keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Gott och Blandat

Olipas eilen taas ihana paluu Suomeen. Kotimaisen lentoyhtiön tutun tyly palvelu koneessa ja mörököllejä puolet matkustajista. Lentoasemalla tiedotus pelasi kuin Pendelino, ja reilun tunnin selvittelyn jälkeen pääsin poistumaan ilman laukkuja. Palvelu sinänsä lentoasemalla oli hyvää (pl. tiedotus), mitä nyt vähän viivasuuna suoritettua. Ihmettelin vielä ruokakaupassakin hetken hapannaamoja, kunnes meni tajuntaan, että todellakin olen Suomessa.

Ilta-Sanomat vahvisti vielä julkisen liikennevälineen ominaistuoksun: Älä juo Shellin lasipesunestettä. Tervetuloa tosiaankin Leningradin länsilähiöön.

Raketeista ei tämän narinan jälkeen tarvitse valittaa. Toivottavasti silmälääkäreillä on paljon asiakkaita. Suosittelen rakettien työntämistä omaan pyllyyn, tuntuu lähettäjän päässä kovimmalta.

Lähi-idässä saattaisi toki tämä valitus kuulostaa ns. hyttysen ininältä. Entä sitten. Vedä etukäteen.

Saunan lämmitin heti kotiin päästyäni tai siis heti matkalaukkuni saatuani. Näppärästi toimi palvelu, olisin tipannut kuskia, jos en olisi Suomessa. Niin, hakkasin vähän puita. Latasin pesän täyteen ja korkkasin oluen. Lisäsin puita ja korkkasin seuraavan.

Oikeasti väänsin kytkimestä sähkökiukaan päälle ja otin pari ruuansulatusta edistävää tiukkaa. Mielenkiinnoton huomio kotimaan kamaralla hengaamisesta, hymyilevälle miehelle hymyilevät naiset takaisin. No, tämä julkinen hymyily loppuu hyvin pian ja palaan normaaliin harmaaseen massaan.



Reissuni aikana ehti Tepsissä tapahtua yhtä ja toista. TPS haikaili lipunmyyjien perään. Hyvä. Myyntihenkisiä ja ripeitä myyjiä ei voi koskaan olla liikaa. Ripeitä on avainsana.

Jarkko Heikkinen (30 vuotta) siirtyi TPS:n takalinjoille Mestiksestä. Pientä nikotusta aiheutti siirto minulle, kunnes sain ajatuksen loppuun. Omista junnuista ei vaan löydy pelaajia. Tepsin juniorimyllyn käyneet ovat olleet heikkoja... Kuinka kauan? Jos ellen väärin muista, niin mm. Hannu Jortikka valitti asiasta kaudella 2005-2006. Joren aikana ja jälkeen on junnuista noussut edustukseen. Niin. Kuinka monta? Tohelon timpurinkin sormet riittävät ja jää vielä ylikin.

Kai Suikkanen, R-P Lehtonen ja Urpo Ylönen (asento!) jatkavat ensi kaudella Tepsin valmennuksessa. Ottaisin lakin pois päästä, jos moista käyttäisin. Hyvä päätös ja mielenkiinnolla seuraan keitä Suikkasen valmennus kiinnostaa. Löytyisikö uusia pelaajia muualtakin kuin Hokista?

Antti Erkinjunttia kiinnostaa ainakin. Erkinjuntin kahden vuoden jatkosopimus on myös hyvä asia. Erkinjuntti on hyvä aihio ja oikealla valmennuksella lappapojasta tulee vielä kunnon pelimies.

Viime kaudella EJ veivasi ja kaatui. Tällä kaudella pysyy jo pystyssä ja on laitakahinoissa hyvä. Ryövää kiekon ”aina” ja vasta sitten kikkailee itsensä umpikujaan. Pätkä lisää joukkuepelaamista ja sopivat ketjukaverit rinnalle, niin saa pukea EHT-maajoukkuepaitaa päälle ensi kaudella.

Nuoren miehen lyöntilaukauksen nopeus on yllättävän kova, tai sitten muut ovat keskivertoa. Veikkaan jälkimmäistä. Tai mistä minä tiedän kuinka kovaa SM-liigan huiput lämäävät. Erkinjuntin lämäri ei vaan minun silmiin järin kovalta näytä. Tai tarkalta.

Max Kolu. Jatkosopimus kouraan, kiitos. Kehityskäyrä näyttää hyvältä (käyrän huipun ollessa monivuotinen puolustavan roolin liigajyrä?) ja nousussa olevaa kulttistatusta voisi hyödyntää markkinoinnissa ja myynnissä. Fiksua sälliä hyödyntämään, mars.

Uutta toimitusjohtajaa ei sitten tänä vuonna löytynyt. Ainakaan nimeä ei ole julkaistu. Toivottavasti pian on nimi paperissa, toimitusjohtajalla nimittäin on hommia tiedossa. Ainakin kuvittelen, että toimitusjohtajalla on iso osuus pelaajabudjetin väsäämisessä ja ensi kauden joukkueen pitäisi olla näillä näppäimillä lähempänä valmista kuin alkutekijöitä.

Toisaalta TPS:n talous on edelleen kuralla, joten ans kattoo miten tässä vielä käy. Artisti maksaa.



Joulutauon jälkeisistä kahdesta pelistä kaksi pistettä ei ole riittävä suoritus. Kärpät on kova kotijoukkue ja nolla pistettä Oulusta ei ole maailmanloppu, mutta SaiPa on raajarikkoinen jumbo ja ihan turhaan lähti yksi piste Lappeenrannan pussiin.

Joulukuun saldoksi tuli 9 pistettä seitsemästä ottelusta, mikä on pettymys. Tietenkin tuo tahti riittää pitämään Tepsin pois jumbopaikalta, mutta nälkä kasvaa syödessä. Veikkaan joukkueen nousevan säälipudotuspeleihin. Onhan se jo jonkinlainen traditio Tepsille, tuolle säälipleijareiden vakio-osallistujalle.

Alexander Salakin pelikiellon aikana maalilla on heilunut Atte Engren. Täysin oikea peluutusratkaisu. Juha Kuokkanen ei vaan riitä ja Engren on tulevaisuuden nimi. Kolme ottelua ja viisi pistettä on (kauden alun) kolmosvahdilla hyvä suoritus.

Kuokkanen pelatkoon sopimuksensa loppuun vaihtopenkillä ja Engren takaisin Mestikseen pelaamaan jahka Boratin pelikielto on ohi. Ensi kaudella Engren on kakkosmaalivahti, joka haastaa ykköstä kauden alusta asti. Ja ykkönen on? Salak mielellään.




Karmea jetlag edelleen. Sauna, sisu, terva ja viina ovat vähän jelpanneet. Seuraavaksi kokeilen kourallista naisia yksityisasunnossa. Lupasin hövelisti viihdyttää heitä kaikkia ja ottaa kavereita mukaan. En tasan tarkkaan ota, korkeintaan soitan ääliöille ja vittuilen ihmettelen mikseivät ole paikalla.

Vuosi päättyköön ZZ Topin Rough Boyn tahdissa.




Viimeksi kuulin televisiosta Rough Boyn keväällä 1993. Kappale pyöri erään kiekkolähetyksen päätteeksi. Silloin oli hieno tunne. Vai mitä puusilmämaalituomari från Tavastehus?

Nice.

tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Turpakeikka Savossa

KalPa-TPS 6-3. Loppuluvut ovat turhan kauniit, Tepsillä ei pelissä ollut saumoja ensimmäisen maalin jälkeen. Näin kertoi minulle kirjeenvaihtaja ensimmäisellä erätauolla. Uskoi jo siinä tilanteessa (2-0), että TPS on sekaisin ja Kuokkanen ei riitä. Kuokkanen? Niin.

Ensimmäisen maalin jälkimainingeissa Alexander Salak poltteli päreitä kaksin käsin ja ilmeisesti tönäisi erotuomaria. Tai jotain vastaavaa. Joka tapauksessa rikkoi tuomarin fyysistä koskemattomuutta ja lensi ottelurangaistus niskassa suihkuun. Tämän jälkeen matsi oli taputeltu. Kuokkanen ei tietenkään riittänyt ja Tepsin nallipyssyhyökkäyksen kärki tylsistyi lopullisesti em. episodissa.

Sarjaneloselta vieraskentällä kuokkaan (hahahhah hah) ottaminen ei ole paha asia. Viime viikolla samalta vastustajalta otettiin kotikaukalossa täysi pistepotti. Puntit tasan. Ongelma on Salakin teon seuraukset.

En ole tilannetta nähnyt ja vaikka olisin nähnytkin, niin en osaa arvioida tuleeko ottelurangaistuksen päälle kuinka paljon lisää kakkua. Todennäköisesti tulee, koska tuomariin ei kosketa. Piste. Vaikka kuinka kuminauha venyisi ja paukkuisi. Piste.

Jokereita vastaan Salak ei ainakaan pelaa (ottelurangaistuksen pakollinen huili), joten Juha Kuokkasella on elämänsä tilaisuus näyttää taitonsa. Vastapuolella on Juuso Riksman. Kumpi vie maalivahtien taistelun? Ei saa nauraa.

Jos minä saisin päättää, niin hakisin Atte Engrenin Vantaalta jo tänään pois. Onneksi Engrenin lainasopimus päättyy joulutaukoon. Jolloin tiedetään Allun pelikiellon pituus ja Kuokkasen tulikasteen tulos. Tai siis Allun pelikiellon pituus.

Tämän kauden SM-liiga on Tepsin onneksi tasainen kuin entisajan maapallo. Kaikki sarjataulukossa takana olevat joukkueet hävisivät tänään, joten eikun uutta matoa koukkuun lauantaina ts. jollain ihmeteolla hyökkäyspeli kuntoon tai Jokerit vie 0-4 voiton.

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Komedia Raumo

TPS-Lukko 2-3. Posteljooni ei tuonut edes valekutsua Linnaan, joten piti keksiä lauantaille muuta tekemistä. Lähdin Turkuun katsomaan jääkiekko-ottelua. Matkalla tapahtui jotain, koska perillä näin koomikkolauman esityksen.

Vitutti katsella koomikoiden esitystä.

Katsomossa perinteisen Rauma-Pori –akselin voiton vei tällä kaudella Rauma. Porilaiset näin pari viikkoa sitten ja käyttäytyivät odotettua paremmin. Kännissä toki, mutta niinhän minäkin. Raumalaiset taas olivat... Puusilmä on sopivan lempeä termi tähän kohtaan. Jätetään tarkempi kuvaus kertomatta.

Lukko on oikein hyvä esimerkki joukkueesta, joka on kasattu isolla rahalla ja silti menee päin persettä. Paljon taitavia yksilöitä, joukkuepelistä ei tietoakaan. Taitavat yksilöt veivät tepsiläisiä vasemmalta, oikealta, keskeltä, hyökkäyspäässä, keskialueella, puolustuspäässä ja silti peli oli tasan 65 minuutin jälkeen.

Tepsin pelistä en keksi mitään hyvää sanottavaa. Liike ei riittänyt mihinkään ja käsittämättömiä henkilökohtaisia virheitä tuli koko ajan. Paljon parjattu ylivoima oli juuri sitä itseänsä. Ylivoimalla TPS teki yhden maalin, mutta täysin tuurilla sekin. Alivoima oli siedettävää tai Lukon ylivoima karseaa. Jälkimmäinen on lähempänä totuutta.

Yksilöistä plussalla pääsivät Tuomas Suominen ja Alexander Salak. Tosin Salak olisi voinut Lukon alivoimamaalin napata ja rangaistuslaukauksissa oli ihan lapanen.

Alivoimamaalin jälkeen oli lähellä, etten ottanut nahkavyötä housuista pois ja lähtenyt kohti vaihtopenkkiä. Teki mieli mennä lätkimään Aki Bergiä persposkille. Törkeän lepsusti pelasi tilanteessa, joka johti alivoimamaaliin. Ihan sama, vaikka takana oli pitkä vaihto. Ihan sama, noin ei pelata. TPS-tutti TPS Shopista kapteenin suuhun ja remmiä tuollaiselle, perkele.

Veli-Matti Vittasmäki pelasi itsensä takaisin vilttiin. Oli jatkuvasti lirissä, puolustuspäässä hukkui niin kiekko kuin mies. Kolmannessa erässä Casper Santanen pääsi jäälle ja Vittasmäki istui mielestäni penkillä koko erän. Ja todennäköisesti myös pysyy siellä. Marko Kiprusoffia kaivataan kovasti. Kiprun kiekollisen taidon puuttuminen näkyy selvästi.

