torstaina, tammikuuta 28, 2010

Jäätävää sisällä ja ulkona

Tepsin peli oli yhtä hienoa kuin sää tänään

Blues-TPS 3-2 rl. Pyöriskelyä kiekon kanssa ja ilman kiekkoa. Olin kahden erän jälkeen (2-0) varma, että pistepotti on pyöreä nolla. Nimittäin lukemat mairittelivat Tepsiä, sen verran monta kertaa kiekko pomppi Engrenin ympärillä miten sattuu.

Kolmannessa erässä kotijoukkue passivoitui ja antoi todellisten ääliöiden hyökätä rohkeasti. Muutama vastaisku tuli tietenkin, mutta ihan itse sössivät kaksykköset. Kolmas erä oli Tepsin erä, vaikkei mitään ihan älytöntä myllytystä ollut. Jatkoaika oli myös Tepsin hallintaa, mutta ei hallinnasta pisteitä saa.

Rangaistuslaukauskilpailuun whatever Blues vaihtoi maalivahdin ja Birner tai siis suikkasella Pirneri, Halonen ja Vahalahti laukoivat kaikki päin eli isokokoinen Tolvanen torjui/peitti hyvin. Attea taas vietiin ensimmäisellä yrityksellä kahville & munkille ja se riitti rl-tappioon. Bluesilta hyvä ratkaisu vaihtaa maalivahtia.

Tepsin peruspelaamisen on tällä hetkellä luokatonta. Ei vaan toimi. Hyökkäykset ovat yksinyrittämistä. Alivoima on välimallia, jossa ei anneta painetta tai pidetä maalinedustaa tiukasti. Ylivoimakin oli tänään aivan kuraa. Kiekko ei liikkunut yhtään ja pelaajat seisoivat paikoillaan.

Suikkasen & Lehtosen on tehtävä jotain pelillisen lukon avaamiseksi. Heti. Tällä pelillä säälipudotuspelit kutsuvat ja viimeistään Lukko lyö kauden pakettiin puolivälierissä. Käärmekeittoa ja ketjumuutoksia, kiitos.

maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Leen paluu

Lee Sweatt on loppukauden TPS:n mies. En tiedä olisinko iloinen. Ihastutti kaudella 2007-08 hyökkäyspään tehoilla (56 matsia, 15+18) ja positiivisella asenteellaan. Varsinkin alkukauden. Mutta puolustuspään työskentely oli mitä oli.

No onhan Sweatt parempi kuin Darcy Campbell kaikessa paitsi pituudessa. Että hyvä juttu tämä on. Hyökkäysinnoltaan pikkujässikkä sopii Suikkaselle kuin sormus sormeen.

perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Parempi voitti

Sarjakärki yllättäen voitti 5-2. Tässä kohdassa voisi kaivaa jotain selityksiä, mutta en keksi mitään. Parempi voitti.

TPS:n pelissä merkkejä paremmasta oli näkyvissä. Oman maalin edessä oli selkeästi enemmän asennetta. Tiistaina ei vastustajalle mustelmia tullut, tänään tuli.

Tappio ketuttaa silti. Peli oli voitettavissa. Lukko oli alussa hengetön ja teki kaksi ensimmäistä maalia... Ei tuurilla, mutta kiekko pomppi hyvin ja pelimiehet laittaa kiekon sisään paikan tullen. Siinä vaiheessa kun raumalaiset laittoivat ison vaihteen silmään jäi Tepsi jalkoihin. Esimerkiksi koko toinen erä oli kotijoukkueen hallintaa.

TPS:n pitää jatkaa tällä samalla linjalla. Yhtä tiukasti mätkitään vastustajia maalivahdin edessä ja enemmän silmiä auki syöttäessä, niin tappioputki voi mennä huomenna poikki.

Plihal (jumala). Alivoimalla läpiajosta yläputkeen, hieno vastustajan mailannosto oman maalin edessä ja maali. Hyvä pelimies jalkapuolenakin.

