Divarista päivää

- Oltiin munattomia

- Yhden erän pelaamisella ei näitä kilpailuja voita. Ensimmäisessä olimme huonoja. Toisessa näytti, että päästäisiin vielä kiinni, mutta pahat virheet ja 4-1-maali, se oli siinä.

- Meillä oli Jens Skålbergillä ja Darcy Campbellillä ilmeisesti syöttövirhekilpailu, en tiedä, kumpi voitti. Lukko pelasi isolla lukkosydämellä, tekemisen ilo paistoi läpi. Oliko siinä kaikki?

Kai Suikkanen 29.10.2009, Jatkoaika.com

Ihanan rehellistä kommentointia. Ei tekosyitä, ei lässytystä. Näin kävi, vituiks meni. Eteenpäin.

---

TPS 2009-10 on raivostuttavan tunteikasta menoa. Parhaimmillaan kaikki toimii ja pahimmillaan auringon paistetta ei vaan näy. Tunneskaalan molemmissa päissä käydään säännöllisesti.

Joskus 80-luvulla kävin olosuhteiden pakosta divaripelejä katsomassa, Tepsin peleihin ei päässyt. Divarimatseissa ”aina” sattui ja tapahtui, ikinä ei etukäteen tiennyt minkälainen peli oli tiedossa. Tai no maaleja yleensä tuli paljon, mutta kumpi vikisi oli ennen matsia hämärän peitossa. Ja vasta nyt sain selityksen divarilätkälle:

Ilmiö tunnetaan niin sanottuna Mestis-prinsiippinä: huonommat pelaajat, enemmän tilanteita.

Karhuherra 29.10.2009

Olen samaa mieltä Murisijan kanssa tämän kauden Tepsistä. Joukkue on kirjaimellisesti mustavalkoinen suoritustason suhteen. Joko menevät päädystä läpi tai kaatuvat pukukopin kynnykseen.

Divarimenon kruunaa vielä käsittämätön kyky heilahtaa kesken matsin ääripäästä toiseen. Tai lähinnä heikosta hyvään on alkukaudesta nähty.

Pelin lähtiessä kulkemaan TPS antaa törkeän hyvän itseluottamuksen katsomoon asti. Kyllä kääntyy tappioasema voitoksi. Enää ei ole sellainen olo katsomossa, että peli on pelattu 40 minuutin jälkeen. Edellisen valmentajan aikana ei joukkue varmaan kertaakaan noussut kolmannessa erässä tappioasemasta voittoon. Lähinnä toisinpäin.

Eilenkin peli meinasi kääntyä toisessa erässä, vaikka osansa oli toki Lukon kaasujalan keventymiselläkin. Ensimmäisessä erässä Lukko veti seitsemäntöistä litsaria päähän, teki kolme maalia ja pisti tepsiläiset nuolemaan jäätä. Kehnompi joukkue olisi maannut loput pelistä jäässä maha paljaana, täysin antautuneena.

Paitsi nämä veljet, jotka totaalisesta reikään kairaamisesta huolimatta erätauon aikana löysivät jostain omaa peliään, tekivät maalin ja melkein toisen. Kolmanteen erään lähdettiin pienellä toivonkipinällä, joka toki sammui heti alussa. Mutta kuitenkin. Die With Your Boots On saattaa koska tahansa pyörähtää soittimessa.

Tykkään siitä, ettei antauduta. Tykkään menestyksestä. Rakastan voittamista. En tiedä miten olisin, kun valkeudesta pudotaan pimeyteen milloin vain. Valitan ja narisen. Kärsin. Mutta on tämä hienoa aikaa. Jotain uutta, jotain lainattua ja ennen kaikkea Tunnetta.

Huomenna Ässiä turpaan! 7-3 tappio Porissa pitää kuitata. Ei kahta tappiota peräkkäin.