Max Kolu pääsi loukkaantuneen Mikko Elorannan tilalle ja kylmä tosiasia on, ettei Maxista ole hyökkäyssuuntaan hirveästi apua. Tosin mies tekee helpot ratkaisut kunnolla. Ei mitään lepsuja purkuja, vaan voimalla pois. Eloranta äkkiä kuntoon ja Max takaisin alivoimaspesialistiksi. Tai sitten pitää kasata yksin pelkästään rikkova ketju. Kiekonhallintaan perustavassa pelitavassa Max ei vaan riitä. Kulttimies silti.

Tuomarit olivat enemmän pihalla kuin raumalaiset katsojat. Linja oli luokaton ja molemmat joukkueet kärsivät huonoista vihellyksistä. Muutenkin sai turhan paljon harrastaa aktiivista mailahäirintää.

Lipunmyynti meni ilmeisesti reisille, koska pitkin ensimmäistä erää tipahteli pieniä ryhmiä katsomoon pelikatkoilla. Moniala-asiantuntijana arvasin toki etukäteen, että lipunmyynti hoidetaan ala-arvoisesti.

Viime vuonna nimittäin seisoin pyhäpäivänä todella pitkään lippujonossa ja menetin puolet avauserästä. Siksipä eilen olin hallilla ennen kolmea ja näin kuinka huonosti homma hoitui jo siinä vaiheessa. Kolme lipunmyyjää ja yksi tyttö seurasi vierestä (tai ”johti” myyntiä). Seisoin seitsemän minuuttia lippujonossa. Jonolla oli pituutta 7 henkeä. Ei ihme, ettei myynti vedä. Prosessissa on jotain vikaa ja myyjiä on liian vähän.

Surkean lipunmyyntiprosessin rinnalle nostan matsibussit ottelun jälkeen. Mikä järki on pitää bussien ovia kiinni siihen asti, kunnes edellä oleva bussi on lähtenyt liikkeelle? Kuski vaan mulkoilee oven takana olevia. Miksi ei voi päästää heti sisään, jono on oven edessä ja kaikki eivät todellakaan mahdu siihen ensimmäiseen bussiin. Pellet. Kaiken huipuksi bussia siirretään 15 metriä eteenpäin ennen kuin ovet voi avata ja siinä vaiheessa jonosta on tullut härdelli, jossa työnnytään ja työnnetään kohti siirtynyttä ovea.

Ihan kuin yrittämällä yritetään tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman hankala ja rasittava. Älkää vaan tulko tänne toistamiseen. En tajua miksi näin toimitaan. Ei nimittäin tehoa minuun, minä tulen uudestan ja uudestaan paikalle.

Ottelun aikana vitutti mustissa pelannut koomikkoryhmä. Ja ottelun jälkeen vitutti lopputulos. Kolme pistettä oli otettavissa. Kaksi pistettä oli otettavissa. Mutta ei. Tepsin hyökkäyspeli oli vaan niin heikkoa.

Tämän viikon pistetahti ei riitä. Kolme ottelua ja neljä pistettä on heikko suoritus, varsinkin kun ennen joulua vastassa ovat sarjanelonen ja sarjakakkonen. Tiistaina Kalevan Pallo pistää kotimontussa Tepsin solmuun ja lauantaina Jokereilta ehkä voi niistä pisteen tai pari. Jolloin viimeiset viisi ottelua menisivät piste per peli. Ei hyvä. Onneksi ottelut pitää sentään pelata, joten on tässä vielä toivoa kuudesta pisteestä. Jospa ensi viikolla liikettä riittäisi tai jotain.

tiistaina, joulukuuta 02, 2008

3 pistettä ja Max

Tärkein ensiksi. Max Kolulle kolme (3) IS-tähteä. On se kone. Harmi vaan, että peliaikaa tuli Mikko Elorannan loukkaantumisen takia.

TPS-KalPa 3-1. TPS otti täyden pistepotin ilmeisen kohelluksen jälkeen. Viisi kertaa TPS pisti kiekon katsomoon rangaistuksen arvoisesti. Viisi kertaa. Onko liigaennätys? Läheltä ylös!

Positiivista täyden sarjapotin lisäksi on kaksi ylivoimamaalia ja Salakin hyvä suoritus. Muuta mukavaa en tilastoista keksi. Max!

- Ne liikkus hyvin. Maalit ratkasee. Hyvä näin. Sovittiin Kaitsun ja jätkien kans, ettei kahta peräkkäistä tappiota tule. Eikä tullut. Tuomas Suominen

Suomisen kommenttien jälkeen Auran Aaltojen nettiradio sanoi sopimuksen irti. Tekniikan ihmelapsi lähtee saunaan, kai sekin menee rikki hyvän alun jälkeen.

Kalapan on kaaduttava

Eilisen tappion jälkeen on pakko kesken työpäivän vilkaista illan kokoonpanoa. Miten valmennus on reagoinut tappioon? Rakentavan palautteen lisäksi.

Maaliin lykätään KalPaa vastaan Alexander Salak. Oikein. Juha Kuokkanen sai eilen mahdollisuuden haalia lisää peliminuutteja, mutta suoritus oli taas keskinkertainen ja sillä saa odotetusti lippalakin päähän illan peliin.

Kaksi ensimmäistä kenttää on ennallaan. Tykkään molemmista ketjuista, pakkipareista en niinkään.

Eilisen kolmosketjun Tommi Laine todisti jälleen kerran, etteivät rahkeet riitä liigaan. Teoriassa voisi riittää, käytännössä ei. Pelkkä tsemppaaminen harjoituksissa ei kehitä tarpeeksi, joten Laine pitää vuokrata Mestikseen loppukaudeksi. Peliminuutteja puseron alle ja ehkä miehestä kehittyy SM-liigakiekkoilija. Ehkä. Liigasopimus on nimittäin voimassa kevääseen 2010 ja olisi kiva, jos sopimuspelaaja myös pelaisi joukkueessa. Tänään Laineen paikalla kirmaa Tomas Sinisalo. Sinisalo on ainakin tehnyt maaleja liigassa.

Jamie Johnson jatkaa kokoonpanossa. En tiedä mitä miehen kanssa pitäisi tehdä. Potentiaalia on, se vaan pitäisi heruttaa esiin keinolla tai toisella. Tuntuu tosi hölmöltä kirjoittaa aikuisesta ulkomaalaisvahvistuksesta kuin jostain 19-vuotiaasta poikasesta.

En ole ollenkaan varma, että Antti Erkinjuntti on sopiva pelaaja Johnsonin laitahyökkääjäksi. Erkinjuntti on yksinyrittämisen kuningas ja muiden hyökkääjien pitäisi kai lähinnä tehdä tilaa hitaalle veivaajalle. Tai ottaa senkkaa kieputtelijan nenästä, jos ei Lapin Limppu syötä a) nopeammin b) useammin. Minun optimismin kyllästämässä teoriassa Antti-Jamie tekee kiekolla mitä vaan ja toimittaa sen minne vaan, Sinisalon pitää vain pelata itsensä vapaaksi ja tehdä maaleja. Ei muuten onnistu edes Playstationilla.

Veli-Matti Vittasmäki on nostettu kolmospariin. Casper Santanen on pudotettu seitsemänneksi puolustajaksi. Santasella oli vaikeuksia eilen, mutta niin oli myös Antti Halosella.

Halonen on yleisöystävällinen pelaaja, aina sattuu ja tapahtuu kun hän on kaukalossa. Halosella on Tepsin pelaajista eniten jäähyminuutteja, eniten plus-merkintöjä, eniten miinus-merkintöjä ja toiseksi eniten maaleja yhdessä Nordlundin kanssa. Ei ole tylsää Antti-boyn kanssa. Uskon, että Halosesta olisi paljon enemmän hyötyä, jos jääaika olisi 5-6. puolustajan tasoa. Varttitunti on hyvä määrä, yli 20 minuuttia nostaa virheiden määrän liian suureksi.

Max Kolu jatkaa 13. hyökkääjänä. Max on täsmäase. Max on kone. Max voisi pelata myös hajavaihtoja, jos jollain vakiomiehellä ei kulje.

Tänään kolme pistettä, jolloin mopo pysyy hyvässä matkavauhdissa ja lauantain lipunmyynti kasvaa pykälän verran. Edellinen kotipeli Kalpaa vastaan oli niin nolo (0-1!), ettei sitä voi vaan toistaa. Numerot edes toisinpäin, väärin ei voi edelleenkään voittaa.

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Viime viikko ja tänään

Olin viime viikon vähän kujalla. Paljon hommia töissä jne. Tiistaisen Tappara-voiton jälkeen TPS otti kahden pisteen 3-2 voittomaalikilpailuvoitot niin kotona Jokereista kuin vieraisssa Pelicansista. Viikon kolmesta pelistä seitsemän pistettä on hyvä saldo.

Lauantaina olisin mennyt Lahteen, jos ei perjantaina olisi ollut pikkujouluja. Tein kaiken oikein ruuan, juoman sekä kotiintuloajan suhteen ja palkinnoksi hyvästä suunnittelusta & toteutuksesta sain sellaisen migreenin, että oksat pois. Olisi kannattanut vetää kaksin käsin karmeat lärvit, johan olisin riekkunut Lahteen asti.



Perjantaina pompsahti vielä pieni yllätys Tepsiltä, kun toimitusjohtaja Seppo Sutela iski helmitaulun naulaan ja seuraajaa on haussa.

Toivottavasti sopiva henkilö hommaan löytyy. Toivottavasti henkilö ei ole väsynyt lätkäjätkä nimeltä Juhani tai Pentti. SM-liigaseuran kaltaisen PK-yrityksen johtoon tarvitaan osaava markkinointi- ja myyntihenkilö, joka ymmärtää tilkan budjetoinnista, budjettiseurannasta ja jääkiekosta. Jos vielä osaa mediakäytöksen, niin paikka on teidän.

Viime viikko pulkassa.



Maanantai, joulukuu, vettä sataa ja kaikki vituttaa. Vitutuksen keskellä matkustin Espooseen. Etukäteen ajattelin illan ottelussa olevan vähän toivoa, vaikka viime vuosina Tepsi on vain hävinnyt Espoossa. Ja se saatanan typerä maalilaulu on soinut ja soinut.

Toivon Tepsin voiton puolesta aiheutti edellisten otteluiden tulokset, normivärilasit ja espoolaisten loukkaantumistilanne. No eihän kärkipään joukkue ole mikään Ässät, vaan Joukkue. Rivit oli täytetty junioreilla, joita eivät takana istuneet kausikorttilaiset tunnistaneet ja peli vaan kulki. Blues pelasi tosi hyvin joukkueena, päälle vielä hyvä liike, niin perkele. Siis perkele! Toimi kuin junan vessa. Olen samaa mieltä Kai Suikkasen kanssa:

- Oli hienoa katsoa heidän vikkeläjalkaista hyökkäyspelaamista.

Ottelu alkoi niin synkästi, että meinasin siirtyä baarin puolelle. 2-0 taulussa alle viiden minuutin. Alexander Salak vaihdettiin Juha Kuokkaseen. Pessimisti minussa sanoi heti, ettei tästä seuraa mitään hyvää. Salak hörppäsi ensimmäisen maalin, mutta toisessa oli kenttäpelaajilla heikkoa suorittamista.

Maalien jälkeen Blues jatkoi hallintaa ja kärjistetysti voi sanoa, ettei Tepsille pomppinut kiekko pätkääkään. Jokainen syötönkatko meni pieleen ts. irtokiekon korjasi espoolainen ja monesti hyökkäys jatkui heti, ainoastaan tepsiläiset jäivät jälkeen.

Samaten monet purkukiekot alivoimalla olivat täydellisiä aivopieruja. Jopa niinkin älykäs pelintekijä kuin Aki Uusikartano onnistui alivoimalla purkamaan/syöttämään suoraan vastustajan siniviivalla päivystäneen puolustajan lapaan.

Ensimmäisen erän lopussa ollut ylivoimapeli antoi toivoa. Erkinjuntilla oli maali tyhjänä ja suti jotenkin ohi. Ylivoiman jälkeen TPS punnersi erän lopun hyvin. Jäi sellainen olo, että jos Tepsi tekee seuraavan maalin, niin tästä tulee vielä tiukka peli.

Blues aloitti toisen erän kovalla vauhdilla, mutta niin vain jäähy tuli kotijoukkueelle. Ja sitten Antti Halonen hyökkäyssiniviivalla pysäyttää (pomppivan) kiekon kädellä. Oikein kunnon säätö viivalla. Kärkijoukkueen alivoima ei ole mitään kassien rapsuttamista, joten totta kai joku syöksyi Halosen asettelutuokiota häiritsemään. Ilari Filppula polki paikkaamaan ja koukki itsensä jäähylle. Kyllä vitutti, ylivoima sössittiin ihan itse.

Sami Sandellin jäähyn aikana ihmettelin miksi pirteästi pelannut ketju Suominen-Töykkälä-Eloranta ei saanut ollenkaan ylivoima-aikaa. Jäähyn jälkeen ketju tekikin maalin. Hienosti Tuomas Suominen pelasi tilanteen loppuun ja laittoi riparin sisään. Tästähän tuli peli.