Ulkomaalaisvahvistuksista puheen ollen. Mike Radja ja Darcy Campbell lähtivät kesken kauden pois. David Leggio availee luukkua. Laskee aika tavalla värväysten onnistumisprosenttia. Hyvää on tietenkin se, että sopimuksia on saatu purettu ja sopimukset ovat olleet halpoja(?). Tulisikohan Campbellin tilalle joku? En tiedä kumpaa toivoisin enemmän, puolustavaa pakkia vai kiekollista pakkia. Kummallekin olisi tarvetta. Rahaa voi olla vähän tai sitten ei yhtään.

Jos uusi pelaaja on kuitenkin kiikarissa ja minä saisin valita minkälainen pelimanni, niin valitsisin puolustavan puolustajan, koska hyökkäys ja ylivoima ovat toimineet ihan hyvin ilman pelinavaajaa ja viivatykkiä. Oman maalin edessä ne ongelmat ovat. Toisaalta kyse on myös hyökkääjien pelaamisesta.

Loppukaneettina sellainen, että ihan sama mitä nimiä pelaajille selässä on. Jos sitoutuminen ja pelitapa ovat kohdallaan, niin voittoja tulee. Että mennään näilläkin voi olla vaihtoehto ja pidetään (heikko) talous pari rahaa parempana.

Kärki näyttää tahtia

Viikon toinen tv-peli. Ensimmäinen meni pyllylleen, lähinnä karmeiden puolustuspään mokailujen takia. Ottelun jälkeen Suikkanen ei ollut kovin tyytyväinen ulkomaalaisvahvistusten peliin. Hänen mielestä ulkomaalaiset eivät ole vahvistuksia ja pelaavat vain loukkaantumisten vuoksi. Vaikka Lord of the Rings puhui monikossa, niin tarkoitti hän tasan tarkkaan yhtä pelaajaa, joka vähemmän yllättäen istuu tänään katsomossa tai kotona. Mikä on ihan hyvä, Darcy Campbell saa rauhassa pohtia mitä, missä ja milloin.

En tiedä auttaako oman pelin miettiminen yhtään, mutta ainakaan ei pääse hölmöilemään kaukaloon. Puolustuspään mokelluksia ei tietenkään yhden miehen niskaan parane kaataa, vaan kyllä syyllisiä löytyy joka kentästä. Tappioputki menee poikki heti kun puolustuspelaamisen perusasiat tehdään oikein. Yritystä, hikeä ja ennen kaikkea vähän järkeä mukaan.

Järkeä ja suoraviivaisuutta tarvitaan myös hyökkäyspäässä. Liian helposti TPS kikkailee tai syöttelee hyökkäyssinisellä kiekon vastustajalle. Hyökkäyssinisen jälkeen taas alkaa aivan liian helposti nätin maalin rakentaminen. Ihan kuin pelkäisivät ruman maalin tekemistä. Tämä koskee erityisesti ylivoimapelaamista, jossa on viime peleissä syötelty lapa puhki ilman laukausta. On muuten tosi hienoa, kun ylivoimakentällinen syöttelee minuutin ajan hyökkäyspäässä. Sellaisia puolinopeita siirtoja… Hermot menee katsomossa. Laukauksia, laukauksia, laukauksia.

Illan vastustaja Lukko on ylivertainen sarjajohtaja. Päästää vähiten maaleja ja tekee eniten. Melkein. Joka tapauksessa tyypilliset luvut sarjakärjelle. Ei pitäisi Tepsillä olla mitään harhakuvitelmia vastustajan tasosta. Kolmen ottelun tappioputkessa ei pitäisi myöskään olla mitään luuloja omasta ylivoimaisuudesta.

Jos TPS jatkaa mukapuolustamista PaukkusMarkun jalanjäljillä ja nättien maalien hakemista, niin taas saa hävetä television äärellä kun Lukko työntää mailan syvälle sinne minne aurinko ei paista, lapa edellä. Maalivahdin mailan.

