Neljäs puolivälierä

Kiirettä pitänyt enemmän kuin vähän. Tai siis ei minulla ole kiire. Minulla ei ole vain aikaa horista tänne joutavia. Pitää tehdä töitä ja kiertää vapaa-ajalla tahkoa.

Lauantaina olin pelissä. Hieno fiilis. Enter Sandmanin lähtiessä tirahti tippa housuun. Vaikka olikin eri versio kuin Iku Viitasen aikana. Ilmeisesti oikea versio. Ihmettelin peliä ja kirosin ylivoimapelin surkeutta sekä Tuomas Suomisen loukkaantumista. Peli oli juuri sellainen, jonka Tahtomaali olisi ratkaissut. Muutenkin Suomisen toimistossa, vastustajan maalin edessä, oli hiljaista. Ääliöanalyytikon vinkki numero yksi, näin Minna Canthin liputuspäivänä:

1. Miehiä maalille, kiekkoa maalille.

Tuossa järjestyksessä. Laitoja halaamalla jäävät maalit tekemättä, vastustajan päässä.

Lauantain tunnelmasta tuli mieleen finaalit 2001. Silloin viimeksi oli yhtä paljon porukkaa paikalla – ja minä myös. Saku Koivun paluuottelussa en ollut. Ennen ottelun alkua oli hyvä pöhinä menossa. Ensimmäisessä erässä oli hyvä pöhinä. Toisessa erässä tunnelma laski. Kolmannessa nousi reilusti Antti Erkinjuntin tasoitusmaalin myötä. Ja sitten putosi.

Hallin tekniikan porukalle iso kiitos tunnelmasta. Vetivät vanhan intron, uuden melumittarin (huijausta tietysti, mutta mitä väliä sillä on – ääntä yleisöstä pitää houkutella huomattavasti enemmän kuin esim. minua baariin) ynnä muuta.

Joukkueelle kiitos myös tunnelmasta. Oikeasti taisteleva ja yrittävä joukkue sai ja saa kannustusta. Mutta toisen erän vaisumpi tunnelma johtui pelistä. Jos ei kotijoukkue pelaa myös tuloksellisesti hyvin, jää tunnelma väkisin vajaaksi.

Tunnelmaa voi myös kaukalon ulkopuolisilla toimilla nostaa paljon, ja pitääkin nostaa. Ei vain erien aikana, vaan myös erätauoilla. Erätaukojen myynnissä on Tepsillä vielä vuosienkin jälkeen petraamista ja rajusti. Itseltä jäi lauantaina erätaukokaljat juomatta jonojen takia. Kissojen kärrystä ostin sitten kahvin, kun en jaksanut jonottaa. Ääliöanalyytikon toinen vinkki:

2. Myyntiprosessit kuntoon!

Ei ole ylivoimaisen vaikea asia. Harjoituksen puute näkyy tässäkin lajissa.

Tänään ei kaljamyynnin toimivuus haittaa, kun kaappasin auton liikkumavälineeksi. En jaksa kuivin suin julkisilla liikkua ja pelkkä miljoonan sekunnin kaljajonon vaara sai vaihtamaan autoon. Sen verran korpesi lauantaina seisoa erätauko jonossa ja palata suu kuivana katsomoon. En nimittäin suostu lähtemään kesken erän kaljalle tai palaamaan kesken erän kaljalta. Joku tärkeysjärjestys pitää olla ja se on TPS first, ladies second ja välillä sekaan sotketaan nestettä.

Ei minulla mitään asiaa ole. On vaan todella hienoa, että TPS pelaa pudotuspeleissä ja kansaa tunkee katsomoon. Toivottavasti tänään on yli 10 000 katsojaa todistamassa Tepsin voittoa.

TPS nimittäin voittaa, jos petraa puolustuspelaamista vähäsen eikä tarjoamalla tarjoa maalipaikkoja JYP:lle. Nimittäin surkeakin maalinteko riittää, kun Superman Salak on vireessä. Allu tarvitsee vain vähän apuja, ettei tarvitse järjettömän paljon urakoida ja kenttäpelaajien aivopierujen tuloksia napsia jatkuvasti.

Oi, että kaipaa Suomisen panosta. Väitän mopon keula ja muna pystyssä, että sarja olisi 3-0 tänään, jos Suominen olisi pelannut.

Lauantai oli tyypillinen yhden tahto- tai pomppumaalin peli. Ja sitten se taitavampi joukkue teki pomppumaalin, prkl. Kun kädettömämpi ensin sössii purkukiekon toisensa jälkeen. Tiistainakin olisi JYP:n rummutus levinnyt, jos TPS olisi kolmannessa erässä mennyt johtoon tai tullut tasoihin. Jossittelu sikseen. Päälle taas mustaa ja valkoista ja kannustamaan TPS voittoon!