Sami Ryhäsen jäähyn aikana Markus Nordlund sähläsi hyökkäyssinisellä ja Mikko Eloranta roikkui itsensä jäähylle. Selvä jäähy ja vähän turha. Blues-pelaaja luisteli kuitenkin laidassa ja keskellä oli mielestäni omia. Ettei sieltä läpiajoa olisi tullut. Ja taas vitutti, vahvalla itsetekemisellä tunarointiin jo toinen ylivoima.

Toisen erän viimeisen jäähyn otti Jamie Johnson. Jamie, Jamie, Jamie. Johnson on niin takalukossa, ettei paremmasta väliä. Oikeasti aivan turha pelaaja nykytasolla, täysin turhautunut. Fuck, fuck, fuck huutaa vaihtoon tullessa. Olisi kiva tietää mikä mättää. Ulkomaalaisvahvistus on kaukana vahvistuksesta ja näillä otteilla seuraava pelipaikka ei ole ns. kiekkomaan pääsarjassa.

Kolmas erä alkoi siis alivoimapelillä. Kuokkanen sulki kiekon, bluesilainen hakkaa mailalla patjoja vihellyksen jälkeen, Aki Berg hieraisee bluesilaisen naamaa pari kertaa, pettuvirkele sun kanssa. Aki jäähylle. Ei mennyt minusta oikein tuo tilanne. Normaalisti tuollaisesta pienestä jälkipelistä ei tule kenellekään jäähyä. Maalivahtia saa puolustaa ja kiekkoa pitää käydä ronkkimassa.

5-3 ylivoiman Blues käytti hyödyksi. Pääsivät vielä jatkamaan ylivoimalla ja homma oli sen jälkeen kättelyä vaille valmis. 4-1 maali oli jopa koominen, ei voinut kuin nauraa Kuokkasen suoritukselle, Klubertanz näytti myös persettä tilanteessa. Bluesin ylivoimamaalien jälkeen TPS jatkoi yrittämistä, mutta palkintoa ei suotu. Blues takoi lopulta rumat 6-1 -luvut taululle ja otti selvän voiton.

Tänään TPS kohtasi selvästi paremman vastustajan. Parempi voitti, vaikka loppuluvut eivät kuvasta täysin peliä. Olihan Tepsilläkin jokunen paikka, mutta kun ei mene sisään, niin ei mene ja lopussa avattiin peliä riskillä. Joskus riski kannattaa, joskus ei. Useimmiten kärkijoukkuetta vastaan ei kannata, mutta mieluummin sitä tuollaista yrittämistä katsoo kuin virkamiesmäistä ajantappoa.

Ylivoimaa voisi sittenkin harjoitella. 3. erässä tuomarit vähän paikkasivat ja TPS pääsi myös 5-3 ylivoimaa pyörittämään. Ylivoima oli paskaa. Vahvasti sanottu, mutta sitä se oli. Ei laukauksia, puoliverkkaisia syöttöjä, oikein hakemalla haettiin hyvää maalipaikkaa. Mutta ratkaiseva syöttö oli aina pielessä, ja taas piti vaan syöttää eteenpäin laukauksen asemesta. Vitutti katsella moista syöttöketjun maailmanennätysyritystä.

Hyvää Tepsin pelissä oli yritys. Jätkät todellakin yritti. Osalla yrittäminen meni yli, kuten Tommi Hannuksella ja Johnsonilla. TPS kaatui saappaat jalassa taitavamman vastustajan edessä. Jos olisi vähän pomppinut ja vihellykset menneet... Jos ja jos.

Juha Kuokkanen pelasi odotetusti ja taso ei vaan riitä. Allu aloittaa huomenna tai tulen ruudun läpi. Kenttäpelaajista huonoin oli Johnson. Oikeasti Tommi Laine oli huonompi/turhempi, muttei mieheltä odotetakaan mitään. Laineen tilalla voisi hyvin olla Kolu, jos vaan alivoima- ja tasavajaarooliltaan joutaa, tai Tomas Sinisalo.

Huomenna on kova peli edessä. KalPa pitää voittaa. Tämän illan peli pitää unohtaa. Piste.

tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Eka nollapeli

Tappara-TPS 0-2. TPS nousi jumbosijalta pois!

Ensimmäisen kerran tällä kaudella TPS ei päästänyt yhtään maalia, Alexander Salak torjui 28 kertaa. Sami Venäläinen teki kauden ensimmäiset maalinsa. Tämän illan peli oli siis kauden 26. ottelu, joten vähitellen oli aikakin nollapelin tulla ja kuparisen mennä rikki.

Jumbofinaalin taso ei varmaan ollut kovin kaksinen ja Tepsillä oli radion mukaan tuurit kohdillaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Vain kolmen pisteen voitolla on. Tyyli on vapaa, kun voittoja haetaan ja pohjalta noustaan. Kärjessä kyntäessä voi hifistellä tyylistä, jos pitää väkisin jotain negatiivista menestyksestä hakea. TPS:n nykysijoilla ei vaan voi voittaa väärin.

Tilastojen mukaan Tepsi pelasi tänään seitsemän kertaa ylivoimalla ja maalit jäi tekemättä. Jälleen kerran. Ylivoimapelissä on kyllä edelleen paljon fundeeraamista. Kuten monessa muussakin pelillisessä jutussa.

Seuraavassa pelissä vastustaja on monta kertaa pahempi/parempi kuin tänään tai viime viikolla. Jokerit on sarjakakkonen ja tuntuu vääntävän tiukkoja voittoja toisensa perään. Eipähän pääse viime pelien menestys nousemaan tepsiläisille hattuun - tai jos nousee, niin torstaina loppuu leijuminen.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Nautinnollista

Pakko kehua mennyttä viikonloppua. Perjantaina kevyt rentoutuminen Vicky Cristina Barcelonan parissa. Rebecca Hall näytti varsin ihastuttavalta Penelopen rinnalla, vaikka perin nuori onkin.

Lauantaina hain ensi töikseni Guns N’ Rosesin Chinese Democracyn. Pakko oli pitää perinnettä yllä, Use Your Illusionit ostin myös ilmestymispäivänä. Kuuntelin CD:n kerran läpi ja tuuppasin iPodiin. Matka Turkuun sujui Axlin maailmassa.

Hallilla TPS esitti mallisuorituksen:

Lauantai, kotivoitto, seitsemän (7) tehtyä maalia, Mikko Elorannalle hattutemppu, torjuttu rangaistuslaukaus, maali rangaistuslaukauksesta, 5-3 ylivoimamaali, 3 erävoittoa.

Voiko parempaa suoritusta tehdä? Tuollaisella pelillä yleisöä houkutellaan.

Tuli ihan kunnon ajat mieleen. Kolme maalia ja vastustajan maalivahti lähti vaihtoon. Mielestäni Tomas Duba tuli omasta tahdosta pois eikä valmentajan käskystä. Mikä oli ihan hyvä, koska musta ei vaan tarttunut kiinni. Jo toisen maalin jälkeen tekstasin, että Duba on yhtä paska kuin aikoinaan Tepsissä. Ei pelaa erää loppuun. Kerrankin ennustus meni oikein.

Tietenkin Ässät oli huono eikä Tepsin peli mitään ylivertaista dominointia ollut, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Kolmen pisteen voitto jonkin sortin propagandapelillä (viime vuosiin verrattuna) on todella iso asia niin pelaajille (13 pelaajaa pisteille, Hannukselle kauden avausmaali) kuin katsojille. Mopo on taas tiellä ja huomenna on edessä seuraava kanto kaskessa. Jumbofinaalista Tapparaa vastaan pitäisi ottaa kolme pistettä. Sillä nousisi jumbosijalta peräti kaksi pykälää ylöspäin.

Tietenkin on pirun tylsää hokea pakkovoittoa koko ajan, mutta ainoastaan kolmen pisteen voitoilla on mahdollista nousta ylöspäin. Niin paljon TPS antoi alkukaudella siimaa.

Sunnuntaina oli vähän heikko olo. Pelin jälkeen (jo aikana) piti oma mopo ajaa keula pystyssä lähimpään kantoon. Joskus iltapäivällä tallustelin pää paljaana hirveässä vastatuulessa kotiin, ihmettelin mistä kinokset ovat ilmestyneet. Kotoa lähtiessä oli maa paljaana. Pitkästä aikaa vitutti vain krapula. Jos TPS:n menestys vaatii minulta samanlaista panosta kuin lauantaina, niin olen valmis uusimaan suorituksen. Joka pelissä. Toivottavasti Tepsin menestys ei ole kiinni Guns N’ Rosesin levytystahdista.

Superviikonlopun yhteenveto:

- Elokuva oli hyvä
- Axl on oikeassa, erityisesti loppukaneetti osuu, vaikka pelipaita on karsea:
"I'm trying to do something different… …Some people are going to say, 'It doesn't sound like Axl Rose, it doesn't sound like Guns n' Roses… …But you'll like at least a few songs on there."
- TPS tarjosi pitkästä aikaa koko rahan edestä viihdettä

Ps. Alexander Salakin torjuntamäärät ovat laskeneet firma Suikkanen-Lehtonen aikana. Kolmessa viimeisessä (koti)pelissä vastustajan maalivahdeille on tullut noin kaksi kertaa enemmän torjuntoja kuin Allulle. Alkukaudella liki poikkeuksetta vastustajan maalivahdille tuli vähemmän torjuntoja kuin Allulle.

Toivottavasti Allu pysyy hereillä ja keskittyneenä, vaikkei kiekkosade niin voimakasta ole (jos muutos on pysyvän sorttinen). Ässien toisessa maalissa jannu nimittäin mietti jo jälkipelejä. Tuollaisiin lipsahduksiin ei ole varaa kovin monta kertaa.

torstaina, marraskuuta 20, 2008

Työ on pahasti kesken

TPS-SaiPa 1-4. Päin persettä meni. Tämän illan esityksellä mopo meni taas ojaan ja jos muutosta ei tapahdu, niin myös pysyy siellä. Lauantaina voitto Ässistä ja mopo nousee takaisin moottoritien laitaan.

- Kaikki toimiminen oli hidasta. Miehet seisoi paikallaan. Kai Suikkanen ottelun jälkeen.

Olen samaa mieltä. Kaikki tekeminen tapahtui liimassa. Sitten yritetään kuljettamalla viedä kiekko päädystä päätyyn. Oman maalin edessä vastustaja saa tehdä mitä vaan, vastustajan maalille ei päästä. Ihan kuin olisin ennenkin nähnyt tätä. Perseiden perse.

Lopuksi sanon, että Allu Salak on mies paikallaan. TPS:n ainoa ulkomaalaisVAHVISTUS. Ne kaks Pohjois-Amerikan löysää voisivat vaikka uida kotiin.

Max ”alivoima” Kolulle
peukkua. Hienosti karvasi kiekon alivoimalla ja myönsi vielä rehellisesti yrittäneensä vanhanaikaista. Lavasta karanneen (yllätys, yllätys) kiekon laittoi sisään Aki Uusikartano.

tiistaina, marraskuuta 18, 2008

Aika makiaa

TPS-Ilves 4-2. Pitkään kuulosti siltä, että TPS ampuu itseään päähän ja jalkaan. Ylivoimia tippui tasaiseen tahtiin ja tulosta ei tullut. Revin jo kerran munakarvat radiota kuunnellessa ja tuska kuului naapuriin asti.

Radiosta kuulin ensiksi Aki Bergin toi, toi, toi –haastattelun. En muista siitä muuta, paitsi sen, että Aki ei pidä itseään maalitykkinä. Kai Suikkanen aloitti vahvasti, niin haastattelun kuin TPS-pestin:

- Joo tota noin niin. (tilanne haltuun heti kapteenin antaman mallin mukaisesti)

- Eka erä alkoi heikosti. Toinen erä oli Tepsin erä täysin. (jos uskon Suikkasta ja miksi en uskoisi)

- Tiedettiin toisella erätauolla, että erän voittamalla voitetaan peli. Voittoerä riittää.

- Tää joukkue tuli tuolta, luotti omaan tekemiseen, tuli takaa ohi. (niinpä, helvetin hyvää tekee takaa tuleminen).

- Tulee tekemisen kautta, se voitto. (paniikkinappulaa ei paineta, vaan tehdään töitä loppuun asti)

- Aika makiaa. (tulla takaa ohi ja tehdä voittomaali minuutti ennen loppua)

- Filppula-Hannus-Laine –ketju. Todella tyytyväinen olen ketjun peliin. Filppula on ollut SPR-ketjussa aikaisemmin. Suht hyvällä liikkeellä tänään, vaikka jalka ei vielä sataprosenttisessa kunnossa ole. Pelasi niin kuin olen odottanut ja silloin tulee jääaikaa ja ylivoima-aikaakin. Kolmas ylivoima kasattiin eilen. Saatiin vähän leveyttä. Todella tyytyväinen olen. (ketjuun ja erityisesti siis Vilppulaan)

- Joukkue tämän voiton taas tsemppas meille.