Käärmekeitto naamaan tuomaan terävän asenteen ja pleksistä läpi. Sillä se voitto irtoaa. Huomenna samalla reseptillä kaatuu sarjakakkonen.


Lisäys klo 15.55. No Darcylle hyvää matkaa! Ei tule ikävä. Ja toivottavasti pelit sujuu Prahassa paremmin.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Pori käskee

Paljonko löit pitkävetoon? En vieläkään pelaa, vaikka näillä taidoilla pitäisi pelata.

TPS-Ässät 4-5. Huoh. Ässät voitti neljännen kerran tällä kaudella. Tepsi pelasi noin viisi minuuttia voitollista peliään. 55 minuuttia Pata pelasi paremmin. TPS:n puolustuspelaaminen oli todella surkeaa, ihan sama mitkä miehet jäällä oli. Jos minulla olisi valtaa (ja rahaa)... Ostaisin aivot. Jos jäisi rahaa yli, niin ostaisin muutaman puolustajan Tepsiin. Tai jotain.

Ryhtiä tarvitsee TPS. Nykymeno on munatonta kaksinkamppailujen häviämistä ja kiekollisten aivopierujen sinfoniaa, mikä johtaa säälipudotuspelipaikasta taisteluun. Mikä on enemmän kuin tuttu viimeisiltä vuosilta. Pitäähän Tepsin sääleihin osallistua! Onhan TPS ainoa seura, joka on aina mukana sääleissä. Kestosäälijä.

Vituttaa.

Helppoa rahaa

Jos minä olisin vedonlyönnistä innostunut, niin tänään kakkoseen kallistuisin. Veikkaus tarjoaa Ässien vierasvoitolle kerrointa 3,00. Ässät on viimeksi voittanut vieraspelin marraskuussa ja kai siellä muitakin tekijöitä taustalla on. Mutta silti.

Kakkosta lappuun siksi, että TPS:n nykykunto on kehno. Peli ei näytä ollenkaan hyvältä. Peli ei näytä siltä miltä se on näyttänyt. Ässät on lisäksi jo kolme kertaa tällä kaudella voittanut Tepsin (7-3, 4-1, 4-2).

Plihal (jumala) tekee tänään maalin. Mahdollisesti myös Birner (duunarijumala). Kolmannen maalin tekee Per Johnsson (lainapoika). Mutta mitä tekee Atte? Mitä Aten edessä tehdään? Nordlund ja Järvinen kertovat illalla vastauksen. Jos vastaus on hikeä järjellä, niin veikkausvihjeeni meni metsään. Jos vastaus on orrinpopi…

Haluan olla tässäkin veikkauksessa väärässä.

lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Huono ottelu

TPS-HIFK 1-4. Teemapeli oli syvältä. Äijä-peli. Pyh. Todella heikkoa pelaamista molemmilta joukkueilta. Yleisökin oli hiljaa. Äänentoisto tuntui hiljaiselta & epäselvältä ja syksyllä pyörineet kannustusvideot olivat poissa. Tilalla oli ”ääntä halliin”. Olisivat edes kerran pyörittäneet ”Tepsi tekee kohta maalin” tai sen M&M Kuntotalon mainoksen. Mutta ei. Huoh.

Teemapelin tempauksista koomisin oli toisen erätauon vene-esittely yhdistettynä frisbee-kisaan. Venettä vetänyt mönkijä jäi kahteen otteeseen sutimaan paikalleen tunaroivan kuskin takia ja tuli hieman kiire työntää yhdistelmä pois jäältä ja kerätä frisbeet.

Samaten mikroautoilla kahdeksikkoa ajaminen jäällä oli erittäin noloa. Enkä paljon kostunut kahden henkilöauton ajamisesta jäälle. Toivoin, että kuskit olisivat seonneet ja ajaneet täysillä päin kaukaloa. Ottelu olisi keskeytetty ensimmäisen erän jälkeen ja pelattu silloin, kun pelaajia kiinnostaa. Saatananmoista maksaville katsojille vittuilemista.

