Me

TPS-HIFK 3-2. Vallan mahtava matsi. Hallilla oli hyvä tunnelma ja kaukalossa sattui sekä tapahtui. Ja mikä tärkeintä, TPS taisteli tuloksekkaasti kotiyleisön edessä. Eikä ollut jatkuvasti kusi sukassa kuten kauden aikaisemmissa matseissa.

Heti ensimmäisellä pelikatkolla oli pientä suunsoittoa ja vastustajan kravatin hienosäätöä. Birner oli keskustelun keskellä ja vaihtoi lennosta Plihalin kanssa paikkaa. Lämpö tuntui katsomossa asti. Plihal on hieno mies, ei hiihtele härdellien ulkopuolella, vaan tunkee mukaan kähisemään. HIFK:ta vastaan TPS ei ottanut taka-askelia, vaan käyttäytyi jämäkästi. Ei väistämisessä mitään vikaa ole, onpahan vaan mukava nähdä rottailun lisäksi muitakin toimintamalleja.

Ensimmäinen erä oli kauden parasta lätkää, TPS piti kiekon liikkeellä eikä tapahtunut niitä kuolleena ajatuksena syntyneitä minä tässä vähän paikallani steppaan ja kiekkoa hieron -liikkeitä. Sellaista suoraviivaisuutta viivojen ylittämisessä ja muussakin tekemisessä. Turhanpäiväistä neppailua seisovin jaloin ja kaverisyöttöjen antamista ei juuri näkynyt. Kiekosta ei kuitenkaan luovuttu miten sattuu, vaan nätisti mentiin oman maalin taakse odottamaan vaihtojen ajaksi. Mitä sitä turhaan alivoimaisena puskemaan, vaan koko viisikon voimin. Järkevää, vaikka monesti katsomossa hermo palaa kun pelikello kulkee ja mitään ei näytä tapahtuvan. Mutta tapahtuuhan siellä, kiekko ei vaan liiku.

Avausmaali syntyi Vahalahden hienosta syötönkatkosta. Valkopaitojen keskushyökkääjä #44 antoi heikon avauksen ja Vahalahti oli sen viserryksen lukenut ennen kuin enteriä oli painettu. Katkon jälkeen syöttö laidasta viivaan Tuomiselle, joka paiskasi kiekon maalille eikä pakittanut tai hieronut ylimääräisiä. Birner sai mailan väliin ja pling. Tärkeä onnistuminen Birnerille. Birner on saanut maalipaikkoja noin sata tähän mennessä ja laukaukset ovat olleet todella luokattomia. Jospa nyt lähtee. Näin tosin ajattelin kauden avausottelussakin kun Birner teki maalin.

Toisen erän alku oli ok minuutin verran, kunnes Tuominen antoi käsittämättömän avaussyötön kulmasta. Syötön määränpäässä ei ollut yhtään joukkuekaveria. HIFK sai kiekon ilmaiseksi hyökkäysalueella ja myllytystä kesti niin kauan, että kiekko oli maalissa. Maalin jälkeen sama meno jatkui. TPS jäähylle ja taas pistivät kiekon maaliin. Peli näytti ihan samalta kuin monessa aikaisemmassa ottelussa. Ei mitään tolkkua, huonoja, hätäisiä ratkaisuja ja puolustaminen oli perässä juoksemista. Kukaan ei pystynyt rauhoittamaan tilannetta. SM-liigan mainoskatko antoi hetken rauhan. 10 minuuttia kesti sekasorto, kaksi takaiskumaalia.

En tiedä mikä vaikutus oli Pekka Virran vanhainaikaisella valmentamisella mainoskatkolla, mutta katkon jälkeen oli peli pykälän verran parempaa ja Mojzisin pitkä passi Stonelle, joka tekaisi maalin palautti TPS:n peliin mukaan. Todella tärkeä maali. Stone oli maalin lisäksi muutenkin aktiivinen, lanasi siellä täällä valkopaitoja. Tykkään miehen raskaista osumista ja useimmiten tekee kiekon kanssa hyviä siirtoja. Jos vielä olisi vähän enemmän nopeutta, niin voisi kunnolla hehkuttaa. Hiljaa hyvää tulee.