Suikkasen kommentit kuulin miten kuulin ja mahdolliset virheet niissä johtuvat ihan lukijasta. Tässä tietokoneessa ei ole peiliä.

TPS on Kai Suikkasen johdolla pelannut viisi ottelua. Tuloksena tappio, tappio rankkareilla ja kolme peräkkäistä voittoa. Pistekeskiarvo on kärkijoukkueiden tasoa. Sarjataulukossa sijoitus on edelleen jumbo. Tosin pistekeskiarvolla mitattuna Tappara on tämän illan jälkeen niukasti huonompi. Lisää voittoja per heti tai karavaani karkaa lopullisesti per heti. Sen verran tuhdisti TPS ajoi ojaan alkukaudesta.

Tepsin tilannetta voisi kuvailla seuraavalla lauseella:

- One foot in the grave, the other on a banana skin.
James Pryde, Head of the Clan Macabre

Lause osui silmään tänään erästä kirjaa lukiessa. Heti tuli mieleen TPS anno 2008.



Yleisöä oli tänään paikalla 3921. Talous ei kiitä. Näppärän sarjaohjelman vuoksi Tepsillä on tällä viikolla kolme kotipeliä. Kuka puupää haluaa kolme perättäistä kotiottelua samalle viikolle? Markkinoinnin ja myynnin painajainen, köysi on jo valmiiksi rasvattuna edessä. Tunarit.

Torstaina on vastassa Idän lilliputti SaiPa. Varmuuden vuoksi ottelu myös televisioidaan. Kummalla on enemmän katsojia, televisiolähetyksellä vai Tepsillä? Nettilähetys on tarjolla puoleen hintaan, hyvässä kunnossa on tuote SM-liiga ja tuote TPS.

Kotiviikon päättää sentään kunnon vastustaja, Alpo-show Porista. Toivottavasti katsojia tulee lauantaina paljon tai edes yleisötavoitteen verran. On se meinaan ikävää tehdä taloudellista tappiota joka pelissä, varsinkin kun vihdoinkin tulee voittoja kaukalossa.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Suikkasen komennossa eka voitto

HIFK-TPS 1-3. Vierasvoitto. Hattu pois päästä! Olen lähtenyt kotiin satatuhatta kertaa putkeen Helsingin Jäähallista citykaniinin kokoinen tatti otsassa. Tänään kävelin sateessa ryhdikkäästi pois, hymy huulilla. Vesisadetta en edes huomannut. Hunajata!

Edellisen ottelun jälkeen raapustin tekstiaihion, joka myös jäi aihioksi. On muka ollut kiire ja krapula ja kiire. Ipa-pelin ajatus lähti näin:

TPS-Ilves 2-3 ja. Pelistä ei jäänyt kunnon mielikuvaa. Ensimmäisen erän jälkeen Suikkas-efekti tuntui olevan olemattoman ja nollan välimaastossa. No, ehkä yritystä oli siivun verran enemmän. Ehkä. Toinen ja kolmas erä olivat parempia, mutta järjetön urakka on valmennuksella edessä.

Jatkoa siunaantui noin 3000 merkkiä, mutta lähinnä vitutti ja siksipä jätin laittamatta tänne.

Tänään TPS pelasi kauden parhaimman pelinsä. En ole kaikkia pelejä nähnyt, mutta tänään oli eri joukkue jäällä kuin aikaisemmin. Suikkas-efekti todellakin näkyi. Maaottelutauon aikana on väännetty oikeita nappuloita oikeaan suuntaan.

Nappuloiden lisäksi kokoonpano on kokenut muutoksia. Tänään Tommi Hannus ja Joonas Järvinen eivät olleet reissussa mukana ollenkaan. Olivatko kotona siksi, että on vammoja vai siksi, etteivät vaan mahdu mukaan? Järvinen pelasi vaihdon tai kaksi edellisessä ottelussa ja jossakin on selvästi vikaa. Pää pystyyn ja töitä tekemään, jos se siitä on kiinni.

Em. kaksikon tilalle oli otettu Antti Reivonen ja Veli-Matti Vittasmäki. Reivonen pelasi ensimmäisen erän ja istui seuraavat viltissä. Vaihtoi Kolun kanssa paikkaa. Vittasmäki puri tuppea koko ottelun.



Illan pelissä olin erityisen tyytyväinen nopeutuneeseen syöttöpeliin. Jostain syystä syötöt olivat paljon parempia kuin ennen. Samaten kaksinkamppailuissa oli enemmän munaa, kaksi maalia syntyi nimenomaan kiekonriistoista hyökkäyspäässä. Parhaimmillaan peli kääntyi hyvällä vauhdilla ja joukkue näytti joukkueelta.

- Kamppailupelaamista ja syöttämistä pitää parantaa. Me ollaan hävitty liikaa yksi yhtä vastaan -tilanteita ja syötöt on meillä huonoja. Huonot syötöt hidastavat hirveästi meidän pelaamista. Sanoi Kai Suikkanen Jatkoajan jutussa ennen peliä.

Tänään huomasi, että on tosiaankin kiinnitetty huomiota syöttämiseen (miten se saattoikin olla niin luokatonta?). Poimitaan samaisesta jutusta toinenkin avainkohta:

- En koe, että meidän systeemimme olisi jotain sellaista, mitä tämä joukkue ei pystyisi toteuttamaan. Olennaista on sitoutuminen ja sovittujen juttujen noudattaminen. Kai Suikkanen

Suikkanen jatkaa hyvien lausuntojen antamista. Tänään myös tuli katetta puheelle.



HIFK:n johtomaalin jälkeen ajattelin, että nyt katsotaan mistä tuulee. Kaatuuko peli ensimmäiseen ylämäkeen? Ei kaatunut. Allu Salak torjui, molken paras kaveri torjui ja yhden läpiajon vastustaja sössi ihan itse. Kenttäpelaajat puskivat eteenpäin ja toisessa erässä kotijoukkue otti lukua.

Kehuminen pitää toki asettaa oikeaan mittasuhteeseen. Paskassa pienetkin parannukset näkyvät ja vielä on paljon hommaa edessä.

Pelinjohto on muuten aktiivista ja peluutus yleensäkin enemmän minun makuun. Muun muassa Aki Berg ei pelaa ylivoimalla ollenkaan, tai no ylivoiman viimeisille sekunneille tuli mukaan. Mikä on ihan oikein. Aki, kuten linjatuomari huusi, on parhaimmillaan jossain muualla kuin ylivoimalla.

Aki hillui Allun edessä, leikki isäntää ja töni punapaitoja. Hässäkän jälkeen vaihtoon ja Kyle Klubertanz tuli tilalle. Klubertanz taputti pari kertaa Akia olkapäähän: hyvää settiä. Tai mitä se ulkomaaksi sanotaanko. Fucking jotain. Haluan tuon eleen kertovan joukkuehengestä. Klubertanzhan on tuollaisen hillumisen ystävä ja pelaa nätisti sanottuna porsasta kaukalossa. Tönii aina takaisin, mikä ei aina ole järkevää, mutta välillä on vaan pakko.

Esimerkki peluutuksesta. Joni Töykkälä hävisi aloituksen omassa päässä, ja peli meni heti poikki. Aki Uusikartano luisteli tilalle, Töykkälä vähän ihmeissään katsoi miksi toinen sentteri on tulossa kuudenneksi kenttäpelaajaksi, kunnes tajusi mitä halutaan. AUK voitti aloituksen, hyökkäys käynnistyi, mies vaihtoon ja Töykkälä tilalle. Kyllä lämmitti sydäntä. Kaukalotapahtumiin voi ja pitää reagoida.



En ole näin iloinen ollut sitten... En muista. Tällä kaudella en ole kertaakaan jännittänyt niin paljon kuin tänään. Se on sellaista positiivista jännitystä, kun näkee Tepsin taistelevan. Tuuritkin oli vielä kohdallaan.

Uskon tämän voiton olevan todella tärkeä joukkueelle. Vieraspeli, tunnetusti paha vierashalli, ekan erän jälkeen tappiolla ja siitä käännetään ihan itse voitto. Jos ei itseluottamus tuosta kasva, niin mistä? Suikkanen on samaa mieltä ja samassa otteluraportissa Suikkanen kuvailee hyvin Tepsin peliä:

- Pystyttiin osittain hyvään kiekolliseen peliin. Oli uskallusta pelata eikä pelätty virheitä.

Allekirjoitan.

Nyt vaan seuraavista peleistä pisteitä. Ettei tämä jää sarjajumbon yksittäiseksi ilonhetkeksi. Kyllähän meinaan jumbotkin välillä voittaa, voittojen välillä tuppaa vaan olemaan pitkä aika.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Ei herunut

Kärpät-TPS 4-1. Kai Suikkasen ensimmäinen peli päättyi tappioon. Sarjajumbon kurssin kääntäminen ei parissa päivässä onnistunut - tuskin kukaan sitä odottikaan, paitsi jotkut "vedonlyöjät" tuijottivat tippa pöksyssä Tepsin "ylikerrointa" (4,90 taisi olla). Sarjajumbon "ylikerrointa" vierasottelussa, vielä Oulussa. Morjens.

Mutta jotain on kääntynyt. Nimittäin päävalmentajan kommentit ottelun jälkeen. Huisin suoraa kommentointia Hanttaan verrattuna. Kaappasin Jatkoaika.comin Suikkasen debyytti tutussa hallissa –jutusta muutaman (kaikkia ei voi, vaikka mieli tekisi) Suikkasen kommentin:

- Huonot fiilikset jäi, voitto on ainoa millä on merkitystä. Muu on bullshittiä.

Kyllä. Tappion pitää vituttaa.

- Maalinedustat olivat kulmakivi. Jos kaveri tekee ja me ei, niin se kertoo siitä, että pehmeätä on.

Asian ytimessä. Miksi tepsiläiset ovat pehmeitä? Molemmissa päissä. En ymmärrä. Ryhtiä tarvitaan.

- Joukkue tekee töitä, se on käynyt näiden kolmen päivän aikana selväksi. Pelaajat haluavat pistää itsensä likoon TPS:n eteen. Hyvä henki meillä on ollut, siitä ei tämä homma jää kiinni. Tuplasin ensi viikon harjoitusmäärän, ei siltä vastalauseita tullut. Ei sillä, ei niillä protesteilla mitään merkitystä olisi toki ollutkaan.

Kuulostaa hyvältä, erityisesti loppu. Valmentaja määrää, pelaajat tottelevat.

- Kaiken olemme pistäneet nyt uusiksi. Jos joukkue on tehnyt vähiten ja päästänyt eniten maaleja, ja on huonoin yli- ja alivoimajoukkue, niin paljon on tekemistä. Pelitapa on suurinpiirtein sama kuin Hokilla oli. Ei se minusta muutu sarjan mukaan, pelaajat vain paranevat. Kiekollista, aktiivista ja liikkuvaa peliä.

Kuulostaa myös hyvältä, loppu.

Suikkasen puheet ovat hyviä. Vielä teot kaukalossa samalle tasolle ja "mönkiminen" ylöspäin voi alkaa.

TPS aloitti yt-neuvottelut

TPS vetää hihasta ylläriä toisensa perään. Tänään ilmoitettiin yt-neuvotteluiden aloittamisesta:

"HC TPS Turku Oy:n hallitus pyrkii sopeuttamaan HC TPS:n taloutta voimakkaasti muuttuneisiin markkinatilanteisiin."

Käytännössä lomautetaan kuukaudeksi konttorihenkilökunta. Epäilen vähän, että konttorihenkilökunnan kuukauden liksoilla ynnä muilla kuluilla ei pitkälle pötkitä. Loppu häämöttää...

Pahimmassa tapauksessa koko seuran loppu. Parhaimmillaan umpikujasta aukeaa uusi alku puhtaalta pöydältä ts. Tepsin jäänrakoon työntäneet luopuvat vallastaan. Tai miten tämä pitäisi sanoa. Minusta TPS:n ahdinko on vahvasti ja täysin itse aiheutettu. Joka muuta väittää on olkipukki! Niin, että uudet jannut & jannuttaret airoihin.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Kai Suikkanen päävalmentajaksi

Hannu Virran tilalle TPS:n päävalmentajaksi on palkattu Kai Suikkanen. Valmentaja Kalle Kaskisen tilalle tuli A-junioreiden valmentaja Riku-Petteri Lehtonen. Urpo Ylönen jatkaa maalivahtivalmentajana.

