Ei riitä

”Ei riitä!” huusi Hannu Jortikka vaihtoaitiossa eilen. Nolla tehtyä maalia ei riitä. Mielestäni ”ei riitä” lähentelee neroutta. Niin yksinkertaista, niin rumaa, niin totta. Maalintekopelissä nolla tehtyä maalia ei todellakaan riitä. Pelaajille tämä viesti ei mennyt perille.

TPS hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pelicansille kotona 0-2.

Osa Tepsissä kusee omaan pesään. Vituttaa massiivisesti koko porukka. Pelaajat eivät pelaa, valmentajat eivät valmenna, talouspuoli on kuralla, jokainen pelaa omaa pikku taskubiljardiaan hienon seuran kustannuksella.

Tulisi jostain iso luuta, lakaisisi Turun Palloseurasta 90-luvun ylimielisen menestyspönötysvittuilun kauas pois. Koska 90-luvun konsepti ei ole yhtään mitään ilman menestystä. Pönötyksessä ilman menestystä ei ole mitään mieltä. Vittuilussa (ojan pohjalta) ei ole mitään mieltä. Ylimielisyydessä... No TPS on kuin laskuhumalassa nakkikioskilla ylimielisesti vittuileva dirikka, jota puolta pienemmät duunarit vetää turpaan. Koska se on niin helppoa, koska se tuntuu hyvältä, koska TPS itse kerjää nöyryytystä.

Sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus. Lainaan Pelicansin päävalmentajaa:

- Jos veitsi kurkulla pelaava TPS ei sunnuntaina saa itsestään enempää irti, ei se sitä tee milloinkaan.

Aravirta on kohtelias. Kyllähän se niin on, että TPS todennäköisesti häviää huomenna. Millä ihmeellä velliperseet saisivat sen voittavan ilmeen esiin nyt? Talvella sitä välillä oli, helmi- ja maaliskuussa ei ole näkynyt kuin notkahtamisia. Ennen eilistä ottelua pelaajilla oli oma palaveri ilman valmentajia ja auttoipa se paljon. Mutta joka tapauksessa olisi niin kuin viimeinen oljenkorsi edessä. Toivon siihen tartuttavan.

Positiivista tässä on se, että tuntee elävänsä, kun vitutuksen meressä kelluu. Tunnetta peliin. Sanottiin Veikkauksen kampanjassa (harvinaisen osuva kuva, kuvan mukaisesti Hannu on voitolla).