Kumpikin joukkue sohelsi vuorotellen. Syöttöketjujen pituus oli keskimäärin 0,5. Kuka tuollaista haluaa katsoa? Päälle vielä yleinen apatia. Ei taklauksia, ei tunnetta, ei mitään. Näytti elokuun alun harjoituspeliltä. Todella hyvin vedetty. Saisivat päästää seuraavan peliin ilmaiseksi katsomaan. Jos vaikka sitten löytyisi yritystä.

TPS sai karmealla tuurilla tasoitusmaalin ja jonkinlaista henkeä päälle. Tuurilla siksi, että kesken tolkuttoman räpellyksen ykkösketju teki maalin. Sen jälkeen ylivoima. Kahden miehen ylivoima. Tepsillä oli mahdollisuus siirtyä kuskin paikalle, mutta ei. Mieluummin jatkoivat ilman kuskia ja kartturia. Kahden miehen ylivoima meni kiekon siirtelyksi ja toisen erän alussa täysin yksinyrittämiseksi. Vai mitä Nordlund?

HIFK:n voittomaaliin johtanut tilanne alkoi Järvisen (-3) maailman toiseksi huonoimmasta purusta. Sokkona löi biljardilla kiekon keskelle omassa päässä. Näppärästi ohitti metrin päässä olleen karvaajan. Todella näppärästi syötti kiekon vastustajalle. Sitten juostiin perässä hetki jos toinen ja lopulta kiekko oli maalissa. Ihan itse päästetty.

Kapteeni Aki näytti kokemuksen merkityksen. Oman maalin edestä järjetön hätäpurku suoraan katsomoon. Jos ei olisi mennyt yli pleksin olisi pompannut takaisin maalin lähelle. Sitten olikin toinen punnerrusmaali nähnyt päivänvalon. HIFK:n nelosketju pelasi pelin viivytyksestä tulleen jäähyn loppusekunnit ja runttasi jäähyn jo loputtua limpun sisään. Hyvin pidettiin oma mies maalin edessä. Nordlund siellä ainakin oli.

Voi vittu, että vituttaa tuollainen peli. Ottelun äijämäisin suoritus oli Erkinjuntin kiekonkuljetus, jossa ravisti Haatajan niskastaan jäihin ja sai vielä suhteellisen vaarallisen tilanteen aikaiseksi.

Olisi edes Länki-Lundell ollut maalissa. Sitten olisi tullut poikittaissyötöistä maali tai pari. Nyt Noronen näytti pelinlukutaitojaan ja sivuttaisliikkeensä nopeutta ja napsi marjat. Tokihan ylivoimalla olisi voinut tehdä muutakin kuin hakea miestä takatolpalta. Esimerkiksi laukaista paremmasta kulmasta. Kolmannessa erässä tuli pari laukausta siniseltä. Ensimmäinen meni ohi ja toinen osui Plihalin polveen. Morjens.

Ei edes lohduta, että IFK:n ylivoimapeli muistutti Hantan ajan ylivoimapeliä. Parhaimmillaan kolme stadin kingiä hukkasi omassa päässä ihan keskenään kiekon. Voi mitä jääkiekon juhlaa.

Lappeenrannassa olisi peli tänään. Jos aurinko paistaa ja vitutus on laskenut pykälän tai kaksi (sataa), niin kiidän paikalle. Tai sitten vedän justiinsa nyt sellaisen kooman, että herään vasta sunnuntaina. Shaatana.

perjantaina, tammikuuta 08, 2010

Elviksen synttäreitä juhlitaan Turkuhallissa

Unohdin blogin toviksi. Tein töitä ja rietastelin.