Jatkoaika.com tarjoaa Suikkasen haastattelun, josta voi poimia parit kommentit:

- Ensimmäinen asia on palauttaa pelaajien itseluottamus, mutta se pitää tehdä yhdessä pelaajien kanssa. En minä sitä voi antaa heille eikä sitä valitettavasti mistään voi ostaa. Sen jälkeen tulee yliyrittämisen poistaminen ja se, että aletaan nauttia pienistäkin onnistumisista. Kai Suikkanen

- Olisi tärkeää, että koppiin on kiva mennä ja että oltaisiin ylpeitä TPS-paidasta. Riku-Petteri Lehtonen

Tuossahan tuota hommaa on ensi hätään. Pelitapaa ja kuntopuolta tutkaillaan varmasti maajoukkuetauon aikana tarkemmin. Ensiksi käydään henkisen roudan kimppuun ja jollain apinan raivolla yritetään klaarata tämän viikon pelit. Vastustajat (Kärpät & Ilves) ovat nimittäin myös heikosti pelanneita, joten ei ole mahdoton tehtävä kasvattaa pistepottia – uuden valmennuksen luodessa henkeä.

Jatkoajan näkökulma Tepsin tilanteesta on myös hyvää settiä. Ei TPS ole vain päävalmentaja ja pelaajat. Johdolla, omistajilla ja erinäisillä sidosryhmillä on oma roolinsa sopassa. Sopassa, jota on keitelty jo vuosia. Soppa, joka on palanut pohjaan jo monena keväänä peräkkäin.

TPS on nykyään häviäjä ja pisteautomaatti, joka pelaa Suomen toiseksi suurimmassa jäähallissa tyhjien katsomojen edessä. Häviäjä, jolla on menneisyydessä hienoja saavutuksia. Häviäjä, jonka pitää tehdä jotain radikaalia tai seura kuihtuu pois.



Ylen alueellisessa uutislähetyksessä Kai Suikkanen kertoi mikä on tavoite:

- Kymmenen joukkoon pitäisi päästä.

Ja Suikkanen & Lehtonen ovat tietoisia kylmistä tosiasioista. Liigajumbo on tehnyt vähiten maaleja, päästänyt eniten, huonoin ylivoimajoukkue ja heikoin alivoimajoukkue, vaimitenseoli. Hävettävä litania. Eihän tuota pysty edes ajattelemaan.

Tavoite on kova, muttei mahdoton. Pelaajanippu on edelleen paperilla ok, potentiaalinen suoritustaso vaan pitää saada yksilöistä ulos. Myös Joukkueena.

Uutislähetyksessä kuului hyvin Suikkasen huuto harjoituksissa:

- Ei voi kahden metrin syötöt (vittu) mennä kolme metriä ohi!

Ollaan ongelman ytimessä. TPS:n perustekeminen jäällä on ollut luokatonta. Henkimaailman hommia, sanoisi Raimo Summanen. Yläpää kuntoon ja kädetkin sulavat umpijäästä (pl. aidot puukädet Max Masterin johdolla).

Niin, olen tyytyväinen Kai Suikkasen rekrytointiin. Parempi vaihtoehto kuin mitä huhuissa pyörineet toivolat, tammiset ja muut vanhat tepsiläiset. Ainakin Suikkanen vaikuttaa vaativan pelaajilta enemmän. Mihin asti se sitten riittää jää nähtäväksi.

Onnea uudelle valmennukselle! Tiukkaan paikkaan tulitte leuka ylhäällä. Asenne on kohdallaan ja siitä se muutoksen johtaminen alkaa.

Lauantaina könyän lauteille katsomaan millä tavalla valmentajavaihdos näkyy jäällä. Kamalan koheltamisen keskellä pitäisi näkyä jotain positiivisia merkkejä.

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Hannu Virta sai potkut

TPS tiedotti tänään päävalmentaja Hannu Virran ja valmentaja Kalle Kaskisen saaneen potkut. Uusi valmennus kerrotaan huomenna.

Potkut ovat ikävä asia, mutta liigajumbolla ei ole paljon vaihtoehtoja. 18 ottelua ja 16 pistettä on surkea saldo. Erityisesti Tepsin hyökkäyspeli on ollut kamalaa ja ylivoimapeli, tuo hyökkäyspelin kirsikka, suorastaan ällöttävää.

Toivottavasti uusi valmennus pystyy tekemään pienen ihmeen ja nostamaan Tepsin pois viimeiseltä sijalta. Jonkinlaiset saumat on säälipleijareihinkin vielä. Olisihan se harmi, jos säälipleijareiden vakituinen osallistuja ei pääsisi normisuoritusta (otteluvoitoin 2-0 kesälomille) tekemään.



Hannu Virta on potkuista huolimatta Tepsin suuria nimiä. Yksi legendoista ja minun suosikkipelaajia. Paita on katossa aiheesta. Toivottavasti Hantalle löytyy jatkossakin hommia jääkiekon parista.

Suojatyöpaikkaa ei minusta suomalaisessa jääkiekkoilussa voi tarjota kuin yhdelle MM-kultajoukkueen kapteenille kerrallaan, mutta olisihan se hienoa, jos Hantta voisi Tepsin leivissä jatkaa jossain järkevässä tehtävässä. Lajitietämystä ei voi seurassa olla koskaan liikaa.



Valmennuksen tulosvastuun lisäksi pitäisi tutkailla miten muut toimijat ovat suoriutuneet. Mikä on kuntovalmentaja Kyösti Lampisen osuus konttaamiseen? Kuka hänet kesällä palkkasi? Ari Vuori on ”rakentanut” joukkueen – onko onnistunut? Mikä on markkinoinnin ja myynnin tilanne? Katsojatavoitteesta ollaan yli 1000 henkeä jäljessä, ei ihan papukaijamerkkiä voi antaa.

Itse asiassa kriisiseurasta ei taida onnistujia löytyä. No, Urpo Ylönen on Alexander Salakin kanssa tehnyt hyvää työtä. Ja muutama yksittäinen pelaaja on mielestäni onnistunut, esimerkiksi Antti Halonen.



Jos minä saisin päättää, niin valmentajavaihdoksen yhteydessä tekisin muutoksia myös pelaajien kohdalla.

Aki Bergiltä ottaisin jollain ilveellä kapteenin tittelin pois. Minusta Aki ei vaan sovi kapteeniksi. Kuka valitsi miehen kapteeniksi? Ei kai vaan Hantta. Samalla lopettaisin Akin peluuttamisen joka tilanteessa. Keskittyköön iso mies puolustamiseen, helppojen avaussyöttöjen antamiseen ja fyysiseen peliin. Tuollaisessa roolissa Berg on SM-liigan eliittiä. Ykköspakin roolissa ei ole, kun ei vaan kiekollinen peli riitä.

Sitten heivaisin Sami Venäläisen mäkeen. Luulin Matti Ahon ”vaihtamisen” Venäläiseen olleen Tepsin voitto. Paskat. Venäläinen on ollut syvässä koomassa ja Aho ei mahdu edes kokoonpanoon Tapparassa. Tai vaihdetaan Aho ja Venäläinen päittäin?

Ja Niko Mikkolalle sopimus! Taskuraketti toisi vähän väriä ja vauhtia liigajumboon.

Mitäs muuta tässä keksisi? Ulkomaan pellejen (pl. Allu) kanssa pitää tehdä jotain. Joko peli paranee heillä ennen maajoukkuetaukoa tai kaksikon voisi heivata nuorten jannujen edestä hemmetin kuuseen. Mitä tekee ulkomaalaisvahvistuksilla, jotka eivät ole vahvistuksia?



Enpä olisi vuosi sitten uskonut kokevani tätä päivää. TPS:n kotipeleissä käy keskimäärin 4600 henkeä, joukkue on tukevasti liigajumbona ja antaa ensimmäisen kerran kesken kauden päävalmentajalle potkut. Eihän tässä ole kuin yksi suunta. Mestis, here we come! No siltä tuntuu, vaikka valmennus saikin kenkää. Toivottavasti tunteeni ovat väärässä.

lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Löysässä edelleen

Jaahas, eilen on palaveerattu:

- Virtaa ei ole erotettu, ei ainakaan tämän tiedon perusteella. Eilinen oli normaali hallituksemme kokous, jossa toki olimme huolestuneita nykyisestä tilanteestamme. Seppo Sutela

Aha. Hannu Virta on edelleen päävalmentaja (löysässä hirressä ei muuten palkanmaksu lopu, jos hakee positiivisia asioita - yksilön kannalta), mutta ken tietää kuinka kauan. Toimitusjohtaja sysää vastuun hallituksen puheenjohtajalle, jota ei tietenkään tavoitettu.

Tietenkin on tylyä ja tyhmää kaataa koko häviämisen kulttuuria Hannu Virran niskaan, mutta jotain tarvitsee tehdä. Samalla kengällä voisi potkia muitakin. Vai pitäisikö silloin potkia omaan takapuoleen?

Ihan sama. TPS on liigajumbo, saatana. Hantta on yksi kokki nykyisessä sopassa, mutta muitakin kokkeja on. Tai kokkien palkkaajia. Ihan sama. Kaikille kenkää!

Ps. Talous on päin persettä jo nyt, joten ihan sama vaikka omistajien rahoilla maksettaisiin tuplapalkkaa päävalmentajan osalta kauden loppuun. Ei luulisi paljon haittaavan tässä katastrofissa – samalla kyllä pitäisi vetää koko toiminta uusiksi, jos on yhtään järkeä himon seurana. Kerran se vaan kirpaisee. Nykymeno kirpaisee joka kausi ihan tolkuttomia summia. Onko kiva maksaa säälipleijareissa tippumisesta tahi heikommasta menestyksestä? Masokistit turpa kiinni!

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

JYP-TPS 5-1. Kävin lenkillä (kaljalla), kun en kestänyt illan ottelun seuraamista teksti-tv:stä. Lenkillä (kaljalla) mietin yhtä sun toista ja uskottelin itselleni Tepsin pelaavan kuin enkeli. Menetelmä toimi puoliksi. Lenkkiä (kaljaa) tuli vedettyä pari tuntia menestyksekkäästi ja TPS pelasi kuin mankeli.

Jyväskylään keikalle lähettämäni kirjeenvaihtaja raportoi ensimmäisestä erästä (1-0):

Sota on puolustamista. Ja hyökätessä ei suunnitelmaa (tai sit se on toimiva punaselta päätyyn) eikä yksilösuoritukset riitä, kiekonhallinta niin huonoa.

Silti miinuskulmasta tolppa ja maalineduspaikasta Tuokkolan räpsä. Maali oli liki korkean mailan ohjaus. Allu chanslös och arg. Yv oli kamala. JYP väsy.

Toisen erän (3-0) tekstiviestiraportti oli niin tuttua TPS anno 2008:

Hengetöntä. JYP pelas paikat ja teki maalit kuin ei olisi vastusta. Eivät edes viitsineet luoda muita tilanteita. Meillä kai yks veto.

Joku reppana meiltä sanoi käytävähaastikseen: ”Ei tiedä mikä mättää, pakka vaan hajoo”. Paras valkopaitaesitys tänään 2. erätauon taitoluisteluryhmä Ice Diamonds.

Kolmannen erän (1-1) ja koko ottelun raporttia en jaksa odottaa.

Hei, TPS teki yhden vierasmaalin! Voisiko siitä saada yhden säälipisteen? Puolikkaan? Pari tonnia rahaa? Jotain? Dufvan nimmarin pääsiäismunaan?

Onko pakko voittaa koko ajan

Voi helvetin helvetti. TPS pelaakin väärässä sarjassa:

- Valitettavasti emme pääse kehittämään kunnolla peliämme, kun koko ajan pitää yrittää voittaa. Ylivoimalla esimerkiksi pitää saada enemmän laukauksia aikaan, ja ehkä kentällisiä joudutaan rukkaamaan. Hannu Virta

Kilpasarjassa pelaaminen häiritsee pelaamista? Kuuluu koulukuntaan ”pelit häiritsevät harjoittelua”. Morjens.

Mitä ihmettä TPS on tehnyt huhtikuusta asti? Kuin harjoitellut, harjoitellut ja harjoitellut. Ja vielä pitäisi vähän harjoitella. Voisiko Mestikseen siirtyä heti? Suomi-sarjaan? Omaan sarjaan? Omassa sarjassa Tepsi kohtaisi joka kerta Tepsin ja voittaisi aina ellei ns. Hanttakiekon mukaisesti pelattaisi tasapelejä (0-0, tietenkin – täydellistä kiekkoa).

Juu. Kyllä edelleenkin vituttaa. Varsinainen vitutuksen kestotilaus menossa. Kestovitutus.



