Todellisuuden ääripäät

Dearly beloved
We are gathered here today
2 get through this thing called life

Viikko 42. Tiistaina TPS hävisi vieraissa 3-0 Bluesille. Keskiviikkona au revoir Heikki Leime. Torstaina kotona Tapparaa vastaan levoton 0-3/1-4 –tilanteista nousu 6-5 jatkoaikavoittoon. Lauantaina Raumalla kotijoukkue tarjosi show’n, 9-2. Viikon pistesaaliiksi kertyi 2. Surkea lukema, mutta sivuaa kauden parasta viikkoa. No, tappioputki meni poikki.

En nähnyt viime viikon peleistä ensimmäistäkään. Tiistaina edustin ja edustaminen sai kivasti vauhtia ensimmäisestä väliaikaviestistä (2min 2-0, shaatana). Keskiviikkona edustin lisää ja Unskin potkuista tuli viesti. Oli ihan pakko ottaa yksi malja sille. Hieno pelaaja, heikko valmentaja - kaikkea hyvää jatkossa. Maljan päälle toinen malja: nousu alkaa nyt. Torstaina kuuntelin vuorotellen Radio Suomen Kiekkokierrosta ja Auran Aaltojen ihmemiestä, jonka selostuksesta ei tiedä onko kiekko ikinä missään muualla kuin aloituksessa tai maalissa. 1-4 tilanteessa menin saunaan vuodattamaan suolaa muualtakin kuin silmistä. Ottelun loppu menikin iloisesti karjuen. Näin hauskaa oli viimeksi joskus keväällä. Ei ne suuret voitot, vaan pienet ilot. Tai jotain muuta risukasaan paistavaa.

Lauantain matsin vaihtoehtona oli Princen keikka Tanskassa. Valinta oli helppo, lille mand voitti. Jos ei Prince tule minun luo, minä menen Princen luo. Minneapoliksen maestro tarjosi sellaisen esityksen, että sukat pyörivät vieläkin jaloissa. Hieno artisti ja esiintyjä. Kitara ja mies olivat yhtä. Bändi kulki kuin raiteilla. Nostalgiaa toi vanha kunnon Sheila E ja paikallisväriä Ida Kirstine Nielsen basson varressa. Funky indeed. Let's Go Crazy!

Princen konsertti oli paras keikkani pitkääääään aikaan. Edellinen yhtä loistava (parempi) oli Bruce & The E Street Band Göteborgissa 2003. Ensi viikolla korkkaan The Gaslight Anthem –liveneitsyyteni Tavastialla. Voin sanoa, että rima on tällä hetkellä todella korkealla. Kevään 2010 korkeudella, jos lätkästä hakee vertailukohtaa.

Jos olisin Raumalle mennyt, niin tuskin olisin kolmannen erän (5-0) jälkeen osannut kotiin. Ihan hyvä, että on muitakin tapoja kokea isoja tunteita kuin TPS. Varsinkin kun tarjolla on ollut vain massiivista vitutusta. No, otetaan vitutus lätkästä ja onnellisuus musiikista. Joskus myöhemmin sitten molemmista iloa.

Tänään on vastassa HIFK kotona. Pieni viritys on päällä, josko peliin ehtisi. Näyttää heikolta, mutta toivon ihmettä tai livistän kesken palaverin tai teen kiltisti töitä. Kauden ensimmäinen matsi Tsadin kingejä vastaan oli karmeata katsottavaa, Tepsi oli enemmän kuin nesteessä. Vastustaja teki kaiken paremmin, selvästi paremmin. Systeemin noudattaminen vs. systeemiä ei noudateta / systeemi on paska. Tänään olisi mielenkiintoista nähdä onko Tepsin peli yhtään parempaa vai vetääkö esitys taas mykäksi. Jos uskomme Upia, niin jotain voisi olla paremmin:

- Joukkuehan on aina niin vahva kuin sen viimeisin näytös ja tällä hetkellä meillä se on huono. Ottelu [Raumalla] näytti hyvältä alkuun ja meillä oli hyvä ote, sitten tuli se viides maali ja selkäranka katkesi lopullisesti. Meni usko voittoon silloin. Urpo Ylönen, Jatkoaika.com 25.10.2010

- Kyllä me jo oikealla tiellä ollaan. Ikävä kyllä siinä voi mennä vielä hetki, ennen kuin löydetään niin sanotusti itsemme. Meidän pitää saada ensimmäisenä oma pää kuntoon, se on tärkeää. Urpo Ylönen, Jatkoaika.com 25.10.2010

Ei mitään maata mullistavaa, tavallista läppää, mutta jotenkin rauhallista. Kuraa valuu puntista, mutta vuoto on tyrehtymässä ja pyykin jälkeen voi alkaa nousu... Yhden sijan. Pudotuspelipaikkaan en usko enää, mutta toivottavasti pelaajat uskovat.