta:

- Sinisalo on juuri sen tyylinen pelaaja mitä olemme hakeneet.