Tänään Jyväskylässä näkyy mikä on kärjen ja jumbon ero. TPS lähtee puolustamaan tiukasti ja toivoo yhden tai kahden tehdyn maalin riittävän voittoon. SaiPaa vastaan pelisuunnitelma kesti 20 minuuttia. Uskon Dufvan jengin pistävän luun kurkkuun jo ekassa erässä. Jos eivät kärsi asennevammasta, kun vastassa on sarjajumbo. Asennevammainen JYP repäisee hikisen voiton viimeisen erän kolmella maalilla. TPS jättää maalit tekemättä.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Liigajumbo vahvistaa asemaansa

SaiPa-TPS 4-1. Ei vaan käänny Tepsin kurssi. Paikka letkan hännillä sen kun vahvistuu. Jotain pitäisi tehdä. Kaikille kenkää!

No, ehkä ei sentään. Mutta joko olisi aika tehdä valmennukselle jotain? Pelaajamuutoksia tuskin tapahtuu, jolloin nykyisten jannujen suoritustasolle on tehtävä jotain. Hannu Virta & Kalle Kaskinen eivät vaan saa parasta suoritusta ulos yksilöistä.

Parasta suoritusta, heh. Saisivat edes hyvän suorituksen.

SM-liigan huonointa joukkuetta vaivaa suoritusten heikkouden lisäksi taloudellinen kurimus. Katsojatavoite ei tule täyttymään tällä kaudella ja oy:n viivan alle ilmestyy punaista huomattavasti budjetoitua enemmän. Tästä seuraa sitten mitä? Kolmas osakeanti? Konkurssi? Sarjapaikan menetys ilman karsintoja? Häh?

Jos sarjapaikka säilyy, niin mikä on ensi kauden pelaajabudjetti? Nykyistäkin pienempi? Jolla saa entistä heikomman joukkueen kasaan ja urheilullinen konttaus vaan jatkuu.

En vaan voi käsittää, että tässä on kyse Turun Palloseurasta. Kyllä taas vituttaa. Kaikille kenkää!

Ps. 17 ottelua - 16 pistettä.

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Kerrassaan kamalaa

TPS-Jokerit 1-2. Katselin pelin näköradiosta. Peli oli kerrassaan kamalaa soheltamista, Tepsi oli surkea ja Jokerit vähemmän surkea. Olisin oksentanut, jos ei olisi pitänyt kaljasta maksaa.

TPS pelasi tasan tarkkaan juurin niin kuin häntäpään joukkueet pelaavat – kaikessa tekemisessä on ruuvi kierroksen liian tiukalla tai löysällä. Ei ihme, että mopo savuaa ja maisema ei vaihdu.

Onneksi tai harmiksi ei ole enempää aikaa seurata ja ihmetellä Tepsin pelaamista. Muuten avautuisin vähän vaikka pelinopeudesta, yksilötaidosta (mm. syötön antaminen ja vastaanottaminen kuuluu tähän), hyökkäyspelistä, ylivoimapelistä (hei äläs nyt, kauden neljäs yv-maali tehtiin tänään, ylivoimia vasta noin sata takana) ja jostain muusta.

Tämä kausi on hävitty. Kaikille kenkää.

Ps. Vielä ollaan hyvissä kyttäysasemissa!

tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Pika-analyysi

Ilta-Sanomien kiekkokierroksen pika-analyysi on aika jäätävä Tepsin osalta. Kärjistetty loppukaneetti sai pienen hymyn huulille:

Onneksi olkoon, Sutela. Nyt sinulla on voittava valmentaja, josta halutaan eroon ja seura, jonne kukaan ei halua.

Ei muuten käy Hannu Virtaa kateeksi. Mies roikkuu pahasti hirressä. Minusta valmentajan työtilanne on mustavalkoinen: työrauha tai potkut. Ei ole olemassa mitään välitilaa, paitsi Tepsissä. Saatanan tunarit.

Vierasvoitto

Ässät-TPS 1-4. Oho. Kauden ensimmäinen vierasvoitto. Analyysi lähtee munista: porilaisiin ei vaan voi luottaa, porilaisten kanssa voi käydä ihan mitä vaan.

Onko tämä yksittäinen valopilkku yössä vai kääntyykö kurssi? Kuulemma treeniä on kevennetty/muutettu ja jalat alkaisivat vähitellen liikkua. Enpä tiedä. Toivon näin.

Seurahämmentäjien – anteeksi – seurajohdon reaktiota odotellessa.

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Nollapeli alkaa olla hallussa

JYP-TPS 3-0. TPS veti ennakko-odotusten mukaisesti vieraspelin Jyväskylässä nollille. Eipä paljon auttanut johdon kriisipalaverit. Yllättäen. Ei peli tule kuntoon Hantan johdolla.

Toki on mahdollista, ettei peli tule kuntoon vaikka valmentajana olisi Scotty Bowman ts. olisiko joukkue väärin rakennettu? En tiedä, Ari Vuorelta voisi kysyä. Hänhän on pelaajakoordinaattorin roolissa rakentanut joukkueen. Mikä on hänen vastuu joukkueen suorituksesta? Vai onko kaikki vaan kiinni kunnosta? Mika Lehtimäen tilalle kuntovalmentajaksi tuli kesällä Kyösti Lampinen. Mikä on hänen vastuu joukkueen suorituksesta? Ihan sama. Tepsi on tukevasti liigan heikoin joukkue. Saatanan nollapelien kuningaspultti.

Avaatko nyt joku tämä umpisolmu.

Nykäskylässä

1,30 – 4,85 – 6,20

Ennakkoasetelma on kristallinkirkas. Viime kaudella TPS yllätti Jyväskylässä, tänään ei taida yllättää. Yksikin tehty maali riittää yllätykseen. Pisteisiin ei taida riitä mikään.

Tepsillä mahdollisuudet ovat isäntien totaalisessa koomailussa. Jos tulevat takki auki peliin, niin sitten voi tapahtua mitä tahansa. Uskoo ken haluaa. Todennäköisesti JYP karvaa korkealta ja TPS:n jätkät vetävät rusettiluistelua Salakin ja siniviivan välillä.

Yllättäen Seppo Sutela kiistää Maikkarin tiedot valmennuksen lyhyestä jatkoajasta:

- Ei pidä paikkaansa. Mitään takarajaa emme ole asettaneet. Sen sovimme, että Ari Vuori tarkkailee tästä lähtien jokaisen pelin ja raportoi niistä valmennukselle.

Mutta kuitenkin sanoo, että eihän tämä näin voi jatkua:

- Selvää kuitenkin on, että ilmeen pitää muuttua. Sitä sen sijaan emme ole sopineet, kuinka kauan annamme aikaa muutokseen. Se voi olla yksi ottelu, kaksi ottelua, neljä ottelua...

Morjens. Työrauha on taattu, paitsi jos tulokset eivät heti parane.

torstaina, lokakuuta 09, 2008

Panokset kovenee

Tänään MTV3:lla julkaistun mukaan Tepsin valmennuskaksikolla on kaksi (2) ottelua aikaa laittaa peli kuntoon. Lähdettä uutisilla ei ole. Eilen tilanne oli Maikkarin mukaan, ettei vaihdeta valmentajia. Lähteenä toimitusjohtaja. Perinteisesti luottamuslause valmentajalle on tarkoittanut potkuja lyhyen ajan sisällä. Mennäänkö tässä nyt perinteisellä kaavalla? Vai onko tässä jotain tällaista:




Uhkaillaan, koska heikkoudessa ei keksitä muuta keinoa.

Toivottavasti Maikkarin uutinen ei pidä paikkaansa. Ensinnäkään TPS:n peli ei tule kuntoon kahdessa pelissä nykyisellä miehityksellä ja toisekseen uhkailujohtaminen ei ole menestyvän organisaation tunnusmerkki (ja TPS on minkälainen organisaatio?). Valmentaja vaihdetaan ilman uhkailuja. Piste. Ei joukkue ala pelaamaan paremmin, koska dirikat uhkailee. Loppujen lopuksi olennaista on se, että onko nimettömän lähteen kertomalla uhkauksella katetta?

TPS:n pelitulosten perusteella päävalmentajan voisi vaihtaa, mutta siinä on pari mutkaa matkassa. Persaukinen seura, joka säästää kaikessa ei ole paras mahdollinen rekrytoija. Ei ole rahaa eikä ole imua. Mitäs tehdään?

No rahaa kaivetaan omistajilta lisää seuraavalla perustelulla:

Joukkue (jumbona) ja seura (megatappiota tuottava vuodesta toiseen) eivät voi jatkaa näin. Säästölinjalla TPS ei ikinä nouse suosta. Ainoa tie menestykseen on voittava joukkue. Mikään muu ei tuo katsojia (=tuloja).

Voittava joukkue tunnetusti maksaa jonkin verran enemmän kuin säälipleijareissa killuva. Ainakin jos halutaan taistella mestaruudesta joka vuosi. Ja joka vuosi Tepsin pitää taistella, jos ei muuten niin hallin koko (=kiinteät kustannukset) pakottaa. Ei Turkuhallissa voi pelata millään ynnä muilla sijoilla. Tämä on nähty 2000-luvulla.

Viimeksi ns. kallis joukkue oli kaudella 2006-2007 ja kausi meni päin helvettiä. Tästä on tehty jonkinlainen päätelmä, ettei kallis joukkue ole ratkaisu Tepsin tilanteeseen. Mutta kallis joukkue ei ole sama asia kuin voittava tahi hyvä joukkue. Em. kalliin hintalapun takaa löytyi sellaisia pelaajasuuruuksia kuin Simon Backman, Jesse Saarinen, Teemu Kesä ja Mikko Pukka vain muutamia mainitakseni. Ei ihan yllä/yltänyt mitalikandidaatiksi noilla pakeilla. Käytännössä ykkösparin Berg-Kiprusoff jälkeen tuli kuraa eri muodoissa. Se historiasta.

Pelaajien vaihtaminen kesken kauden on tunnetusti mahdotonta. Kuntovalmennuksen osalta pohjatyöt on tehty ja tilanne on mikä on. Mahdollisia virheitä voi ehkä korjata kauden aikana tai sitten ei. Päävalmentajan vaihtaminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Tai sitten toivotaan joukkueen kurssin kääntymistä nykyisellä valmennuksella. Minä en tähän usko.

Miten?

Rahaa siis kehiin ja sitten Hannu Virta siirtyy kakkosvalmentajaksi. Näytöt päävalmentajana eivät riitä (TPS viimeisenä, prkl). Viime kausi meni varsinkin syksyllä yläkanttiin. Tälle kaudelle Hantta sai paljon paremman joukkueen ja ylisuorittamisesta ei näy jälkeäkään. Päinvastoin, alisuorittavat minkä ehtivät. Säälipleijarijuna karkasi jo lokakuussa.

Käytännössä voisi tehdä niin, että seuraikonin (ja minun lempipelaajan!) rinnalle tulee vahvistus. Rekrytoinnin voisi paketoida vaikka valmennustiimin vahvistamiseksi. Viimeiset mestaruudetkin voitettiin valmennustroikalla plus Upilla. Hantta voisi siis nimellisesti jatkaa päävalmentajana, mutta joku tulisi oikeasti johtamaan joukkuetta. Tai sitten Hantta siirtyisi kakkosvalmentajaksi virallisestikin.

Kuka sitten olisi tämä henkilö? En tiedä. Mielellään joku uusi nimi tepsiläisessä kiekkoskenessä, jolle annetaan työrauha ja täysi tuki. Ehkä uusi nimi voisi olla myös tulevaisuuden valmentaja tai sitten vaan projektivalmentaja. Projektina Tepsin pitäminen SM-liigassa. Vai pitäisikö sittenkin hakea vauhtia alempaa? Toisi nöyryyttä läpi organisaation, talous rakennettaisiin uuteen uskoon jne. Kts. Kärpät.

Kuten tavallista minulla on paljon luuloja ja kysymyksiä sekä vähän vastauksia. Tietoa sitäkin vähemmän.

Ps. Koska olen jääkiekkovalmentaja Hannu Jortikan kannattaja, niin haluaisin nähdä Jortsun vielä valmentamassa. Tepsissä. Mutta tämä on vain minun päiväuni, jonka yhteys todellisuuteen on samalla pohjalla kuin minun ja Uma Thurmanin avioliitto ts. toteutumisen esteenä on pieniä käytännön esteitä ja historian & nykyisyyden painolastia. Ei toki minulla, mutta Uma taitaa olla taas avioliiton satamassa jonkun pellen kanssa.

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Tukevasti jumbona

TPS-Tappara 2-4. Yleisöä alle 4000. Tämä kausi on hävitty. Kiitos hei.

Kenkää kaikille!

No mutta oikeasti. 11 ottelua. 2 voittoa. 1 voitto rangaistuslaukauskilpailun jälkeen (vai mikä lie voittomaalikilpailu onkaan). 8 tappiota. Yhteensä 8 pistettä. Ylivoimaisesti heikoin pistekeskiarvo liigassa.

Kaikille kenkää!

ps. vituttaa niin, ettei veri kierrä.

Perikato

Perikato (Der Untergang) ilmestyy tänään näköradiosta. Live-version voi tsekata Artukaisten pellolla.