Kirjoitustauko alkoi 14.11 pelatusta HIFK-TPS –ottelusta, joka kävi niin järjen kuin maksan päälle pahasti. Ottelu oli miellyttävää seurattavaa kaksi ensimmäistä erää (1-5). Kolmannen erän alusta jäi puolitoista minuuttia näkemättä, kun piti tyhjentää pari lasia ja repiä kotijoukkueen kannattajia takaisin katsomoon. Sopivasti kavennuksen kohdalla katsomoon ja kolmas erä oli karmea loppuun asti. Kotijoukkue teki neljä maalia 15 minuutissa ja vei pelin jatkoajalle. Birner ratkaisi jatkoajalla, mutta ei siinä tilanteessa paljon hymyilyttänyt.

Matsin jälkeen olin suu viivana. Sama ilme näytti olevan myös Kari Hietarinnalla ja joukkueen kättelemisen takia jätin pöhnässä suunnitellun onnittelukättelemisen suorittamatta: kumarrus, käden ojennus, virnistys, sössötys, tuijotus, moonwalk, oho, käden irrotus. Hietarinnalla oli hieno vaaleanpunainen neule ja TPS-kaulaliina vanhalla kultalehvälogolla.

Kättelemisen sijaan tein viivasta suppilon ja yritin ilmaisella viinalla unohtaa ottelun ja viedä vähän katetta kotijoukkueelta. Epäonnistuin ensimmäisessä tehtävässä, jälkimmäinen jäi pahasti kesken kun tarjoilu lopetettiin jossain vaiheessa. Onneksi hukuttamispaikkoja löytyi lisää. Harvoin on kaksi pistettä noin pahalta maistunut. Seuraavan päivänä maistui suussa kirjaimellisesti paska. Sikari.

Tuosta ottelusta alkoi Tepsin mahaliuku. Viisi peräkkäistä tappiota. Lisäksi ennen tappioputkea oli jo vakavaa kompastelua. Yhteensä taisi olla 13 peliä ilman kolmen pisteen voittoa. Voitokas alkukausi piti kuitenkin nenän vedenpinnan yläpuolella.

Ennen joulutaukoa ehdin vielä Blues-TPS –matsiin ja se olikin hauska ottelu. Lopputuloksen kannalta. Viisi ja puoli vuotta taisi kulua edellisestä kolmen pisteen voitosta Espoossa. Jokusen kerran ehdin vuosien varrella kuuntelemaan koirien ulkoilua ja lyömään päätä seinään.

Aloitin ottelun suojakännin hakemisella. Tavoite oli, että selvänä en tappiota katsele. Viiden minuutin kohdalla koirat ulkoilivat ja piti kiristää tahtia. Onneksi TPS kiristi tehokkaammin ja lopulta voitti. Voiton takasi kolme olutta per erä. Ensi kerralla Espoossa kokeilen samaa reseptiä ja tarvittaessa kiristän tahtia kyytipojilla. Toisaalta DDR-hallissa kyytipoika toin kolmannen erän romahduksen.

Kuukauden pelien katsomistauko päättyy tänään. HIFK Turussa perjantai-iltana on hieno tapahtuma (pl. pelin typerä äijä-teema). Olosuhteiden pakosta pitää liikkua autolla, joten ei voi suojautua tappiolta. Niin, että talvi on perseestä. Plihal on jumala ja Berg on Aki. Molemmat vempat pelaavat tänään.

Kuntopuntarin ääripäiden kohtaamisesta voi tulla mitä vaan. Molemmat nimittäin tekevät ja päästävät paljon maaleja. TPS toki määrällisesti enemmän molemmissa kategorioissa. Jospa uusi ruotsalainen lainamies-Per olisi pelimies, puolustus olisi hereillä alusta asti ja Atella olisi parempi päivä. Silloin napsahtaisi voitto, koska hyökkäys tekee vähintään kolme maalia. Ja kuitenkin kaikki menee päin persettä. 0-5. Pessimisti ei pety ja kannustaa loppuun asti.

Elvis on kuningas.