Voittomaali lähti Anttilan hyvästä kiekonriistosta. Vei keskialueella kiekon ja laukaisupaikassa syötti Laaksolle. Laakso sai vedettyä kiekon sisään. Anttila oli todellinen iloinen maalin jälkeen. Tuuletti nätisti kultakypärässään. Kultakypärässään. Niin.

Toisen erän lopussa naama valahti Mojzisin saadessa korkeasta mailasta 2+2 minuutin jäähyn. Korkea maila oli selvä, näin kun kopsahti kypärään, mutta 2+2? Kiitos Henriksson. #72 vielä näytti, että ei tullut mitään, mutta pillipiipari piti päänsä.

4 minuutin alivoiman TPS tappoi. Ei ollut ongelmia. Kolmas erä meni kuitenkin vierailijoiden tahdissa. TPS teki vain purkuja. Vähän nurisin mielessäni moista passiivisuutta, mutta eipä sitä paljon hyökätä kun ensin on puoli minuuttia puolustettu ja jahdattu kiekkoa. Toisenlaista vaihdetta olisi tarvittu pelin rauhoittamiseksi.

Sama mies. Stone taklasi, osui, törmäsi ehkä aavistuksen myöhässä. Käsi näytti ulos. Kyllä vitutti. Oli kova tuomio. Vastustajan #12 nousi ja luisteli vaihtoon. Ei loukkaantumista, ei edes jalkapalloilijan piehtaroimista jäällä. Silti ulos. En tiedä painoiko nimi tuomiota vai aikaisemmin ottelussa tapahtuneet keskustelut, mutta ei ollut minusta ison jäähyn paikka. Puusilmä olen.

Yleisö tietenkin innostui tuomarin ottaessa isoa roolia ja vihelsi urakalla. TPS taisteli ja purki. Schwartz torjui. HIFK sortui perinteiseen viiden minuutin jäähyn aikaa on vaikka muille jakaa –nopeuteen. Se on jännä kuinka viiden minuutin jäähyjen ylivoima on monesti todella hidasta. Oikein tarjoamalla tarjotaan alivoimalla pelaavalle joukkueelle onnistumisia. Henkimaailman hommia. Mitä pidemmälle jäähy eteni sitä helpommin TPS sai purettu. Palmroth näytti miten purku lähtee. Laidan vierestä latasi isänmaan puolesta, tämä lentää kuuhun tai Raisioon kumpi ensin tulee vastaan.

HIFK lässähti ylivoimatuherrukseensa. Samat miehet kävivät vuorotellen himmailemassa. Saivat kuitenkin lopussa painetta ja Schwartz oli mies paikallaan. Summerin soidessa Schwartzin tuuletus kertoi kuinka tyytyväinen oli omaan suoritukseensa. Vihdoinkin onnistuminen. Antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon ja joukkue käytti sen. Vähitellen Tepsin maalivahtipelin taso on siellä missä sen pitääkin olla.

Palmroth sai taas ylivoimaisesti eniten jääaikaa Tepsistä. Tietenkin Mojzisin jäähy antoi etumatkaa, mutta silti Palle on vahvassa kurssissa. Omissa ei vaan kolise Pallen ollessa jäällä. Maajoukkueeseen, heh. Koeajalla olevan Mäkiahon kurssi taas on laskeva. Toiseksi vähiten jääaikaa (10.57) ja varsin näkymätön oli vanha soturi jäällä. Jos Hattunen ja Suominen olisivat terveinä saisi Mäkiaho lähteä ja sitten toivottaisiin, ettei loukkaantumisia pahemmin tulisi päällekkäin. Kapea on Tepsin joukkue.

Oli todella viihdyttävä ottelu. Näitä lisää. Kotijoukkue taisteli ja kotiyleisö kannusti. Tuli pitkästä aikaa joukkue olemme me –fiilis. Ei voi olla parempaa runkosarjalauantaita. Rillausta en silti suosittele, ensi viikko on raskaampi kuin tämä viikko ja sarjatilanne ei armoa anna. Pisteitä on tultava tai peräpää kutsuu.

Yksittäisistä suorituksista yksi hienoimmista oli Plihalin takakarvaus. Luisteli Mikael Granlundin kiinni ja vei tyylipuhtaasti kiekon lavasta. Jumala alistaa aina.