Tyhmä vertaus, mutta edelleen olen leuka rinnassa lauantaista (ja alkukaudesta). Tänään on pakkovoiton paikka. Voitolla Tapparasta TPS nousisi Tapparan kanssa tasapisteisiin. Tappiolla viimeinen sija olisi vieläkin enemmän viimeinen sija.

Oikeasti en keksi yhtään hyväksyttävää syytä kotitappiolle tänään. Vastassa on liigan toiseksi heikoin joukkue, joka ei ole yhtään vieraspeliä voittanut tällä kaudella (kröhm, ei ole Tepsikään). Jos ei edes sitä voiteta, niin TuTo on vastassa seuraavassa tosipelissä.

Ihan sama, vaikka Berg & Kiprusoff sekä Filppula ovat sivussa. Ihan sama, vaikka jalat on tukossa kovasta harjoittelusta. Ihan sama, vaikka katsojia ei ole. Ihan sama, vaikka on veneilykausi. Ihan sama, vaikka mitä on missä. Nousu kohti säälipleijareita(!) pitää aloittaa tänään, muuten pannukakku on valmis jo ennen joulua.

2,05 – 4,00 – 2,50

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Sarjajumbosta päivää

TPS-Blue 2-3. Tappion myötä TPS putosi sarjassa viimeiseksi. 10 ottelua ja 8 pistettä. Morjens. Edellä olevilla joukkueilla on vielä kolme ottelua vähemmän pelattuna. Morjens. Urheilullinen pohjakosketus on saavutettu.

Ensimmäinen erä oli eräs kaikkien aikojen huonoimmista mitä olen Tepsiltä nähnyt. Kertaakaan ei tullut tunnetta, että maali roikkuu ilmassa - kohta tulee hunajata, vaikka ylivoimalla pelasivat pitkät pätkät. Ylivoimapeli oli täydellistä tunarointia.

Ylivoimapelin huonoudesta voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, ettei peruspeli ole kunnossa. Itse asiassa peruspelaaminen oli Tepsillä niin huonoa, että on vaikea uskoa joukkueen olleen kasassa jo toukokuusta. Kesällä on ilmeisesti tehty ristipistoja yhdessä ja ratkottu sudokuja.

Heikon joukkuepelaamisen kruunasivat henkilökohtaiset virheet ja käsittämätön löysäily ja vastuun pakoilu. Mitä enemmän NHL-otteluita tilastoissa sitä huonommin pelaaja pelasi. En vaan käsitä miten perusasiat ovat noin huonolla tolalla.

- Ei saatu laukauksia. Hannu Virta

Enpä saanut minäkään eilen. Ja johtui ihan siitä, että en edes yrittänyt. Harvoin sitä yrittämättä mitään saa. Krapulakin jäi saamatta, kun en yrittänyt kunnolla. Ilmeisesti vitutuksen ansiosta meni viina suoraan rakon kautta pönttöön.

Jumbopaikka on ihan ansaittu. Vahvalla itsetekemisellä vielä. Vika on tasan tarkkaan valmennuksessa ja pelaajissa. Saatanan tunarit!



Eilen hallilla avautui sellainen asia, että TPS on terminaalipotilas. Oikeasti ensimmäisen kerran tuli sellainen tunne, ettei TPS selviä hengissä enää pitkään. Lauantai-illan pelissä sarjakärkeä ja viime kauden finaalijoukkuetta vastaan oli alle 5000 katsojaa ja joka kohdassa oli jotain pielessä.

Lipunmyyjä ei tiennyt mitä liput maksavat. Kaljajono syntyi, koska kalja loppui tynnyristä kahden tuopin jälkeen, rahastus oli tuskaisen hidasta ja sama henkilö laski kahden jonon (ruoka- ja kaljajono) tuopit. Kaukalossa pelasi joku pellejoukkue. Videotaululla luki mitä sattuu. Laukkua ei ovella tarkastettu. Äänentoisto takkusi.

Yksittäisiä asioita, mutta niistä syntyy kokonaisuus. Kuinka hyvä on lopputulos, jos yksittäiset osat ovat vajaita? Joka paikassa säästetään niin kauan, kunnes ei ole enää mitään säästää. Kohta ei ole asiakkaita, niin ei tarvitse olla henkilökuntaakaan. Säästetään palkoissa vielä enemmän. Tästä tulee vanhan Ketos-anekdootti mieleen, jonka alun olen unohtanut:

Ketosen jonkun firman piti säästää jostain syystä kaksi miljoonaa. Ratkaisuksi keksi työntekijöiden lomauttaminen kahdeksi viikoksi. Tähän sitten pääluottamusmies (tai joku) sanoi, että säästöä tulisi 52 miljoonaa, jos lomautettaisiin työntekijät vuodeksi.

Niinpä.

Yhtään positiivista kommenttia en hallilla kuullut ennen peliä, pelin aikana tai pelin jälkeen. Kaikki valittivat:

- Eihän täällä ole ketään
- Korkeintaan pari tuhatta on väkeä
- Eikä ole niin paljoa
- Samaa paskaa oli kolme vuotta sitten
- Viimeksi kävin pari vuotta sitten ja silloinkin oli yhtä pitkä kaljajono, vaik porukkaa oli yli 7000.
- En tule toista kertaa, onneks ei maksanut mitään
- Kauden eka ja vika matsi, en tule uudestaan kattomaan tätä paskaa
- Ei taaskaan yhtään laukausta ylivoimalla
- Amerikan apukaan ei pysy pystyssä
- Älkää nyt vaan laukoko
- Mitä toi Bergi tekee tuolla
- Onneks firma maksaa
- Eihän noi pääse edes ylivoimalla pois omasta päästä
- Onks täällä peli jossain?
- Vittu täällä mikään toimi, miks me tänne tultiin?
- Onneks pääsee ajois pois, kun ei tääl ole ketään
- Vitun mummo

Viimeinen kommentti oli illan paras. Taklaa vitun mummo! Vitun mummo tee jotain! Syötä vitun mummo!

Olin ihan maassa pelin jälkeen. En tiennyt mitä ajatella, lähinnä hirvitti mielikuva ottelutapahtumasta.

Kaikille kenkää!

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

TPS sai kyytiä ahneelta Ilvekseltä

Ilves-TPS 4-1. Otsikko on Ylen teksti-tv:n etusivulta. Ilves teki ekassa erässä kolme maalia ja TPS nolla. Game over. Ei pelkästään tilastojen valossa, vaan myös silminnäkijöiden mukaan. Allu Salak piti joukkuetta pystyssä torjumalla 35 kertaa kahdessa ensimmäisessä erässä. Yhteensä ottelussa tuli 43 torjuntaa. Hyvä Allu.

Antti Halonen on muuten Tepsin paras maalintekijä. 9 ottelua ja 3 maalia. Tällä menolla on kauden lopussa 10 maalia kasassa ja Tepsin sisäisen maalipörssin voitto enemmän kuin lähellä. Aika hyvin puolustajalta, joka viime kaudella pelasi ensimmäisen kautensa SM-liigassa ja teki 2 maalia. Halonen on hyvä mies.

- Kiekko hieman pomppikin Ilvekselle, mutta he ansaitsivat sen. He tulivat kovaa päälle. Me emme saaneet kotipelien tunnetilaa siirrettyä vieraspelaamiseen. Hannu Virta

Just. Tällä tulostahdilla TPS siirtää itsensä sarjaporrasta alemmas. Eikä tämänkään lausunto paljon naurata:

- On selvä, että emme kestä tällaista määrää jäähyjä. Lisäksi menetimme avauserässä kaksi sentteriä. Ilari Filppula sai nilkkavamman. Aki Uusikartano joutui vitosen myötä suihkuun. Puolustaja Marko Kiprusoffilta meni nivunen, eikä hän pystynyt pelaamaan enää toisessa erässä. Hannu Virta

Miten jäähyjä sillai vaan tuli? Ihan sama enkä tiedä onko loukkaantumisilla mitään väliä. Epäilen vähän, ettei isoin haaste ole pelaajistossa... Mutta katsotaan nyt 10 ottelua ja sitten narun jatkoksi ehdotetaan veneilykautta tai kaunista saaristoa.

PERKELE.

Tuplassa Ipa

TPS:n viikonlopun tuplan ensimmäinen patukka on tänään Tampereella Ilvestä vastaan. Toinen osa on huomenna kotona Bluesin parissa. Tarkoitus oli osallistua kumpaankin, mutta niin vain istun töissä edelleenkin ja Hakametsän keikka jää tekemättä. Huominen ei jää.

Tepsin asema sarjataulukossa on surkea. Toiseksi viimeisenä, tasapisteissä Tapparan kanssa, takana vain HPK. Ainoa lohtu on siinä, että kausi on vasta alussa. Nyt on pakko tulla voittoja useammin tai ojaan ajettu mopo myös pysyy ojassa. Enää ei ole minkäänlaisia selityksiä takataskussa. Joukkue on lopullisesti kasassa ja terveystilanne on hyvä (ainakin pitäisi olla).

Vielä voisi jossitella ulkomaalaisvahvistusten sopeutumisella ynnä muulla lätinällä, mutta kylmä tosiasia on, että sarjaa pelataan ja selittäminen ei auta.

Tepsin paras mahdollinen kokoonpano on tänään kehissä toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla tuli kaksi pistettä. Tänään vähintään sama määrä, kiitos.

Vahalahti – Johnson – Eloranta
Berg – Kiprusoff

Erkinjuntti – Filppula – Hannus
Nordlund – Klubertanz

Suominen – Uusikartano – Venäläinen
Halonen – Santanen

Sinisalo – Kolu – Reivonen
Järvinen – 13. hyökkääjä Hattunen

Salak (Kuokkanen)

Tämän kauden loru kelpaa hyvin: paperilla hyvä joukkue - kaukalossa kysymysmerkki. Puutteita on nyt ainakin Max Kolun pelaaminen keskushyökkääjänä. Mikko Rautee (jos on pelikunnossa) sopisi nelosen keskelle enemmän kuin hyvin. Rauteen tieltä vilttiin Sinisalo tai joku ylempien ketjujen jatkuva/hetken tunari esim. Hannus.

Tommi Laine siirtyi vihdoinkin vilttimiehen paikalta pelipaikalle. Lainasopimus TuToon on varmasti kaikkien osapuolien mielestä win-win-win –tilanne. Uskoisin Jarkko Hattusen tekevän seuraa Laineelle, jos ei loukkaantumisia tapahdu. Ei Hattunenkaan 13. hyökkääjänä kehity milliäkään.

Puolustuksessa on kasassa toissa kauden ykköspari. Jotain vikaa on kuitenkin molemmissa tällä hetkellä. Kipru on Kipru, paitsi ylivoimalla todella heikko. En ymmärrä miksi takatukka hidastaa peliä? Mikä estää ripeiden liikkeiden tekemisen? Hidas syöttely on pomminvarma tapa estää ylivoimamaalin syntyminen.

Kapten Berg taas on viime kauden alun loukkaantumisen jälkeen ollut kuin varjo itsestään. Muistan hyvin, kun Akihito teki paluun Tepsin paitaan ja oli jonkin sortin kuningas jäällä. Nyt kuninkaan elkeistä on jäljellä vähän. Vaivaako olkapää? Onko jalat tukossa? Painaako C rinnassa liikaa? Helppoja virheitä syntyy ”koko ajan” ja harrastaa vielä samanlaista hidastelua syötöissä kuin Kiprukin.

Ei voi olla niin vaikeaa syöttää kovaa. Tarkasti syöttäminen on sitten eri asia. Hidas ja epätarkka syöttö on vaan niin karmeaa. Aaarrrgh.

Ilves on ollut viime vuosina mahdoton vastus Tepsille. Kertoimien mukaan niin on myös tänään. Toivotaan parasta. Tai ainakin useampaa vierasmaalia…

1,65 – 4,20 – 3,40


Ps. Vituttaa ihan saatanasti nuo SM-liigan nettisivut. Miten voi olla noin huonot? Ennen oli oikeasti paremmin.

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Pori on ikävä paikka

Ässät-TPS 4-0. Etukäteen ajattelin, että pahin mahdollinen lopputulos olisi Ässät jotain - TPS nolla. Tietenkin pahin pelkoni toteutui, olisi pitänyt ajatella vain positiivisia lopputuloksia.

Tällä kaudella seitsemän ottelua, neljä nollapeliä. Jäätävä tilasto.

- 3-0-maali selkeästi ratkaisi pelin. Kun kiekkoa pelataan, pitää tunne ja sydän olla mukana. Kaikki systeemit tulee sen jälkeen. Hannu Virta

Miksi ei ole tunnetta ja sydäntä pelissä? Vajaa pari vuotta sitten oli vastaavia oireita. Silloin syyteltiin mm. pitkien sopimuksien pelaajia ja julkisesti haukkuvaa päävalmentajaa. Tällä hetkellä vain Aki Bergillä taitaa olla pitkä sopimus ja päävalmentajan lausunnot ovat voittopuoleisesti positiivisia, vaikka tappioita tulee. En vaan tajua. Hiekkaa vaan tunkeutuu pimppiin, kun on Tepsistä kyse, häh?

Enkä tajua myöskään seuraavaa lausuntoa päävalmentajalta:

- Etukäteen tiesimme, että Porin Isomäki ja kamppailun alkamisaika kello 19.00. Huh, huh! Onhan se pahin mahdollinen Ässien vastustajalle.

Noloa, niin noloa. Uuuh, voitaisko me pelata vierasottelut päivänvalolla, vaikka tiistaisin? Onks pakko taklata? Ja kohottaa ei saa! Olisi hiljaa.



Tappioputkessa surffaavalle Tepsille koettaa pientä iloa ensi viikolla. Alle kuuden kuukauden ulkomaalaisvahvistukset Jamie Johnson ja Kyle Klubertanz ovat seuraavassa pelissä mukana. Miesten tulossa on jopa suunnitelmallisuutta, koska he ovat jo Tukholmassa aikaeroa pois ravistelemassa. Hyvä veto Tepsiltä.

Jospa rapakon takaa tulisi vähän tunnetta peliin. Taistele Pelaa Sydämellä, vai miten se oli.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Pori sykkii

TPS esiintyy tänään sykkivässä Porissa. Takana on kolme hävittyä ottelua. Näissä kolmessa ottelussa TPS teki kolme maalia, kaikki vielä samassa ottelussa. Päästettyjä maaleja kertyi 11.

Sokea Reettakin näkee mikä ei toimi. Maalinteko, maalinteko, maalinteko. Paitsi Raumalla (7-3) kotijoukkue vei raporttien mukaan peliä miten halusi ja TPS vain pyllisti ts. Tepsin maalimäärä oli silkkaa päivävoidetta ylivertaisen vastustajan aiheuttamalle kalpeudelle.

Maalinteon vaikeuden tietää myös Hannu Virta. Tiedän valmentajien ja pelaajien puhuvat mitä sattuu otteluiden yhteydessä, mutta tämä on helmikommentti:

- Hän tuo otteisiimme tarvittavaa äijämäisyyttä ja on sellainen pelaaja, joka näyttää taistelullaan esimerkkiä. Hän on valmis menemään vastustajan maalille. Useimmat osumat nykyään syntyvät tältä lähialueelta. Hannu Virta Mikko Elorannasta 25.9.08 Lukko-pelin jälkeen.

On todellakin harmi, että maaleja nykyään tehdään lähialueelta. TPS nimittäin ei lähialueelle pääse kiekon kanssa. Esimerkiksi ylivoimilla on välillä parikin miestä lähialueella, mutta silloin kiekkoa vippaillaan laidan ja siniviivan välillä. Sitten kun maskimiehet lähtevät lähialueelta auttamaan kiekonsiirtelyssä, niin viivamies aloittaa tuhnun virittämisen. Pienen hienosäädön jälkeen tuhnu on valmis ja kas kummaa, tie maalille on esteetön.

Tavallisesti maalivahti koppaa tuhnun. Heikoimmillaan tuhnun hienosäätö epäonnistuu ja kiekko osuu lähimmän vastustajan luistimiin (tähän minulla on miniteoria, kannattaisi tähdätä luistimiin - ei varmasti osu luistimiin). Parhaimmassa variaatiossa maalivahti torjuu tuhnun eteensä, josta puolustajat (vastustajan) purkavat kiekon keskialueelle.

Ei muuten vituta yhtään katsella tuollaista. Varsinkin, kun em. huippusuoritukseen kuluu noin minuutti. Hyvällä säkällä toinen ylivoimaviisikko ehtii toistamaan em. kuvion.

No, toivottavasti Eloranta inspiroi muita pelaajia. Itse olen vähän skeptinen Kulin suorittamiseen. Mies ei ole enää nuori ja viime kaudet eivät ole olleet kovinkaan lennokkaita. Siksi tietenkin Tepsissä pelaakin, voisi kyyninen persoona sanoa. Minä en toki sano.

Porilaisten kaatoa yritetään seuraavalla kokoonpanolla:

Vahalahti – Uusikartano – Eloranta
Kiprusoff – Vittasmäki

Suominen – Filppula – Venäläinen
Halonen – Santanen

Erkinjuntti – Kolu – Reivonen
Nordlund – Järvinen

Sinisalo – Jalo – Hannus
Laine (hyökkääjä) – Hattunen (hyökkääjä)

Kuokkanen (Salak)

Ykkösketju on paperilla hieno. Ei pitäisi olla esteitä tehoille. Kakkosketjuun pätee samat sanat. Kolmosessa Kolu keskushyökkääjänä on minusta huono ratkaisu. Mad Max tunnollisesti yrittää, mutta kun hän ei ole keskushyökkääjä. Silti kolmosketju voi olla paras ketju, koska siinä pelaa Kolun lisäksi Antti Reivonen. Suomisen olisi muuten korkea aika päästä tehopisteille.

Nelosketjussakin on teoriassa ideaa. Tiedä sitten miten Hannuksen peli sujuu. Tähän asti ei ole kulkenut odotusten mukaisesti. Ehkä odotukset ovat liian suuria? Ei oikeasti pysty pelaamaan yhtään sen paremmin kuin ennenkään, välillä tulee useampi maali ja pitkillä pätkillä ei tule kuin tolppalaukauksia.

Kapteeni Aki huilaa tämänkin ottelun. Tiistaina kolahtanut olkapää on edelleen kipeä. Puolustus on kapea ja suhteellisen kokematon, mutta ehkä siitä on etua? Jätkät haluavat näyttää, ettei se nimestä kiinni ole.

Juha Kuokkanen aloittaa ensimmäisen kerran tällä kaudella maalissa. Raumalla Kuokkanen pääsi ensimmäisessä erässä maalin, kun Salakin taakse oli tehty kolme maalia. Kuokkanen pisti paremmaksi ja päästi neljä. Aika ilkeästi sanottu, mutta minä olenkin ilkimys.

Harmikseni en Poriin tänään pääse. Vähemmän harmikseni minun ei tarvitse jääkiekosta illalla keskustella ollenkaan. Illallisseurueessani jääkiekko on yhtä tunnettu kuin aavikko eskimolle.

Oikeasti minulla ei ole mitään sanottavaa illan pelistä. TPS on teoriassa keskikastin joukkue, mutta kaukalossa ja sarjataulukossa alakastin. Siinäpä on Hantalla & pelaajilla pähkinä purtavaksi.

Nykyisen tappioputken pituus on vielä hyväksyttävä, mutta äkkiäkös se ei sitä olekaan. Ja mitä sitten tehdään? Kaikille kenkää? Kaikille kenkää! En minä tiedä. Toivottavasti joku tietää.

1,95 – 4,00 – 2,65

PS. Keksin juuri miksi TPS voittaa tänään: Ässien maalilla on vanha tuttu Tuomo Karjalainen. Tuomohan on imuriksi todettu jo Tepsissä, joten kolme pistettä lähtee Turkuun. Näin suurta neroutta ilmassa jo tässä vaiheessa päivää, illastahan tulee yhtä nerousjuhlaa.

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Kaulus ahdistaa

Työ on tehokkaasti estänyt harrastamisen. Olin täysin tietämätön, että tänään olisi ollut tv-perseilyä tarjolla. Olisin ehtinyt baariin, jos olisin tiennyt. Olisin nähnyt Tepsin tekevän vierasottelussa maalin, toisen ja kolmannenkin. Vastustajan maaleja olisin nähnyt yhtä paljon kuin tuoppeja olisi kulunut. Ehkä vähän enemmänkin olisi kulunut, eihän tätä olisi voinut selvinpäin katsella.

Mikä Tepsissä on vikana? Vai onko liian aikaista hyppiä tasajalkaa muusta syystä kuin yksittäisistä tappioista? Kuusi ottelua vasta takana ja joukkue vahvistuu viikon, parin sisällä. Tyydyn hiplaamaan massiivista vitutusnappia, mutta en vielä paina sitä pohjaan.

Tähän kuvaan, tähän tunnelmaan.













Kuvakaappaus Ilta-Sanomista.

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Kumaran puolelle

Pelicans-TPS 3-0. Lahden keikka hieman venähti. Tappio korvensi kurkussa ja erinäisten mutkien kautta pääsin kotiin vasta 24 tuntia matsin jälkeen. Hauskaakin oli ja 60 asteen kumarassa unohtuu moni asia. Muun muassa se, että en ole vielä Tepsin nähnyt tekevän maalia tällä kaudella. Perse.

Pieni kaukalo pääsi taas vähän yllättämään. Pelasimme kaksi peliä kotona isossa kaukalossa, niin nyt aika ja tila olivat vähissä. Olisi pitänyt toimia nopeammin. Hannu Virta

Viimeinen lause on asian ytimessä. Hyökkäyspäässä TPS oli sekunnin myöhässä koko ajan. Erityisesti ylivoimalla peli meni hitaaksi syöttelyksi. Kerran taisi laukaus lähteä hyvästä paikasta suoraan syötöstä. Ilari Filppula syötti, Tommi Hannus tälläsi. Päin maalivahtia.

Kolmannessa erässä Tepsin peli meni hetkittäin pelleilyn puolelle. Casper Santasen jäähyn aikana TPS pelasi hetken alivoimaa viidellä kenttäpelaajalla. Kaikki hallissa näkivät, paitsi tuomarit. Ajattelin, että onpas tuurit kohdallaan. No, eikös sama tunarointi toisteta hetken päästä uudestaan ja silloin nousi kuusi sormea. Varmuuden vuoksi tehtiin vielä kerran muutaman minuutin kuluttua. Ei hyvä.

Pelicans otti jäähyn ajassa 56:31 ja valmennus oli hereillä. Aikalisä ja Salak pois maalilta. Nätisti kiekko kiersi mieheltä toiselle hyökkäysalueella, mutta laukauksia oli vähän ja nekin vielä huonoja. Ei liigassa maalivahdit imuroi siniviivalaukauksia ilman maskia joka pelissä.

Tepsin pelaaminen näytti samanlaiselta kuin avausottelussa Jokereita vastaan. Vähän paremmin toimivat lähdöt omasta päästä ja hyökkäykset olivat samanlaista hapuilua hyökkäyssiniviivan ylitytyksen jälkeen. Kunnon maalipaikat olivat pahasti kortilla.

Kolmannessa erässä tuli taas ketjumuutoksia. Antti Reivonen ja Tuomas Suominen vaihtoivat paikkaa. Hannus ja Sami Venäläinen vaihtoivat myös paikkoja.

Suominen sai heti ekassa vaihdossa nelosketjussa parhaan maalipaikkansa. Veti sisulla läpi parista pelaajasta ja sitten meni läskiksi. Mutta pääsi lähelle maalia. On se jotain. Tilannetta seuranneen hyökkäyspään aloituksen Uusikartano voitti ja Reivonen nouti kiekon kulmasta, pakki jäi kulmaan ja nousi röyhkeästi maalille. Sai jopa laukauksen aikaan.

Reivonen on hyvä sälli. Max Kolu on kehittynyt vuodessa ison harppauksen. Ei Maximum Damagesta mitään kiekollista velhoa tule – onpahan vain ansaitsemassa paikan SM-liigasta. Sopivasti rottailua, kestävyyttä, asennetta ja yritystä.

Salak pelasi hyvän pelin. Hyvä ei vaan riitä, jos eivät kenttäpelaajat hoida omaa osuuttaan. Toki toisessa Pelicansin maalissa ylipelasi ja oli väärässä paikassa laukauksen tullessa, mutta turhan helposti aukesi tie ykköskentän läpi.

Pelicansin maskotin lyhyestä ilmalennosta vaijerin varassa tuli mieleen Aarne Kärpänen. Aarnen lento oli kyllä hienompaa.

Hyökkäyspään pelaamiselle ja ylivoimalle pitää tehdä jotain. Ei tuolla meiningillä pärjää pitkässä juoksussa. Mitä hyötyä on ylivoimalla laittaa kaksikin miestä maskiin, kun ei saada laukauksia aikaan? Kiekko liikkeelle nopeammin, poikittaissyötöistä suoraan laukauksia. Nyt katsellaan liian paljon mitä, missä ja milloin. Minäkin ehtisin maalissa kääntämään rintamasuunnan kohti laukausta.

No joo. Tepsin pelissä on hyviä elementtejä ja eiköhän hyviä tuloksiakin ala vieraskaukaloissa tulemaan vähitellen.

Kasvohoito krapulassa on muuten mielenkiintoinen kokemus. Suosittelen. Levittää pääkivun esiintymisaluetta.